Suomi voitti Vapaussodan
Venäjää vastaan. Onneksi ennen Vapaussotaa kansa halusi itsenäisyyttä ja
suomalaisia lähti Saksaan saamaan sotilaskoulutusta – jääkäriliike –
Saksan intressissä oli silloin auttaa Suomea. Pelkästään jääkärit
eivät tietenkään taistelleet Suomea vapaaksi – tarvittiin ehdottomasti myös
Suojeluskunnat,
ylipäällikkö Mannerheim, sekä vapailla vaaleilla valitun Eduskunnan
enemmistön ja hallituksen tuki.
Vapaussodan ja Talvisodan
välisenä
aikana vallitsi puolustusnihilismi – ei panostettu riittävästi
maanpuolustukseen. Se tuli kalliiksi
niin tappioina kuin maa-alojen menetyksenä. Äärimmäisin
ponnistuksin ja myös maailmanpolitiikan suhdanteiden auttamana Suomi jäi
silloin itsenäiseksi, tosin silvottuna.
Siperia opetti. Välirauhan
aikana Suomi teki kaikkensa vahvistaakseen puolustuskykyään ollakseen
valmiina imperialistisen Venäjän uuteen yritykseen valloittaa koko Suomi.
Venäjä hyökkäsi taas Suomen kimppuun
alkaen 22.6.1941 kello 6.05
aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan,
joka oli erillissota. Jatkosodan
alku meni kohtalaisen hyvin. Talvisodan suomalaisissa nostattaman raivon voimin
Suomi valloitti ryssiltä takaisin Venäjän meiltä ryöstämät alueet –
jopa edeten kauemmaksikin saavuttaakseen helpommin puolustettavat linjat.
Esimerkiksi Laatokan Karjalan vapautuksesta voi lukea
täältä, ja Karjalan
kannaksen vapautuksesta täältä.
Sitten iski illuusio – kaikki on hyvin, ei
tarvitse panostaa maanpuolustukseen. Seistään vaan ”kivääri jalalla”
vartioimassa. Illuusiosta herättiin vähitellen kun Venäjä yllättäen teki läpimurron
Valkeasaaressa ja kohta perään
Kuuterselässä – toki välillä saavutettiin merkittävä paikallinen
ajan voittaminen Siiranmäessä.
Huonolta näytti edelleen. Onneksi Saksan intressissä
oli auttaa Suomea sekä asetoimituksin, että joukoin – varsinkin
Lento-osasto Kuhlmey teki uhrautuvasti loistavaa työtä Suomen hyväksi.
Kun taas pantiin viimeisetkin voimat tuleen,
niin Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot:
Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta
taas merkittävin tappioin ja silvottuna. Suomella
ei ole varaa illuusioihin.
On äärimmäisen tärkeää koko ajan ymmärtää,
että maanpuolustus on pitkä pätkä kettinkiä - juuri niin vahva kuin on
sen heikoin lenkki.
Juuri nyt ollaan uusimassa vanhentuvaa
monitoimihävittäjäkalustoa. Se on hyvin tärkeää. Ilman riittävää määrää
hyviä monitoimihävittäjiä, riittävine hyvine aseineen, tukeutumisjärjestelmineen,
huoltojärjestelmineen, jne. Suomi ei ole puolustettavissa.
Ollaan hankkimassa Merivoimille neljä
korvettia (ehkä ne ennemminkin kuuluvat fregattiluokkaan). Merivoimienkin
suorituskykyä ehdottomasti tarvitaan siinä pitkässä maanpuolustuksen
ketjussa. Itse epäilen suurten
alusten mielekkyyttä, mutta toivon hankkeelle menestystä. Olisin
mieluummin nähnyt suuren joukon pieniä nopeita ja ketteriä aluksia kuin neljä
mammuttia. Pieniä olisi ollut oleellisesti helpompi piilottaa/naamioida kuin
suuria. Pientä määrää suuria ryssät seuraavat koko ajan tietäen missä ne
ovat.
Valitettavasti Suomeen ei edelleenkään ole
perustettu Suojeluskuntia Puolustusvoimain komentajan alaiseksi
puolustushaaraksi. JOS olisi Suojeluskunnat,
suojeluskuntalaisilla henkilökohtaiset aseet patruunoineen kodeissaan hyvissä
asekaapeissa ja raskaat aseet läheisten suojeluskuntatalojen asevarastoissa,
niin Suomi olisi aivan oleellisesti paremmassa asemassa kuin nyt – kun Venäjä
tulee tekemään yllätyshyökkäyksen valloittaakseen lopultakin koko Suomen.
Ilmatorjunnan kalustoa on jo nyt
aivan liian vähän, eikä sillä ole korkeatorjuntakykyä, puhumattakaan
ballististen ohjusten torjuntakyvystä. Ei ole kunnollista ilmatorjunnan suojaa
sen kummemmin pääkaupungille kuin myöskään joukoille. Noin 1,5%
bruttokansantuotteesta puolustusmäärärahoilla ei ole mahdollista pitää yllä
puolustuskykyä kuin vain juhlapuheissa. Se vähäinenkin ilmatorjuntakyky sitä
paitsi suurelta osin vanhenee käsiin tällä vuosikymmenellä.
On päivän selvä asia, että nimenomaan Venäjä
on Suomen ainoa, ja myös todellinen, Suomea sotilaallisesti uhkaava
vihollinen. Nimenomaan imperialistisen
roistovaltion Venäjän vuoksi Suomi tarvitsee aikuisten oikeasti olemassa
olevan puolustuskyvyn. Meillä ei ole varaa illuusioon.
Suomen pitää nostaa puolustusmäärärahat
nopeasti ja pysyvästi vähintään tasolle 2% bruttokansantuotteesta. Vain
siten saavutetaan edes auttava lyhytaikainen puolustuskyky.
On päivänselvää, että yksin emme
lopulta kuitenkaan selviä, vaan tarvitsemme välttämättä konkreettista
sotilaallista apua – vastalauseet, eikä humanitaarinen apu, eivät riitä.
Pitää ehdottomasti saada edes aseita ja muuta puolustusmateriaalia – niitä
ei kuitenkaan toimiteta NATOn ulkopuolisille hyökkäyksen kohteena oleville.
Esimerkiksi kun Venäjä hyökkäsi Georgian
kimppuun vuonna 2008, niin Georgialle ei toimitettu aseita, vaan päinvastoin
de facto Georgia asetettiin aseidenvientikieltoon. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainan
kimppuun vuonna 2014, niin Ukrainalle ei toimitettu aseita, vaan päinvastoin de
facto Ukraina asetettiin aseidenvientikieltoon.
Suomen pitää ehdottomasti liittyä
demokraattisten maiden puolustusliiton NATO
jäseneksi niin pian kuin se vain suinkin on mahdollista. Jäsenenä
saisimme edes materiaalista apua – kun Venäjä taas hyökkää Suomen
kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen. Siihen EI tarvita kansanäänestystä
– Suomi on edustuksellinen demokratia, jossa Eduskunnalla on korkein päätösvalta.
On vain ajan kysymys, milloin Venäjä taas
hyökkää Suomen kimppuun, yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen – mikään
diplomatia, neuvottelut, tms. eivät voi estää sitä. Ei myöskään EU-jäsenyys.