Päivitetty 17.10.2019 Juhani Putkinen
Imperialistinen
Venäjä
on noin 500 vuotta vanha - eikä Venäjä ole oikeastaan sen vanhempi. On
mielenkiintoista tutustua eri kansojen historiaan. Esimerkiksi Georgia,
jonka kimppuun Venäjä hyökkäsi jälleen elokuussa 2008,
on ikivanha sivistysvaltio. Georgialla oli oma kirjainmerkistönsä ja
kirjallisuutensa jo 5.
vuosisadalla.
Venäjä
on tietenkin tavalleen uskollisena valehdellut oman historiansa pitkäksi ja
loistokkaaksi, mutta kannattaa katsoa faktoja ja tehdä itse johtopäätöksiä.
Venäjä on hyvin myöhäsyntyinen, eikä venäläisiäkään ole ollut kauan
olemassa.
Keskiajalla
ja kauan sen jälkeenkin suurvaltoja olivat mm. Liettua ja Puola - Venäjästä
ei ollut hajuakaan. Mm. Kiova ja Riika olivat osa Liettuaa myöhäiskeskiajalla[i]
- raja oli lähellä mitätöntä kyläpahasta Moskovaa. Vuonna 1263 Liettuan
kuningas oli sotaretkellä Brjanskissa. Vilna on perustettu 1323, silloin
Liettuan alaisuudessa olivat myös Minsk ja Kiova.[ii]
Mongolit,
eli tataarit valloittivat ”venäläisten” alueet vuoteen 1240 mennessä[iii]
- venäläiset ovat viikinkien ja tataarien sekarotuinen tulema.
Liettua
löi mongolit Mustalla merellä vuonna 1368 ja piiritti Moskovaa.[iv]
Venäjän oikeastaan pitäisi kiittää Liettuaa, siitä, että Liettua vapautti
Venäjän tataarimiehityksestä.
Ennen
Iivana Julmaa ei ollut mitään Venäjää olemassakaan, vaan vain keskenään
sotivia ruhtinaskuntia. Moskova (Iivana III) alisti Novgorodin vuonna 1477.[v]
Novgorod oli hyvin länsimainen alue,[vi]
sitä tataarit eivät miehittäneet.
Venäjän
historiankirjoissa ylpeillään ns. Rusista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että
Rus kuului kiinteänä, valloitettuna ja ei-itsenäisenä osana mongolivaltioon.[vii]
Mongolivallan loppuna pidetään vuotta 1480.[viii]
Slaavit
(orjat) muuttivat kaupunkeihin vasta 1800-luvulla.[ix]
Sitä ennen (Venäjän alueen) kaupungeissa asui lähinnä ulkomaisia kauppiaita
virkamiehiä ja papistoa. Esimerkiksi Hansan kauppareitit toivat Venäjän
alueelle hollantilaisia ylimyksiä.
Moskovan
historian katsotaan alkavan vuodesta 1147.[x]
Moskovan ruhtinaskunta oli vuonna 1261 yksi monista ja vallaltaan vähäinen (kylä).[xi]
Suuriruhtinaskunnat
tappelivat keskenään. Noin vuonna 1327 Moskova tukeutui mongoleihin, Tveriläiset
liettualaisiin.[xii]
Varsinainen
Bysanttilaisuus saapui Rusiin vasta 1300-luvulla. Silloin Kreikan valtakunta
alkoi kukoistamaan uudelleen.[xiii]
Venäjän
slaavinkielinen kirjallisuus alkoi 1100-luvun kronikoista. Vanhin säilynyt teos
on vuodelta 1056/1057. 1300-luvulta aletaan puhumaan vanhavenäjästä. Venäläiset
kutsuvat kaikkea ennen Pietari Suurta tuotettua tekstiä kirkkoslaaviksi.[xiv]
Kannattaa huomata, että se kirkkoslaavi ja kyrilliset kirjaimet ovat
bulgarialaista tekoa, eikä suinkaan venäläistä. Bulgaria oli aikoinaan
mahtava valtakunta.
Vuonna
1488 nimitettiin Rjazanin Jonan Moskovan metropoliitaksi ilman Konstantinopolin
osallistumista. Tämä merkitsi irtaantumista Kreikasta. Jona tuki Moskovan
hallitsijoita näiden Rusin yhdistämiseen tähtäävässä politiikassa.[xv]
Ajatus
maailman valtiudesta yhdistyi vanhaan ajatukseen Rusin yhtenäisyydestä
(vuonna 1492 suuriruhtinas Iivana Suuri). ”Moskova ei ollut enää Rusin
puolustaja pakanoita vastaan vaan kaikkien maailman oikeauskoisten turva”.[xvi]
”Lännen
käsitys idästä irrallisena, Euroopasta erillisenä kokonaisuutena ja
tämän pohjalta muodostunut Keski- ja Pohjois-Euroopan alkava "ryssänviha"
syntyivät vähitellen 1300-luvulta lähtien. Moskovan uusi asema siirsi jännitteen lopullisesti Rooman ja Moskovan välille. Näiden väliin
ja rajalle jääneiden maiden uusi identiteetti muodostui tästä asetelmasta 1400-
ja 1500-lukujen kuluessa. Sitä ilmentävät muun muassa juuri venäläisiin kohdistunut viha sekä puolalaisten, ukrainalaisten,
unkarilaisten, balttien ja suomalaisten käsitys omasta lähetystehtävästään
lännen etuvartiona idän barbaareja
vastaan. On kuitenkin syytä
huomata, ettei 1400-luvun Moskova ollut edes Novgorodin liittämisen jälkeen
suuri valtakunta. Esimerkiksi Puola-Liettua oli koko ajan sitä suurempi.”[xvii]
”Moskovaan liitettiin aluksi Jaroslavl (1463), Perm
(1472), Rjazan (1521), Rostov (1474), Tver (1488), Udmurtia (1489), Vjatka
(1489), Verhovin (Kalugan ja Tulan alue) ruhtinaskunnat (1494), Jugori (1499), Severskin
maa (Cernigov) (1503), Pihkova (1510), Smolensk (1514) ja Kostroman ja
Vologdan alueet (1517). Lopputulos oli se, että suvereeneista ruhtinaista
tuli Moskovan valtion palveluaatelisia eli virkamiehiä. Suuri osa suvuista
menetti prosessissa henkensä.”[xviii]
Iivana III tuhosi Novgorodin
vuonna 1477.[xix]
Nykyaikaisen
Moskovan ja Venäjän syntyjakso sijoittuu kiistatta Iivana Julman aikaan
(1533-1584).[xx]
Kannattaa
huomata, että Venäjän laajeneminen (imperialismi) muiden kansojen
asuinalueille alkoi juuri Iivana Julman aikana - joten alussa esittämäni
johtopäätös, että Venäjä ja imperialistinen Venäjä ovat molemmat sen
saman noin 500 vuotta vanhoja.
Iivana
Julman noustessa valtaan Moskova EI ollut alueellisesti mahtava. Puola ja
Kaanikunnat olivat sitä suurempia.[xxi]
Vuonna 1571 Krimin tataarit valtasivat ja hävittivät Moskovan.[xxii]
Imperialistinen
Venäjä hyökkäsi Siperiaan Jermakin johdolla, saavuttaen Siperian herruuden
1580-luvulla.[xxiii]
Jesuiitat
(Puola) valtasivat Moskovan vuonna 1605.[xxiv]
Puola
löi jälleen Moskovan noin vuonna 1633 kasakoiden ja tataarien avulla - Moskova
menetti Smolenskin.[xxv]
Venäjän
vääristelty historiankirjoitus yrittää väittää venäläisillä ja
ukrainalaisilla olevan yhteiset juuret Kiovassa - mutta todellisuudessa: Moskova
EI edustanut kaikkien 1600-luvun itäslaavien identiteettiä - ukrainalaiset
rakensivat omaa itsenäistä identiteettiään.[xxvi]
Liitoksen jälkeen kyseessä oli venäläistäminen sekä ukrainalaisen
identiteetin ja kulttuurin hävittäminen[xxvii]
- eli jälleen Venäjän imperialismi ja suurvenäläinen sovinismi, josta
kaikki Venäjän naapurit ovat joutuneet kärsimään noin 500 vuotta ja sama
jatkuu edelleen.
Iivana
Julmasta alkaen Venäjä on koko ajan kaikin voimin valloittanut muiden
kansojen asuinalueita niin paljon kuin se on suinkin kyennyt. Kannattaa
muistaa myös Tshetshenian
sodat ja vaikkapa Afganistanin
sota.
Venäjä on hyvä naapuri?
Katso täältä artikkeli Venäjästä naapurina.
[i] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 60-
[ii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 63
[iii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 80-
[iv] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 65
[v] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 64
[vi] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 126
[vii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 82
[viii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 86
[ix] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 92
[x] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 100
[xi] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 100
[xii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 101
[xiii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 107
[xiv] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 108
[xv] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivut 111-112
[xvi] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 113
[xvii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivut 113-114
[xviii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 125
[xix] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 126
[xx] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 145
[xxi] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 147
[xxii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 147
[xxiii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 150
[xxiv] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 174
[xxv] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 191
[xxvi] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 192
[xxvii] Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700 luvulle, 1999, sivu 194