Suomi teki strategisen virheen syyskuussa 1941

Alkutilanne

Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939 aloittaen Talvisodan ja yrittäen valloittaa koko Suomen. Kaikki voimansa ponnistaen Suomi saavutti torjuntavoiton – Venäjä epäonnistui Suomen valloittamisessa.

Välirauhan aikana Suomi aivan oikein valmistautui siihen, että Venäjä hyökkää uudelleen Suomen kimppuun ja yrittää jälleen valloittaa koko Suomen.

Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota.

Tässä vaiheessa oli vielä kaikki kohtuullisen hyvin: Oli oltu varmoja siitä, että Venäjä hyökkää, joten oli kutsuttu joukot aseisiin ja keskitetty ne puolustukselliseen ryhmitykseen – ja Venäjä hyökkäsi aloittaen Jatkosodan.

Venäjä oli valmistautunut hyökkäämään ja mm. katkaisemaan Suomi-neidon, sekä valloittamaan koko Suomen ”takaisin”. Niin, Suomi oli voittanut Vapaussodan Venäjää vastaan vuonna 1918, se kirveli, ja Talvisodassa epäonnistuminen kirveli lisää.

Suomen vastahyökkäyksen alku

Venäjä oli aloittanut Jatkosodan, joten Suomen Eduskunta totesi yksimielisesti, että ollaan jälleen sodassa. Entäpä nyt – joukot olivat puolustuksellisessa ryhmityksessä? Ryssät pääsivät helposti pommittamaan Suomen rauhallisia kaupunkeja ja tappamaan siviilejä.

Piti ruveta kiireesti laatimaan hyökkäyssuunnitelmia ja keskittämään joukkoja hyökkäykseen, komentajiakin piti vaihtaa hyökkäyshenkisempiin.

Laatokan Karjalan vapautus oli kiireellisintä – saadaan taas iso vesistö Laatokka luonnolliseksi esteeksi ryssien maahantunkeutumiselle. Ihan järkevä ratkaisu. Kokonaan eri asia on, oliko järkevää pysäyttää hyvin käynnissä ollut hyökkäys Tuuloksen ja Vieljärven itäpuoliselle tasalle, kuten Marski käski.

Sitten käskettiin välillä vapauttamaan Venäjän miehittämänä olevat Suomen alueet Karjalan Kannaksella – esimerkiksi Viipurin palauttaminen Suomelle oli tärkeää. Tämäkin meni vielä ihan oikein.

Seuraavaksi päästettiin lopulta kenraali Paavo Talvela irti etenemään Tuulokselta Syvärille. Vaikka lukuisien henkilöiden mielestä Tarton rajan ylittäminen oli virhe, niin minun mielestäni oli oikein edetä helpommin puolustettavissa olevalle linjalle, kun ryssä kuitenkin tulee yrittämään uudelleen koko Suomen valloittamista.

Strateginen virhe

Erittäin suuri ja haitallinen virhe oli käskeä joukot pysähtymään Kannaksella Rajajoen hujakoille, vaikka eteenpäin olisi päässyt helposti – vihollisen perässä ei meinannut pysyä, kun juoksivat karkuun niin nopeasti.

Yleinen periaate on hyökkäyksessä edetä niin pitkälle kuin helposti pääsee. Sitä periaatetta tärkeämpää olisi ollut edetä helposti puolustettavissa olevalle linjalle ja kaivautua siihen kunnolla. Tietysti myös sen linjan takaa olisi pitänyt valita hyvä maasto pääpuolustuslinjalle ja aloittaa syvyyttä omaavan pääpuolustuslinjan kantalinnoittaminen välittömästi. Sitä ei tehty, vaan ruvettiin ”makaamaan” siellä mihin oli käskystä pysähdytty.

Lainaan todellista asiantuntijaa:

Tunnettuahan nimittäin on, että hyökkäys pysäytettiin syksyllä 1941 ylipäällikön määräyksestä suurin piirtein vanhalle rajalle, jonka pahimmat mutkat rintamaviivan lyhentämis- ja joukkojen säästämissyistä oikaistiin. Puolustusasemat rakennettiin vähitellen juuri sille viivalle, jolle hyökkäys oli pysähtynyt. Kuitenkaan ei silloisissa olosuhteissa hyökkäyksestä puolustukseen siirtyminen kaikkialla osunut puolustuksen kannalta edullisimpaan maastoon. Näin oli asianlaita juuri Rajajoen ja osittain myös Valkeasaaren lohkoilla, joissa maasto monin paikoin oli niin alavaa, että 40-50 cm:n syvyydessä pohjavesi tuli vastaan ja taisteluhaudan tarpeellinen syvyys saatiin aikaan vain rakentamalla korkeat rinta- ja selkäsuojat maan päällisiksi, mikä seikka heikensi niiden kestävyyttä tykistötulessa. Toisaalta taas esim. juuri Valkeasaaren päätien suunnassa maasto oli niin avointa ja loivasti kumpuilevaa, että se oli mitä edullisin panssarivaunujen temmellyskenttä.” Lainasin omaa artikkeliani, josta löytyvät tarkat lähdeviitteet.

Kuva joukkojen sijoituksesta Kannaksella 9.9.1941[i]

 

Kartta Valkeasaaren alueelta, johon hyökkäys pysäytettiin käskystä[ii]

Samasta artikkelistani näkyy historiallinen tosiasia, että sen ”pääoven” linnoittaminen laiminlyötiin – se laiminlyönti maksoi runsaasti suomalaista verta ja oli vähällä aiheuttaa Suomen itsenäisyyden menetyksen.

Tarkennan

Olisi pitänyt JOKO jatkaa hyökkäystä TAI valita parempi pääpuolustuslinjan paikka Kannaksella JA tehdä sinne kunnollinen kantalinnoitettu syvyyttä omaava pääpuolustusasema. Sen sijaan yritettiin puolustautua ihan mahdottoman huonosti puolustukseen soveltumattomassa paikassa, eikä linnoittauduttu kunnolla mihinkään.

Hyökkäyksen jatkamiseen Pietarin suuntaan oli hyvät edellytykset, Suomi olisi voinut auttaa Saksaa valloittamaan Pietarin, mutta ei auttanut.

Lainaan pätkän gradua:

”23. armeijan joukkojen heikosta tilasta kertovat myös Artem Drabkinin ja Bair Irincheevin haastattelemat Karjalan linnoitusalueella palvelleet puna-armeijan veteraanit, joiden on ollut vaikea ymmärtää suomalaisten hyökkäyksen pysähtymistä linnoitusalueen eteen. Haastateltujen puna-armeijalaisten mukaan suomalaiset olisivat voineet helposti pyyhkäistä syrjään punataudin ja nälän heikentämät harvat puolustajat ja marssia Leningradiin kaikessa rauhassa.”[iii]

Ziemke

”Havaittuaan Neuvostoliiton joukkojen siirrot Pohjoisen armeijaryhmän komentaja von Leeb kirjoittikin 15.9. [1941 – jp] esimiehilleen OKH:iin, että ”jos suomalaiset aloittaisivat taas hyökkäyksensä Kannaksella, Leningradin taistelu voitaisiin ratkaista parissa päivässä. Muussa tapauksessa ei voitu edes päätellä, minä ajankohtana Nevan ylitykseen voitaisiin ryhtyä tai edes suunnitella sitä.”_”[iv]

Johtopäätös

On aina valmistauduttava pahimman vaihtoehdon varalta ja hoidettava tehtävänsä tehokkaasti - tarvittaessa ohittaen byrokratia.

Tänäänkin on valmistauduttava imperialistisen Venäjän yllätyshyökkäykseen, eikä saa sinisilmäisesti luulla, ettei se hyökkää. Venäjän tavoitteena tällä suunnalla on edelleen valloittaa koko Suomi.



[i] Suomi 85, Itsenäisyyden puolustajat, Sodan kartat; 2003; sivu 149

[ii] Ari Raunio – Kannaksen sotakartasto; 2018; sivu 17

[iii] Ville Markus Kastari – Suomen Armeijan toiminta Karjalan linnoitusaluetta vastaan syyskuussa 1941; 2019; sivut 91-92

[iv] Earl Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivut 275–276

Jatkosota

Etusivulle