Täydennetty 31.12.2010 Juhani Putkinen
Saksa oli ennen 1.9.1939 kyennyt täyttämään huomattavan osan tavoitteestaan saada saksankieliset alueet yhtenäiseksi Saksan valtakunnaksi - ilman sotaa. Tällöin mm. Reininmaa palasi Saksan yhteyteen Ranskan miehityksestä, Itävalta liittyi Saksaan ja Ensimmäisen Maailmansodan epäoikeudenmukaisessa rauhassa Tshekkoslovakiaan liitetyt saksankieliset alueet palasivat Saksan yhteyteen.
Saksan
tavoitteena idässä oli saada saksalainen Danzig jälleen Puolan vallan alta
Saksalaiseksi kaupungiksi, mutta ennen kaikkea saada Puolalta lupa rakentaa
rautatie ja moottoritie ns. Puolan käytävän kautta Saksan Itä-Preussin ja
Saksan emämaan välille. Puola ei kuitenkaan suostunut edes neuvottelemaan tämän
maayhteyden saamisesta Saksan kanssa.
Venäjän
tavoitteena oli saada aikaan Toinen Maailmansota, jossa Englanti, Ranska ja
Saksa heikentäisivät toisiaan, jotta Venäjän olisi sitten helpompi
valloittaa koko Eurooppa (aluksi), hyökkäyksellään länteen
maailmanhistorian suurimmin voimin heinäkuussa 1941, kuten oli aikomus.
Venäjän tavoite näkyy hyvin mm. tästä Stalinin puheesta.
Tavoitteensa
ajamiseksi Venäjä liittoutui
Saksan kanssa. Liittolaiset Saksa ja Venäjä hyökkäsivät
yhdessä Puolan kimppuun jakaen Puolan keskenään, sekä pitäen yhteisen
voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistamisen kunniaksi. Venäjä kuitenkin
petti
liittolaistaan Saksaa ja sai aikaan haluamansa sodan. Puolan sodan syntyä käsitellään
erikseen tässä artikkelissa.
Puola
oli nyt sitten kukistettu ja Saksa sai liitettyä nekin idässä sijainneet
saksankieliset alueet Saksan valtakuntaan. Huomattakoon kuitenkin, että Saksa (Hitler)
olisi halunnut jäljelle jäävän 15 miljoonan asukkaan Tynkä-Puolan, Saksan
ja Venäjän väliin, mutta nimenomaan Venäjä halusi koko Puolan häviävän
maailmankartalta. Siten Hitler ei saanut tahtoaan lävitse idässä, vaan meni
Venäjän virittämään ansaan.
Mutta
entä nyt? Saksa EI ollut halunnut suursotaa (ainakaan vielä vuonna 1939, sillä
sen asevoimat olisivat olleet valmiit sotaan vasta joskus vuoden 1945 hujakoilla
- jos Saksa olisi saanut rauhassa rakentaa asevoimiaan). Englanti ja Ranska
olivat kuitenkin julistaneet Saksalle sodan 3.9.1939 ja varustautuivat sen kuin
ennättivät. Samalla Englanti saartoi Saksaa, jotta Saksa ei olisi saanut
ostettua strategisia raaka-aineita itselleen. Toisen Maailmansodan alusta on
artikkeli täällä.
Saksa
EI voinut vain jäädä toimettomana odottamaan, että Ranska ja Englanti ennättäisivät
vahvistaa hyökkäyskykyään (ylivoimaansa Saksaan nähden) entisestään -
varsinkaan kun Saksan selän takana odotti tilaisuuttaan imperialistinen Venäjä.
Vuonna 1941 Saksan tilanne olisi ollut jo toivoton, jos Saksa olisi jäänyt
vain odottamaan milloin Saksan kimppuun hyökätään massiivisesti - olihan
Saksa jo suursodassa (joka tosin oli melko matalan intensiteetin sotaa).
Oli
meneillään kilpajuoksu Norjaan. Suomen ja Venäjän välisen Talvisodan
aikana Englanti ja Ranska tarjoutuivat tulemaan Suomelle avuksi - ja samalla ne
olisivat katkaisseet Saksan malminsaannin Ruotsista. Saksan hyökkäyksestä
Norjaan, taustoineen, on artikkeli täällä.
Saksan
vaihtoehtoina Puolan kukistuttua oli:
1.
Jäädä
odottamaan, että Englanti ja Ranska (ja Venäjä) hävittävät Saksan maan päältä;
2.
Tehdä
rauha Englannin ja Ranskan kanssa -
sekä valmistautua Venäjän tulossa olevaan hyökkäykseen länteen;
3.
Hyökätä
länteen ennen kuin Englanti ja Ranska ennättävät hyökätä Saksan kimppuun
toivottomassa ylivoimatilanteessa, luottaen ettei Venäjä hyökkää selkään;
4.
Hyökätä
itään ennen kuin Venäjä ennättää hyökätä länteen.
Vaihtoehtoa
yksi oli tietenkin mahdoton hyväksyä.
Vaihtoehtoa
kaksi Hitler tarjosi heti Puolan kukistuttua ja myöhemminkin - mutta se
torjuttiin Englannin toimesta: ”Rauhantarjous, jonka Hitler Puolan sotaretken
jälkeen osoitti länsivalloille, sai täysin hylkäävän vastaanoton.”[i]
Vaihtoehto
kolme ei näyttänyt sekään houkuttelevalta, sillä Englanti ja Ranska olivat
ylivoimaisia Saksaan nähden ja välissä oli lujasti linnoitettu Maginot-linja.
Vaihtoehto
neljä tuli tuskin kenenkään mieleen, sillä nimenomaan Venäjä oli Saksan
hyvä liittolainen, joka varusti Saksaa elintärkeillä strategisten
materiaalien toimituksilla - todellisuudessa Saksa EI olisi edes voinut käydä
sotaa Englantia ja Ranskaa vastaan ilman Venäjän suunnatonta materiaalista
apua (mm. polttoainetta, josta Saksalla oli krooninen pula koko Toisen
Maailmansodan ajan).
Jos
hyökätä länteen, niin milloin ja miten? Lainaan pitkiä pätkiä Saksan
parhaan strategin marsalkka Erich von Mansteinin ajatuksia.
”Marraskuun
5. päivän välirikon [Hitlerin ja Maavoimien komentajan kenraali von
Brauchitschin välillä - jp] seuraus oli puhuttelu, jonka Hitler piti 23.
marraskuuta [1939 - jp] valtakunnankansliaan käskemilleen armeijaryhmien
armeijoiden ja armeijakuntien komentajille ja esikuntapäälliköille. Minun ei
tarvitse mennä tämän puhuttelun yksityiskohtiin, koska ne tunnetaan jo muista
julkaisuista. Oleellista oli se, että Hitler painotti peruuttamattoman päätöksensä
olevan hyökätä mahdollisimman pian lännessä, jolloin hän samalla epäili,
kuinka kauan valtakunnalla olisi vielä selusta idässä vapaana. Lännen hyökkäyksen
välttämättömyyden asialliset perusteet oli perinpohjin mietitty, ja mielestäni
ne olivat vakuuttavia (lukuun ottamatta hyökkäyksen ajankohtaa).”[ii]
”Maavoimien
komentajalta oli varmasti aivan oikein suositella poliittista sopimusta länsivaltojen
kanssa. Mutta mitä pitäisi tehdä, jos sellaiselle sopimukselle ei avautuisi
mitään mahdollisuuksia? Hitlerin kaltaiselle miehelle oli välttämätöntä -
vaikka hyökkäys lännessä ei sillä hetkellä näyttänyt mahdolliselta -
osoittaa jo nyt sotilaallinen keino sodan lopettamiseksi.
Tähän
keinoon liittyen oli Puolan sotaretken jälkeen käsiteltävä kolme kysymystä:
-
Ensiksi:
Voitiinko sota saada pysyttelemällä jatkossakin puolustuksessa suotuisaan päätökseen
vai oliko sellainen saavutettavissa ainoastaan Saksan voitollisella hyökkäyksellä
lännessä?
-
Toiseksi:
Milloin sellainen hyökkäys voisi johtaa ratkaisevaan menestykseen?
-
Kolmanneksi:
Miten se oli toteutettava johtaakseen mantereella tehokkaaseen ratkaisuun?”[iii]
Englanti
EI suostunut rauhaan ja valmistautui Ranskan kanssa hyökkäämään myöhemmin
Saksaan. Saksa sai käsiinsä Ranskan ylipäällikön Gamelinin käskystä
tehdyn sotasuunnitelman, josta ilmeni: ”Liittoutuneiden taisteluvoimat eivät
saavuttaisi ennen kevättä 1941 sellaista materiaalista vahvuutta, joka tekisi
niille mahdolliseksi siirtyä Saksaa vastaan hyökkäykseen länsirintamalla. --
Englanti ei ole ennen vuotta 1941 valmis ottamaan osaa suurhyökkäykseen. -- täytyy
pyrkiä luomaan Saksalle lisää sotanäyttämöitä, jotka kuluttavat sen
voimia. Sellaisina mainitaan pohjoismaat ja jos Italia pysyy puolueettomana -
Balkan. -- Lopuksi valtakunnalta täytyi yrittää riistää sille elintärkeä
tuonti”[iv]
”Valtakunta
ei voinut missään tapauksessa odottaa, kunnes vastustaja olisi varustautumalla
(jolloin oli heti alusta otettava Rooseveltin asenteen johdosta huomioon
Yhdysvaltain apu) saavuttanut ylivoiman myös maalla ja ilmassa. Kaikkein vähiten
Venäjän takia! -- Mitä vahvemmaksi länsivallat tulivat, sitä tukalammaksi kävi
Saksan asema, kun sillä oli Venäjän kaltainen suurvalta selkänsä takana.”[v]
”Sotilastaholta
voitiin siis - kun poliittinen sovinto näytti saavuttamattomalta - ehdottaa
vain hyökkäyksellistä jatkamista lännessä.
Tässä
ehdotuksessa OKH:n [Maavoimien pääesikunta - jp] täytyi varmistaa itselleen
aloite kysymyksiin: »Milloin?» ja »Miten?».”[vi]
”»Milloin»
kysymyksen osalta OKH oli kaikkien länsirintaman komentajien kanssa samaa mieltä
siitä, että hyökkäys loppusyksyllä 1939 (tai talvella) ei luvannut mitään
ratkaisevaa menestystä.
Ratkaiseva
syy oli vuodenaika. Syksyllä ja talvella Saksan puolustusvoimat saisi säätilan
johdosta molemmat valttikorttinsa, nopeat (panssari)yksiköt ja ilmavoimat,
vaikuttamaan vain osittain. Sitä paitsi syksyn valoisan ajan lyhyys ei yleensä
sallinut taistelun kehittymistä taktiseksi ratkaisuksi yhden päivän aikana ja
vaikeutti siten sotatoimien nopeaa johtamista.
Toinen
syy oli vasta sodan alkaessa perustettujen yhtymien riittämätön koulutustaso.
Vain aktiividivisioonat olivat syksyllä 1939 todella hyökkäyskykyisiä.
Kaikilta muilta puuttui sekä yhtymätason että ampumakoulutus ja sisäinen
lujuus. Sen lisäksi ei myöskään panssarijoukkojen lepo ja täydennys Puolan
sotaretken jälkeen ollut vielä päättynyt. Jos hyökkäys lännessä
haluttiin aloittaa vielä syksyllä 1939, niin silloin olisi Puolassa olevat
nopeat divisioonat pitänyt irrottaa aikaisemmin. Mutta sitä ei myöskään
Hitler ollut ajatellut.”[vii]
Hitler
olisi halunnut hyökätä ”heti” länteen - kun länsi kerran ei suostunut
Hitlerin ehdottamaan rauhaan. Onneksi hyökkäys siirtyi kuitenkin kesään
1940, mm. sääolojen vuoksi - kun saksalaiset upseerit halusivat hyökkäyksen
siirtyvän.
Hitler
ja OKH tekivät keskitysmarssisuunnitelman, joka Mansteinin mielestä ei voinut
johtaa menestykseen. Niinpä Manstein teki oman hyökkäyssuunnitelmansa, miten
positiivinen ratkaisu lännessä (mantereella) voidaan saavuttaa. Saksan
Armeijaryhmä A:n komentaja silloinen kenraalieversti von Rundstedt tuki täysin
Mansteinin suunnitelmaa ja sitä yritettiin tarjota useaan otteeseen OKH:lle,
joka ei lämmennyt ajatukselle. Lopulta OKH erotti Mansteinin Armeijaryhmä A:n
esikuntapäällikön tehtävästä, kun tämä yritti viimeiseen saakka ajaa
omaa suunnitelmaansa eteenpäin von Rundstedtin tukemana. Sitten Manstein pääsi
esittelemään suunnitelmansa Hitlerille, joka pakotti OKH:n muuttamaan
suunnitelmansa Mansteinin suunnitelman kaltaiseksi.
OKH
ja Hitler olivat alun alkaen aikoneet lyödä lujan oikean koukun (Belgian
kautta) ja suojata heikolla vasurilla. Se oli kuitenkin myös lännessä
oletuksena, joten se ei olisi voinut johtaa menestykseen, vaan parhaimmillaan
osaratkaisuun - mutta Saksalla EI ollut vara juuttua pitkään sotaan lännessä,
sillä Venäjä valmistautui iskemään Saksaa selkään idässä.
Manstein
puolestaan suunnitteli iskevänsä läpi Ardennien, jota lännessä ei uskottu
mahdolliseksi, katkaisemaan Belgiaa puolustavien länsimaiden selustayhteydet.
Lyhyt
yhteenveto: ”
1.
Länsihyökkäyksen
tavoitteena täytyi olla ratkaisun aikaansaaminen. -- Loppujen lopuksi Saksan
armeijan hyökkäysvoima mantereella oli meille ratkaiseva tekijä. Sen käyttäminen
osatavoitteen saavuttamiseen ei käynyt päinsä jo pelkästään Venäjän
takia.
2.
Hyökkäysoperaatiomme
painopisteen oli oltava armeijaryhmä A:n kaistalla, ei armeijaryhmä B:n.
Armeijaryhmä B:n suunniteltu isku osuisi varuillaan olevaan viholliseen enemmän
tai vähemmän rintamansuuntaisesti. Isku johtaisi luultavasti alkumenestykseen,
mutta juuttuisi mahdollisesti Sommelle. Todellinen mahdollisuus oli armeijaryhmä
A:lla, joka vastustajan yllättäen hyökkäisi läpi Ardennien (missä
panssarivoimien esiintymistä ei maaston takia varmasti odotettu) Sommen
alajuoksun suuntaan katkaistakseen joen etupuolella vihollisen Belgiassa olevien
joukkojen perääntymistien Sommelle. Vain tällä tavalla oli odotettavissa
Belgiassa olevan vihollisen koko pohjoissiiven
tuhoaminen, mikä oli lopulliseen ratkaisuun pääsyn edellytys.
3.
--
vihollisvoimien keskitys oli murskattava jo alkuvaiheessaan joko Maasin molemmin
puolin tai Maasin ja Oisin välissä. Vihollisen yhtenäinen rintama piti rikkoa
tällä alueella heti alusta alkaen, jotta saataisiin myöhemmin mahdollisuus
Maginot-linjan kiertämiseen.
4.
Kokonaisoperaation
painopisteen oli oltava armeijaryhmä A:n kaistalla ja kyseisen armeijaryhmän täytyi
saada kahden sijasta kolme armeijaa, vaikka armeijaryhmä B:lle ehkä voitiin
alueen laajuuden vuoksi antaakin aluksi enemmän divisioonia. --”[viii]
Saksan
asevoimat olivat täysin alivoimaiset Englannin ja Ranskan asevoimiin nähden
kun katsotaan määriä: hyökkäysvaunujen, lentokoneiden, tykkien,
divisioonien, miesten, ...
Ranskalaiset
hyökkäysvaunut olivat pääsääntöisesti parempia kuin saksalaiset.
Saksan
ainoa mahdollisuus oli olla taitavampi - Saksan ilmavoimien (Luftwaffe) oli
tuettava maavoimien hyökkäystä saumattomasti. Siksi tässä katsotaan
millaiset ilmavoimat Saksalla oli Saksan lähtiessä sotaretkelle länteen.
Luftwaffella
oli noin 4000 lentokonetta, joka oli 1000 alle määrävahvuuden[ix]
- eihän Saksan olisi pitänyt vielä joutua suursotaan, mutta kun Englanti ja
Ranska olivat julistaneet Saksalle sodan, niin Saksa oli pakkoraossa.
Kaikkien
taisteluyksiköiden yhteinen valmiusvahvuus oli:
-
n. 1120
pommikonetta (Do-17, He 111 ja Ju 88);
-
324 syöksypommittajaa
Ju-87;
-
42 rynnäkkökonetta
Hs 123;
-
1016 hävittäjää
Bf 109;
-
248
kaksimoottorista hävittäjää Bf 110.[x]
Eli
Saksa lähti ”soitellen sotaan” vain noin 2750 taistelukoneella. Maavoimien
välittömään tulitukeen oli käytettävissä vain noin 400 konetta. Se on vähän
se. Hävittäjäkomeiden Bf 109 määrä oli jopa pienempi kuin Puolan
sotaretkelle lähdettäessä. Stukia oli satakunta enemmän kuin Puolan sotaan lähdettäessä
- ne olivat näyttäneet hampaansa maavoimien tulitukena.
Voi
hyvinkin herättää lukijoissani närkästystä, kun totean, että onneksi
Mansteinin suunnitelma meni lävitse ja Saksa sai lyötyä Ranskan. Ei, minulla
ei ole mitään Ranskaa, eikä ranskalaisia vastaan - Ranskassa on ainakin
joskus tehty aivan erinomaisia punaviinejä. :)
Kysymys
on siitä, että jos Saksa olisi juuttunut Ensimmäisen Maailmansodan tavoin
kulutussotaan lännessä ja Venäjä olisi saanut vapaasti hyökätä Saksan
selkään maailmanhistorian vahvimmin voimin heinäkuussa 1941, kuten oli Venäjän
tarkoitus, niin Venäjä olisi voinut hyvinkin onnistua pyrkimyksissään
valloittaa koko Eurooppa (aluksi). Se olisi ollut todellinen suuri katastrofi läntiselle
sivilisaatiolle ja demokratialle - josta saamme nytkin nauttia rakkaassa
Suomessamme.
On
mielenkiintoista huomata, että Saksa koko ajan vain ajautui tilanteesta toiseen
- sillä EI ollut pitkän tähtäyksen suunnittelua. Niinpä Hitlerillä
esimerkiksi meni ”sormi suuhun”, kun yllätys, yllätys Ranska kukistui niin
helposti. Ei ollut suunnitelmaa, eikä valmisteluja hyökätä samoilla lämpimillä
kanaalin ylitse Englantiin.
Venäjä
sen sijaan suunnitteli
ja valmistautui huolella ja kaikin voimin hyökkäykseensä länteen heinäkuussa
1941.
[ii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 66
[iii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivut 66-67
[iv] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 68
[v] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 68
[vi] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 69
[vii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 69
[viii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 78
[ix] David Baker, Adolf Galland, 1996/2004, sivu 107
[x] David Baker, Adolf Galland, 1996/2004, sivu 107