Puolan sodan jälkeen

Täydennetty 31.12.2010 Juhani Putkinen

Taustaa

Saksa oli ennen 1.9.1939 kyennyt täyttämään huomattavan osan tavoitteestaan saada saksankieliset alueet yhtenäiseksi Saksan valtakunnaksi - ilman sotaa. Tällöin mm. Reininmaa palasi Saksan yhteyteen Ranskan miehityksestä, Itävalta liittyi Saksaan ja Ensimmäisen Maailmansodan epäoikeudenmukaisessa rauhassa Tshekkoslovakiaan liitetyt saksankieliset alueet palasivat Saksan yhteyteen.

Saksan tavoitteena idässä oli saada saksalainen Danzig jälleen Puolan vallan alta Saksalaiseksi kaupungiksi, mutta ennen kaikkea saada Puolalta lupa rakentaa rautatie ja moottoritie ns. Puolan käytävän kautta Saksan Itä-Preussin ja Saksan emämaan välille. Puola ei kuitenkaan suostunut edes neuvottelemaan tämän maayhteyden saamisesta Saksan kanssa.

Venäjän tavoitteena oli saada aikaan Toinen Maailmansota, jossa Englanti, Ranska ja Saksa heikentäisivät toisiaan, jotta Venäjän olisi sitten helpompi valloittaa koko Eurooppa (aluksi), hyökkäyksellään länteen maailmanhistorian suurimmin voimin heinäkuussa 1941, kuten oli aikomus. Venäjän tavoite näkyy hyvin mm. tästä Stalinin puheesta.

Tavoitteensa ajamiseksi Venäjä liittoutui Saksan kanssa. Liittolaiset Saksa ja Venäjä hyökkäsivät yhdessä Puolan kimppuun jakaen Puolan keskenään, sekä pitäen yhteisen voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistamisen kunniaksi. Venäjä kuitenkin petti liittolaistaan Saksaa ja sai aikaan haluamansa sodan. Puolan sodan syntyä käsitellään erikseen tässä artikkelissa.

Puola oli kukistettu

Puola oli nyt sitten kukistettu ja Saksa sai liitettyä nekin idässä sijainneet saksankieliset alueet Saksan valtakuntaan. Huomattakoon kuitenkin, että Saksa (Hitler) olisi halunnut jäljelle jäävän 15 miljoonan asukkaan Tynkä-Puolan, Saksan ja Venäjän väliin, mutta nimenomaan Venäjä halusi koko Puolan häviävän maailmankartalta. Siten Hitler ei saanut tahtoaan lävitse idässä, vaan meni Venäjän virittämään ansaan.

Mutta entä nyt? Saksa EI ollut halunnut suursotaa (ainakaan vielä vuonna 1939, sillä sen asevoimat olisivat olleet valmiit sotaan vasta joskus vuoden 1945 hujakoilla - jos Saksa olisi saanut rauhassa rakentaa asevoimiaan). Englanti ja Ranska olivat kuitenkin julistaneet Saksalle sodan 3.9.1939 ja varustautuivat sen kuin ennättivät. Samalla Englanti saartoi Saksaa, jotta Saksa ei olisi saanut ostettua strategisia raaka-aineita itselleen. Toisen Maailmansodan alusta on artikkeli täällä.

Mitä tehdä?

Saksa EI voinut vain jäädä toimettomana odottamaan, että Ranska ja Englanti ennättäisivät vahvistaa hyökkäyskykyään (ylivoimaansa Saksaan nähden) entisestään - varsinkaan kun Saksan selän takana odotti tilaisuuttaan imperialistinen Venäjä. Vuonna 1941 Saksan tilanne olisi ollut jo toivoton, jos Saksa olisi jäänyt vain odottamaan milloin Saksan kimppuun hyökätään massiivisesti - olihan Saksa jo suursodassa (joka tosin oli melko matalan intensiteetin sotaa).

Oli meneillään kilpajuoksu Norjaan. Suomen ja Venäjän välisen Talvisodan aikana Englanti ja Ranska tarjoutuivat tulemaan Suomelle avuksi - ja samalla ne olisivat katkaisseet Saksan malminsaannin Ruotsista. Saksan hyökkäyksestä Norjaan, taustoineen, on artikkeli täällä.

Vaihtoehdot

Saksan vaihtoehtoina Puolan kukistuttua oli:

1.     Jäädä odottamaan, että Englanti ja Ranska (ja Venäjä) hävittävät Saksan maan päältä;

2.     Tehdä rauha Englannin  ja Ranskan kanssa - sekä valmistautua Venäjän tulossa olevaan hyökkäykseen länteen;

3.     Hyökätä länteen ennen kuin Englanti ja Ranska ennättävät hyökätä Saksan kimppuun toivottomassa ylivoimatilanteessa, luottaen ettei Venäjä hyökkää selkään;

4.     Hyökätä itään ennen kuin Venäjä ennättää hyökätä länteen.

Vaihtoehtoa yksi oli tietenkin mahdoton hyväksyä.

Vaihtoehtoa kaksi Hitler tarjosi heti Puolan kukistuttua ja myöhemminkin - mutta se torjuttiin Englannin toimesta: ”Rauhantarjous, jonka Hitler Puolan sotaretken jälkeen osoitti länsivalloille, sai täysin hylkäävän vastaanoton.”[i]

Vaihtoehto kolme ei näyttänyt sekään houkuttelevalta, sillä Englanti ja Ranska olivat ylivoimaisia Saksaan nähden ja välissä oli lujasti linnoitettu Maginot-linja.

Vaihtoehto neljä tuli tuskin kenenkään mieleen, sillä nimenomaan Venäjä oli Saksan hyvä liittolainen, joka varusti Saksaa elintärkeillä strategisten materiaalien toimituksilla - todellisuudessa Saksa EI olisi edes voinut käydä sotaa Englantia ja Ranskaa vastaan ilman Venäjän suunnatonta materiaalista apua (mm. polttoainetta, josta Saksalla oli krooninen pula koko Toisen Maailmansodan ajan).

Länteen?

Jos hyökätä länteen, niin milloin ja miten? Lainaan pitkiä pätkiä Saksan parhaan strategin marsalkka Erich von Mansteinin ajatuksia.

”Marraskuun 5. päivän välirikon [Hitlerin ja Maavoimien komentajan kenraali von Brauchitschin välillä - jp] seuraus oli puhuttelu, jonka Hitler piti 23. marraskuuta [1939 - jp] valtakunnankansliaan käskemilleen armeijaryhmien armeijoiden ja armeijakuntien komentajille ja esikuntapäälliköille. Minun ei tarvitse mennä tämän puhuttelun yksityiskohtiin, koska ne tunnetaan jo muista julkaisuista. Oleellista oli se, että Hitler painotti peruuttamattoman päätöksensä olevan hyökätä mahdollisimman pian lännessä, jolloin hän samalla epäili, kuinka kauan valtakunnalla olisi vielä selusta idässä vapaana. Lännen hyökkäyksen välttämättömyyden asialliset perusteet oli perinpohjin mietitty, ja mielestäni ne olivat vakuuttavia (lukuun ottamatta hyökkäyksen ajankohtaa).”[ii]

”Maavoimien komentajalta oli varmasti aivan oikein suositella poliittista sopimusta länsivaltojen kanssa. Mutta mitä pitäisi tehdä, jos sellaiselle sopimukselle ei avautuisi mitään mahdollisuuksia? Hitlerin kaltaiselle miehelle oli välttämätöntä - vaikka hyökkäys lännessä ei sillä hetkellä näyttänyt mahdolliselta - osoittaa jo nyt sotilaallinen keino sodan lopettamiseksi.

Tähän keinoon liittyen oli Puolan sotaretken jälkeen käsiteltävä kolme kysymystä:

-         Ensiksi: Voitiinko sota saada pysyttelemällä jatkossakin puolustuksessa suotuisaan päätökseen vai oliko sellainen saavutettavissa ainoastaan Saksan voitollisella hyökkäyksellä lännessä?

-         Toiseksi: Milloin sellainen hyökkäys voisi johtaa ratkaisevaan menestykseen?

-         Kolmanneksi: Miten se oli toteutettava johtaakseen mantereella tehokkaaseen ratkaisuun?”[iii]

Englanti EI suostunut rauhaan ja valmistautui Ranskan kanssa hyökkäämään myöhemmin Saksaan. Saksa sai käsiinsä Ranskan ylipäällikön Gamelinin käskystä tehdyn sotasuunnitelman, josta ilmeni: ”Liittoutuneiden taisteluvoimat eivät saavuttaisi ennen kevättä 1941 sellaista materiaalista vahvuutta, joka tekisi niille mahdolliseksi siirtyä Saksaa vastaan hyökkäykseen länsirintamalla. -- Englanti ei ole ennen vuotta 1941 valmis ottamaan osaa suurhyökkäykseen. -- täytyy pyrkiä luomaan Saksalle lisää sotanäyttämöitä, jotka kuluttavat sen voimia. Sellaisina mainitaan pohjoismaat ja jos Italia pysyy puolueettomana - Balkan. -- Lopuksi valtakunnalta täytyi yrittää riistää sille elintärkeä tuonti”[iv]

”Valtakunta ei voinut missään tapauksessa odottaa, kunnes vastustaja olisi varustautumalla (jolloin oli heti alusta otettava Rooseveltin asenteen johdosta huomioon Yhdysvaltain apu) saavuttanut ylivoiman myös maalla ja ilmassa. Kaikkein vähiten Venäjän takia! -- Mitä vahvemmaksi länsivallat tulivat, sitä tukalammaksi kävi Saksan asema, kun sillä oli Venäjän kaltainen suurvalta selkänsä takana.”[v]

”Sotilastaholta voitiin siis - kun poliittinen sovinto näytti saavuttamattomalta - ehdottaa vain hyökkäyksellistä jatkamista lännessä.

Tässä ehdotuksessa OKH:n [Maavoimien pääesikunta - jp] täytyi varmistaa itselleen aloite kysymyksiin: »Milloin?» ja »Miten?».”[vi]

Milloin

”»Milloin» kysymyksen osalta OKH oli kaikkien länsirintaman komentajien kanssa samaa mieltä siitä, että hyökkäys loppusyksyllä 1939 (tai talvella) ei luvannut mitään ratkaisevaa menestystä.

Ratkaiseva syy oli vuodenaika. Syksyllä ja talvella Saksan puolustusvoimat saisi säätilan johdosta molemmat valttikorttinsa, nopeat (panssari)yksiköt ja ilmavoimat, vaikuttamaan vain osittain. Sitä paitsi syksyn valoisan ajan lyhyys ei yleensä sallinut taistelun kehittymistä taktiseksi ratkaisuksi yhden päivän aikana ja vaikeutti siten sotatoimien nopeaa johtamista.

Toinen syy oli vasta sodan alkaessa perustettujen yhtymien riittämätön koulutustaso. Vain aktiividivisioonat olivat syksyllä 1939 todella hyökkäyskykyisiä. Kaikilta muilta puuttui sekä yhtymätason että ampumakoulutus ja sisäinen lujuus. Sen lisäksi ei myöskään panssarijoukkojen lepo ja täydennys Puolan sotaretken jälkeen ollut vielä päättynyt. Jos hyökkäys lännessä haluttiin aloittaa vielä syksyllä 1939, niin silloin olisi Puolassa olevat nopeat divisioonat pitänyt irrottaa aikaisemmin. Mutta sitä ei myöskään Hitler ollut ajatellut.”[vii]

Hitler olisi halunnut hyökätä ”heti” länteen - kun länsi kerran ei suostunut Hitlerin ehdottamaan rauhaan. Onneksi hyökkäys siirtyi kuitenkin kesään 1940, mm. sääolojen vuoksi - kun saksalaiset upseerit halusivat hyökkäyksen siirtyvän.

Miten

Hitler ja OKH tekivät keskitysmarssisuunnitelman, joka Mansteinin mielestä ei voinut johtaa menestykseen. Niinpä Manstein teki oman hyökkäyssuunnitelmansa, miten positiivinen ratkaisu lännessä (mantereella) voidaan saavuttaa. Saksan Armeijaryhmä A:n komentaja silloinen kenraalieversti von Rundstedt tuki täysin Mansteinin suunnitelmaa ja sitä yritettiin tarjota useaan otteeseen OKH:lle, joka ei lämmennyt ajatukselle. Lopulta OKH erotti Mansteinin Armeijaryhmä A:n esikuntapäällikön tehtävästä, kun tämä yritti viimeiseen saakka ajaa omaa suunnitelmaansa eteenpäin von Rundstedtin tukemana. Sitten Manstein pääsi esittelemään suunnitelmansa Hitlerille, joka pakotti OKH:n muuttamaan suunnitelmansa Mansteinin suunnitelman kaltaiseksi.

OKH ja Hitler olivat alun alkaen aikoneet lyödä lujan oikean koukun (Belgian kautta) ja suojata heikolla vasurilla. Se oli kuitenkin myös lännessä oletuksena, joten se ei olisi voinut johtaa menestykseen, vaan parhaimmillaan osaratkaisuun - mutta Saksalla EI ollut vara juuttua pitkään sotaan lännessä, sillä Venäjä valmistautui iskemään Saksaa selkään idässä.

Manstein puolestaan suunnitteli iskevänsä läpi Ardennien, jota lännessä ei uskottu mahdolliseksi, katkaisemaan Belgiaa puolustavien länsimaiden selustayhteydet.

Lyhyt yhteenveto: ”

1.     Länsihyökkäyksen tavoitteena täytyi olla ratkaisun aikaansaaminen. -- Loppujen lopuksi Saksan armeijan hyökkäysvoima mantereella oli meille ratkaiseva tekijä. Sen käyttäminen osatavoitteen saavuttamiseen ei käynyt päinsä jo pelkästään Venäjän takia.

2.     Hyökkäysoperaatiomme painopisteen oli oltava armeijaryhmä A:n kaistalla, ei armeijaryhmä B:n. Armeijaryhmä B:n suunniteltu isku osuisi varuillaan olevaan viholliseen enemmän tai vähemmän rintamansuuntaisesti. Isku johtaisi luultavasti alkumenestykseen, mutta juuttuisi mahdollisesti Sommelle. Todellinen mahdollisuus oli armeijaryhmä A:lla, joka vastustajan yllättäen hyökkäisi läpi Ardennien (missä panssarivoimien esiintymistä ei maaston takia varmasti odotettu) Sommen alajuoksun suuntaan katkaistakseen joen etupuolella vihollisen Belgiassa olevien joukkojen perääntymistien Sommelle. Vain tällä tavalla oli odotettavissa Belgiassa olevan vihollisen koko pohjoissiiven  tuhoaminen, mikä oli lopulliseen ratkaisuun pääsyn edellytys.

3.     -- vihollisvoimien keskitys oli murskattava jo alkuvaiheessaan joko Maasin molemmin puolin tai Maasin ja Oisin välissä. Vihollisen yhtenäinen rintama piti rikkoa tällä alueella heti alusta alkaen, jotta saataisiin myöhemmin mahdollisuus Maginot-linjan kiertämiseen.

4.     Kokonaisoperaation painopisteen oli oltava armeijaryhmä A:n kaistalla ja kyseisen armeijaryhmän täytyi saada kahden sijasta kolme armeijaa, vaikka armeijaryhmä B:lle ehkä voitiin alueen laajuuden vuoksi antaakin aluksi enemmän divisioonia. --”[viii]

Luftwaffe

Saksan asevoimat olivat täysin alivoimaiset Englannin ja Ranskan asevoimiin nähden kun katsotaan määriä: hyökkäysvaunujen, lentokoneiden, tykkien, divisioonien, miesten, ...

Ranskalaiset hyökkäysvaunut olivat pääsääntöisesti parempia kuin saksalaiset.

Saksan ainoa mahdollisuus oli olla taitavampi - Saksan ilmavoimien (Luftwaffe) oli tuettava maavoimien hyökkäystä saumattomasti. Siksi tässä katsotaan millaiset ilmavoimat Saksalla oli Saksan lähtiessä sotaretkelle länteen.

Luftwaffella oli noin 4000 lentokonetta, joka oli 1000 alle määrävahvuuden[ix] - eihän Saksan olisi pitänyt vielä joutua suursotaan, mutta kun Englanti ja Ranska olivat julistaneet Saksalle sodan, niin Saksa oli pakkoraossa.

Kaikkien taisteluyksiköiden yhteinen valmiusvahvuus oli:

-         n. 1120 pommikonetta (Do-17, He 111 ja Ju 88);

-         324 syöksypommittajaa Ju-87;

-         42 rynnäkkökonetta Hs 123;

-         1016 hävittäjää Bf 109;

-         248 kaksimoottorista hävittäjää Bf 110.[x]

Eli Saksa lähti ”soitellen sotaan” vain noin 2750 taistelukoneella. Maavoimien välittömään tulitukeen oli käytettävissä vain noin 400 konetta. Se on vähän se. Hävittäjäkomeiden Bf 109 määrä oli jopa pienempi kuin Puolan sotaretkelle lähdettäessä. Stukia oli satakunta enemmän kuin Puolan sotaan lähdettäessä - ne olivat näyttäneet hampaansa maavoimien tulitukena.

Jatko

Voi hyvinkin herättää lukijoissani närkästystä, kun totean, että onneksi Mansteinin suunnitelma meni lävitse ja Saksa sai lyötyä Ranskan. Ei, minulla ei ole mitään Ranskaa, eikä ranskalaisia vastaan - Ranskassa on ainakin joskus tehty aivan erinomaisia punaviinejä. :)

Kysymys on siitä, että jos Saksa olisi juuttunut Ensimmäisen Maailmansodan tavoin kulutussotaan lännessä ja Venäjä olisi saanut vapaasti hyökätä Saksan selkään maailmanhistorian vahvimmin voimin heinäkuussa 1941, kuten oli Venäjän tarkoitus, niin Venäjä olisi voinut hyvinkin onnistua pyrkimyksissään valloittaa koko Eurooppa (aluksi). Se olisi ollut todellinen suuri katastrofi läntiselle sivilisaatiolle ja demokratialle - josta saamme nytkin nauttia rakkaassa Suomessamme.

On mielenkiintoista huomata, että Saksa koko ajan vain ajautui tilanteesta toiseen - sillä EI ollut pitkän tähtäyksen suunnittelua. Niinpä Hitlerillä esimerkiksi meni ”sormi suuhun”, kun yllätys, yllätys Ranska kukistui niin helposti. Ei ollut suunnitelmaa, eikä valmisteluja hyökätä samoilla lämpimillä kanaalin ylitse Englantiin.

Venäjä sen sijaan suunnitteli ja valmistautui huolella ja kaikin voimin hyökkäykseensä länteen heinäkuussa 1941.