Venäjä liittoutui Saksan kanssa

Lisätty viitteet XI - XVI 29.8.2007, XVII - XVIII 4.9.2007, XIX ja XX 22.10.2007, XXI - XXIV 15.11.2007, XXV-XXVI 12.12.2010, täyd 16.7.2012 Juhani Putkinen

Jotkut väittävät, että Molotov-Ribbentropsopimus olisi ollut Stalinin puolustuksellinen hätäratkaisu Saksaa vastaan. Se oli kuitenkin pitkän harkinnan tulos koko maapallon valloittamiseksi Moskovasta johdetuksi kommunistiseksi diktatuuriksi.

Lainaus: ”Vuonna 1937 Isäntä katsoi velvollisuudekseen tuhota myös vanhan Kominternin. Se oli erottamattomassa yhteydessä kaikkiin niihin ihmisiin, jotka hän oli ampunut vihollisina. Jälleen hän aloitti yhden pitkistä sakkiotteluistaan. Jo tuossa vaiheessa hän kaavaili äkillistä ulkopolitiikan muutosta. Hän oli jo jonkin aikaa laskelmoinut, että liitto Hitlerin kanssa olisi välttämätön. Mutta voiko hän olla varma, että kiivaasti fasismia vastaan taistellut Komintern hyväksyisi nöyrästi hänen täyskäännöksensä? Aloittaessaan Kominternin verisen puhdistuksen hän suunnitteli perustavansa kansainvälisen elimen, jossa jo pelkkä ajatus hänen päätöstensä arvostelemisesta olisi pyhäinhäväistys. Vain sellaisen kommunistisen internationaalin avulla hän voisi toteuttaa salaisen tavoitteensa - Suuren Unelman.”[i] Se Suuri Unelma oli juuri koko maailman valloitus.

Niinpä Stalin suoritti verisen puhdistuksen Kominternissa ja: ”Uusi Komintern oli syntynyt. Vuonna 1939 tämä hyvin koulutettu ja sataprosenttisen luotettava järjestö antoi siunauksensa Neuvostoliiton ja Hitlerin sopimukselle ja vähän myöhemmin, sitten kun Isäntä niin päätti, tuhosi kuuliaisesti itse itsensä.”[ii]

Stalin tuhosi mahdolliset vastustajansa ja sai aikaan ilmapiirin, jossa kukaan  ei voinut edes kuvitella asettuvansa Stalinia vastaan.

Vuoteen 1938 saakka ulkopolitiikka oli palvellut sisäpolitiikan tarpeita. Nyt, luotuaan uuden maan, hänellä oli varaa ryhtyä toteuttamaan sen ulkopuolista maailmaa koskevia tavoitteitaan. Tai oikeastaan tärkeintä niistä. Salaista tavoitetta. Suurta Unelmaa.

Stalinin valtaannousun myötä mikään ei ollut muuttunut. Ainoastaan Leninin Suuri Unelma, maailmanvallankumous, jonka maastavientiä Leninin puolueen aktivistit, hänen tuhoamansa suurisuut, olivat avoimesti vaatineet, oli muuttunut salaiseksi. Isäntä oli siirtänyt sen maan alle.”[iii]

”Kotimainen propaganda valmisti kansalaisia johonkin aivan muuhun. Hänen kesytetyt kirjailijansa kirjoittivat ylistyslauluja Suurelle Sodalle, joka olisi välttämätön Suuren Unelman toteuttamiseksi. Runoilija Pavel Kogan profetoi, että hänen maanmiehensä "etenisivät Gangesille asti" ja "kuolisivat tulevissa taisteluissa", niin että Neuvostoliiton "säteily" ulottuisi lopulta Englannista Japaniin saakka. Mihail Kultsitski -niminen runoilija taas odotti aikaa, jolloin olisi olemassa "yksi ainoa neuvostokansa ja kaikki ihmiset kuuluisivat neuvostokansaan".

Löysin jälkiä suuren sodan valmisteluista myös presidentinarkiston kokoelmista. Jo 1930-luvun alussa, ennen Hitleriä, puna-armeija oli alkanut kuumeisella kiireellä aseistautua uudestaan. Sen takia Tuhatsevski kirjoitti Stalinille merkillisen kirjeen: "Kunnioitettu toveri Stalin! Ymmärrän täysin, ettei sodan voittaminen yksin riitä, vaan että on samalla säilytettävä taloudellinen mahtiasema. Tämän tavoitteen hyväksi työskentelemällä voitte ratkaista kaikkein kannattavimmalla tavalla Suuren Sodan tuomat ongelmat. Kommunistisin terveisin Tuhatsevski. Leningradissa 19.6.30." Sitten seuraa yksityiskohtainen suunnitelma puna-armeijan uudelleen aseistamiseksi "moottorien sotaa", Suurta Sotaa varten.”[iv]

Sitten Stalin käytti luomustaan Hitleriä oman päämääränsä saavuttamiseen: ”Hitler järkytti Euroopan rauhaa liittämällä maaliskuussa 1938 Itä­vallan Saksaan. Tummat pilvet alkoivat kasaantua Tsekkoslovakian ylle. Kaikki kävi niin kuin Isäntä oli olettanutkin. Hitler todellakin ajoi Eurooppaa sotaan, ja Saksa tuhoaisi maanosan koko kapitalistisen järjestelmän. Se ei ollut enää pelkkä kangastus tai unelma, vaan aivan oikea maailmanvallankumous eteni Euroopassa. Ei tarvinnut muuta kuin tyrkkiä Hitleriä eteenpäin.

Näin suotuisissa olosuhteissa suuri peluri aloitti ensimmäisen suuren sakkipelinsä oman maansa rajojen ulkopuolella.

Jo vuonna 1938, jolloin Isäntä oli neuvotellut Ranskan ja Englannin kanssa kollektiivisesta turvallisuudesta, hän oli tehnyt uuden fantastisen siirron. Hän oli alkanut pyrkiä suhteisiin pahimman vihamiehensä Adolf Hitlerin kanssa. Neuvostoliiton Berliinin-suurlähettiläs, juutalainen Jakov Surits, oli kutsuttu kotiin ja tilalle oli nimitetty venäläinen Merekalov.”[v]

Stalin pelasi Hitlerin Saksan liittolaisekseen: ”Samaan aikaan hän pani vauhtia Ranskan ja Englannin kanssa käytäviin neuvotteluihin. Se oli tyypillinen Stalinin temppu. Hän tiesi etukäteen, etteivät lännen demokratiat luottaisi uuteen Tsingis-kaaniin. Hän herätti näissä vain vastenmielisyyttä ja pelkoa. Neuvottelujen tarkoituksena olikin saada Hitler kiinnostumaan. Temppu tepsi.

Hitler pelkäsi Stalinin ja länsimaisten demokratioiden liittoutuvan ja vastasi nopeasti Neuvostoliiton vetoon. Vuonna 1938 Saksan virallisista lausunnoista katosivat kaikki tavanomaiset Neuvostoliiton vastaiset loukkaukset. Keskinäinen solvauskampanja hiipui. Alkoi uusi vaihe: aivan kuin leppymättömät viholliset eivät olisi enää huomanneetkaan toisiaan.”[vi]

Sitten Stalin johdatti Hitlerin liittoutumaan kanssaan: ”Nämä perusteet tarjosivat Stalinin kaipaaman tekosyyn hänen valmistelemansa täyskäännöksen toteuttamiseksi. Hän teki tunnusteluja liittoutuakseen Hitlerin kanssa, mikä olisi merkinnyt eräänlaista Leninin Brest-Litovskin sopimuksen myöhempää versiota.

Stalin ei hetkeäkään epäillyt, etteivät hänen kaavailunsa onnistuisi. Hän aavisti Hitlerin olevan samanlainen kuin hän itse - yhtä kyltymätön. Tshekkoslovakia oli vasta alkua. Mutta päästäkseen vielä pitemmälle Hitlerin oli liittouduttava Neuvostoliiton kanssa. Hän antaisi Hitlerille tämän tarvitseman liiton varmistaakseen, että Hitler todella menisi vielä pitemmälle ja murskaisi kapitalistisen maailman.”[vii]

Molotov-Ribbentropsopimus ja Venäjän liittoutuminen Saksan kanssa: ”Hitler oli jo Puolan rajoilla, ja Chamberlain tunsi itsensä pakotetuksi vakuuttamaan puolalaisille, että Iso-Britannia auttaisi heitä, mikäli Saksa hyökkäisi. Liittoutuminen Stalinin kanssa oli nyt Hitlerille ehdottoman välttämätöntä. Stalin kyllä tiesi, miten yllyttää häntä. Vorosilovin johtama sotilasvaltuuskunta neuvotteli Englannin ja Ranskan kanssa. Sen ainoa tavoite oli nopeuttaa Saksan lähettilään kreivi Schulenburgin salaisia neuvotteluja Molotovin kanssa. Saksassa pitkään neuvostolehdistön sylkykuppina ollut von Ribbentrop valmistautui lähtemään saksalaislehdistön kiroamaan Moskovaan. Fasistit valmistautuivat jakamaan Euroopan bolsevikkivaltion kanssa.

Hitlerillä alkoi olla kiire selvittää tilanne ennen hyökkäystä Puolaan, ja von Ribbentrop pommitti kreivi Schulenburgia salakielisillä sähkeillään. Neuvostoliiton tiedustelijat pitivät huolen siitä, että Isäntä tiesi Führerin kärsimättömyydestä. Elokuu oli jo puolivälissä, eikä Hitler voinut enää viivytellä, sillä syyssateiden alettua Puolan tiet muuttuisivat kuravelliksi. Hitler hyväksyi ehdoitta Isännän kaikki toivomukset, ja 19. elokuuta hän sähkötti ilmoittaakseen, että von Ribbentrop oli matkalla.

Stalinille uusi käänne ei merkinnyt mitään ideologista valintaa. Hitler ja länsimaiset demokratiat olivat hänelle samanarvoisia vihollisia. Liittoutuminen kumman osapuolen kanssa tahansa oli vain yksi siirto matkalla kohti Suuren Unelman toteutumista. Hyllyttäessään Hitleriä kohtaan tuntemansa vihan Stalin oli kuitenkin uhrannut valttikorttinsa. Hitlerin liittolaisen oli vaikea esiintyä demokratian esitaistelijana. Hänen olisi nähtävästi uhrattava myös Komintern. Hän tiesi, että jonakin päivänä hän saisi takaisin kaiken, mistä oli nyt joutunut luopumaan. Toistaiseksi hän tyytyisi vain lisäämään alueitaan.

Kun ulkoministeri von Ribbentrop saapui Kremliin, Stalin tervehti häntä sanomalla: "Olemme haukkuneet toisiamme oikein olan takaa, eikö totta?" Sitten hän ja Stalin viettivät toistensa seurassa kolme tuntia sulassa sovussa ja jakoivat Itä-Euroopan keskenään. Ribbentrop hyväksyi hämmästyttävän helposti kaikki isännän lisäehdotukset. Sitten allekirjoitettiin hyökkäämättömyyssopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen.”[viii]  

Stalinin perustelut liittoutumiselle Saksan kanssa löytyvät täältä.

Stalin petti liittolaisensa Hitlerin ja sai aikaan haluamansa Toisen Maailmansodan: ”Hitler hyökkäsi Puolaan, ja Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Stalinin taktiikka oli ollut oikea. Hitler oli hänen odotustensa mukaisesti vetänyt Euroopan mukaan maailmansotaan. Yleismaailmallinen kriisi oli todellisuutta. Tie oli avoinna Suuren Unelman toteuttamiseksi.”[ix]

Seuraava askel olisi Venäjän hyökkäys Saksan kimppuun: ”Tehdessään sopimuksen Hitlerin kanssa Stalin oli todellakin vain halunnut yllyttää tätä uusiin valloituksiin. Niin kauan kuin Hitler tuhosi voitoistaan huumaantuneena kapitalistista Eurooppaa, hänellä oli aikaa valmistautua suureen täyskäännökseen: Suureen Sotaan Hitlerin kanssa. Tämän sodan voitettuaan hänestä tulisi verensä kuiviin vuodattaneen Euroopan vapauttaja. Ja samalla sen herra ja valtias. Aluksi perustettaisiin "Yleiseurooppalainen Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto". Ja myöhemmin olisi vain "yksi ainoa neuvostokansa", kuten runoilija Kultsitski oli ennustanut.”[x]  

Liittolainen

Kun jotkut väittävät, etteivät Venäjä ja Saksa olleet liittolaisia, niin otetaan tähän joitakin lainauksia:

Ministeri Max Jakobson: "Neuvostoliitossa yritettiin myöhemmin häivyttää salainen pöytäkirja historiasta. Vielä syyskuussa 1988 - glasnostin aikana - NKP:n kansainvälisen osaston päällikkö Valentin Falin, joka mielellään esiintyi myös historiantutkijana, vakuutti minulle kahdenkeskisessä keskustelussa, ettei hän ollut löytänyt arkistoista sellaista asiakirjaa. Liittoutumista natsi­Saksan kanssa pidettiin jälkeenpäin häpeällisenä tekona."[xi]

"Poliittisten myönnytystensä hyvitykseksi saksalaiset saivat uuden kauppasopimuksen, joka turvasi sodankäynnin kannalta tärkeiden raaka­aineiden saannin. Kaiken kaikkiaan Neuvostoliiton ja Saksan suhteissa tapahtui tärkeä muutos. Hyökkäämättömyyssopimuksen tilalle tuli ystävyyssopimus - liittosuhde, joka oli sinetöity yksin tuumin suoritetun Puolan murhan verellä."[xii]

"Hallituksen enemmistö Erkon ja Niukkasen johdolla oli sitä mieltä, että Neuvostoliitto ei hyökkää, vaikka Stalinin vaatimuksiin ei suostuttaisi. Tätä käsitystä tukivat käytännöllisesti katsoen kaikki ulkomaiset asiantuntijat. Vain Berliinistä saatiin varoituksia, että Suomen olisi viisainta myöntyä, koska muuten tulee sota. Mutta Berliinin kantaa ei voitu pitää objektiivisena: Saksahan oli Neuvostoliiton liittolaisena asianosainen."[xiii]

"Myötätunnon ilmaisujen muuttaminen kovaksi valuutaksi osoittautui kaikkialla vaikeaksi. Virallinen Saksa pysyi tiukasti lojaalina liittolaistaan Neuvostoliittoa kohtaan."[xiv]

Professori Mauno Jokipii: ..."Neuvostoliiton suhtautuminen Saksaan. Vaikka maat vuoden 1941 kesään asti olivat liittolaisia."[xvi]

Kenraali Erik Heinrichs: "Nyt oltiin tosiasian edessä. Mistä oli saatavissa se apu, jota puolustussuunnitelmamme edellyttivät? Saksalta, Venäjän liittolaiselta, apua ei ollut odotettavissa."[xvii]

Tohtori Heikki Jalanti: "Kremlin tavoitteiden tarkistaminen johtui ehkä länsivaltojen Suomea varten laatimasta avustussuunnitelmasta, joka uhkasi vetää Neuvostoliiton mukaan suursotaan. On paljon vähemmän todennäköistä, että siihen olisi ollut syynä Saksan aikeita kohtaan Moskovassa tunnettu pelko, sillä Hitlerhän oli juuri todistanut olevansa mitä vilpittömin liittolainen."[xxiii]

Tohtori Jukka Seppinen: "Saksan ja Neuvostoliiton liittoutuminen johti siihen, että sota Neuvostoliittoa vastaan alkoi näyttää välttämättömältä länsiliittoutuneiden eli Ranskan ja Ison-Britannian strategiassa."[xxv]

"Länsi ei myöskään halunnut päästää Neuvostoliittoa Ruotsin rajalle: sehän oli keväällä 1940 vielä Hitlerin Saksan ystävä ja liittolainen. Lännen aloittama totaalinen sota Neuvostoliittoa vastaan oli tuolloin vielä realistinen mahdollisuus."[xxvi]

Mihail Meltjuhov: "Propakannan ja kauppasodan lisäksi Englanti ja Ranska pitivät mahdollisena myös sotilaallisia toimenpiteitä Venäjää vastaan, jota käsiteltiin Saksan sotaa käymättömänä liittolaisena. Jo vuoden 1939 lopulla aloitettiin Venäjän vastaisten sotasuunnitelmien teko ..."[xxviii]

Saksa tuki liittolaistaan Venäjää

Saksa tuki liittolaistaan Venäjää Suomen ja Venäjän välisessä Talvisodassa estämällä vapaaehtoisten ja puolustusmateriaalin kuljetukset Suomeen alueensa kautta sodan aikana.

Saksa suostui 10.12.1939 antamaan venäläisille sukellusveneille (Suomen vihollisille) muona ja polttoainetäydennystä.[xv]

Talvisodan aikana Saksan ulkoministeriö kielsi saksalaisia diplomaatteja osoittamasta mitään myötätuntoa Suomelle - heidän piti pikemminkin selittää keskustelukumppaneilleen Venäjän kannan olevan täysin oikeutettu.[xxi]

Saksalla sotilastukikohta Venäjän alueella

Venäjän ja Saksan liittosuhde ja ystävyyssuhde oli Talvisodan aikana niin syvä, että Saksalla oli sotilastukikohta Venäjän alueella.

Lainaus: "Peräti toisilta olivat asiat Jäämeren äärellä näyttäneet saksalais-venäläisen ystävyyden päivinä! Siinä missä Litsajoki virtaa kapeaan ja useita meripeninkulmia pitkään Jäämerenlahteen, sijaitsee pieni kalastajakylä. Suomen Talvisodan päivinä Saksan merivoimien johto käytti sen satamaa, peitenimenä Basis Nord, arktisilla vesillä operoivien sukellusveneittensä »pysäkkinä».2 Niillä oli siellä, Venäjän alueella, suojattu etappiasemansa."[xviii]

Venäjä ei pelännyt minkäänlaista uhkaa Saksan taholta, sillä se oli luovuttanut saksalaisten käyttöön lokakuussa 1939 meritukikohdan, joka sijaitsi Litsajoen suulla, lähellä Murmanskia.[xxii]

Venäjä tuki liittolaistaan Saksaa

Toki Venäjä tuki liittolistaan Saksaa muutenkin, esimerkiksi Venäjän jäänmurtajat auttoivat saksalaisen kaapparialuksen Komeet pohjoista reittiä, Tyynelle merelle jossa se upotti (9 kpl) ja kaappasi laivoja. Kaapparialus lähti Bergenistä 6.7.1940 ja palasi 17 kuukautta myöhemmin 30.11.1941 Hampuriin.[xxvii]

Liittolaiset kävivät kauppaa keskenään

Vuonna 1940 Venäjän viennistä suuntautui Saksaan 52,2% ja Venäjän tuonnista 29% tuli Saksasta.[xxix] Saksa vei Venäjälle korkean teknologian tuotteita kuten työstökoneita, parhaita sotilaslentokoneitaan, aseita, ammuksia, jne.[xxx] Vieläkin merkittävämpää oli, että Venäjä toimi Saksan viennin ja tuonnin kauttakulkumaana. Huhtikuusta joulukuuhun 1940 Saksan tuonnista kulki Venäjän lävitse 59% ja viennistä 49%. Vuoden 1941 alkupuoliskolla määrät olivat vastaavasti 72% ja 64%.[xxxi]

Helsingin pommitustauko

Venäjän ja Saksan yhteistyö pelasi loistavasti myös heti Talvisodan alussa - venäläiset ja saksalaiset evakuoitiin Helsingistä saksalaisella aluksella ja Saksa hankki Helsingin pommittamattomuuden siksi aikaa.[xix]

Saksan lehdistö

Talvisodan aikana Saksan lehdet ja radioasemat käyttivät yksinomaan Venäjän uutistoimiston TASSin väritettyä ja vääristeltyä tietoa Talvisodasta - Saksa ei suostunut käyttämään edes oman lehdistöasiamiehensä Helsingissä lähettämiä faktoja.[xx]

Venäjä tyytyväinen Saksan hyökkäykseen

Venäjä oli tyytyväinen siihen, että Saksa valloitti Tanskan ja Norjan. Nyt länsivaltojen väliintulon mahdollisuus oli olematon ja Venäjällä oli taas vapaat kädet hyökätä uudelleen Suomen kimppuun.[xxiv] Venäjä onnittelikin virallisesti liittolaistaan Saksaa Tanskan ja Norjan valloituksen johdosta.

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle


[i] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 461

[ii] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 464

[iii] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 495

[iv] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 495

[v] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 496

[vi] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 496

[vii] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 497

[viii] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 498

[ix] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 500

[x] Edward Radzinski, Stalin, 1995, sivu 510

[xi] Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 1999, sivut 272-273

[xii] Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 1999, sivu 278

[xiii] Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 1999, sivu 284

[xiv] Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 1999, sivu 299

[xv] Arvi Korhonen, Viisi sodan vuotta, 1958, sivu 17

[xvi] Mauno Jokipii, Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet, 2002, sivut 24-25

[xvii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, sivu 150

[xviii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, sivu 256

[xix] Hans Metzger, Kolmannen valtakunnan edustajana talvisodan Suomessa, 1984, sivu 78

[xx] Hans Metzger, Kolmannen valtakunnan edustajana talvisodan Suomessa, 1984, sivu 82

[xxi] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivut 19-20

[xxii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 50

[xxiii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 55

[xxiv] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 69

[xxv] Jukka Seppinen, Hitler, Stalin ja Suomi, 2009, sivu 77

[xxvi] Jukka Seppinen, Hitler, Stalin ja Suomi, 2009, sivu 94

[xxvii] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 213

[xxviii] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 201

[xxix] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 223

[xxx] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 224

[xxxi] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 224

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle

free counter