Venäjä ja Saksa hyökkäsivät liittolaisina Puolaan

Täydennetty 27.1.2007; 14.7.2007; 15.7.;  30.12.2007; 16.7.2009; 12.6.2010; 3.4.2011, 20.10.2011, 16.7.2012, 28.3.2013 Juhani Putkinen.

Toisen Maailmansodan historiasta tiedetään yleisesti, että Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939 ja Englanti sekä Ranska julistivat Saksalle sodan 3.9.1939.

Jostakin syystä ei tahdota yleisesti tuoda julki mm. Venäjän osuutta hyökkäykseen Puolaan. Tarkastellaanpa tätä asiaa taustoineen hieman tarkemmin.

Taustaa

Puola ei ollut etnisesti yhtenäinen kansallisvaltio maailmansotien välillä. Siihen oli keinotekoisesti liitetty mm. saksankielisiä alueita. Aivan tarkkaa tietoa kansallisuuksien jakaumasta juuri ennen Toista maailmansotaa ei ole, mutta vuonna 1921 tehtiin väestönlaskenta. Sen mukaan 31% väestöstä oli muita kuin puolalaisia. Marsalkka Pilsudskin teettämän salaisen selvityksen mukaan vähemmistöjä olisi ollut vuonna 1926 yli 35% väestöstä. Näistä oli noin 14% ukrainalaisia, noin 8% juutalaisia, noin 4% saksalaisia ja noin 4% valkovenäläisiä. Puolan väkiluku oli juuri ennen Toista maailmansotaa lähes 35 miljoonaa.[i] Verrattakoon tätä tilannetta vuoteen 1500, jolloin varsinaisen Puolan väkiluku oli neljä miljoonaa, joista etnisiä puolalaisia oli 70%, venäläisiä ja ukrainalaisia 15% ja saksalaisia 10%.[ii]

Puola oli demokraattinen maa. Mainittakoon kuriositeettinä, että vuoden 1922 vaaleissa kommunistinen puolue sai 1,4% äänistä ja kaksi paikkaa sejmiin.[iii]

Demokratia ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Marsalkka Pilsudski kaappasi vallan keväällä 1926,[iv] eikä sen jälkeen marraskuussa 1930 pidettyjä vaaleja voitu enää pitää vapaina.[v]

”Puolan hallituksen politiikka kansallisia vähemmistöjä kohtaan maailmansotien välisenä aikana ei täyttäisi nykyään Euroopan neuvoston jäsenvaatimuksia. Jo 1920-luvulla Puolaa arvosteltiin Kansainliitossa Versailles’n sopimuksen vähemmistöjä koskevien määräysten rikkomisesta. Saksalainen vähemmistö kuului niihin, joiden oikeuksia hallituksen politiikka uudelleensyntyneen valtion puolalaistamiseksi loukkasi. Saksassa olikin helppo lietsoa vastarintaa sodan aiheuttamia muutoksia kohtaan.”[vi]

Syksyllä 1934 Puola sanoi Versaillesin rauhan mukana allekirjoittamansa vähemmistönsuojasopimuksen irti ja alkoi puolalaistamaan vähemmistöjä.[vii]

Vuodesta 1930 lähtien Puola alkoi painostaa saksalaisia järjestämällä mielenosoituksellisia sotaharjoituksia Saksan rajan tuntumassa.[viii]

Pilsudskin kuoleman jälkeen valta jakautui kahtia presidentti Moscickin hallituksineen sekä marsalkka Rydz-Smilgyn kesken.[ix] Syyskuun 1935 manipuloiduissa parlamenttivaaleissa äänestysprosentti oli vain 46,5. Varsovassa vain 30.[x] Puolan kommunistinen puolue ei saanut koko maailmansotien välisenä aikana merkittävää kannatusta - niinpä Stalin lakkautti vuonna 1938 koko Puolan kommunistisen puolueen. ”Stalinin mielestä kommunismin vieminen Puolaan oli kuin satulan asettamista lehmän selkään. Stalin mieluummin teurasti lehmän kuin muokkasi satulaa. 1930-luvun suurissa puhdistuksissa sai n. 5000 puolalaista kommunistia surmansa eli lähes kaikki Puolan aktiiviset kommunistit tuhottiin.”[xi] Jokunen joka sattui olemaan Puolassa vankilassa jäi eloon.

Puola osallistui Tshekkoslovakian paloittelemiseen, liittäen lokakuussa 1938 alueeseensa sen osan Cieszyniä, joka 1920 oli jäänyt sen alueiden ulkopuolelle.[xii]

Hitlerin tärkeimpänä tavoitteena oli Versaillesin rauhansopimuksessa (Ensimmäinen Maailmansota) silvotun Saksan, tai tarkemmin sanottuna saksankielisten alueiden, yhdistäminen yhtenäiseksi Saksan valtakunnaksi. Hitlerillä oli tähän saakka ollut menestystä, sillä hän oli saanut miehitettyä Tshekkoslovakian ilman sotaa.

Puolan kysymyksenkin hän aikoi ratkaista ilman sotaa ja oli neuvotellut Puolan kanssa Danzigin ja Puolan käytävän (maayhteys Saksan emämaasta Itä-Preussiin) ratkaisusta jo vuodesta 1938.

Lainaus: ”Hän oli vakuuttanut korotetulla ja tuimalla äänellään sotilasneuvonantajilleen, ettei hän ole idiootti, joka antaisi vetää itsensä maailmansotaan Danzigin kaupungin tai Puolan käytävän takia.”[xiii]

Huomattakoon vielä, ettei saksalaisten sotilaiden mielestä ollut Saksan etu, että Puola häviäisi Saksan ja Venäjän välistä.

Lainaus: ”Mieluummin siis Puola, riippumatta siitä pidimmekö maata arvossa vai emme meidän ja Neuvostoliiton välissä. Niin paljon kuin meitä sotilaita kiusasikin järjetön ja räjähdysaltis itärajan kulku, Puola oli toki naapurina vaarattomampi kuin Neuvostoliitto. Itsestään selvää oli, että kaikki valtakunnassa toivoivat rajan tarkistusta, jonka seurauksena saksalaisenemmistöiset alueet palautettaisiin, asukkaiden luonnollisen oikeuden mukaisesti Saksan yhteyteen.”[xiv]

Saksassa pääteltiin, ettei sotaa tule, vaan Puola joutuu antamaan periksi Puolan käytävän kysymyksessä, sillä Saksa vapautui kahden rintaman sodan pelosta Molotov-Ribbentrop-sopimuksen ja sen salaisen lisäsopimuksen avulla, eikä Englannilla olisi muuta keinoa auttaa Puolaa kuin hyökätä heikoilla maavoimillaan Länsivallia vastaan, joka johtaisi hyvin suuriin tappioihin. Kun Hitler vielä piti varmana, etteivät Chamberlain ja Daladier tekisi päätöstä sodasta, niin hän oletti, että nämä neuvovat Puolaa antamaan periksi.[xv]

Vaan kuinka sitten lopulta kävikään - Hitler antoi Stalinin pettää itseään. Lisää Puolan sodasta.

Molotov-Ribbentrop-sopimus

Lainaus: "Neuvottelut länsivaltojen kanssa olivat käynnistyneet vasta 12. elokuuta, mutta kuilu lännen tarjousten ja Stalinin vaatimusten välillä oli yhteensovittamaton. Samana päivänä venäläiset viestittivät saksalaisille olevansa valmiita neuvottelemaan jopa Puolan jakamisesta. Elokuun 14. päivänä Hitler päätti lähettää ulkoministerinsä Ribbentropin Moskovaan. Seuraavana päivänä Saksan suurlähettiläs kreivi Friedrich Werner von der Schulenberg vaati tapaamista Molotovin kanssa, joka kiirehti asian Stalinilta tarkistettuaan ilmoittamaan, että Venäjä oli valmis. Kun uutinen tavoitti Ribbentropin, tämä kiiruhti ilmoittamaan asiasta Hitlerille Bergdorfiin."[lv]

"Elokuun 23. päivänä kello 13 iltapäivällä Ribbentrop saapui perille ja laskeutui Condorista yllään nahkatakki, musta pikkutakki ja raitahousut ja huomasi, että lentokenttä oli koristeltu hakaristeillä. Orkesteri soitti Saksan kansallislaulun."[lvi]

Venäjä ja Saksa solmivat kyseisen sopimuksen Moskovassa 23.8.1939. Kuten tunnettua kyseisen sopimuksen erittäin salaisessa lisäpöytäkirjassa Venäjä ja Saksa jakoivat naapureitaan keskenään sulle-mulle-periaatteella. Venäjä kiisti kyseisen lisäpöytäkirjan olemassaolon puoli vuosisataa, myöntäen sen vasta Jeltsinin presidenttiaikana.

Kyseisessä lisäpöytäkirjassa Venäjä ja Saksa jakoivat Puolan keskenään, määritellen välirajaksi ”suunnilleen jokien Narew, Weikseli ja San linjaa”. Tässä lisäpöytäkirjassa ei vielä sovittu yhteisen hyökkäyksen aikaa.

Myöhemmin Venäjä lupasi hyökätä Saksan kanssa samanaikaisesti Puolan kimppuun, mutta Venäjä petti liittolaisensa viivästäen hyökkäystään, että saisi aikaan haluamansa Toisen Maailmansodan (tarkemmin Englannin ja Ranskan julistamaan sodan vain Saksalle, mutta ei Venäjälle).

Hieman myöhemmin Venäjä ja Saksa sopivat keskenään pienestä muutoksesta, jossa Liettua joutui Venäjälle ja Puolassa tehtiin pieniä välirajamuutoksia aiempaan sopimukseen nähden. Mielenkiintoista on myös, että Saksa olisi halunnut Puolan jaon ”jakojäännöksenä” jäävän jäljelle 15 miljoonan asukkaan itsenäinen Puola, mutta Venäjä halusi Puolan häviävän kokonaan maailmankartalta.

Lainaus: ”»Saksan ja Neuvostoliiton sopimus rajojen määräämisestä ja ystävyydestä» allekirjoitettiin 28. päivänä Ribbentropin vierailtua uudelleen Moskovassa. Sopimus, joka jakoi Puolan kahtia, laadittiin Stalinin vaatimuksesta hänen kieltäydyttyään suostumasta saksalaisten ehdotukseen uuden 15 miljoonaa asukasta käsittävän Puolan valtion perustamisesta. Tässä jakosopimuksessa Saksa suostui siihen, että Liettua sisällytettiin Neuvostoliiton vaikutuspiiriin; Saksa sai vastalahjaksi Varsovan seudun sekä koko Ljublinin maakunnan. Puolan keskiosissa uusi demarkaatiolinja yhdisti Veikselin ja Bug-joen; Galitsiassa se jäi edelleen San-joelle, sillä Stalin kieltäytyi luopumasta Drohobyczin ja Boryslawin öljylähteistä. Toisessa asiakirjassa julistettiin, että Neuvostoliitto ei tulisi asettamaan mitään esteitä niille Eestin, Latvian ja Liettuan kansalaisille, jotka haluaisivat poistua Neuvostoliiton vaikutuspiiristä ja ottaa henkilökohtaisen omaisuutensa mukaansa.”[xvi]  

Kivimäki: Ribbentrop saapui "Stalinin kutsusta Moskovaan 28.9.1939. Stalin vaati, että ajatus itsenäisestä Puolasta hylättäisiin".[lviii]  

Venäjä ja Saksa sopivat hyökkäysajan

"Saksan ja Neuvostoliiton kesken sovittiin yhteishyökkäyksestä Puolaan. Hyökkäys toteutettaisiin niin, että molemmat ylittävät Puolan rajan omalta puoleltaan 1.9.1939 klo 05.00.

Saksan joukot

Mielenkiintoista on, että Saksa keskitti hyökkäykseen Puolaan 42 aktiividivisioonaa. Niiden lisäksi oli tulossa 16 liikekannallepanossa muodostettavaa divisioonaa. Saksa otti siten riskin jättäessään länteen vain 11 vakinaista jalkaväkidivisioonaa ja linnoitusjoukkoja noin divisioonan verran.[xix] Ranskalla ja Englannilla (pelkästään Ranskallakin) oli silloin Saksaan nähden länsirintamalla moninkertainen ylivoima.[xx] On tietenkin otettava huomioon, että liikekannallepanon yhteydessä Saksan joukot vähitellen täydentyivät reserviläisistä muodostetuilla divisioonilla myös lännessä - niiden koulutustaso oli kuitenkin aluksi heikko. Vastaavasti kuitenkin kasvoivat myös ranskalaiset joukot liikekannallepanon yhteydessä.  

Venäjän joukot Puolaa vastaan

Venäjä käytti Puolaan hyökätessään ihan merkittävän määrän joukkoja: "Hyökkäys alkoi 17.9.1939 ja on hyvin todennäköistä, että operaation perusryhmitys noudatti sotaa edeltäneitä suunnitelmia. Sotaretki katsottiin päättyneeksi 28.9.1940. Operaatioon osallistuneissa Valko-Venäjän rintamassa ja Ukrainan rintamassa oli kahdeksassa armeijassa ja ratsuväkimekanisoidussa ryhmässä kaksi moottoroitua jalkaväen konekivääriprikaatia, 18 panssariprikaatia, 18 panssarirykmenttiä, 53 jalkaväkidivisioonaa, 13 ratsuväkidivisioonaa, 41 lentorykmenttiä, 15 linnoitusaluetta, 14 ylijohdon tykistörykmenttiä ja 37 armeijakunnan tykistörykmenttiä (divisiooniin kuuluneiden 116 tykistörykmentin lisäksi)."[lix]  

Venäjä hyökkäsi Puolaan 618 000 miehen ja 4733 hyökkäysvaunun voimin.[lx]

Puolan joukot

”Puolalla oli rauhan aikana käytettävissään 30 jalkaväkidivisioonaa, 11 ratsuväkidivisioonaa, 1 vuoristoprikaati ja 2 moottoroitua (panssari)prikaatia. Lisäksi oli rajavartiojoukoissa muutama rykmentti, lukuisa määrä kansallisen puolustuksen (O.N. -joukot) pataljoonia ja laivaston joukko-osastot, jotka olivat Gdingen-Helan alueella.” Ilmavoimilla oli noin 1000 lentokonetta, mutta ne eivät täyttäneet uusimpia vaatimuksia.[xxi]  

Puolalaisen lähteen mukaan: Vuoden 1939 alussa Puolan armeija koostui 30 jalkaväkidivisioonasta, 11 ratsuväkidivisioonasta ja yhdestä moottoroidusta prikaatista (toisen prikaatin muodostaminen aloitettiin kesäkuussa 1939), 10 panssaripataljoonaa, 2 panssarikoulutusdivisioonaa, 10 raskasta tykistörykmenttiä, 2 moottoroitua tykistörykmenttiä, pioneeri ja viestipataljoonat. Rajajoukot koostuivat 35 jalkaväkipataljoonasta, 1 ratsuväkipataljoonasta ja 19 ratsuväkikomppaniasta (squadron???). Ilmavoimat koostuivat 15 hävittäjälaivueesta (hunter squadron) sekä 17 laivueesta armeijan tukikoneita ja pommikoneita. Laivastolla oli 4 hävittäjää, 5 sukellusvenettä, 1 miinalaiva ja 6 miinanraivaajaa. Toukokuussa 1939 Puolan asevoimissa oli kaikkiaan 354 000 sotilasta. Liikekannallepanosuunnitelmien mukaan Puolan sodan ajan joukkojen piti käsittää 30 päivän liikekannallepanon jälkeen 1 350 000 sotilasta.[lxii]

Ranskan ja Englannin diplomaattisen paineen vuoksi Puolan liikekannallepano viivästyi, joten sodan syttyessä Puolalla oli aseissa 950 000 miestä tuettuna 4000 tykillä, noin 500 panssarilla ja noin 400 lentokoneella.[lxiii]

Hyökkäys alkaa

On tunnettua, että Saksa aloitti hyökkäyksen Puolaan 1.9.1939. Kannattaa kuitenkin huomioida, että Saksan rauhanajan joukot olivat jo saaneet käskyn hyökätä Puolaan 26.8.1939 kello 04.30. Kenraalieversti Gerd von Rundstedt (Armeijaryhmän komentaja) vastaanotti sen hyökkäyskäskyn 25.8. kello 15.25. Kuitenkin jo kello 20.30 tuli uusi käsky, jossa kiellettiin vihollisuuksien avaaminen.[xvii] Käsky etenemisen kieltämisestä saatiin perille joukoille viimetingassa. Käsittämätöntä ”soutamista ja huopaamista” - vai yritettiinkö viimetinkaan painostaa Puolaa taipumaan sopimukseen?

31.8.1939 kello 17.00 saapui käsky, jonka mukaan piti hyökätä 1.9.1939.[xviii]

Hyökkäyksen alkaessa molempien osapuolien keskitysmarssit olivat kesken. En malta olla tekemättä erittäin herkullista lainausta Saksan suurimmalta strategilta: ”On vaikea keksiä, mikä operatiivinen tarkoitus oli tämän Puolan keskitysmarssin taustalla, jollei se ollut toive ”kaiken varmistamisesta” tai ehkä oikeammin sanottuna: ”Mitään ei luovuteta vapaaehtoisesti”. Sellaiseen toiveeseen suostuminen johtaa säännönmukaisesti heikomman osapuolen tappioon. Sen saisi - muutamaa vuotta myöhemmin - myös Hitler kokea, tosin asiaa koskaan ymmärtämättä.”[xxii] Tämä on erittäin tärkeä viisaus, jonka soisi olevan kristallinkirkkaana mielessä kaikilla suomalaisilla sotilasjohtajilla ja poliitikoilla.

Aikoiko Puola hyökätä? ”Tässä yhteydessä saattaa kiinnostaa vähän ennen sodan syttymistä saamamme ilmoitus Puolan mahdollisista hyökkäysaikeista. Se oli peräisin siihen asti täysin luotettavasta lähteestä, joka oli Puolan presidentin tai marsalkka Rydz-Smilgyn, puolalaisten ylipäällikön, välittömässä läheisyydessä. Ilmoituksessa todettiin, että Puola keskitti joukkojaan hyökätäkseen vahvoin voimin Posenin alueelta. Mutta merkittävintä oli se, että tämä hyökkäys täytyi peruuttaa luultavasti Ison-Britannian ehdotuksesta tai vaatimuksesta! Vallinneessa tilanteessa ilmoitus näytti meistä erittäin epäuskottavalta. Tosin myöhemmin saatiin vahvistus, että Puola oli todella koonnut Posenin maakuntaan suhteellisen vahvoja voimia, vaikka Saksan hyökkäys Poseniin olisi varmasti ollut puolalaisille kaikkein vaarattomin suunta. Tämä Posenin armeija tuli tiensä päähän Bzuran taistelussa.”[xxiii]

Lainaus: ”Rauha rikkoontui 1.9.1939 Hitlerin hyökätessä Puolaan. Pari viikkoa myöhemmin hyökkäsi Neuvostoliitto idästä, ja muutamassa päivässä oli Puolan tosiasiallinen neljäs jako toteutettu. Jaosta oli sovittu neuvotteluissa Berliinissä ja Moskovassa.”[xxiv]

Venäjä ja Saksa koordinoivat sotatoimiaan salasähkeiden avulla

Kun Venäjä viivytteli oman hyökkäyksensä kanssa Puolaan, niin Saksa joutui pyytämään Venäjältä luvan edetä väliaikaisesti joukoillaan myös aiemmin Venäjälle kuuluvaksi sovitulle alueelle - ellei Venäjä lähetä joukkojaan hyökkäämään Puolaan sovitusti.[xxv]

Venäjän ulkoministeri Molotov vastasi (5.9.1939), että molemmilla sopijapuolilla on oikeus ylittää väliaikaisesti aiemmin sovittu rajalinja.[xxvi]

Molotov onnitteli Saksan hallitusta 9.9.1939 joukkojen tunkeutumisesta Varsovaan.[xxvii]

Molotov arveli 9.9.1939 Venäjän joukkojen viimeinkin hyökkäävän Puolaan muutaman päivän kuluessa.[xxviii]

Molotov selitteli 10.9.1939 Venäjän viivästymistä sillä, etteivät he olleet osanneet arvata, että Saksan operaatio etenee niin nopeasti, joten heillä on vaikeuksia.[xxix]

Molotov lupasi 15.9.1939 Venäjän hyökkäävän Puolaan ”huomenna tai ylihuomenna”.[xxx]

Stalin lupasi 17.9.1939 kello 02, että Venäjä hyökkää aamulla kello 06 koko linjalla Polozkista Kamenetz-Podolskiin. Samalla hän vaati, etteivät saksalaiset koneet lentäisi linjan Bialystok-Brest-Litovsk-Lemberg itäpuolella. Venäjän koneet aloittavat Puolan alueen pommitukset.[xxxi]

Stalin ei halunnut (25.9.), että jäisi itsenäistä tynkä-Puolaa Saksan ja Venäjän väliin.[xxxii]

Venäjä hyökkäsi Puolaan Saksan liittolaisena

Kun Puolan sotajoukot kävivät epätoivoista puolustustaisteluaan Saksaa vastaan kaikin voimin, niin Venäjä sitten ”löi Puolaa kirveellä selkään” 17.9.1939. Siten Puolan kohtalo oli sinetöity.

Lainaus: ”Puna-armeijan mukaantulo teki lopun Puolan päämajan viimeisistäkin heikoista toiveista pitkittää vastarintaa viimeiseen saakka Itä-Galitsiassa Romanian vastaisella rajalla.”[xxxiii]

Lainaus: "Stalin suunnitteli Neuvostoliiton hyökkäystä Puolaan Vorosilovin, Saposnikovin ja Kulikin kanssa, jonka oli määrä komentaa rintamaa yhdessä Mehlisin kanssa, mutta hän odotti kunnes oli saanut Japania vastaan käydyn sodan turvallisesti päätökseen. Syyskuun 17. päivänä kello kaksi yöllä Stalin tapasi Molotovin ja Vorosilovin kanssa Schulenbergin [Saksan suurlähettiläs Moskovassa - jp] ja kertoi hänelle: »Neljän tunnin päästä, kello kuusi, puna-armeija ylittää Puolan rajan.»"[liii]  

Kun jotkut yrittävät väittää, ettei Venäjä a) hyökännyt Puolaan b) ainakaan hyökännyt Puolaan Saksan kanssa sovitusti, niin lainaan: ”Saksan kanssa elokuussa 1939 tekemänsä salaisen sopimuksen mukaisesti puna-armeija hyökkää Puolaan.”[xxxiv]

Venäjän ja Saksan liittoutuneina Puolaa vastaan käymä sota päättyi Puolan kukistumiseen 2.10.1939.[xxxv]  

Tosin Venäjä ja Saksa pitivät yhteisen voitonparaatin, jonka yhteydessä vaihtoivat lippuja, ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi jo ennen näitä sodan viimeisiä laukauksia.[xxxvi]

Yhteistä paraatia johtivat Saksan kenraali Heinz Guderian ja Venäjän kenraali Semjon Krivošein.  

Kuva on kirjasta Heinz Guderian, Sotilaan Muistelmia, sivu 112+. Kuvasta näkyy hyvin, miten liittolaiset Venäjä ja Saksa sekä kenraalit Guderian ja Krivošein olivat mitä parhaimpia ystäviä keskenään.

Hyviä valokuvia kyseisestä paraatista löytyy sinisenä näkyvän linkin avulla.  

Tappiot Puola-Venäjä sodassa

Taisteluissa maahantunkeutuvaa Venäjää vastaan Puolan asevoimat menettivät kaatuneina ja murhattuina 6000-7000 sotilastaan sekä sotavankeina ainakin 200 000 sotilastaan. Useita tuhansia puna-armeijan sotilaita tapettiin ja haavoitettiin.[lxiv]

Katyn

Miehitettyään Puolan Venäjä murhasi Katynissä eri lähteiden mukaan noin 22 000 puolalaista upseeria ja virkamiestä laukauksella niskaan. Tarkin luku 21 857 murhattua on peräisin KGB:n päällikön Aleksandr Selepinin Hrustsoville osoittamasta kirjeestä.[xxxvii]

Puolan miehitys oli varsinainen joukkomurha, sillä Puolan suurlähetystön kotisivun mukaan ryssät murhasivat noin 1,5 miljoonaa puolalaista ja ”Saksalaisten miehittäjien toimesta sai surmansa yli 6 miljoonaa Puolan kansalaista, heidän joukossaan maan kolmimiljoonainen juutalaisväestö miltei kokonaan.”[xxxviii] Myös Kalervo Hovin kirjan Puolan historia mukaan Puolan alueella sai kansallissosialistien uhreina surmansa n. 6 miljoonaa puolalaista, joista puolet juutalaisia (nämä siis Saksan hyökkäyksen itään [22.6.1941] jälkeisenä aikana - ennen sitä kansanmurhaa harjoitettiin Venäjän miehittämällä Puolan alueella).[xxxix]

”Terrori oli aluksi laajinta ja määrätietoisinta Neuvostoliiton valtaamilla alueilla. Niillä järjestettiin 22.10.1939 näennäisdemokraattiset vaalit. Niissä »yli 90%:n ääntenenemmistöllä» valitut Länsi-Ukrainan ja Länsi-Valko-Venäjän kansalliskokoukset pyysivät päästä asianomaisiin neuvostotasavaltoihin, mihin Neuvostoliiton korkein neuvosto suostuikin 1. ja 2.11.1939. Menetelmä oli sama kuin vajaata vuotta myöhemmin Baltian maissa.”[xl] ”Neuvostoliiton alueelle jäi runsaat viisi miljoonaa puolalaista. He joutuivat heti alusta lähtien voimakkaan ukrainalaistamis- ja venäläistämispolitiikan kohteeksi. Huhtikuusta 1940 kesäkuuhun 1941 alueelta kyyditettiin uusimpien puolalaisten arvioiden mukaan kaksi miljoonaa puolalaista Venäjän sisäosiin ja Siperiaan. -- Ehkä puolet karkotetuista sortui Neuvostoliiton leirioloihin. Suoranainen kansanmurha kohdistui puolalaisiin upseereihin. Puolan itäosassa venäläisten käsiin joutui 300 000 puolalaista sotilasta, heistä 15 000 upseeria. Heille ei myönnetty sotavangin asemaa, vaan heitä kohdeltiin rangaistusvankeina. Upseerit erotettiin muista sotilaista erityisleireille, eikä heistä muutamaa harvaa, Moskovassa kuulusteltua lukuun ottamatta tavattu enää ketään.”[xli]  

"Jos hyökkäys olikin ollut riemukas Hrustsoveille, se oli myös laukaissut puolalaisväestön julman ja traagisen rosvoamisen, joka oli verrattavissa vain natsien vastaavaan tuhotyöhön. Hrustsov tukahdutti annottomasti kaikki väestöryhmät, jotka olisivat voineet nousta neuvostovaltaa vastaan; pappeja, upseereja, aatelisia ja älymystöläisiä siepattiin, murhattiin ja karkotettiin Puolan koko olemassaolon lopettamiseksi. Marraskuuhun 1940 mennessä kymmenesosa väestöstä tai 1,17 miljoonaa viatonta ihmistä oli karkotettu. Vuoteen 1941 mennessä kolmekymmentä prosenttia heistä oli kuollut; kuusikymmentätuhatta oli pidätetty ja viisikymmentätuhatta ammuttu."[liv]

”Kun Sikorski [Puolan pakolaishallituksen johtaja Lontoossa - jp] ryhtyi 1943 vaatimaan selvitystä Katynin teloituksista, Stalin katkaisi diplomaattiset suhteet pakolaishallitukseen. Samoihin aikoihin Sikorski kuoli selvittämättömäksi jääneessä lento-onnettomuudessa Gibraltarissa. Neuvostoliiton Lontoon-suurlähettilään Ivan Maiskin lentokone oli seisonut päivän onnettomuuskoneen vieressä.”[xlii]

Puolan sotilaalliset tappiot olivat 66 300 kaatunutta ja 134 000 haavoittunutta.[xliii]

Vaikka tässä artikkelissa kerrotaan Venäjän ja Saksan yhteisestä hyökkäyksestä Puolaan vuonna 1939 ja väliotsikko on Katyn, niin kerrottakoon tässä samassa yhteydessä, että Venäjän johdolla oli "jotakin hampaankolossa" puolalaisia vastaan jo aiemminkin. Nimittäin 110 000 puolalaista ammuttiin jo 11.8.1937 asetuksen numero 00485 perusteella ("jonka nojalla oli määrä likvidoida puolalaiset sabotöörit ja vakoojaryhmät").[lvii]

Hyökkäämättömyyssopimus

Saksan ja Puolan välillä solmittiin hyökkäämättömyyssopimus 10.1.1934 kymmeneksi vuodeksi.[xliv]

Venäjän ja Puolan välinen hyökkäämättömyyssopimus solmittiin 25.7.1932.[xlv]

Saksa oli irtisanonut Puolan ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen huhtikuussa 1939[xlvi], mutta Venäjä rikkoi senkin sopimuksen hyökätessään Puolaan 17.9.1939. Aivan samoin Venäjä rikkoi Suomen ja Venäjän välillä voimassa ollutta hyökkäämättömyyssopimusta hyökätessään Suomeen 30.11.1939.

Eversti Erkki Nordberg esittääkin mielenkiintoisen ajatuskuvion: ”Kun Neuvostoliitto kaappasi Puolan itäiset osat vuonna 1939, se vain eteni sinne hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta tai juuri sen nojalla.”[xlvii] Aivan kuten Suomeenkin 30.11.1939.

”Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Neuvostoliiton ja bolsevikkien kanssa solmitut hyökkäämättömyyssopimukset eivät estäneet Puna-armeijan miehitystä eivätkä pidätelleet hyökkäystä. Noilla sopimuksilla oli tosipaikan tullen pelkkä hyvänpuoleisen käytetyn musteisen kirjoituspaperin arvo. Ainoat variantit löytyvät tavasta, jolla hyökkäys naamioitiin tai perusteltiin, mikäli hyökkäyksiin yleensä tarvittiin kummoi­siakaan erityisperusteluja.”[xlviii]

Pitikö ja pitääkö Venäjä siten velvollisuutenaan rikkoa kaikki solmimansa sopimukset?  

Versaillesin äpärä

Molotov Korkeimman neuvoston istunnolla 31.10.1939: "Puolan hallitsevat piirit kehuivat valtionsa vakautta ja oman armeijansa voimakkuutta. Mutta riitti pienestä iskusta, ensin Saksan ja sitten puna-armeijan taholta ja siitä Versaillesin sopimuksen äpärästä ei jäänyt mitään jäljelle."[lxv]

Miksi?

Kaitpa sitäkin pitää kysyä, että miksi Venäjä ja Saksa hyökkäsivät Puolaan?

Saksan osalta on selvää, että sen yksi motiivi oli saada yhdistettyä saksankieliset alueet yhtenäiseksi Saksan valtakunnaksi - joko hyvällä tai pahalla. Saksa yritti saada neuvotteluin Puolan suostumaan siihen, että Saksa rakentaisi Saksa emämaasta moottoritien ja rautatien Saksan Itä-Preussiin ns. Puolan käytävän alueelle. Puola ei halunnut edes neuvotella asiasta - no, Hitler lähti liittolaisensa Stalinin pettämänä pelaamaan uhkapeliä ja hävisi.

Venäjän motiivista teen suoran lainauksen: ”Neuvostoliitossa oli muutenkin ryhdytty heti sisällissodan jälkeen valmistautumaan sotaan lännessä. Tämän suunnan pääviholliseksi nousi Puola, joka oli kapitalistien, porvarien sekä tilanherrojen maa”[xlix] - siten yksi motiivi oli ideologinen, kommunismia piti levittää. Kun asia sanotaan kiertelemättä, niin kyseessä oli Venäjän taholta puhdas imperialismi. Venäjän päämääränä oli valloittaa koko maapallo ja tehdä siitä Moskovasta johdettu kommunistinen diktatuuri. Venäjä aikoi hyökätä länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941. Puola piti siksi hävittää välistä.

Lainaus: ”Stalin oli pitänyt vuonna 1939 salaisen puheen, jonka mukaan "Neuvostoliiton intressinä oli saada Saksa ja englantilais-ranskalainen blokki mahdollisimman pitkään sotaan!".”[l] Sen sorttinen puhe.

Venäjän sotilaallinenkin ajattelu oli nimenomaan hyökkäyksellinen, eikä puolustuksellinen. Lainaus: ”Marsalkka Tuhatsevski oli jo vuonna 1937 laatinut Leningradin sotilaspiirin eteläisen ja tässä tapauksessa Luoteisen strategisen suunnan neljännen operaatioalueen hyökkäyssuunnitelman. Siinä todettiin, että Neuvostoliiton olisi sodan tullen ensin vallattava Viro, Latvia ja Liettua sekä edettävä myös Puolaan linjalle Grodno-Slonim. Merivoimille rakennettavilla taistelulaivoilla oli vallattava Tallinnan, Riian, Ventspilsin ja Liepajan tukikohdat. Tuhatsevski piti Suomea omana tapauksenaan, joten sille oli laadittava erillinen suunnitelma. Nämä kaavailut muistuttivat huomattavan paljon niitä toimia, joihin Stalin ryhtyi syksyllä 1939.”[li]

Lainaus: ”Andrei Zdanov sanoi puolestaan sodan aattona [vuonna 1941 - jp] Pääsotaneuvostossa: "Sodat Puolaa ja Suomea vastaan eivät olleet puolustussotia. Olemme jo astuneet hyökkäyspolitiikan tielle.".”[lii] Sen hyökkäyspolitiikan avulla Venäjä sai itselleen 196 000 neliökilometriä (50,4% Puolan alueesta) jossa eli lähestulkoon 13 miljoonaa ihmistä.[lxvi]

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle