Suurhyökkäyssuunnitelma Groza

Tuula Hölttä - Juhani Putkinen

Lisätty suunnitelmaa ja joukkojen keskityksiä koskevia linkkejä artikkelin loppuun 4.2.2007 Juhani Putkinen #)

Lisätty linkki tästä artikkelista Suomea koskevaan artikkeliin 9.3.2007 Juhani Putkinen

Lisätty huomio David Glantzista 4.5.2007 Juhani Putkinen &)

Lisätty linkki Gorodetskyyn  30.3.2008 Juhani Putkinen

Lisätty viitteet VII ja VIII 21.7.2009 Juhani Putkinen

Lisätty viitteet IX ja X 19.6.2010 Juhani Putkinen

Venäjällä oli suunnitelma hyökätä länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941. Sen suunnitelman nimi on Groza. Eikä ainoastaan suunnitelma, vaan myös aikomus hyökätä länteen heinäkuussa 1941.

Jälkeenpäin jotkut ovat yrittäneet selittää sen olleen Venäjän ennakoivan iskun suunnitelma Saksan hyökkäystä vastaan - se selitys kumoutuu jo pelkästään sillä, että Stalin oli varma siitä, ettei Saksa aio hyökätä Venäjälle.

Jotkut taas kiistävät kiihkeästi, että mitään hyökkäyssuunnitelmaa ei a) ollut olemassakaan b) sitä ei esitelty Stalinille c) Stalin ei hyväksynyt sitä ja/tai d) suunnitelmaa ei alettu toteuttamaan.

Joidenkin selitys suunnitelman olemassaololle on, että ainahan sotilaat tekevät erilaisia suunnitelmia kassakaappeihinsa, mutta missä on käsky suunnitelman toteuttamisesta.

Vielä löytyy koulukunta, joka myöntää, että Venäjä aikoi kyllä hyökätä länteen, mutta ei vielä heinäkuussa 1941, vaan vasta hieman myöhemmin, kunhan puna-armeija olisi tullut ”valmiiksi” hyökkäykseen.

Huomattavalle osalle vastaväittäjistä on yhteisenä nimittäjänä kiihkeä yritys kiistää Venäjän aikomus valloittaa koko Maapallo ja tehdä siitä kommunistinen diktatuuri, jota olisi johdettu Moskovasta.

No sanotaanhan jokaisen tulevan uskollaan autuaaksi. Uskokoon ihan vapaasti joka haluaa. Tarkastellaan me kuitenkin mitä tietoja asiasta on saatavilla. Seuraavassa on vapaasti suomentaen referoitu artikkelin lopussa osoitettavia artikkeleita, sekä tehty suoria lainauksia tarkoin lähdeviittein.

Historian kuluessa tuskin mitkään kansat ovat joutuneet kärsimään sodasta  niin paljon kuin eurooppalaiset toisesta maailmansodasta. Tämä massiivinen globaali konflikti aiheutti mittaamattomia tuhoja niin ihmisten kuin omaisuuksienkin tuhona luultavasti eniten itärintamalla, jossa sekä saksalaiset että venäläiset taistelivat ideologioidensa puolesta. 

Sodan syiden tutkiminen alkoi heti maailmansodan loputtua. Saksa liittolaisineen sodan hävinneenä osapuolensa joutui kantamaan syyllisyyden sodasta. Ensimmäiset Neuvostoliiton roolin kyseenalaistaneet lausunnot alkoivat ilmestyä 1960-luvulla. Yksi varhaisimmista oli neuvostoarmeijan kenraali ja palkittu sotaveteraani Pjotr Grigorenko, joka toimi opettaja Frunze-akatemiassa. Neuvostoliiton lehdistössä sensuroidussa, mutta myöhemmin lännessä julkaistussa artikkelissa hän painotti, että neuvostoarmeija oli suunnattoman paljon suurempi kuin Saksan armeija, ja juuri ennen saksalaisten hyökkäystä 22.6.41 yli puolet neuvostojoukoista oli keskitetty rajan tuntumaan länteen Bialystokista syvälle miehitetyn Puolan alueelle.  Grigorenkon mukaan tämä järjestely oli perusteltua vain siinä tapauksessa, että nämä joukot suunnittelivat yllätyshyökkäystä. Vihollisen yllätyshyökkäyksessä nämä joukot olisi saarrettu nopeasti.

Neuvostoliiton hajottua ja arkistojen auettua [joidenkin arkistojen ja vähäksi aikaa - jp] on syntynyt yhä kasvava tutkijoiden ja historioitsijoiden koulukunta, joka on vakuuttunut siitä, että Stalinilla oli suurhyökkäyssuunnitelma länteen ja hän oli myös toteuttamassa tätä suunnitelmaa. Tähän kansainväliseen koulukuntaan lukeutuvat mm.  venäläiset Vladimir Rezun (Viktor Suvorov), Mihail Meltjuhov, V. A. Nevezhin, V. D. Danilov ja Aleksandr Solzhenitsyn, saksalaiset Joachim Hoffman, Wolfgang Strauss ja Fritz Becker sekä itävaltalaiset Heinz Magenheimer ja Ernst Topitsch. Osa tutkijoista pitää näiden suunnitelmien vuoksi Hitlerin käynnistämää Barbarossa-hyökkäystä ehkäisevänä hyökkäyksenä, jolla torjuttiin Stalinin suunnitelmien toteutuminen.

Hyökkäyssuunnitelma Groza

Moskovan lähelle Podolskiin on talletettu Stalinin jo ennen Hitlerin antamaa Barbarossa-käskyä tehty operaatiosuunnitelma päivämäärällä 18.9.1940.  Tämä Semjon Timoshenkon ja Grigori Zhukovin valmistama suunnitelma on nimeltään ”Neuvostoliiton sotavoimien valmistelu vuosille 1940 ja 1941”.  Kyseinen avaindokumentti (Arkistonumero 103 202/ow) on leimattu ”erittäin salaiseksi”, ”erittäin tärkeäksi” ja ”vain henkilökohtaiseksi”. Semjon Timoshenko oli tuolloin Neuvostoliiton puolustusvoimien kansankomissaari ja Grigori Zhukov Punaisen armeijan yleisesikunnan päällikkö.

Saksan ja Länsi-Euroopan miehittämiseen tähtäävien tarkkojen hyökkäyssuunnitelmien jälkeen seuraa yhtä tarkka erittely hyökkäysjoukoista jaoteltuna armeijaryhmiin, armeijoihin, armeijakuntiin  ja divisiooniin. Kysymyksessä on jättiläismäinen aiemmin tuntematon yhteenveto joukkojen keskittämisestä Neuvostoliiton ja Saksan väliselle rajalle mukaan lukien Itä-Puolan ja Baltian maat.

Tarkemmat hyökkäyssuunnitelman valloituskohteet paljastuvat Puna-armeijan yleisesikunnan suunnitelmasta 15.5.1941 (Zhukov-plan): Varsova, Lublin, Krakova, Katovitse, Olmütz, Bromberg, Danzig, Königsberg.

Hyökkäyssuunnitelman toimeenpano

Professori Lev Bezymenskin mukaan tuon Neuvostoliitossa 15.5.1941 päivätyn hyökkäyssuunnitelman mukaisesti ensimmäisen salamahyökkäyksen jälkeen neuvostojoukkojen oli määrä kääntyä luoteeseen ja  pohjoiseen. Tavoitteena oli Saksan pohjoisen rintaman tuhoaminen, ja samalla Itä-Preussin ja koko Puolan miehittäminen. Samanaikaisesti pohjoiseen sijoitetun puna-armeijan piti miehittää Suomi.  Lev Bezymenskin mukaan tämä Zhukovin selkeä hyökkäyssuunnitelma täsmennettiin Stalinin 5.5. Neuvostoliiton sotilasakatemiassa pitämän puheen jälkeen, jossa Stalin korosti suunnitelmien hyökkäyksellisyyden ensisijaisuutta puolustautumisen sijaan.  

Suunnitelma esiteltiin Stalinille 15.5.1941. Ja se hyväksyttiin 15.5.1941. Mm. käskyistä löytyy lisää tietoja täältä.

Kenraalieversti J. A. Gorkov: ”Strateginen suunnitelma, jonka Yleisesikunta teki ja jonka valtion poliittinen johto hyväksyi 15.5.1941, on sotilaspiirien operatiivisten materiaalien joukossa johtavalla kohdalla.”[i]

Sitä suunnitelmaa myös toteutettiin, joukot keskitettiin länteen sen suunnitelman mukaisesti. Keskityskuljetukset olivat tosin osittain kesken 22.6.1941 kun Saksa ennättikin ensin tehdä ennakoivan iskun itään.

Tarkkojen tietojen puuttuessa arviot miesmääristä vaihtelevat. Saksalaisia on eri lähteiden mukaan arvioitu olleen 3-3,5 miljoonaa ja venäläisiä esimerkiksi Paul Carellin antaman arvion mukaan 4,7 miljoonaa. Lisäksi palvelukseen oli Venäjällä kutsuttu jo ennen Saksan hyökkäystä yli 5 miljoonaa miestä lisää.

Suurena poikkeuksena saksalaisten joukkojen määrä-arvioon on marsalkka Zhukovin muistelmissaan esittämä selvä valhe 5,5 miljoonaa miestä.[ii]

Historioitsija Mihail Meltjuhov vahvistaa, että ensimmäinen hyökkäys, operaatio Groza eli Ukkosmyrsky, oli tarkoitus käynnistää 12.6.41, mutta Kreml muutti päivämäärän myöhemmin heinäkuun 15. päiväksi.  Meltjuhovin mukaan neuvostojohto teki suunnattoman virhearvion, kun ei hyökännyt ensin. 

 

”Vuonna 1997 ilmestyi V. A. Nevezhinin kirjoittama teos "Hyökkäyssodan syndrooma". Nevezhin osoittaa, että kumpikin puoli oli valmistautunut hyökkäämään siihen katsomatta, oliko toinen valmistautunut vai ei. Kummallakin puolella oli pyrkimys temmata aloite omiin käsiin. Kirjoittaja tulee siihen johtopäätökseen, että [Venäjän – jp] hyökkäyksen ajankohta todennäköisesti olisi ollut heinäkuun 10. ja 15 päivien välisenä aikana.”[iii]

Neuvostojoukot mobilisoitiin tammi-kesäkuun aikana 1941 kolmessa vaiheessa:

1. Ensimmäinen vaiheen aikana tammi-maaliskuussa järjestettiin kutsunnat noin miljoonalle reserviläiselle, teollisuus määrättiin tehostamaan T-34 ja KV tankkien tuotantoa ja ensimmäisen porrastusvaiheen joukot siirrettiin rajalle.

2. Toisessa vaiheessa huhti-kesäkuussa toisen porrastusvaiheen joukot siirrettiin lähelle länsirajaa  ja Kauko-Idän joukot siirrettiin länteen.

3. Kolmannessa vaiheessa 1.- 22.6. Stalin hyväksyi toisen porrastusvaiheen joukkojen mobilisoinnin ja siirtämisen rintamalle. Kaikki nämä toimenpiteet piti hoitaa mahdollisimman huomaamattomasti, ettei vihollinen olisi saanut vihiä siitä mitä oli tapahtumassa. Mobilisoituina ja valmiina asemissa olevien neuvostojoukkojen oli tarkoitus käynnistää nopea, ratkaiseva hyökkäys Saksaa ja sen liittolaisia vastaan.

Tohtori Tapio Tiihonen: ”Kun saksalaistiedustelu totesi Neuvostoliiton puolella 164 jv.- ja ps.divisioonaa, niin todellisuudessa Neuvostoliitolla oli ensimmäisessä strategisessa portaassaan 170 divisioonaa, toisessa 51 tai 77 ja kolmannessa 60-80. Saksalaiset näkivät ensimmäisen portaan 6 000 panssarivaunua, 5 770 lentokonetta. Todellisuudessa panssarivaunuja oli 17 000 ja lentokoneita 15 000 enemmän.”[iv]

 Panssarivaunuja on vertailtu täällä.

 

 

 

Venäjän Suomea koskevat hyökkäyssuunnitelmat

Professori Ohto Mannisen mukaan ”Puna-armeijan päädoktriini oli hyökkäävä. Neuvostoliiton Saksan-hyökkäyksen ensisijainen vaihtoehto oli syksystä 1940 lähtien keskittää päävoimat Brest-Litowskin eteläpuolelle ja vallata voimakkaalla hyökkäyksellä Lublin ja Krakova ja sitten Breslau sekä edetä Oderin yläjuoksulle. Suunta oli katsottava edulliseksi, koska Saksan ei vielä arveltu saaneen puolustustaan kuntoon entisen Puolan alueella.

Talvisodan aikana, tammikuussa 1940, neuvostolaivasto laati Ahvenanmaan miehityssuunnitelman, joka olisi edellyttänyt noin 20 000 miehen siirtämistä Ahvenanmaalle Virosta ja Latviasta. Perusajatuksena oli maavoimien hyökkäyksellä Oulun korkeudella katkaista Suomi ja laivaston hyökkäyksellä Ahvenanmaalle riistää Suomelta myös sen meriyhteydet. Ahvenanmaalle sijoitettaisiin kevyiden laivastovoimien, sukellusveneiden ja lentokoneiden tukikohdat.

Tarkemmassa Ahvenanmaan valtaussuunnitelmassa (10.9.1940) operaation kohteena olivat Eckerö, varsinainen Ahvenanmaa ja Lemland. Sitten piti vallata muut Ahvenanmaan saariston saaret. Isku oli suoritettava nopeasti ja riittävän voimakkaasti, jotta Ruotsista Suomelle tulevat apuvoimat eivät ehtisi paikalle. Yllätyksen onnistuminen oli mahdollisuuksien rajoissa, koska Suomi syksyllä 1940 pakotettiin purkamaan Ahvenanmaan talvisodanaikaiset puolustusjärjestelyt.

Hangossa olevien joukkojen tehtäväksi kaavailtiin merellä Hangon-Osmussaaren tykistö-miina-aseman osana torjua vastustajan pääsy Suomenlahdelle ja maalla niemimaan puolustamisen lisäksi edistää puna-armeijan osastojen hyökkäystä Suomeen. Hangon tukikohdan oman suunnitelman mukaan tukikohdan tehtävänä oli suojella Hangon-Osmussaaren miinakenttä-tykistöasemaa eli siis Suomenlahden suuta mutta myös laajentaa aluettaan valtaamalla Tammisaaren-Bromarvin alueet. Näistä lähtökohdista tukikohta voisi toimia ensimmäisenä portaana puna-armeijan mahdollisesti suorittamalle maihinnousulle Helsinkiin tai Turkuun. Itämeren laivaston kesällä 1940 valmistamassa kokonaissuunnitelmassa oli peräti Hangon tukikohdan ensimmäinen tehtävä luoda puna-armeijalle lähtöalue hyökkäykselle Suomeen.

Neuvostoliiton yleisesikunnassa valmistui 27.11.1940 suunnitelmakartta, johon oli kaavailtu joukkojen ryhmitys ja hyökkäyssuunnitelmat Pohjoisen Rintaman Suomeen kohdistunutta operaatiota varten. Sallan kohdalle oli määrä keskittää kolmiarmeijakuntainen 21. Armeija, yhteensä yhdeksän divisioonaa – talvisotaan verraten nelinkertainen määrä – ja neljä lentorykmenttiä. Armeijan oli määrä hyökätä kuudella divisioonalla radan suunnassa Rovaniemelle ja Kemiin ja siitä edelleen Ouluun sekä hieman etelämpänä kolmella divisioonalla Posion länsipuolelle.  Suunnitelmasta näkyy, että Suomen katkaisemista pidettiin nytkin ensiarvoisen tärkeänä ja että se oli määrä toteuttaa juuri uuden rautatien suunnassa.”[v]  

"Leningradin sotilaspiirin syksyllä 1940 saamissa operatiivisissa ohjeissa edellytettiin Hangosta Helsinkiin suuntautuvaa hyökkäystä samaan aikaan kun Viipurin suunnasta alkaisi voimakas hyökkäys länteen."[vii] Virosta oli tarkoitus siirtää kaksi divisioonaa lisää Hankoon sodan ensi päivinä, sekä tehdä suurimittainen maihinnousu Ahvenanmaalle.[viii]

Venäjä oli keskittänyt Suomea vastaan kesäkuun alkuun 1941 mennessä noin 21 divisioonan voimat, eli reilun ylivoiman.[vi]

Tarkemmin tästä Suomen osuudesta täällä.

Ehkäisysotateorian kritiikkiä

Meltjuhov torjuu termin ”ehkäisysota”. Todellisessa ehkäisysodassa on oleellista, että hyökkääjät tietävät aivan varmasti, että vastapuoli hyökkää. Meltjuhovin mielestä vaikka kumpikin sodan osapuoli oli selvillä toistensa varustautumisesta ja joukkojen keskittämisestä, ei kumpikaan tiennyt varmasti, että toinen aikoi hyökätä. Stalin uskoi, ettei Hitler avaisi toista rintamaa niin kauan kuin Britannia olisi mukana sodassa, mutta Hitler valitsi sen vaihtoehdon, ettei jäänyt odottamaan puna- armeijan hyökkäystä, vaan käynnisti oman salamasotansa. Tilanne muistuttaa parhaiten kahta kissaa, jotka istuvat aidalla odottaen kumpi hyppää ensiksi. Päivää ennen hyökkäystä Hitler ilmaisi näkemyksensä Mussolinille osoittamassaan kirjeessä:

”Vaikka olisimme pakotettuja menettämään 60-70 divisioonaa Venäjällä vuoden loppuun mennessä, se olisi silti pieni joukko verrattuna siihen, kuinka suurta joukkoa minun pitäisi jatkuvasti ylläpitää itärajalla näissä olosuhteissa. ”

Meltjuhovin mukaan Saksa hävisi ainoastaan siksi, ettei sillä ollut riittävästi resursseja eikä reservejä voittaakseen pitkään kestäneen sodan.  

Mm. israelilainen tutkija Gabriel Gorodetsky puolestaan torjuu näkemyksen Stalinin hyökkäyssuunnitelmasta. Hänen mukaansa Neuvostoliitto suunnitteli vain maansa puolustamista, ja sen johtaja Stalin luotti liikaa Hitleriin. Gorodetskyn kirjasta artikkeli täällä.

Israelilaistutkija on rajannut tutkimuksensa miltei ainoastaan virallisiin neuvostolähteisiin. Hän hylkää suurimman osan venäläisistä, saksalaisista ja myös amerikkalaisista sotilastutkijoista, jotka kuitenkin ovat häntä paremmin varustettuja arvioimaan käytössä ollutta sotilaallista kapasiteettia ja suunnitelmia. Viime mainitut tutkijat ovat yhä lisääntyvässä määrin olleet taipuvaisia kallistumaan Suvorovin näkökannalle.    

&) Eversti David M. Glantz on kirjoittanut kirjan Stumbling Colossus jossa hän kertoo käsityksiään puna-armeijasta "sodan aattona", eli 21.6.1941. Internetfoorumeilla on väitetty Glantzin kirjan olevan "totuus", koska Glantz on muka käyttänyt Venäjän salaisten arkistojen tietoja - samalla ilkamoiden, että Suvorov ei ole päässyt niihin arkistoihin. Lukekaapa täältä, miten sekin asia oikein on.

Venäjän hyökkäysaikeeseen ovat osoittaneet kirjoituksillaan uskovansa aiemmin mainittujen ja viitetiedoissa esiintymättömien lisäksi mm.

* Erkki Nordberg, eversti 

* Ohto Manninen, professori

* Sampo Ahto, eversti

* Tapani Havia, professori

* Russel Stolfi, professori

* Juri L. Djakov, historioitsija

* Tatjana S. Bushujeva, historioitsija

* I. V. Pavlova, historioitsija

* Edvard Radzinski, historioitsija

Miksi Venäjä  ei sitten hyökännyt länteen heinäkuussa 1941? No, koska Saksa onneksi ennätti ensin. Syy Saksan hyökkäykseen löytyy tämän artikkelin lisäksi mm. täältä.  

#) Lisätty linkkejä 4.2.2007

1. Saksaksi suunnitelmasta: http://osteuropa.bsb-muenchen.de/dig/1000dok/0024_zuk/@Generic__BookTextView/507;cs=default;ts=default

2. Kartta Bialystokin mutkan joukoista 21.6.1941: http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941W/Byelorussia/FI02_03_ZF_Jun21_41.jpg

3. Kartta Lvovin mutkan joukoista 22.6.1941: http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941SW/Vladimirsky/KOVO_June22_41.jpg

4. Kartta 18.A ja 9.A (Romaniaa vastassa) joukoista: http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941S/SF_41.jpg

Solonin vahvistaa suunnitelman toimeenpanon

"13. kesäkuuta 1941 puna-armeijan yleisesikunnan päällikön varamies kenraaliluutnantti N.F.Vatutin kirjoitti ilmoituksen »Venäjän asevoimien keskityksestä Länteen sotaa varten» (TsAMO, f.16A, op.2951, t.236, l.65-69). 13.6. ilmoituksessa (se on viimeisin tiedossa oleva senlaatuinen dokumentti ennen sotaa) ei ole sanaakaan joukkojen tehtävistä eikä tekemisistä. Vain määrät, armeijoiden numerot, joukkojen purkausasemat, vaunujen, vetureiden ja junien määrät. Vaan verrattaessa kesäkuun ilmoitusta, toukokuun suunnitelmaan sekä - mikä vieläkin tärkeämpää - puna-armeijan joukkojen reaaliseen sijaintiin 22.6. voimme varmistua,  että reaalinen joukkojen keskittäminen tapahtui täysin toukokuun suunnitelman mukaisesti. Juuri joukkojen reaalinen sijainti, reaalinen iskuryhmittymien luominen, joiden joukot ja sijainti vastasivat sotaa edeltävälle toukokuun suunnitelmalle, on kaikkein tärkein ja kumoamaton todiste siitä, että ne suunnitelmat eivät suinkaan olleet vain kassakaappisuunnitelmia, vaan niitä toteutettiin johdonmukaisesti ja tiukasti.[ix]

4.6.1941 tiedettiin, että tulee olemaan sota heinäkuussa 1941

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää arkistodokumenttiin 4. kesäkuuta 1941, jonka laivastoministeri N.G.Kuznetsov lähetti Stalinin varamiehelle N.A.Voznessenskille, esitys nro 1146. Dokumentin salausaste: »täysin salainen, erittäin tärkeä». Se oli todella tärkeä dokumentti historioitsijan kannalta - siinä oli ensimmäistä kertaa sanojen »sodan aikana» näytetty myös absoluuttisen konkreettiset määräajat:

»Esitän tässä luettelon laivastoministeriön tarpeista miina- ja torpedoaseistuksen suhteen sotaperiodiksi 1.07.41-1.01.43. Pyydän Teidän ohjeitanne jaettujen miina- ja torpedoaseiden määrän suurentamiseksi, ottaen huomioon, että niiden tarve vuoden 1941 jälkipuoliskolla muodostaa 50% yleisestä tarpeesta 1.01.43 mennessä.»

Kuten näemme, aikoi laivastoministeri sotia vähintään puolitoista vuotta. Sitäpaitsi sen suuren valtamerisodan operatiivinen suunnitelma oli jo pääpiirteissään tehty - muuten ei olisi N.G.Kuznetsov suunnitella miina- ja torpedoaseistuksen kulutuksen jakautumista eri puolivuosijaksojen välillä ...[x]

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle


Institute for Historical Review; Daniel Michaels: Revising the Twentieth Century’s Perfect Storm; Examining Stalin’s 1941 Plan to Attack Germany

Wolfgang Strauss: Stalins verhinderter Erstschlag

[i] VIZ, 1996, nro 2, sivu 2; Viktor Suvorov, Võtan oma sõnad tagasi, 2005, sivu 131

[ii] G. K. Zhukov, Marsalkka Zhukovin muistelmat, 1970, sivu 363

[iii] Mauno Koivisto; Venäjän idea; 2001; sivu 257

[iv] Tapio Tiihonen; Ratkaisu Kannaksella 1944; 2000; sivu 121

[v] Ohto Manninen, Talvisodan salatut taustat, Porvoo 1994 [poimintoja kirjan sivuilta 48-52]

[vi] Raimo Heiskanen, Saadun tiedon mukaan, 1989, mm. sivut 144-145, 201

[vii] Ohto Manninen, Miten Suomi valloitetaan, 2008, sivu 120

[viii] Ohto Manninen, Miten Suomi valloitetaan, 2008, sivu 133

[ix] Mark Solonin, 25.juuni 1941: Rumalus või agressioon, 2010, sivut 167-168

[x] Mark Solonin, 25.juuni 1941: Rumalus või agressioon, 2010, sivu 168

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle

free counter