Lisätty suunnitelmaa ja joukkojen keskityksiä koskevia linkkejä artikkelin loppuun 4.2.2007 Juhani Putkinen #)
Lisätty linkki tästä artikkelista Suomea koskevaan artikkeliin 9.3.2007 Juhani Putkinen
Lisätty huomio David Glantzista 4.5.2007 Juhani Putkinen &)
Lisätty linkki Gorodetskyyn 30.3.2008 Juhani Putkinen
Lisätty viitteet VII ja VIII 21.7.2009 Juhani Putkinen
Lisätty viitteet IX ja X 19.6.2010 Juhani Putkinen
Venäjällä oli suunnitelma hyökätä länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941. Sen suunnitelman nimi on Groza. Eikä ainoastaan suunnitelma, vaan myös aikomus hyökätä länteen heinäkuussa 1941.
Jälkeenpäin jotkut ovat yrittäneet selittää sen olleen Venäjän ennakoivan iskun suunnitelma Saksan hyökkäystä vastaan - se selitys kumoutuu jo pelkästään sillä, että Stalin oli varma siitä, ettei Saksa aio hyökätä Venäjälle.
Jotkut taas kiistävät kiihkeästi, että mitään hyökkäyssuunnitelmaa ei a) ollut olemassakaan b) sitä ei esitelty Stalinille c) Stalin ei hyväksynyt sitä ja/tai d) suunnitelmaa ei alettu toteuttamaan.
Joidenkin selitys suunnitelman olemassaololle on, että ainahan sotilaat tekevät erilaisia suunnitelmia kassakaappeihinsa, mutta missä on käsky suunnitelman toteuttamisesta.
Vielä löytyy koulukunta, joka myöntää, että Venäjä aikoi kyllä hyökätä länteen, mutta ei vielä heinäkuussa 1941, vaan vasta hieman myöhemmin, kunhan puna-armeija olisi tullut ”valmiiksi” hyökkäykseen.
Huomattavalle osalle vastaväittäjistä on yhteisenä nimittäjänä kiihkeä yritys kiistää Venäjän aikomus valloittaa koko Maapallo ja tehdä siitä kommunistinen diktatuuri, jota olisi johdettu Moskovasta.
No sanotaanhan jokaisen tulevan uskollaan autuaaksi. Uskokoon ihan vapaasti joka haluaa. Tarkastellaan me kuitenkin mitä tietoja asiasta on saatavilla. Seuraavassa on vapaasti suomentaen referoitu artikkelin lopussa osoitettavia artikkeleita, sekä tehty suoria lainauksia tarkoin lähdeviittein.
Sodan
syiden tutkiminen alkoi heti maailmansodan loputtua. Saksa liittolaisineen sodan
hävinneenä osapuolensa joutui kantamaan syyllisyyden sodasta. Ensimmäiset
Neuvostoliiton roolin kyseenalaistaneet lausunnot alkoivat ilmestyä
1960-luvulla. Yksi varhaisimmista oli neuvostoarmeijan kenraali ja palkittu
sotaveteraani Pjotr Grigorenko, joka toimi opettaja Frunze-akatemiassa.
Neuvostoliiton lehdistössä sensuroidussa, mutta myöhemmin lännessä
julkaistussa artikkelissa hän painotti, että neuvostoarmeija oli suunnattoman
paljon suurempi kuin Saksan armeija, ja juuri ennen saksalaisten hyökkäystä
22.6.41 yli puolet neuvostojoukoista oli keskitetty rajan tuntumaan länteen
Bialystokista syvälle miehitetyn Puolan alueelle.
Grigorenkon mukaan tämä järjestely oli perusteltua vain siinä
tapauksessa, että nämä joukot suunnittelivat yllätyshyökkäystä.
Vihollisen yllätyshyökkäyksessä nämä joukot olisi saarrettu nopeasti.
Neuvostoliiton hajottua ja arkistojen auettua [joidenkin arkistojen ja vähäksi aikaa - jp] on syntynyt yhä kasvava tutkijoiden ja historioitsijoiden koulukunta, joka on vakuuttunut siitä, että Stalinilla oli suurhyökkäyssuunnitelma länteen ja hän oli myös toteuttamassa tätä suunnitelmaa. Tähän kansainväliseen koulukuntaan lukeutuvat mm. venäläiset Vladimir Rezun (Viktor Suvorov), Mihail Meltjuhov, V. A. Nevezhin, V. D. Danilov ja Aleksandr Solzhenitsyn, saksalaiset Joachim Hoffman, Wolfgang Strauss ja Fritz Becker sekä itävaltalaiset Heinz Magenheimer ja Ernst Topitsch. Osa tutkijoista pitää näiden suunnitelmien vuoksi Hitlerin käynnistämää Barbarossa-hyökkäystä ehkäisevänä hyökkäyksenä, jolla torjuttiin Stalinin suunnitelmien toteutuminen.
Moskovan
lähelle Podolskiin on talletettu Stalinin jo ennen Hitlerin antamaa
Barbarossa-käskyä tehty operaatiosuunnitelma päivämäärällä 18.9.1940.
Tämä Semjon Timoshenkon ja Grigori Zhukovin valmistama suunnitelma on
nimeltään ”Neuvostoliiton sotavoimien valmistelu vuosille 1940 ja 1941”.
Kyseinen avaindokumentti (Arkistonumero 103 202/ow) on leimattu
”erittäin salaiseksi”, ”erittäin tärkeäksi” ja ”vain henkilökohtaiseksi”.
Semjon Timoshenko oli tuolloin Neuvostoliiton puolustusvoimien kansankomissaari
ja Grigori Zhukov Punaisen armeijan yleisesikunnan päällikkö.
Saksan
ja Länsi-Euroopan miehittämiseen tähtäävien tarkkojen hyökkäyssuunnitelmien
jälkeen seuraa yhtä tarkka erittely hyökkäysjoukoista jaoteltuna
armeijaryhmiin, armeijoihin, armeijakuntiin
ja divisiooniin. Kysymyksessä on jättiläismäinen aiemmin tuntematon
yhteenveto joukkojen keskittämisestä Neuvostoliiton ja Saksan väliselle
rajalle mukaan lukien Itä-Puolan ja Baltian maat.
Tarkemmat
hyökkäyssuunnitelman valloituskohteet paljastuvat Puna-armeijan yleisesikunnan
suunnitelmasta 15.5.1941 (Zhukov-plan): Varsova, Lublin, Krakova, Katovitse, Olmütz,
Bromberg, Danzig, Königsberg.
Professori
Lev Bezymenskin mukaan tuon Neuvostoliitossa 15.5.1941 päivätyn hyökkäyssuunnitelman
mukaisesti ensimmäisen salamahyökkäyksen jälkeen neuvostojoukkojen oli määrä
kääntyä luoteeseen ja pohjoiseen. Tavoitteena oli Saksan pohjoisen rintaman
tuhoaminen, ja samalla Itä-Preussin ja koko Puolan miehittäminen.
Samanaikaisesti pohjoiseen sijoitetun puna-armeijan piti miehittää Suomi.
Lev Bezymenskin mukaan tämä Zhukovin selkeä hyökkäyssuunnitelma täsmennettiin
Stalinin 5.5. Neuvostoliiton sotilasakatemiassa pitämän puheen
jälkeen, jossa Stalin korosti suunnitelmien hyökkäyksellisyyden
ensisijaisuutta puolustautumisen sijaan.
Suunnitelma
esiteltiin Stalinille 15.5.1941. Ja se hyväksyttiin 15.5.1941.
Kenraalieversti
J. A. Gorkov: ”Strateginen suunnitelma, jonka Yleisesikunta teki ja jonka valtion
poliittinen johto hyväksyi 15.5.1941, on sotilaspiirien operatiivisten
materiaalien joukossa johtavalla kohdalla.”[i]
Sitä
suunnitelmaa myös toteutettiin, joukot keskitettiin länteen sen suunnitelman
mukaisesti. Keskityskuljetukset olivat tosin osittain kesken 22.6.1941 kun Saksa
ennättikin ensin tehdä ennakoivan iskun itään.
Tarkkojen
tietojen puuttuessa arviot miesmääristä vaihtelevat. Saksalaisia on eri lähteiden
mukaan arvioitu olleen 3-3,5 miljoonaa ja venäläisiä esimerkiksi Paul
Carellin antaman arvion mukaan 4,7 miljoonaa. Lisäksi palvelukseen oli Venäjällä
kutsuttu jo ennen Saksan hyökkäystä yli 5 miljoonaa miestä lisää.
Suurena
poikkeuksena saksalaisten joukkojen määrä-arvioon on marsalkka Zhukovin
muistelmissaan esittämä selvä valhe 5,5 miljoonaa miestä.[ii]
Historioitsija Mihail Meltjuhov vahvistaa, että
ensimmäinen hyökkäys, operaatio Groza eli Ukkosmyrsky, oli tarkoitus käynnistää
12.6.41, mutta Kreml muutti päivämäärän myöhemmin heinäkuun 15. päiväksi.
Meltjuhovin mukaan neuvostojohto teki suunnattoman virhearvion, kun ei hyökännyt
ensin.
”Vuonna
1997 ilmestyi V. A. Nevezhinin kirjoittama teos "Hyökkäyssodan
syndrooma". Nevezhin osoittaa, että kumpikin puoli oli valmistautunut hyökkäämään
siihen katsomatta, oliko toinen valmistautunut vai ei. Kummallakin puolella oli
pyrkimys temmata aloite omiin käsiin. Kirjoittaja tulee siihen johtopäätökseen,
että [Venäjän – jp] hyökkäyksen ajankohta todennäköisesti olisi ollut
heinäkuun 10. ja 15 päivien välisenä aikana.”[iii]
Neuvostojoukot mobilisoitiin tammi-kesäkuun aikana 1941 kolmessa vaiheessa:
1.
Ensimmäinen vaiheen aikana tammi-maaliskuussa järjestettiin kutsunnat noin
miljoonalle reserviläiselle, teollisuus määrättiin tehostamaan T-34 ja KV
tankkien tuotantoa ja ensimmäisen porrastusvaiheen joukot siirrettiin rajalle.
2.
Toisessa vaiheessa huhti-kesäkuussa toisen porrastusvaiheen joukot siirrettiin
lähelle länsirajaa ja Kauko-Idän
joukot siirrettiin länteen.
3.
Kolmannessa vaiheessa 1.- 22.6. Stalin hyväksyi toisen porrastusvaiheen
joukkojen mobilisoinnin ja siirtämisen rintamalle. Kaikki nämä toimenpiteet
piti hoitaa mahdollisimman huomaamattomasti, ettei vihollinen olisi saanut vihiä
siitä mitä oli tapahtumassa. Mobilisoituina ja valmiina asemissa olevien
neuvostojoukkojen oli tarkoitus käynnistää nopea, ratkaiseva hyökkäys
Saksaa ja sen liittolaisia vastaan.
Tohtori Tapio Tiihonen: ”Kun saksalaistiedustelu totesi Neuvostoliiton puolella 164 jv.- ja ps.divisioonaa, niin todellisuudessa Neuvostoliitolla oli ensimmäisessä strategisessa portaassaan 170 divisioonaa, toisessa 51 tai 77 ja kolmannessa 60-80. Saksalaiset näkivät ensimmäisen portaan 6 000 panssarivaunua, 5 770 lentokonetta. Todellisuudessa panssarivaunuja oli 17 000 ja lentokoneita 15 000 enemmän.”[iv]
Panssarivaunuja on vertailtu täällä.
Professori
Ohto Mannisen mukaan ”Puna-armeijan päädoktriini oli hyökkäävä.
Neuvostoliiton Saksan-hyökkäyksen ensisijainen vaihtoehto oli syksystä 1940 lähtien
keskittää päävoimat Brest-Litowskin eteläpuolelle ja vallata voimakkaalla
hyökkäyksellä Lublin ja Krakova ja sitten Breslau sekä edetä Oderin yläjuoksulle.
Suunta oli katsottava edulliseksi, koska Saksan ei vielä arveltu saaneen
puolustustaan kuntoon entisen Puolan alueella.
Talvisodan
aikana, tammikuussa 1940, neuvostolaivasto laati Ahvenanmaan
miehityssuunnitelman, joka olisi edellyttänyt noin 20 000 miehen siirtämistä
Ahvenanmaalle Virosta ja Latviasta. Perusajatuksena oli maavoimien hyökkäyksellä
Oulun korkeudella katkaista Suomi ja laivaston hyökkäyksellä Ahvenanmaalle
riistää Suomelta myös sen meriyhteydet. Ahvenanmaalle sijoitettaisiin
kevyiden laivastovoimien, sukellusveneiden ja lentokoneiden tukikohdat.
Tarkemmassa
Ahvenanmaan valtaussuunnitelmassa (10.9.1940) operaation kohteena olivat Eckerö,
varsinainen Ahvenanmaa ja Lemland. Sitten piti vallata muut Ahvenanmaan
saariston saaret. Isku oli suoritettava nopeasti ja riittävän voimakkaasti,
jotta Ruotsista Suomelle tulevat apuvoimat eivät ehtisi paikalle. Yllätyksen
onnistuminen oli mahdollisuuksien rajoissa, koska Suomi syksyllä 1940
pakotettiin purkamaan Ahvenanmaan talvisodanaikaiset puolustusjärjestelyt.
Hangossa
olevien joukkojen tehtäväksi kaavailtiin merellä Hangon-Osmussaaren tykistö-miina-aseman
osana torjua vastustajan pääsy Suomenlahdelle ja maalla niemimaan
puolustamisen lisäksi edistää puna-armeijan osastojen hyökkäystä Suomeen.
Hangon tukikohdan oman suunnitelman mukaan tukikohdan tehtävänä oli suojella
Hangon-Osmussaaren miinakenttä-tykistöasemaa eli siis Suomenlahden suuta mutta
myös laajentaa aluettaan valtaamalla Tammisaaren-Bromarvin alueet. Näistä lähtökohdista
tukikohta voisi toimia ensimmäisenä portaana puna-armeijan mahdollisesti
suorittamalle maihinnousulle Helsinkiin tai Turkuun. Itämeren laivaston kesällä
1940 valmistamassa kokonaissuunnitelmassa oli peräti Hangon tukikohdan ensimmäinen
tehtävä luoda puna-armeijalle lähtöalue hyökkäykselle Suomeen.
Neuvostoliiton
yleisesikunnassa valmistui 27.11.1940 suunnitelmakartta, johon oli kaavailtu
joukkojen ryhmitys ja hyökkäyssuunnitelmat Pohjoisen Rintaman Suomeen
kohdistunutta operaatiota varten. Sallan kohdalle oli määrä keskittää
kolmiarmeijakuntainen 21. Armeija, yhteensä yhdeksän divisioonaa –
talvisotaan verraten nelinkertainen määrä – ja neljä lentorykmenttiä.
Armeijan oli määrä hyökätä kuudella divisioonalla radan suunnassa
Rovaniemelle ja Kemiin ja siitä edelleen Ouluun sekä hieman etelämpänä
kolmella divisioonalla Posion länsipuolelle.
Suunnitelmasta näkyy, että Suomen katkaisemista pidettiin nytkin
ensiarvoisen tärkeänä ja että se oli määrä toteuttaa juuri uuden
rautatien suunnassa.”[v]
"Leningradin sotilaspiirin syksyllä 1940 saamissa operatiivisissa ohjeissa edellytettiin Hangosta Helsinkiin suuntautuvaa hyökkäystä samaan aikaan kun Viipurin suunnasta alkaisi voimakas hyökkäys länteen."[vii] Virosta oli tarkoitus siirtää kaksi divisioonaa lisää Hankoon sodan ensi päivinä, sekä tehdä suurimittainen maihinnousu Ahvenanmaalle.[viii]
Venäjä oli keskittänyt Suomea vastaan kesäkuun alkuun 1941 mennessä noin 21 divisioonan voimat, eli reilun ylivoiman.[vi]
Tarkemmin tästä Suomen osuudesta täällä.
Meltjuhov
torjuu termin ”ehkäisysota”. Todellisessa ehkäisysodassa on oleellista,
että hyökkääjät tietävät aivan varmasti, että vastapuoli hyökkää.
Meltjuhovin mielestä vaikka kumpikin sodan osapuoli oli selvillä toistensa
varustautumisesta ja joukkojen keskittämisestä, ei kumpikaan tiennyt varmasti,
että toinen aikoi hyökätä. Stalin uskoi, ettei Hitler avaisi toista rintamaa
niin kauan kuin Britannia olisi mukana sodassa, mutta Hitler valitsi sen
vaihtoehdon, ettei jäänyt odottamaan puna- armeijan hyökkäystä, vaan käynnisti
oman salamasotansa. Tilanne muistuttaa parhaiten kahta kissaa, jotka istuvat
aidalla odottaen kumpi hyppää ensiksi. Päivää ennen hyökkäystä Hitler
ilmaisi näkemyksensä Mussolinille osoittamassaan kirjeessä:
”Vaikka olisimme pakotettuja menettämään 60-70 divisioonaa Venäjällä
vuoden loppuun mennessä, se olisi silti pieni joukko verrattuna siihen, kuinka
suurta joukkoa minun pitäisi jatkuvasti ylläpitää itärajalla näissä
olosuhteissa. ”
Meltjuhovin mukaan Saksa hävisi ainoastaan siksi, ettei sillä ollut riittävästi
resursseja eikä reservejä voittaakseen pitkään kestäneen sodan.
Mm. israelilainen tutkija Gabriel Gorodetsky puolestaan torjuu näkemyksen
Stalinin hyökkäyssuunnitelmasta. Hänen mukaansa Neuvostoliitto suunnitteli
vain maansa puolustamista, ja sen johtaja Stalin luotti liikaa Hitleriin.
Gorodetskyn kirjasta artikkeli täällä.
Israelilaistutkija on rajannut tutkimuksensa miltei ainoastaan virallisiin
neuvostolähteisiin. Hän hylkää suurimman osan venäläisistä, saksalaisista
ja myös amerikkalaisista sotilastutkijoista, jotka kuitenkin ovat häntä
paremmin varustettuja arvioimaan käytössä ollutta sotilaallista kapasiteettia
ja suunnitelmia. Viime mainitut tutkijat ovat yhä lisääntyvässä määrin
olleet taipuvaisia kallistumaan Suvorovin näkökannalle.
&) Eversti David M. Glantz on kirjoittanut kirjan Stumbling Colossus jossa hän kertoo käsityksiään puna-armeijasta "sodan aattona", eli 21.6.1941. Internetfoorumeilla on väitetty Glantzin kirjan olevan "totuus", koska Glantz on muka käyttänyt Venäjän salaisten arkistojen tietoja - samalla ilkamoiden, että Suvorov ei ole päässyt niihin arkistoihin. Lukekaapa täältä, miten sekin asia oikein on.
Venäjän
hyökkäysaikeeseen ovat osoittaneet kirjoituksillaan uskovansa aiemmin
mainittujen ja viitetiedoissa esiintymättömien lisäksi mm.
*
Erkki Nordberg, eversti
*
Ohto Manninen, professori
*
Sampo Ahto, eversti
*
Tapani Havia, professori
* Russel Stolfi, professori
* Juri L. Djakov, historioitsija
* Tatjana S. Bushujeva, historioitsija
* I. V. Pavlova, historioitsija
* Edvard Radzinski, historioitsija
Miksi
Venäjä ei sitten hyökännyt länteen
heinäkuussa 1941? No, koska Saksa onneksi ennätti ensin. Syy Saksan hyökkäykseen
löytyy tämän artikkelin lisäksi mm. täältä.
#) Lisätty linkkejä 4.2.2007
1. Saksaksi suunnitelmasta: http://osteuropa.bsb-muenchen.de/dig/1000dok/0024_zuk/@Generic__BookTextView/507;cs=default;ts=default
2. Kartta Bialystokin mutkan joukoista 21.6.1941: http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941W/Byelorussia/FI02_03_ZF_Jun21_41.jpg
3. Kartta Lvovin mutkan joukoista 22.6.1941: http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941SW/Vladimirsky/KOVO_June22_41.jpg
4. Kartta 18.A ja 9.A (Romaniaa vastassa) joukoista: http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941S/SF_41.jpg
Solonin vahvistaa suunnitelman toimeenpanon
"13. kesäkuuta 1941 puna-armeijan yleisesikunnan päällikön varamies kenraaliluutnantti N.F.Vatutin kirjoitti ilmoituksen »Venäjän asevoimien keskityksestä Länteen sotaa varten» (TsAMO, f.16A, op.2951, t.236, l.65-69). 13.6. ilmoituksessa (se on viimeisin tiedossa oleva senlaatuinen dokumentti ennen sotaa) ei ole sanaakaan joukkojen tehtävistä eikä tekemisistä. Vain määrät, armeijoiden numerot, joukkojen purkausasemat, vaunujen, vetureiden ja junien määrät. Vaan verrattaessa kesäkuun ilmoitusta, toukokuun suunnitelmaan sekä - mikä vieläkin tärkeämpää - puna-armeijan joukkojen reaaliseen sijaintiin 22.6. voimme varmistua, että reaalinen joukkojen keskittäminen tapahtui täysin toukokuun suunnitelman mukaisesti. Juuri joukkojen reaalinen sijainti, reaalinen iskuryhmittymien luominen, joiden joukot ja sijainti vastasivat sotaa edeltävälle toukokuun suunnitelmalle, on kaikkein tärkein ja kumoamaton todiste siitä, että ne suunnitelmat eivät suinkaan olleet vain kassakaappisuunnitelmia, vaan niitä toteutettiin johdonmukaisesti ja tiukasti.[ix]
Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää arkistodokumenttiin 4. kesäkuuta 1941, jonka laivastoministeri N.G.Kuznetsov lähetti Stalinin varamiehelle N.A.Voznessenskille, esitys nro 1146. Dokumentin salausaste: »täysin salainen, erittäin tärkeä». Se oli todella tärkeä dokumentti historioitsijan kannalta - siinä oli ensimmäistä kertaa sanojen »sodan aikana» näytetty myös absoluuttisen konkreettiset määräajat:
»Esitän tässä luettelon laivastoministeriön tarpeista miina- ja torpedoaseistuksen suhteen sotaperiodiksi 1.07.41-1.01.43. Pyydän Teidän ohjeitanne jaettujen miina- ja torpedoaseiden määrän suurentamiseksi, ottaen huomioon, että niiden tarve vuoden 1941 jälkipuoliskolla muodostaa 50% yleisestä tarpeesta 1.01.43 mennessä.»
Kuten näemme, aikoi laivastoministeri sotia vähintään puolitoista vuotta. Sitäpaitsi sen suuren valtamerisodan operatiivinen suunnitelma oli jo pääpiirteissään tehty - muuten ei olisi N.G.Kuznetsov suunnitella miina- ja torpedoaseistuksen kulutuksen jakautumista eri puolivuosijaksojen välillä ...[x]
Yleistä sotahistoriaaInstitute
for Historical Review; Daniel Michaels: Revising the Twentieth Century’s
Perfect Storm; Examining Stalin’s 1941 Plan to Attack Germany
Wolfgang Strauss: Stalins verhinderter Erstschlag
[i] VIZ, 1996, nro 2, sivu 2; Viktor Suvorov, Võtan oma sõnad tagasi, 2005, sivu 131
[ii] G. K. Zhukov, Marsalkka Zhukovin muistelmat, 1970, sivu 363
[iii] Mauno Koivisto; Venäjän idea; 2001; sivu 257
[iv] Tapio Tiihonen; Ratkaisu
Kannaksella 1944; 2000; sivu 121
[v] Ohto Manninen, Talvisodan salatut taustat, Porvoo 1994 [poimintoja kirjan sivuilta 48-52]
[vi] Raimo Heiskanen, Saadun tiedon mukaan, 1989, mm. sivut 144-145, 201
[vii] Ohto Manninen, Miten Suomi valloitetaan, 2008, sivu 120
[viii] Ohto Manninen, Miten Suomi valloitetaan, 2008, sivu 133
[ix] Mark Solonin, 25.juuni 1941: Rumalus või agressioon, 2010, sivut 167-168
[x] Mark Solonin, 25.juuni 1941: Rumalus või agressioon, 2010, sivu 168
Yleistä sotahistoriaa