Kekkonen oli oikeassa

Presidentti Urho Kekkonen on kiistelty henkilö, enkä minä suinkaan kuulu hänen ihailijoihinsa. Kuitenkin on myönnettävä Kekkosen olleen ainakin joskus oikeassakin ja kirjoittaneen täyttä asiaa.

Tässä artikkelissa esitän suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein Urho Kekkosen ajatuksia ennen hänen presidenttikauttaan.

Todettakoon aluksi, että kansanedustaja Urho Kekkonen oli yksi niistä neljästä suomalaisesta kansanedustajasta, joka äänesti Talvisodan rauhan solmimista vastaan maaliskuussa 1940.

Venäjä epäonnistui surkeasti yrityksessään valloittaa koko Suomi Talvisodassa, mutta Venäjä valmistautui yrittämään uudelleen Suomen valloitusta Välirauhan aikana.

Venäjä hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05 aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Jatkosodan.

Hans Metzger: ”Syy miksi minä olen lainannut näin seikkaperäisesti ja pitkästi Pekka Peitsen pakinoita piilee tämän nimimerkin henkilöllisyydessä. Moni vanhemman polven lukija tietää, että nimimerkkiä käytti Urho Kekkonen, joka silloin oli Maalaisliiton kansanedustaja ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen.”[i]

26.9.1941

Silloinen kansanedustaja ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Urho Kekkonen kirjoitti artikkelin Suomen Kuvalehteen nimimerkillä Pekka Peitsi. Lainaan artikkelia Taistelu - uhri - ja sen merkitys[ii], joka on päivätty 26.9.1941 (kirjoitusvirheineen):

”»Sotaa perivihollistamme vastaan on nyt käyty kolme kuukautta. Tulokset ovat sangen suotuisat. Venäjä on menettänyt suuren osan koulutetuista joukoistaan - ennen kaikkea vaikesti korvattavaa päällystöä -, suunnattomat määrät tarvikkeita ja mitä tärkeimpiä teollisuus- ja maatalousalueita. --

»Suomen osalta on tilanne myös erinomaisen suotuisa. Ryssä on melkein kaikkialla ajettu Tarton rauhan rajojen taakse; missä se vielä pitää puoliaan niiden sisäpuolella, ei lähtö enää ole kaukana.» --

»Suomen hallituksen edustajat ovat sanoneet, ettei rauha Neuvosto-Venäjän hirmuhallituksen kanssa voi tulla kysymykseenkään, koska yksikään suomalainen ei tunne luottamusta tämän koplan kanssa tehtyjä sopimuksia kohtaan. Täällä tiedetään katkerasta kokemuksesta punaryssien rikkovan jokaisen sopimuksen heti, kun heillä on siihen tilaisuus. Tämä on oikein ja pätevästi sanottu, mutta siihen voidaan lisätä jotakin.

»Äsken mainitut ominaisuudet eivät ole tunnusmerkillisiä vain neuvostolan orjavoudeille, vaan kaikille ryssien hallitsijoille aina Novgorodin kubetseista ja Moskovan pajareista alkaen. Vika ei ole vain 'bolsuissa', vaan ryssän luonteessa yleensä. Monella meikäläisellä on tapana puhua ryssistä noin puoliksi säälien 'tunnottomien hallitsijain uhreina'. Se on paha virhe. Ryssät itse synnyttävät nuo hallitukset, niiden toiminta vastaa slaavilaista (isovenäläistä ) mentaliteettia. Tälle ovat ominaisia nöyrä alistuvaisuus väkevämmän ja suunnaton röyhkeys heikomman edessä, luomiskyvyn puute ja halu ryöstää muiden työn tulokset, kehittymättömyys ja todellinen intohimo veti kehittyneempi alas omalle pimeälle tasolle.»

»Viimeiseen hetkeen ja mahdollisuuteen asti olemme myös yrittäneet pitää kiinni rauhasta. Epäonnistumisemme ei johdu meistä, vaan ryssäläisistä imperialisteista. He eivät tosiaankaan ole jättäneet meille valinnan varaa.”[iii]

En voi kuin kiittää Urho Kekkosen viisautta tässä asiassa. Venäjä on ollut imperialistinen roistovaltio viimeistään Iivana Julmasta lähtien eli noin 500 vuotta - ja on sitä edelleen. Venäläiset vastaavasti brutaaleja isovenäläisiä sovinisteja, jotka ovat murhanneet, kiduttaneet, raiskanneet ja ryöstäneet naapurikansojaan säälimättä - sama peli jatkuu edelleen mm. Tshetsheniassa.

9.9.1942

Urho Kekkonen jatkaa realistista kirjoittamistaan Venäjästä ja ryssistä artikkelissaan Hävityksen siunaus päiväyksellä 9.9.1942. Lainaan sen kokonaan (kirjoitusvirheineen), ettei voida syyttää asioiden irrottamisesta asiayhteydestään:

»Tiettynä ajankohtana saattaa kansakunnan kaikkien jäsenten kesken vallita sellainen etujen ja toiveiden yhteisyys, että jos heiltä tiedusteltaisiin, mihin kysymykseen he haluaisivat saada vastauksen, kohdistuisi tuo kysymys kaikkien osalta yhteen ja samaan asiaan.

»Me suomalaiset elämme parhaillaan aikaa, jolloin meidän ajatustemme ja toiveittemme samansuuntaisuus on yhtenäisempi kuin ehkä koskaan ennen. Mutta mikä on silloin se kysymys, johon nykypäivän suomalainen haluaisi saada tulevaisuudelta vastauksen? Kysymmekö me: Milloin maailmansota päättyy? Tuskinpa. Yleinen rauha on tosin maamme taloudellisen elpymisen ehto, mutta maailmansota syineen ja tavoitteineen on meille suomalaisille sittenkin niin etäinen asia, että meille suotua (jos se olisi suotu!) ainoaa mahdollisuutta saada raotetuksi tutkimattoman tulevaisuuden esirippua emme tuhlaisi tuohon. Mitenkäs, jos asettaisimme kysymyksen: Milloin sota päättyy Suomen osalta? Siinä lähestyttäisiin jo asian ydintä. Sillä meidän oman kohtalomme tulee toki olla kyseessä, kun yritämme tunkeutua tulevaisten tapahtumien salaisuuksiin. Mutta olisikohan tuokin kysymys liian epämääräinen ja ajallisesti liian kaukainen tämän päivän suomalaiseksi kysymykseksi. Oletamme niin olevan, sillä asianlaitahan on se, että sota meidänkin osaltamme päättyy ainakin muodollisesti vasta maailmansodan jälkeiseen rauhantekoon. Jos sitä vastoin kysymme: Onko vielä ensi talvena Suomea vastassa taistelukykyinen venäläinen rintama, on kysymys meille kaikille niin läheinen ja niin tärkeä, että voimme siihen yhtyä. Vastaus tähän kysymykseen olisi meille sekä yleiseltä että ehkäpä poikkeuksetta jokaisen kansalaisen henkilökohtaiselta kannalta niin tähdellinen, että haluaisimme sen saada tietää.

»Me käsitämme, että vastausta tähän kysymykseen kirjoitetaan parasta aikaa tulella ja verellä Stalingradin edustalla, Kaukasuksella, Moskovan liepeillä, Pietarin ympärillä ja kaikkialla pitkin Venäjän rintamaa. Sitä kirjoittavat elämänsä uhalla myös uljaat suomalaiset lentäjät ja omalta osaltaan kaikkikin suomalaiset sotilaat. Siitä, miten perusteellisesti ryssä pannaan nyt matalaksi, riippuu, vieläkö Suomen armeija tulevan talven seisoo sotisovassa. Kun me tämän oivallamme, seuraamme me tapahtumia kaukana Etelä-Venäjällä suorastaan jännittyneellä mielenkiinnolla. Nimenomaan näinä syksyisinä päivinä, jolloin peittelemättömällä kärsimättömyydellä olemme odottaneet tietoa Stalingradin kukistumisesta, olemme joutuneet ajatuksissamme siirtymään omille rajoillemme. Jollei ryssästä tehdä nyt tänä syksynä selvää, mietiskelemme, silloinhan on edessämme vielä yksi sotatalvi.

»Sotatapahtumien kulusta etelässä enempää kuin muustakaan emme kykene näkemään, miten Saksan hyökkäys on edistynyt laadittuihin suunnitelmiin verrattuna. Ilmassa liikkuvat 'luotettavalta taholta' saadut numerot hyökkäykselle tehdyn aikataulun alittamisesta taikka ylittämisestä ovat jo ristiriitaisuutensakin takia vailla todistusvoimaa. Mutta yksi kiinnekohta meillä on olemassa: ryssä on menettänyt heinäkuun alusta lähtien maa-alueen, jota se ei kykene millään korvaamaan. Siltä on Saksan voittojen kautta riistetty viljanviljelyseudut, joiden tuotteilla olisi elätetty kymmeniä miljoonia ihmisiä, siltä on valloitettu rikkaita teollisuuden raaka-ainelähteitä ja sen teollisuuslaitoksille on tuotettu raskaat menetykset. Sitä paitsi: ryssältä on tapettu määrättömästi miehiä ja tuhottu sotamateriaalia. Kaikki nämä merkitsevät enemmän kuin luulemmekaan. Me olemme näet pian vuoden kuluessa ikäänkuin tottuneet turmiolliseen ajatustapaan: kyllä ryssältä riittää miehiä ja vetimiä, tuhotaanpa niitä kuinka paljon tahansa. Tällainen ajatustapa ei tietenkään ole oikea, sillä se tulee vetävän käteen Venäjälläkin. Koulutettu sotilasaines kuluu yhtämittaisissa tappioissa loppuun, ja sotamateriaalille aiheutetut valtavat menetykset eivät ole korvattavissa suurien varustelukeskusten jouduttua vihollisen haltuun. Juuri varustusten puute on osoittautuva korvaamattomaksi, sillä ei ryssäkään tyhjin nyrkein pärjää Jumalan ilmaa vastaan.

»Mutta merkitsevätkö nämä tosiasiat sitä, että Venäjä luhistuu ennen talvea? Siihen kysymykseen on vastailtava kaikesta edellä esitetystä optimismista huolimatta varovaisesti. On nimittäin olemassa, vieläpä todennäköisenä se mahdollisuus, että Saksan sotilaallisilla toimenpiteillä ei Venäjää pakoteta vielä tänä syksynä polvilleen. Saksa tulee arvattavasti läheisessä tulevaisuudessa lyöneeksi Volgan länsirannalla toimivat venäläiset joukot. Samalla katkaistaan Venäjän sodankäynnille elintärkeä alisen Volgan vesikuljetustie. Mutta kuta kauemmin ryssä pitää Stalingradin luona puoliaan, sitä vaikeampaa saksalaisten on ehtiä ennen talven tuloa pohjoisempana olevien suurten venäläisten armeijojen tuhoamiseen. Saattaa olla että Saksa ei sitä aiokaan, vaan kohdistaa Stalingradin kukistumisen jälkeen päähuomionsa Kaukasuksen suunnalle, jossa valtavat sotataloudelliset arvot ovat saavutettavissa ja josta käsin voidaan suorittaa usein ennusteltu pihtiliike Lähi-idässä. Ainoa alue pohjoisessa, jonka puhdistamisella on ajankohtainen merkitys, on Leningrad. Sitä olemme rohjenneet ennustaa ja siinä pysymme kiinni. Meille on tämän motin laukeamisesta erinomaisen suuri hyöty tulevaa talvea ajatellen.

»Tämä olisi kuva tilanteesta Venäjän rintamilla talven alkaessa. Sotilaallisin toimenpitein siis tuskin ehditään ryssää häätää pois Moskovasta, ja sen mukaan talvisota olisi odotettavissa. Mutta tulevan talven sota on jo kokonaan toista kuin vuosi sitä ennen. Saksa on nyt varustautunut talvisodankäyntiä varten, kun taas ryssästä on kesän kuluessa laskettu niin paljon verta, että sen aika ensi talvena menee haavoja nuollessa.

»Joka tapauksessa talvisota on meille suomalaisille pettymys. Saattaahan tosin vieläkin käydä niin, että siitä vältymme, mutta sen ainoa aiheuttaja näyttäisi olevan Venäjän sisäinen luhistuminen. Syy tähän siihen, Herra paratkoon, olisi nyt ja olisi ollut jo ennenkin kaikkien hirvittävien tappioiden jälkeen, mutta tuosta Venäjän sisäisestä luhistumisesta on puhuttu niin paljon, että se saa olla tässä. Mahdollisuutena se voidaan ottaa lukuun, mutta sille ei voi mitään laskea, kun ensi talvea ajatellaan.

»Mutta Venäjän jatkuva vastarinta sisältää nimenomaan meille suomalaisille myöskin muita kuin pelkästään murheellisia näköaloja. Hirmustunut lukija haparoi nyt tietenkin kiveä käteensä muistuttaakseen taitamatonta kirjoittajaa kuolevaisuudesta, mutta sillä uhallakin jatkamme. Jotta heti kärkeen ei tulisi uutta erimielisyyttä lukijan kanssa, lienee parasta hyväksyä eräitä seikkoja, joista olemme samaa mieltä. Mutta ensiksi kaiken lähtökohtana: nyt ajattelemme itsekkäästi, niin kuin kansan nykyisissä oloissa on ajateltava, siis me suomalaiset ajattelemme suomalaisesti. Sen jälkeen seuraa: meillä suomalaisilla on Venäjältä käsin aina tulevaisuudessa odotettavissa alituinen vaara. Sitä me emme kansana käsittäneet toisina rauhan vuosina, mutta nyt se on meille selvä. Ja edelleen: kuta heikommaksi siis ryssä nyt tehdään, sitä helpompi meille. Nyt voimme jo kysyä kuten katkismuksessa: Mitä tämä on? Mihin vastaamme: Kuta suuremmat venäläisten ihmismenetykset tässä sodassa ovat, kuta enemmän Venäjänmaalla tuhotaan taloudellisia arvoja, kuta perusteellisemmin Venäjän sotilaalliset varustelut hävitetään, sitä kauemmin ottaa aikaa Venäjän kasvaminen ja kehittyminen meitä uhkaavaksi suurvallaksi. Jokainen tuhottu kaupunki, tehdas, talo, silta, tie jne. on rakennettava rauhan tullen uudelleen, ennen kuin ryssä voi aloittaa sotavarustelut suuressa mittakaavassa. Kuta enemmän tätä rauhanomaista jälleenrakennustyötä Venäjällä on tehtävänä, sitä kauemmin aikaa saavat naapurit elää rauhassa.

»Nyt lähtee Pekka Peitsi sitten omille teilleen, joille lukijan ei tarvitse enää seurata.

»Jos Venäjä olisi sisäisesti luhistunut vuosi sitten tai jos se olisi antautunut vaikkapa tänä kesänä tai jos se olisi anonut rauhaa vielä alkusyksystä, kaikki tämä olisi ollut meille suomalaisille pahasta. Alistunut maa, joka säilyttää sotilaansa ja väestönsä, saattaa yllättävän nopeasti toipua, siitä tarjoaa historia kosolti esimerkkejä. Ei tarvitsekaan mennä kauas: Suomi 12.3.40 ja Suomi kesäkuussa -41. Tai toinen tapaus: Ranska luhistumisensa jälkeen ja nyt kaksi vuotta myöhemmin, jolloin se taas on huomioon otettava tekijä eurooppalaisessa politiikassa. Olisipa ryssät pantu millaiseen pakkopaitaan tahansa, heidän elävän voimansa säästyminen ja maan taloudellisen voiman säilyminen olisi merkinnyt sitä, että tuo muodoton jättiläinen olisi voinut milloin tahansa yllättää. Meille suomalaisille on ollut etua siitä, että Venäjän inhimilliset ja materiaaliset voimavarat ovat joutuneet yli vuoden mittaan hävityksen alaisiksi. Ja niin on sanottava siitäkin, kun ryssä nyt epätoivon vimmalla panee kampoihin Etelä-Venäjällä, että ei meillä ole syytä suruun, ryssähän siellä tapetaan. Kuta tehokkaampi on ryssää koskeva hävitys ja tuho, sitä turvallisemmin tuntein voimme ottaa tulevaisuutemme vastaan. Jos jatkuva taistelu vielä aiheuttaa sanokaamme 10 miljoonan venäläisen liian aikaisen poismenon, saattaa se suorastaan merkitä meille vuosikymmenien rauhaa.

»Tämä on tietenkin julmaa ja sydämetöntä puhetta, mutta se on kovan todellisuuden mukaista. Emme me täällä Suomessa ole näin ennen ajatelleet, emmekä ajattelisi nytkään, mutta Venäjä on Antin päivänä -39 aloittanut meille oppijakson, jonka tuloksia tässä on kirjoiteltu paperille.

»Kenties arvoisa lukija ei ole jaksanut seurata mukana loppupäätelmiin, ehkä niissä tuntuu vähintään hienovaraisuuden puutetta niitä kohtaan, jotka suurilla sotakentillä kantavat päivän helteen. Myönnetään, että esitystavan rajuus saattaa antaa moitteelle sijaa, mutta siitä pidetään lujasti kiinni, että näin asia on. Kuta matalammaksi siellä, sen parempi meille.

»Vaikkapa siis talvelle joudumme jatkuvan sodan merkeissä, jaksamme säilyttää voimamme ja hermomme, sillä kaukaisemman tulevaisuuden kannalta näemme Venäjän perusteellisessa tuhoutumisessa erään kansallista olemassaoloamme turvaavan tekijän. Meille koituu hävityksestä siunaus.»”[iv]

Kekkonen oli viisas mies kirjoittaessaan edellä mainitun artikkelin. Kun USA ja Englanti valitettavasti antoivat imperialistiselle Venäjälle massiivista apua, niin se kykeni miehittämään puoli Eurooppaa puoleksi vuosisadaksi ja toteuttamaan miehittämissään maissa kansojen parhaimmiston hävittämisen.

Onneksi Suomelle ja suomalaisille Suomi saavutti kuitenkin Jatkosodan lopuksi suurenmoiset torjuntavoitot ja säästyi siten esimerkiksi Viron kohtalolta:

Suomi kuitenkin joutui Jatkosodan jälkeen vahvan Venäjän vuoksi pitkään suomettuneisuuden kauteen, josta rämmimme hiljalleen ylös. Aivan kuten Kekkonen toivoi sodan aikana Suomen etu olisi ollut hävitetty Venäjä. Lisään omasta puolestani, että ja sen jälkeen USA:n toimesta kaadettu Saksan natsihallinto.

Ellei Venäjä olisi kärsinyt niin suuria tappioita, niin se olisi jatkanut sotilaallisesti maailmanvalloitusaikeitaan brutaalimmin kuin se nyt jatkoi. Nytkin Venäjässä on ollut pitelemistä:

[i] Hans Metzger, Poliittiset aseveljet, 1985, sivu 31

[ii] Hans Metzger, Poliittiset aseveljet, 1985, sivu 28

[iii] Hans Metzger, Poliittiset aseveljet, 1985, sivut 29-30

[iv] Hans Metzger, Poliittiset aseveljet, 1985, sivut 110-115