Onneksi silloin Suomessa oli jo pitkään
toimineet tehokkaasti Suojeluskunnat ja Lottajärjestö. Ilman niitä Suomi
olisi mitä todennäköisimmin kaatunut. Sitä miksi Venäjä epäonnistui
valloitusyrityksessään, käsitellään tässä
artikkelissa.
Jatkosodan
jälkeen Suojeluskunnat ja Lottajärjestö valitettavasti lakkautettiin. Aseita
on keskitetty suuriin vähälukuisiin varastoihin, joita Venäjä luonnollisesti
yrittää parhaansa mukaan hävittää heti yllätyshyökkäyksen alussa mm.
ballistisilla ohjuksilla Iskander, risteilyohjuksilla ja laajamittaisilla ilmahyökkäyksillä.
Jos suuret keskitetyt asevarastomme
tuhotaan, niin Suomen sodanajan joukkojen perustaminen häiriytyy
katastrofaalisella tavalla. Suuresta koulutetusta reservistämme ei ole juuri
iloa, ellei niitä voida varustaa ja aseistaa.
Esimerkiksi Georgian
sodassa 2008 Georgia ei tehnyt liikekannallepanoa ennen kuin Venäjä hyökkäsi.
Venäjä pommitti ja myös valloitti Georgian asevarastoja, joten kun
presidentti Saakashvili viimein kuulutti mobilisaation, niin joukkojen
perustaminen oli lievästi sanottuna tuskallista. Onneksi Venäjä
kuitenkin ryssi Georgian sodan perusteellisesti.
Vaikka Venäjä on tehnyt erittäin raskaita
virheitä 24.2.2022 aloittamassaan laajamittaisessa suurhyökkäyksessä Ukrainaan,
niin emme saa tuudittautua Ruususen uneen, uskoen että Venäjä ryssisi myös
seuraavan hyökkäyksensä Suomen kimppuun. Vielä suurempi virhe olisi
kuvitella, että ei Venäjä hyökkää Suomen kimppuun. Illuusiossa elämisestä
kannattaa lukea tämä artikkeli. Se
Illuusio näyttää olevan suomalaisten paha tapa.
1. Suomeen pitää perustaa uudelleen Suojeluskunnat
Puolustusvoimain komentajan alaiseksi puolustushaaraksi.
Suojeluskuntalaisille henkilökohtaiset
aseet patruunoineen koteihinsa hyviin asekaappeihin. Raskaat aseet (kertasingot,
panssarintorjuntaohjukset NLAW, Stingerit, kylkimiinat, viuhkapanokset, konekiväärit)
läheisten suojeluskuntatalojen asevarastoihin. Silloin aseita on edes jossakin
määrin hajavarastoitu ja puolustusvalmius on oleellisesti
parempi kuin nyt on.
2. Puolustusmäärärahat on säädettävä
lailla vähintään tasolle 2% bruttokansantuotteesta – jatkuvasti. Suuret
investoinnit puolustusmäärärahojen ulkopuolelta.
3. Suomen pitää liittyä demokraattisten
maiden puolustusliiton NATO jäseneksi. Jäsenhakemus sisään HETI.
4. Kertausharjoituksia lisää, laajempina
ja pidempikestoisina, että ennätetään aikuisten oikeasti harjoitella
kunnolla yhteistoimintaa aselajien ja puolustushaarojen kesken: Viivytyksessä,
Puolustuksessa ja Hyökkäyksessä. Luonnollisesti tarvitaan oikeita
taisteluammuntoja, eikä vain yhteen tauluun paukuttamisia.
5. Varastoihin reippaasti lisää
kaikenlaisia ohjuksia, kuten: NLAW, Stinger, AMRAAM, jne., jne.
On erittäin todennäköistä, että Suomen poliittinen
johto ei käske liikekannallepanoa ajoissa, vaan vasta sitten kun Venäjän
laajamittainen hyökkäys on jo käynnissä.
Tämä artikkeli julkaistiin alun alkaen Uuden Suomen
Puheenvuoron blogissani 10.3.2022. Kirjoituksestani syntyi huomattava keskustelu
kommenttiosiossa.
16.3.2022 mennessä kommentteja on 177 kpl ja Puheenvuoron
lukukertalaskurin mukaan sitä on luettu 8950 kertaa.
Lainaan erästä kommenttia: ”Nykyiaikaisen
satelliittivalvonnan aikana Venäjä eikä kukaan muukaan voi keskittää
merkittävää sotavoimaa yllätyshyökkäystä varten.”
Vastasin kommenttiin:
Venäjällä on:
– kyky suorittaa yllätysisku ballistisilla ohjuksilla ja risteilyohjuksilla
ilman, että sitä huomataan ajoissa;
– kyky siirtää joukkojaan erittäin nopeasti pitkiäkin matkoja;
– joukkoja minuuttien valmiudessa ilman tarvetta kutsua reservejä
palvelukseen.
https://jput.fi/Venaja_nosti_hv.htm
Suomen maavoimien puolustusvalmius on aikuisten oikeasti
surkea, vaikka sitä on jo vuosia parannettu.
Suosittelen heräämään todellisuuteen – ettei tarvitse
joku aamu herätä ”kasakan nauruun”.
Lainaus kommentista: ”Kun henkilö menee
kertausharjoitukseen (käsketty / VEH) niin hänelle jaettu varustus pitää
antaa sitoumusta vastaan kotiin vietäväksi koska kriisin hetkellä se säästää
aikaa kun perustamiskeskuksien ei tarvitse jakaa varusteita vaan vain aseet ja
a-tarvikkeet.”
Vastaukseni kommenttiin:
Saattaa käydä niin, että se nykyinen asevarasto joutuu
vaikkapa Iskanderin kohteeksi, eikä ole mistä jakaa niitä aseita mitkä oli
tarkoitus jakaa. Jos ne aseet ja patruunat ovat kotona valmiiksi, niin tuskin
kaikkia koteja saadaan hävitettyä yllätyshyökkäyksen alussa.