Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen
22.6.1941 kello
6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan.
21.6. voimasuhteet selviävät tästä artikkelista.
Silloin Venäjä oli vielä keskittämässä Suomen suuntaan lisää joukkoja.
Esimerkiksi 1.
Panssaridivisioona oli matkalla Sallaan, josta sen oli tarkoitus
katkaista Suomi kahtia. 10.
Mekanisoitu Armeijakunta (noin 1000 hyökkäysvaunua) oli matkalla
Ensoon, josta sen piti kaahata Helsinkiin. Helsinkiin oli tarkoitus hyökätä
myös lännestä
Hangosta.
Saksan ennakoiva
isku itään sotki kuitenkin Venäjän hyökkäysaikomuksen
länteen, joten Venäjä joutui pian vetämään Suomen suunnalta hyökkäysjoukkojaan
vähemmäksi, korvaamaan valtavia tappioitaan muilla rintamilla.
Suomen ja Venäjän välisillä rintamilla
ei tapahtunut mitään, teoriassa käytiin asemasotaa, käytännössä tapettiin
aikaa.
Siten Venäjä voi vapaasti vetää Suomen
vastaisilta rintamilta joukkoja vähemmäksi, saadakseen lisää joukkoja
muualle. Saksa kärsi merkittävän tappion Stalingradissa kun sen 6. Armeija
antautui. Venäjän joukot pistivät koko Saksan Eteläisen Armeijaryhmän
lujille. Leningradista etelään käytiin kovia taisteluja kun Venäjä yritti
ajaa saksalaiset joukot pois. Kurskin
mutkan suurtaisteluun Venäjä tarvitsi suuret joukot.
”Suomen tilanteen traaginen piirre
korostui yhä sen seikan vuoksi, etteivät missään sodan vaiheessa olleet
paikalliset taktiset olosuhteet olleet nykyistä edullisemmat suomalaisten ja
saksalaisten offensiiville. Suomen puolustusministeri kertoi XXXVI VuorAK:n
komentajalle, että Suomella oli rintamillaan 400 000 miestä, kun heitä
vastassa oli vain 160 000-180 000 venäläistä. XX VuorA:lla [Saksan joukot Suomen Lapissa - jp] oli yli
170 000 miestä taistelujoukkoja arviolta 90 000 venäläistä
vastassa.”[i]
Suomi olisi helposti saanut mobilisoitua
ainakin 50 000 miestä lisää rintamalle ja Saksakin olisi voinut siirtää
Norjasta merkittävän määrän lisää miehiä yhteiseen suurhyökkäykseen
Suomesta Venäjän kimppuun.
Muurmannin rata olisi voitu katkaista
Sorokasta ja vaikkapa valloittaa Muurmanski.
Marsalkka Erich von Mansteinin tehtäväksi
oli annettu Leningradin valloitus, ehkäpä se hyökkäys Suomesta olisi
auttanut myös Mansteinia joukkoineen.
Siihen kysymykseen ei ole helppoa vastausta.
Jos
Sorokka olisi vallattu vuoden 1941 lopulla tai 1942 alkupuolella,
niin sillä olisi ollut suurstrateginen vaikutus. Silloin Muurmannin radan
kautta virtasi valtava
materiaalinen apu Venäjälle. Se apu pelasti Venäjän kaatumasta.
Vuonna 1943 Venäjä sai sitä materiaalista
apua jo muitakin reittejä ja oli saanut omaakin tuotantoaan uudelleen käyntiin.
Vuonna 1943 Suomessa ei tapahtunut ”mitään
tärkeää” sotilaallisessa mielessä – nukuttiin ”Ruususen unta”.
Venäjä aloitti IV Strategisen suurhyökkäyksen
9.6.1944 valloittaakseen koko Suomen. Kun Suomi saavutti suurenmoiset
torjuntavoitot, niin Venäjä epäonnistui yrityksessään valloittaa koko
Suomi.
Venäjän epäonnistuttua
valloitusyrityksessään alkoi jälleen asemasota ja Venäjä veti parhaita hyökkäyskykyisiä
joukkojaan Suomesta täydennettäviksi ja hyökkäämään
Viron kimppuun. Suomen rintamilla tuli jälleen hiljaista ja Suomi
solmi Venäjän kanssa erillisrauhan.
Sen erillisrauhan sijaan Suomi olisi voinut siirtyä
hyökkäykseen ja helposti valloittaa takaisin Viipurin sekä menettämänsä
alueet Kannaksella. Kannattaa muistaa, että Suomella oli edelleen hallussaan
mm. Taipale Laatokan rannalla. Lupaamalla Saksalle siirtyä hyökkäykseen
Kannaksella Suomi olisi taatusti saanut vieläkin enemmän materiaalista
apua Saksalta kuin sai. Saksan joukot Suomessa olivat silloin tyhjän
panttina, nekin olisivat voineet hyökätä vaikkapa Muurmanskiin.
Se on sitten kokonaan eri asia olisiko
kannattanut hyökätä enää 1944 – Venäjällä olisi ollut voimaa hyökätä
taas Suomen kimppuun 1946.
Se, ettei Suomi hyökännyt Sorokkaan keväällä
1942 pelasti
Venäjän tappiolta.