Suomen aseistus Talvisota

Valitettavasti Suomen idioottimaiset poliitikot eivät huolehtineet siitä, että Suomen miehet olisivat saaneet Talvisotaan kelvollisen varustuksen - työkalut sotatyöhön. Sitä varustusta millä sotaan jouduttiin kutsutaan ”malli Cajanderiksi” silloisen pääministerin perusteella. Ei pääministeri Cajander ollut tietenkään yksin syyllinen kehnoon varus- ja asetilanteeseen. Yksi suurimmista syyllisistä siihen oli sosialidemokraattien pomo Väinö Tanner, joka toimi pitkään valtiovarainministerinä. ”Siperia opetti” Tanneria, joka sitten sodan jälkeen totesi, että varustautuminen olisi ollut puhdasta säästämistä. Mitenhän sen opin saisi ajoissa nykyisten poliitikkojen kalloihin.

Sodan kuluessa saatiin merkittävä määrä sotasaalista viholliselta, mutta useassa tapauksessa se sotasaalis ennätti vasta seuraavaan sotaan. Myös ulkomailta ostettujen ja saatujen aseiden kanssa kävi usein samalla tavalla - eivät ennättäneet käynnissä olevaan sotaan. Tämä olisi hyvin tärkeää muistaa myös tänä päivänä - puolustusvalmiuden rakentaminen on hyvin hidasta, romutettua sen saa nopeasti.

Vaan katsotaanpa millainen se ”malli Cajander” oli joidenkin tärkeiden numeroiden valossa.

Kenttätykistö

Aloitan kenttätykistöstä, sillä sen menetelmät ja koulutustaso olisivat mahdollistaneet hyvin suurten tappioiden tuottamisen viholliselle, jos olisi ollut edes riittävästi ammuksia - puhumattakaan paremmasta kalustosta ja kaluston määrästä.

Talvisodan alkaessa tykkimallien ja kaliiperien suuri määrä pahensi tilannetta entisestään - mm. ampumatarvikkeiden ja varaosien, eli huollon kannalta. Kenttätykistöllä oli käytössä 18 erilaista tykkiä ja 8 eri kaliiberia.

”Kenttätykkien jakautuma oli seuraavanlainen: – kenttäkanuunat 75-76 milliä 306 kpl ja 107 milliä 10 kpl sekä kenttähaupitsit 120-122 milliä 72 kpl ja 150-155 milliä 32 kpl. Kaikki edellä mainitut tykit olivat jousto­lavettisia. Lisäksi oli käytössä 73 kpl vanhoja jäykkäla­vettisia tykkejä.

Ampumatarvikkeet jakautuivat seuraavasti: – 76 millin laukauksia 205.808 kpl, 107 millin 5.139 kpl, 122 millin 43.487 kpl, 150 millin 6.000 kpl sekä 155 millin 16.944 kpl.

Sotasaaliina saatiin 89 kpl 75-90 millistä kenttäkanuunaa, 35 kpl 105-122 millistä kenttähaupitsia ja 14 kpl 150-155 millistä kenttähaupitsia eli yhteensä 138 tykkiä, joista ehdittiin sodan aikana kunnostaa omaan käyttöön 44 sotasaalistykkiä.”[i]  

Yksityiskohtaisempi artikkeli Talvisodan kenttätykeistä (tyypit, kappalemäärät) löytyy täältä.

Kuten mainitsin kalustokirjavuus ja kaliiperikirjavuus on paha asia - varsinkin huollon kannalta. Vielä pahempi asia on kuitenkin kaluston puute. Siksi on erittäin valitettavaa, että Suomi on hävittänyt ja hävittää täysin käyttökelpoista kenttätykistön kalustoa. Sitä pitäisi mielestäni varastoida kaiken varalta, ei se varastoiminen paljon maksa.

Kranaatinheittimet

Kranaatinheitin on jalkaväen oma välitön tulituki. Jalkaväkikomppaniassa olisi pitänyt olla oma 81 mm kranaatinheittimillä varustettu joukkue ja jalkaväkipataljoonassa oma 120 mm kranaatinheittimillä varustettu komppania.

Olisipa ollutkin niin - vaan ei ollut.

120 mm heittimiä ei Talvisodassa nähty omassa käytössä - voi olla, että niistä nähtiin unta, mutta oikeasti niitä ei valitettavasti ollut. 81 mm ammuksen teho paksussa lumessa oli aivan liian heikko.

81 mm heittimiä oli Talvisodan alussa Suomella kaikkiaan 360 kpl ja niihin oli ammuksia 100 842 kpl. Sotasaaliina 81-82 mm heittimiä saatiin 78 kpl.

Panssarintorjuntatykit

Talvisodassa useisiin hyökkääjän - Venäjän - panssarivaunuihin olisi vielä purrut suomalainen 20 mm panssarintorjuntakivääri ”norsupyssy” - vaan se myöhästyi sodasta. Jatkosotaan sitä saatiin jo tuotettua, mutta sitten se ei enää tehonnut uusiin raskaampiin vaunuihin.

Sotaa piti käydä lähinnä niillä tykeillä, jotka oli hankittu tai ainakin tilattu ennen sotaa. Panssarintorjunta olikin Suomen ”Akilleen kantapää” - paljon hyvä miehiä menetettiin panssarintorjunnan heikkouden vuoksi - jouduttiin käyttämään tilapäisvälineitä kuten ”Molotovin kokteileja” (polttopullo).

Vielä Talvisodassa tehokasta Boforsin 37 mm pst-tykkiä Suomella oli vain 112 kpl ja niihin 32 000 ammusta. Sotasaaliina saatiin vallattua 100 pst-tykkiä.[ii]

Kun otetaan huomioon, että Venäjä menetti Talvisodan taisteluissa 3 543 hyökkäysvaunua[iii], niin suomalaisille taistelijoille on nostettava hattua. Poliitikkoja tekee kuitenkin mieli kirota. Tilanne on valitettavasti sama tänäänkin. Tehokkaasta panssarintorjuntakalustosta on puutetta - ja imperialistisella Venäjällä on noin 26 000 hyökkäysvaunua (MBT), plus 15 600 IFV ja lähes 10 000 AMV.[iv]

Ilmavoimat

Voimakkaat ilmavoimat olisivat olleet poikaa Talvisodassa, vaan kun ei, niin ei. Talvisodasta ilmassa ja kalustosta kerrotaan tässä artikkelissa.

Ilmatorjunta

Suomen ilmatorjunta oli Talvisodan syttyessä 30.11.1939 heikoissa kantimissa kaluston suhteen. Jotkut teollisuuslaitokset ja kaupungit pyrkivät hankkimaan ilmatorjuntatykkejä suojakseen omin varoin.

”Ampumatarvikkeita oli riittävästi vain konekivääreille. Tosin niidenkin erikoispatruunat puuttuivat kokonaan. Seuraavassa aseiden jakautumaa 30.11.1939: ilmatorjuntakanuunat 75-76 milliä 38 kpl, 20 milliä 34 kpl ja 40 milliä 53 kpl. Lisäksi 7,62 millin ilmatorjuntakonekivääreitä oli käytettävissä 125 kpl.”[v]

Rannikkotykistö

Kun Suomi onneksi voitti Vapaussodan Venäjää vastaan, niin Suomelle jäi sotasaaliiksi merkittävä määrä rannikkopuolustukseen soveltuvaa tykkikalustoa. Rannikkotykistö oli siten suhteellisen hyvässä iskussa. Venäjän laivasto yritti jonkun kerran haastaa Suomen rannikkotykistöä kaksintaisteluun, mutta pakoon sen piti luikkia jos edes pääsi pakoon.

”Rannikkotykistön kalusto 30.11.1939

Alle 100 millin rannikkotykki      142 kpl

100-200 millin rannikkotykki      103 kpl

200-300 millin rannikkotykki       38 kpl

Yli 300 millin rannikkotykki         8 kpl

Alle 100 millin kenttätykki        50 kpl

Yhteensä                             341 kpl”[vi]

1980-luvulla Suomen rannikkotykistö rakennettiin niin hyvään kuntoon, että venäläisten itsensä sanojen mukaan he todella pelkäsivät sen tehoa. Valitettavasti nyt Halosen-Kaskealan kaudella rannikkopuolustuskin on heikentynyt merkittävästi ja on edelleen heikkenemässä.

Laivasto

On usein sanottu, että Suomen olisi pitänyt ennen Talvisotaa panostaa panssarilaivoihin laitettu raha milloin ilmavoimien, milloin maavoimien kehittämiseen. Itse olen sitä mieltä, että Suomi tarvitsi ja tarvitsee tehokkaan laivaston. Puolustusmäärärahat olivat silloin ja ovat nyt aivan liian pienet.

Valitettavasti Suomella oli Venäjän hyökätessä Suomen kimppuun moderneja aluksia vain ne kaksi rannikkopanssarilaivaa ja viisi sukellusvenettä. Loput alukset olivat vanhoja. Suomi olisi välttämättä tarvinnut mm. moderneja keveitä ja nopeita moottoritorpedoveneitä - vaan sellaisia ei ollut.

”Alukset ja meritaisteluvälineet 30.11.1939

Panssarilaiva                              2 kpl

Miinalaivat, -veneet ja raivaajat    6 kpl

Tykkivene                                 4 kpl

Merimiinat                           3500 kpl

Sukellusvene                             5 kpl

Syvyyspommit                     1000 kpl

Moottoritorpedovene                 7 kpl

Torpedot                                 75 kpl”[vii]

Jalkaväen aseita

Jalkaväki viime kädessä huolehtii siitä, ettei vihollinen valloita maatamme, muiden puolustushaarojen ja aselajien on tuettava jalkaväkeä sen taistelussa.

Siksi jalkaväellä olisi pitänyt olla hyvä varustus Talvisodassa ja pitäisi olla nytkin - valitettavasti ei ollut silloin, eikä ole nyt.

Raskas ”Maxim” konekivääri oli suomalaisena versiona silloin hyvä ase, niitä oli sodan alkaessa 2 405 kpl. Sotasaaliina saatiin 910 kpl lisää - odottamaan modernisointia tai käyttöön paremman puutteessa sellaisenaan.

Kotimainen Suomi-konepistooli oli ja on erinomaisen hyvä ase. Valitettavasti niitä ei ennätetty valmistaa ennen Talvisotaa kuin vain 4 144 kpl.

Kotimainen pikakivääri Lahti-Saloranta oli muuten mukiin menevä ase, mutta altis toimintahäiriöille. Niitä oli 2 900 kpl. Sotasaaliina saatu ”Emma” lautaslippaineen oli hyvin toimintavarma ja muutenkin hyvä ase. Valitettavasti niitä saatiin vasta sodan kuluessa tipoittain ja välillä tukuttainkin. Talvisodassa hankittuja sotasaalispikakiväärejä olikin sitten seuraavaan sotaan mukavasti lähes 4 000 kpl.

Tuntuu näin jälkikäteen eriskummalliselta, ettei edes tavallista jalkaväen kivääriä ollut riittävästi puhumattakaan siitä, että olisi ollut kunnollisia kiväärejä riittävästi. Ennen sotaa valmistettiin vain 65 000 kpl ”Pystykorvia” puolustusvoimille. Kiitos Suojeluskuntien ja Lotta-Svärd-järjestön oli kuitenkin suojeluskuntalaisilla lisäksi hyviä kiväärejä melkoinen määrä. Aivan käsittämättömän suuri osa kivääreistä oli kuitenkin niitä Tuntemattoman sotilaan Lahtisen mainitsemia ”saatanan sohloja”. ”Kivääreiksi laskettavia aseita löytyi 254 581 kap­paletta ja 7,62 millisiä patruunoita 156,2 miljoonaa.”[viii]

En malta olla kirjoittamatta nykyisestä rynnäkkökivääritilanteesta samaan syssyyn. Kotimaisia ”rynkkyjä” on valmistettu kohtalainen määrä eri malleja, mutta valmistus on lopetettu aikapäiviä. 1990-luvulla Suomeen hankittiin sekä kiinalaisia AK-47 tapaisia rynkkyjä (parempi kuin ei mitään), että Itä-Saksan konkurssipesästä sikäläisiä ihan kelpo aseita ja niitä varten satoja miljoonia patruunoita. Minusta niistä ei saisi luopua vaan niitä tulisi käyttää erilaisissa reserviläisten harjoituksissa ”tuli vapaa”. Valitettavasti niitäkin ollaan ”suuressa viisaudessa” hävittämässä, joten suomalainen jalkaväkisotilas ei saa ampua tarpeeksi harjoituksissa ja aseista tulee olemaan pulaa seuraavassa sodassa. ”Saatanan tunarit”.[ix]

Talvisota

Etusivulle