Jossitellaan

Pyrin yleensä artikkeleissani kertomaan faktaa jo tapahtuneista asioista suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein.

Sallittakoon minullekin kuitenkin artikkeli Jatkosodasta, jossa pohditaan myös ”entä jos”. Suomi oli nimittäin Jatkosodan kuluessa monta kertaa tilanteessa, jossa Suomen toisenlaiset päätökset olisivat voineet johtaa toisenlaiseen toteutuneeseen historiaan.

Olen aiemmin kirjoittanut artikkelin, jossa on tarkasteltu sitä, ettei Suomi suostunut tukemaan Pietarin valloitusta edes kevennyshyökkäyksellä. Pietarin valtaaminen olisi vapauttanut sekä suomalaisia, että saksalaisia joukkoja käytettäväksi muualla - saattaen johtaa Venäjän tappioon Toisessa Maailmansodassa. Suomi ei suostunut valtaamaan Sorokkaa, vaikka olisi siihen kyennyt. Sorokan valtaus olisi häirinnyt vakavasti USA:n ja Englannin suunnattomia materiaalitoimituksia Venäjälle - sekin olisi voinut johtaa Venäjän luhistumiseen.

Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot vuoden 1944 syyskesällä, romuttaen Venäjän aikomuksen valloittaa koko Suomi. Näistä torjuntavoitoista on erikseen artikkelit:

-         Kannaksella;

-         Nietjärvellä;

-         Ilomantsissa.

Näiden torjuntavoittojen jälkeen ja ennen välirauhansopimusta Suomen puolustusvoimat olivat voimakkaimmillaan kautta aikojen. Eniten hyvin koulutettuja ja kokeneita miehiä aseissa, ilmavoimien konetilanne hyvä, uusia rynnäkkötykkejä, tykistö voimakkaimmillaan (myös taktiikka ja käytännön osaaminen), panssarintorjuntavälineistö ja taktiikka huippua, jne.

Entä, jos Suomi olisikin rauhanteon sijaan siirtynyt hyökkäykseen ja vallannut Kannaksella menettämänsä pienehkön alueen takaisin Rajajoen hujakoille saakka?

Vastaavan operaation Suomi oli tehnyt vuoden 1941 syyskesällä huonommista lähtöasemista, huonommassa materiaalisessa tilanteessa, vähäisemmin voimin - reilussa viikossa. Hyökkäyssuunnitelmakin oli olemassa - ja komentajat rintamalla uskoivat hyökkäyksen onnistuvan.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että jos Suomen johto olisi luvannut Saksalle siirtyä hyökkäykseen ja vallata Kannaksella menetetyt alueet takaisin, JOS Saksa toimittaa Suomelle materiaalia, niin Saksa myös olisi toimittanut sen materiaalin. Esimerkkejä materiaalista:

-         vaikkapa 100 kpl Messerschmitt 109 hävittäjiä lisää (toteutuneessa historiassa toimitti noin 80 kpl kesällä 1944);

-         vaikkapa 50 kpl Ju-88 raskaita syöksypommittajia ja ehkä toiset 50 kpl Jaboja;

-         vaikkapa 50 kpl Sturm-rynnäkkötykkejä;

-         Suomen vuoden kulutusta vastaava määrä leipäviljaa;

-         Lisää tykistön ammuksia ja raskaita kenttätykkejä.

Tilanne oli se, että Venäjä oli asettunut Suomen suunnalla puolustukseen ja vienyt parhaat joukkonsa valloittamaan mahdollisimman suuren osan Euroopasta Venäjän miehittämäksi alueeksi. Eikä Venäjällä ollut heittää Suomen suunnalle merkittäviä lisäjoukkoja nopeasti - oli menossa ”kilpajuoksu Berliiniin”.

No, jatketaan ajatuksen kehittelyä.

Jos Suomi olisi päättänyt hyökätä, niin Suomi olisi kyennyt valtaamaan menettämänsä Karjalan Kannaksen osan takaisin - olihan suomalaiset esimerkiksi Taipaleessa Laatokan rannalla.

Eli Suomen joukot olisivat olleet taas jossakin Rajajoen hujakoilla ja linnoittaneet sinne järkevään paikkaan puolustuslinjan - EIKÄ typerään paikkaan kuten Valkeasaaressa oli tehty vuonna 1941.

VT-linja olisi nyt sitten viimeinkin linnoitettu pääpuolustuslinjaksi - ihan viimeisen päälle.

Olisi ollut viljaa niin, ettei olisi pariin vuoteen ollut pelkoa nälästä.

Kun Suomi taisteli, niin Virokaan ei välttämättä olisi joutunut niin nopeasti Venäjän miehittämäksi, vaan sielläkin taistelu olisi jatkunut ainakin jonkin aikaa - ehkä vuoteen 1945, ehkä vieläkin kauemmin.

No, Saksa olisi kaatunut silti ehkä jopa suunnilleen samaan aikaan toukokuussa 1945 kuten se tapahtui toteutuneessakin historiassa.

Vuonna 1946 liittoutuneet olisivat jo olleet ”Kylmässä sodassa”. Suomi olisi ollut kova pähkinä - olisiko Venäjä koettanut valloittaa Suomen vuonna 1946? Ehkä, mutta se valloitusyritys olisi hyvinkin voinut epäonnistua jälleen. Ehkä ei, vaan Venäjä olisi voinut tehdä Suomen kanssa rauhansopimuksen, jossa Karjala olisi jäänyt Suomelle.

Se olisi voinut onnistua. No, nytkin Suomi säilytti itsenäisyytensä, vaikka Venäjä yritti sen viedä Vapaussodassa, Talvisodassa, Jatkosodassa ja Kylmässä sodassa.

Jatkosota

Etusivulle