Ilomantsin torjuntavoitto Talvisodassa

Sanapari Ilomantsin torjuntavoitto tuo varmaankin yleensä mieleen Jatkosodan loppuvaiheessa saavutetun loistavan torjuntavoiton, jossa suomalaiset motittivat ja löivät kaksi venäläisdivisioonaa sekä estivät kolmea merijalkaväkiprikaatia, panssariprikaatia ja pioneeriprikaatia pääsemästä apuun niille divisioonille.

Vähemmän tunnettua on, että Ilomantsin alueella saavutettiin torjuntavoitto myös Talvisodassa. Se Talvisodan aikana saavutettu voitto on jäänyt saman Ryhmä Talvelan saavuttaman Tolvajärven voiton varjoon. Vaikka näitä molempia yhdistää sama tilapäisen sotatoimiyhtymän komentaja kenraali Paavo Talvela, niin kyseessä ovat kaksi erillistä voittoa.

Talvisodan alun tapahtumia käsitellään kelloajoin tässä artikkelissa. Venäjän 155. divisioona (155.D) avasi tykistötulen Suomen rajan ylitse Ilomantsin korkeudella 30.11.1939 kello 8.00 ja ylitti rajan kello 8.30.[i]

Kun täysivahvuista venäläisdivisioonaa vastassa Kuolismaan suunnalla oli vastassa vain yksi suomalaisen IV Armeijakunnan (IV AK) suorassa johdossa oleva erillinen pataljoona, Er.P 11[ii], niin toivottavasti kukaan lukijoistani ei kuvittele, että se suomalaispataljoona olisi samoilla lämpimillä voittanut venäläisdivisioonan vaikka sanotaankin yhden suomalaisen vastaavan kymmentä ryssää. Nyt nimittäin oli vastassa yli kymmenkertainen ylivoima. Alun yleistilanteesta ja vihollisen tavoitteista löytyy kartta tästä artikkelista.

Niinpä Er.P 11 vetäytyi viivytystaisteluja käyden Möhköön ja Kallioniemeen. Oli selvää, että alueelle on saatava lisää joukkoja, että vihollisen ”jyrä” saadaan pysähtymään.

Ylipäällikö perusti Ryhmä Talvelan selvittämään tilanteen Ilomantsin ja Tolvajärven suunnalla erottaen IV AK:n pohjoisesta vasemmasta siivestä alueen tälle uudelle yhtymälle 6.12.1939. Eversti Talvela saapui vastuualueelleen 7.12. Sinne oli jo silloin saapunut jääkärieversti Per Ole Ekholm, jonka alaisuuteen perustettiin Osasto A. Sen jo viivytyksestä väsyneen Er.P 11 lisäksi Ekholm sai aluksi komentoonsa yhden pataljoonan Kenttätäydennysprikaatista - XIII/KT-Pr. Sen 1. komppania (1.K) saapui Lehtovaaran alueelle 7.12. iltapäivällä.[iii]

Oheinen kartta menee tässä vaiheessa hieman tapahtumien edelle, mutta näen siitä silti olevan apua tilanteen hahmottamisessa:[iv]

Ilomantsi oli tärkeä tienristeys, joka ei saanut joutua vihollisen haltuun. Sieltä olisi ollut helppo hyökätä Tolvajärven puolustajien selustaan Korpiselän kautta ja/tai Joensuuhun. Jos Tolvajärvi olisi joutunut vihollisen haltuun, niin sieltä olisi taas ollut helppo hyökätä Kollaan puolustajien selustaan. Oli selvää, että alueelle oli keskitettävä enemmän voimaa kuin ne kaksi pataljoonaa.

Eversti Talvela kirjoitti päiväkirjaansa 9.12.1939: ”Pelle Ekholm alkaa myös vaikuttaa suotuisasti Ilomantsissa.”[v] On hyvä, että komentaja näki päivässä jotakin hyvääkin, vaikka Möhkö menetettiin. Ehkä optimismin syynä oli kartasta näkyvä luonnon puolesta hyvä puolustusasema Oinaansalmella.

Talvela kävi 10.12. Ilomantsissa tapaamassa Ekholmia ja halusi, että Ekholm siirtyy hyökkäykseen 12.12.[vi] Vihollisen ylivoima oli edelleen suunnilleen kymmenkertainen, mutta kaitpa Talvelalla oli mielessä vanha sanonta, jonka mukaan ”hyökkäys on paras puolustus.” Se on sitten eri asia miten pitäisi hyökätä. Itselleni tulee mieleen, että pienin sissiosastoin vihollisen selustassa huoltoa vastaan. Mitähän Talvela ajatteli?

No, Talvelan ”raamattu” Schlieffenin Cannae kertoi Cannaen kaksipuolisesta saarrostushyökkäyksestä, joten sitä yritettiin toistuvasti (myös 13.12.) täälläkin - tottumattomilla täydennysmiehillä ja ilman tykistön merkittävää tukea. Yksi patteri kevyttä kenttätykistöä (9./KTR 6) oli sentään saatu Ekholmin käyttöön 12.12.[vii] Huomattakoon, että vastassa oli kaksi täyttä kenttätykistörykmenttiä, joten vihollisella oli valtava ylivoima myös tykistön suhteen. Ehkä nämä sinänsä epäonnistuneet hyökkäykset kuitenkin pelottivat venäläistä 155.D komentajaa ja saivat uskomaan, että suomalaisilla olisi enemmänkin voimaa kuin ne kaksi heikkoa pataljoonaa. Saattaa olla, että se aktiivisuus oli hyväksi myös tässä muodossa.

Tällä välin Ekholmille saapui kaksi Kenttätäydennysprikaatin pataljoonaa (XII ja V) lisää. Kenttätäydennysprikaatin kolmesta pataljoonasta muodostettiin 14.1.1940 uusi Jalkaväkirykmentti 41 (JR 41).[viii] No, niin nyt Venäjällä oli enää noin nelinkertainen ylivoima miehissä Suomeen nähden tällä suunnalla - nythän ei ole enää mitään hätää.

14.12.1939 saatiin kaatuneilta vihollisupseereilta karttoja ja asiakirjoja, joista selvisi 155.D kokoonpano ja suunnitelmat.[ix] Taistelujen tuloksena Ilomantsin suunnalla syntyi eräänlainen voimatasapaino. 155.D oli menettänyt suomalaisten arvioiden mukaan lähes kolmanneksen voimistaan ja useita hyökkäysvaunuja oli tuhottu[x] (venäläiseen jalkaväkidivisioonaan kuului hyökkäysvaunupataljoona).

”Viholliselta siepatun radiosanoman mukaan loppuivat elintarvikkeet Ilomantsin suunnassa olevalta 155. Divisioonalta joulukuun 21. päivän aikana. Talvela halusi käyttää mielestään edullista tilannetta hyväkseen ja antoi eversti Ekholmille hyökkäyskäskyn, jonka mukaan tämän oli hyökättävä Kalliosalmella jo seuraavana päivänä. Ekholm ei kuitenkaan uskonut hyökkäyksen onnistumismahdollisuuteen, mutta joutui vastaväitteidensä jälkeen taipumaan Talvelan tahtoon tämän pysyessä lujasti päätöksessään.”[xi]

Tässä hyökkäyksessä Kenttätäydennysprikaatin pataljoonat ja yksi komppania polkupyöräpataljoonasta (3./PPP 7 Talvelalta lainassa) hyökkäsivät ja Er.P 11 oli reservissä.[xii] Tälläkään hyökkäyksellä vihollisdivisioonaa ei lyöty, mutta kyllä sitä kypsytettiin.

”Vuoden vaihtuessa kenraalimajuri Talvela saattoi kiinnittää huomionsa tehtävänsä toiseen osaan »lyödä vihollinen Ilomantsissa», sillä rintamatilanne alkoi vakiintui Aittojoen saavuttamisen jälkeen. Tämän takia Er.P 112 ja PPP 7 siirrettiin Ilomantsiin. Käsitysten mukaan olisi mahdollisuudet käydä 155.D:n kimppuun, jos tykistöä saataisiin lisää. Tämä toive ei toteutunut, joten hyökkäysajatuksesta oli luovuttava. Tähän ajatukseen oli liittynyt myös SissiP 2:n toiminta erämaan kautta Yläjärveltä Liusvaaran ja Kuolismaan suuntiin neuvostojoukkojen selustaan. Kun hyökkäysajatuksesta oli luovuttu, PPP 7 ja Er.P 112 saivat käskyn ryhtyä voimakkaaseen sissitoimintaan, jonka johtajaksi määrättiin 4.1. everstiluutnantti Viljanen.

Kun neuvostojoukkojen hyökkäykset Oinaansalmella 31.12. oli torjuttu, rintama kiteytyi Ilomantsin suunnassa siihen muotoon, jollaisena se säilyi pääpiirteissään sodan loppuun saakka.”[xiii]

Suomalaista sissitoimintaa vastaan Venäjä keskitti kaksi Rajavartiorykmentin hiihtopataljoonaa.[xiv]

Venäjän joukkojen hyökkäykset torjuttiin ja suomalaisten joukkojen voimat eivät riittäneet tuhoamaan venäläistä 155.D:aa. Siten tilanne saattaa näyttää pattitilanteelta, mutta todellisuudessa 155.D oli ihan helisemässä suomalaisten sissitoiminnan vuoksi. Suomi oli täälläkin saavuttanut torjuntavoiton ja ennen sodan päättymistä täältä irrotettiin ylimääräisinä yksi pataljoona ja kranaatinheitinosasto käytettäväksi muualla.[xv]

Ekholmin Osasto A:n tappiot 30.11.1939-13.3.1940 olivat vain 125 kaatunutta, 275 haavoittunutta ja 22 kadonnutta.[xvi]

Talvisota

Etusivulle