Tolvajärven ratkaisutaistelu

Täydennetty tappioita XX-XXIV 15.1.2009 Juhani Putkinen

Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun sotaa julistamatta 30.11.1939 rikkoen törkeästi Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleita Hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta, Sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä, sekä allekirjoittamaansa YKn edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa - aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Talvisodan.

Suomen sotilasjohto oli naiivisti luullut, ettei Venäjä kykene Laatokan pohjoispuolella hyökkäämään kuin vähäisin joukoin, joten sinne oli ryhmitetty puolustukseen erittäin vähän suomalaisia joukkoja - teiden suuntiin. Kun Venäjä hyökkäsikin reaalimaailmassa lähes jokaisen tien suunnassa noin divisioonan voimin, niin vähäiset puolustajat olivat ”helisemässä”.

Suojärven pohjoisella alueella hyökkäsi venäläinen 139.Divisioona (139.D) suuntana Aittojoki, Ägläjärvi, Tolvajärvi. Tolvajärveltä divisioona olisi voinut kääntyä etelään Suistamon, Sortavalan suuntaan. Sitä vastassa oli sodan aluksi Erillinen Pataljoona 10. (Er.P 10). Sodan ensimmäisenä päivänä alueelle heitettiin myös Er.P 112. Siten vihollisen ylivoima oli järkyttävän suuri. Yksi pataljoona oli suuruusluokkaa 1000 miestä ja divisioona suuruusluokkaa 15 000 miestä.

Suojärvi-Tolvajärvi-alueelta pohjoiseen on Ilomantsi. Porajärvi, Ilomantsi, Joensuu suunnassa hyökkäsi venäläinen 155.D. Sitä vastassa oli suomalainen Er.P 11, joten siellä voimasuhteet olivat jos mahdollista vieläkin hullummat kuin Tolvajärven suunnalla.

Suojärven eteläisellä alueella hyökkäsi venäläinen 56.D Suvilahti, Loimola, Suistamo suuntaan, mutta sillä suunnalla venäläisdivisioonaa vastassa oli sentään suomalainen Jalkaväkirykmentti 34 (JR 34). Tämä eteläinen suunta ei kuulu artikkelin piiriin. JR 34 kuului 12.Divisioonaan, joka puolestaan kuului IV Armeijakuntaan (IV AK).

Suojärven tasalla oli vastuualueiden raja. Eteläpuoli kuului IV AK vastuulle ja pohjoispuoli Osasto Räsäsen vastuulle. Osasto Räsäseen kuuluivat edellä mainitut Er.P 10, Er.P 11, Er.P 112 ja 9.Patteri Kenttätykistörykmentistä 13. Lisäksi sodan ensimmäisenä päivänä Osasto Räsästä vahvennettiin yhdellä komppanialla (8.K/JR 37).[i] Kuva alla kyseisen viitteen mukaisesti:

Ei liene mitään kummallista siinä, että Osasto Räsäsen vähäiset joukot joutuivat perääntymään viivytystaistelua käyden. Muuten niistä olisi yksinkertaisesti ajettu ylitse, eikä niitä joukkoja olisi enää ollut. Oletan, että aktiivisempaan vastarintaan olisi kuitenkin ollut mahdollisuuksia (pienin sissiosastoin iskut vihollisen sivustoihin).

Osasto Talvela -> Ryhmä Talvela

Ensin muodostettiin suoraan Päämajan alainen Osasto Talvela, mutta se nimettiin 19.12. uudelleen Ryhmä Talvelaksi.[ii]

Lainaan tekstipätkiä kenraali Paavo Talvelan nimeä kantavasta kirjasta Sotilaan elämä osa I. Se ei ole kenraalin itsensä kirjoittama, vaan perustuu kenraalin pitämään päiväkirjaan, johon hän on päivittäin kirjoittanut perusteellisia muistiinpanoja tapahtumista. Toimittajat ovat lisänneet kirjaan selityksiä ja esimerkiksi Talvelan saneluita ja puheita - pääosin kirja on kuitenkin autenttista päiväkirjaa. Lainattavan osan toimittajana on toiminut Sampo Ahto.

2.12.1939: ”Tuli tieto, että Suojärvi oli menetetty. Kävin kauhistuneena puhumassa Marsalkalle.” Vuonna 1963 Talvela saneli täydennyksen: ”Kuten muistiinpanoissani sanoin, sain kuulla järkytyksekseni, että Suojärvi oli menetetty. Tämä oli minulle kamala isku sen vuoksi, että pidin Suojärveä koko Laatokan ja Jäämeren välisen rajan eteläisen osan lukkona. Suojärveltä avautuu näet tieverkosto etelään Pitkärantaan ja länteen Värtsilään. -- Sotakorkeakoulussa olin tehnyt diplomityöni Suojärven merkityksestä. Olin siten perehtynyt perin juurin sekä käytännössä, että teoreettisesti Suojärven kysymykseen.

Meninkin siksi miltei kuohuntatilassa Sotamarsalkan puheille, jonka esikunta oli silloin Hotelli Helsingissä. Puhuin hänelle elämäni syvimmällä vakaumuksella kuvaten kaiken, mitä ymmärsin Suojärven merkityksestä. Lisäksi esitin kaikella paatoksella käsitykseni hyökkäyksen merkityksestä taistelussa. On hyökättävä, eikä peräännyttävä. Suomalainen sopii hyökkäykseen, se nostaa sisua ja moraalia. Pyysin samalla pääsyä rintamalle lunastaakseni sanani.

Marsalkka kuunteli ymmärtämyksellä esitystäni ja tarjosi minulle Suojärven suunnalla olevaa divisioonaa. Kieltäydyin kuitenkin, koska olisin silloin sivuuttanut minua virkaiässä vanhemman upseerin. Pyysin komentooni rykmenttiä, mutta tähän ei Marsalkka puolestaan suostunut. Ehdotin lisäksi, että Suojärven suuntaan siirrettäisiin Ylipäällikön reservissä Viipurin lähellä ollut everstiluutnantti Aaro Pajarin komentama Jalkaväkirykmentti 16, koska tunsin Pajarin loistavaksi rintamasotilaaksi ja hyökkäyshengen läpitunkemaksi mieheksi. Rykmentti saikin käskyn siirtyä Värtsilän kautta Suojärven suuntaan.”[iii]

5.12.1939: (Vuonna 1953 pidetyn puheen ja vuoden 1963 muistiinpanojen mukaan) ”Puhelin soi aamuyöllä ja muistan hyppineeni nukkuvien miesten yli päästäkseni puhelimen ääreen. Kuulin Marsalkan äänen, ja Ylipäällikkö kutsui minut seuraavaksi päiväksi päämajaan sanoen antavansa minulle rintamatehtävän. -- Ennen lähtöäni otin asunnostani Schlieffenin teoksen »Cannae», joka oli sotilaallinen raamattuni. Luin siitä tuttua tekstiä henkeni rohkaisuksi ja loin katseeni hämärtyvälle Kruununvuoren selälle vannoen itsekseni valan: »Minä lyön ryssän taikka en enää koskaan katsele tuota maisemaa.»”[iv]

6.12.1939: (Sotakorkeakoulussa vuonna 1951 pidetyn puheen mukaan) ”Saavuin Mikkelissä olevaan päämajaan itsenäisyyspäivänä vuonna 1939. Mieliala oli tavattoman lamassa. Marsalkka seurusteli kanssani miltei koko päivän, ja mieleeni jäi, kuinka hän piirsi Suomen kartalle linjoja, joihin hän arveli armeijan joutuvan perääntymään. Aivan erityisesti muistan miten hän totesi masentuneena, ettei armeija taistele. --

Minulle ilmoitettiin päämajassa, että linjalle Tolvajärvi - Ilomantsi muodostettaisiin erityinen ryhmä, jonka komentajaksi määrättiin minut ja joka sai nimen Ryhmä Talvela. Esikunnakseni sain Ahvenanmaan sotatoimia varten kenraali Hanelille muodostetun esikunnan, jonka runkona oli Sotakorkeakoulun opettajia. Esikuntapäällikökseni tuli sittemmin suuresti arvostamani everstiluutnantti Martin Stewen suojeluskuntavääpeli Aarne Koskelon pysyessä adjutanttinani.”[v]

7.12.1939: (Päiväkirjan ja vuonna 1963 saneltujen muistiinpanojen mukaan) ”Ajoin yötä myöten autolla Värtsilään uskollisen adjutanttini Koskelon kanssa. Ehkä synkempänä kuin koskaan ennen väikkyi Suomen kohtalo silmissäni tuon yöllisen ajon aikana.

Tolvajärven kapeikkomaastossa oli tänä päivänä kovia taisteluja. Myös Ilomantsin suunnalta tuli kriittisiä sanomia. Olin vielä ilman esikuntaa. Pajarin tapasin iltapäivällä kello 16.00. Hänen rykmenttinsä oli jo saapunut ja taisteli Tolvajärven kannaksella. Ekholm (jääkärieversti Per Ole Ekholm) oli perillä Ilomantsissa, missä hän komensi sinne koottua paria pataljoonaa.”[vi] Ekholmin komentoon muodostettiin Osasto A, johon liitettiin 13. pataljoona Kenttätäydennysprikaatista. Ilomantsin suuntaa ei käsitellä tässä artikkelissa, vaikka se kuului Ryhmä Talvelan vastuulle.

8.12.1939: ”Esikuntani saapui vihdoinkin. Illalla ajoin Tolvajärvelle, missä tilanne oli sekava ja vakava. Pajari kertoi, että hänenkin joukkoihinsa oli tarttunut paniikki ja että hän sai miehet pysymään asemissaan vain kulkemalla henkilökohtaisesti pitkin etulinjaa. Kuitenkin oltiin jo Tolvajärven luonnonkauniin järvimaaston läntisimmällä rantakaistalla. Kaikki näytti jo menetetyltä, mutta tällaisissa tilanteissa on aina tehtävä jotakin aktiivista ja ratkaisevaa, ja niinpä päätinkin yrittää sellaista.”[vii] Talvela meinasi itse lähteä pienen iskuosaston kanssa ryssien kimppuun, mutta lopulta Pajari lähti.

”Sen iltayön ja osan aamuyöstäkin kuljin Koskelon kanssa pitkin etulinjaa, jossa mieliala oli matala. Kuljimme pesäkkeestä toiseen ja yritimme rohkaista miehiä. Yhtäkkiä alkoi Pajarin etenemissuunnasta kuulua laukausten vaihtoa. Se tiheni ja lopulta tuntui kuin olisi puhjennut suuri taistelu. Elin aamuyön äärettömissä tuskissa, koska oletin Pajarin osastoineen tuhoutuneen täysin. Aamun hämyssä hän palasi kuitenkin joukkonsa kanssa läpiväsyneenä mutta suuren urotyön suorittaneena. Hän oli yllättänyt vihollisen joukko-osaston nuotiotulilla ja avannut tulen sitä vastaan. Sen jälkeen hän siirtyi toisen nuotion ääreen ja avasi jälleen tulen. Tämän tehtyään hän lähti paluumarssille. Meille suopea kohtalo oli määrännyt niin, että nuotioilla majailevat vihollisrykmentit joutuivat ankaraan taisteluun keskenään. Tästä johtui tavallista kiivaampi laukausten vaihto, jonka olimme kuulleet. Oli suoritettu talvisodan ensimmäinen aktiivinen teko, ja lumessa rypeneiden ja nääntyneiden miesten mieliala piristyi.”[viii]

9.12.1939: ”Aamulla taas pientä taistelua, mutta ei varallista. Ajoin esikuntaan Värtsilään. Pelle Ekholm alkaa myös vaikuttaa suotuisasti Ilomantsissa.”

10.12.1939: ”Ajoin aamulla Korpiselkään, jossa Pajarin kanssa hyökkäyssuunnittelu.”[ix] Talvelan joukkojen piti hyökätä 11.12. mutta Vihollinen koukkasi - syntyi Makkarasota, jossa vihollisen pataljoona tuhoutui, mutta Talvelan hyökkäys siirtyi vuorokaudella.

11.12.1939: ”Yöllä oli Tolvajärvellä ollut kiivas taistelu saartavaa vihollista vastaan. Aamulla jatkui ankara taistelu. Illalla annettiin uusi hyökkäyskäsky.”  

12.12.1939: ”(Tolvajärven ratkaisutaistelu alkoi aamulla suomalaisten hyökkäyksellä. Vasemmalla saartava Osasto Malkamäki kohtasi kuitenkin myös saartamaan lähteneet venäläiset, ja koukkaavan osaston hyökkäys pysähtyi. Tällöin ryhdyttiin rintaman keskustassa Tolvajärven tien suunnassa rintamahyökkäykseen, joka johti nopeasti läpimurtoon ja vastustajan divisioonan lyömiseen. Tolvajärven voitto oli ensimmäinen Talvisodan suurista suomalaisvoitoista ja antaessaan luottamusta omaan taistelukykyyn se vaikutti merkittävästi koko Talvisodan historiaan. Taistelun vielä riehuessa ja lopputuloksen ollessa epävarmuuden peitossa Talvela kirjoitti vaimolleen kirjeen:)

Raskas on tämä sota ja raskaana painaa vastuu hartioita. Sotatapahtumistahan ei kirjeessä saa kertoa, mutta sensuuri sallinee minun kuitenkin vaimolleni kertoa, että johtamani joukot toistaiseksi ovat pitäneet puolensa ja että viholliselle on annettu housuille jo monta kertaa. Kovin huolestuneena odotan juuri tätä kirjoittaessani tulosta suuresta taistelusta, joka voi olla loistava voittona, mutta myös kohtalokas tappiona. Minulla on mainio esikunta ja Koskelo seuraa matkassani henkilökohtaisena adjutanttinani.

(Taistelun päätyttyä Talvela kirjoitti päiväkirjaansa:) Suuri taistelupäivä Tolvajärvellä. Pajari hyökkäsi rintamassa ja valtasi aluetta. Vasemmalla sivulla kohtaamistaistelu. Saatiin paljon sotasaalista. Ilomantsissa hyökkäys epäonnistui. Suuren päivän kunniaksi illalla saunassa.”[x]

13.12.1939: ”Lähdin aamulla rintamalle. Kävin läpi Tolvajärven taistelutantereen, jossa oli sadoittain vainajia. Annoin Pajarille käskyn ajaa tarmokkaasti vihollista takaa. (Pajari oli keskeyttänyt takaa-ajon joukkojen väsymykseen vedoten, jolloin tilaisuus vihollisen täydelliseksi tuhoamiseksi jäi käyttämättä. Talvela oli antanut takaa-ajosta jo edellisenä yönä käskyn, jonka hän nyt uusi jyrkkäsanaisessa muodossa.)”[xi]

14.12.1939: ”Esikunnassa Värtsilässä. Pajarin eteneminen käy hitaasti. Taisteluita Ristisalmen luona koko päivän. (Talvelan käskemä takaa-ajo alkoi varsinaisesti vasta 14. päivänä. Käytännössä sellaisesta ei voinut kuitenkaan enää olla kysymys, sillä venäläiset olivat ennättäneet ryhmittyä puolustukseen heti Tolvajärven itäpuolelle Ristisalmelle, ja rintamahyökkäystä yrittävien suomalaisten tappiot nousivat suuriksi.)”[xii]

15.12.1939: ”Taistelut Tolvajärveltä itään jatkuvat kiivaina. Vihollinen perääntyy mutta hitaasti. -- (Tolvajärvellä lyödyn 139. Divisioonan avuksi oli tulossa uusi divisioona, 75. Divisioona. Suomalaiset saivat sen tuoreisiin joukkoihin kosketuksen, mutta Ryhmä Talvelan esikunnassa uskottiin vielä, että vastassa oli vain 139. Divisioonan lyötyjä joukkoja. Talvela vaatikin siksi edelleen tarmokasta takaa-ajoa, kuten käy ilmi hänen 15. päivänä Pajarille antamastaan käskystä:) Kiitän taaskin Teitä ja joukkojanne loistavasta suorituksesta. Mutta joukkojen äärimmäisestä väsymyksestä huolimatta on takaa-ajoa tarmokkaasti jatkettava, päämääränä saavuttaa Pojasjärven seutu.”[xiii]

16.12.1939: Talvelalle selvisi, että vastassa on uusi venäläisdivisioona, kun hänelle meinasi käydä kalpaten matkalla esikunnasta Pajarin komentopaikalle. ”(Pajarin ilmoitettua joukkojensa saavuttaneen kestokykynsä äärirajan Talvela määräsi, että seuraava yö olisi käytettävä lepoon ja hyökkäystä olisi jatkettava välttämättömän levähdyksen jälkeen.)”

17.12.1939: ”Rauhallisempi päivä. Illalla vihollinen perääntyi Ägläjärven suuntaan. Käymme ankarasti päälle. Sotamarsalkka soitti ja kehotti välttämään miehistötappioita. (Vihollinen irtaantui aamupäivällä ja tilannetta nopeasti hyväkseen käyttäen suomalaiset etenivät itään Särkijärven ja Ägläjärven väliselle kannakselle.)”[xiv]

--

Talvela painoi päälle ajaen ryssiä itään.

22.12.1939: ”Viljanen pääsee hiljaa eteenpäin. Etujoukko illalla Aittojoella. --

(Aittojoen saavuttamisen jälkeen alkoi Tolvajärven-Ägläjärven suunnalla asemasotakausi. -- )”[xv] Päämaja pysäytti Talvelan hyökkäyksen Aittojoelle, sillä oikealla sivustalla olleella IV AK:lla ei ollut edellytyksiä hyökkäykseen. Siellä oli tekemistä torjua vihollisen hyökkäykset Kollaanjoella. Kuten tiedämme Kollaa kesti.

Merkityksestä

Ryhmä Talvelaa vastaan hyökänneen Venäjän 8.Armeijan 1.Armeijakunnan (aluksi vain 139.D ja 155.D) ensimmäisenä tavoitteena olivat Joensuu ja Tohmajärvi.[xvi] Ei tietenkään olisi ollut merkityksetöntä menettää niitä, mutta kun IV AK kykeni pysäyttämään Vihollisen hyökkäyksen Pitkärantaan, niin ellei Talvela olisi onnistunut lyömään vastassaan oleville joukoille luuta kurkkuun, niin ne olisi voitu suunnata myös IV AK:n selustaan, joka olisi ollut katastrofaalista. Siten näen Talvelan saavuttaman voiton hyvin tärkeänä myös operatiivisesti ja strategisesti - eikä pelkästään siltä kannalta, että voitto innosti koko Suomen puolustusvoimia kovaan taisteluun Suomen itsenäisyyden säilyttämisen puolesta.

”Metsässä ja talvella teiden ulkopuolella liikkumaan tottuneet suomalaiset saavuttivatkin 10.-12.12 ensimmäisen suuren voittonsa luonnonkauneudestaan kuuluisilla Tolvajärven harjuilla ja järvikapeikoissa. Eversti Paavo Talvelan johtamassa taistelussa lyötiin Tolvajärvellä Joensuuta kohti edennyt neuvostodivisioona alivoimaisin suomalaisjoukoin. Ratkaisu saavutettiin rintamahyökkäyksellä. Mutta suomalaistenkin tappiot olivat raskaat. Puna-armeijalle oli kuitenkin annettu ensimmäinen isku. Tämä menestys loi kaikkiin joukkoihin uskoa omiin mahdollisuuksiin ja sen vaikutus kotirintaman mielialoihin oli suuri.”[xvii]

Merkitystä voi arvioida myös siitä, että Marski ylensi Talvelan kenraalimajuriksi ja Pajarin everstiksi näiden taisteluiden vuoksi.

Marski: ”Päätin sen vuoksi erottaa pohjoisimman, Tolvajärven-Ilomantsin kaistan, uuden rintamankomentajan alaiseksi.

Koska tämän kaistan joukot joutuisivat suhteetonta ylivoimaa vastaan, oli löydettävä oikea mies kriitillistä tilannetta selvittämään. Valintani sattui eversti Paavo Talvelaan, joka sotavarustusneuvoston jäsenenä oli käytettävissä. Olin jo Vapaussodassa havainnut hänet pelottomaksi ja voimakastahtoiseksi johtajaksi, jossa oli tarpeellinen annos ylivoimaista vihollista vastaan tehtävän hyökkäyksen vaatimaa häikäilemättömyyttäkin. --

5. joulukuuta kutsutin hänet päämajaan, ja seuraavana aamuna hän sai tehtäväkseen suoraan minun alaiseni ryhmän komentajana lyödä Korpiselkää ja Ilomantsia kohden etenevän vihollisen. Tähdensin, että vaikka suuret arvot olivat pelissä, hän ei voinut laskea saavansa muita vahvennuksia kuin ne, jotka jo olivat matkalla, ts. Tolvajärven kaistalle jalkaväkirykmentti 16:n ja yhden patteriston sekä Ilomantsin kaistalle äsken muodostetun Osasto A:n - kolme heikkoa pataljoonaa, suureksi osaksi suksettomina. Molemmissa suunnissa vihollisella oli divisioona. Siellä taistelevat pataljoonamme - Tolvajärvellä kolme ja Ilomantsissa yksi - olivat uupuneita, mutta IV armeijakunnan komentaja oli lähettänyt ensinmainitulle kaistalle yhden erillisen pataljoonan reservistään. Näillä voimilla eversti Talvelan oli temmattava käsiinsä aloite ja siirryttävä hyökkäykseen. Joukot olivat tosin heikot, mutta jalkaväkirykmentti 16:n komentaja everstiluutnantti Pajari oli etevä upseeri, jolla oli hyökkäyshenkeä ja taktista silmää.”[xviii]

Marski tuloksesta: ”Tulos oli loistava. Vihollisen 139. divisioona oli poissa pelistä, ja lisäksi apuun lähetetty 75. divisioona oli kärsinyt musertavan tappion. Runsaasti 4000 kaatunutta laskettiin pelkästään päätien varrella, ja lähes 600 vankia oli otettu. Sotasaaliista mainittakoon 59 panssarivaunua, 31 tykkiä, 220 konekivääriä ja suuret määrät ampumatarvikkeita ym. Mutta voitosta oli maksettu kallis hinta. Yhä kasvavien tappioiden takia olin vakavasti harkinnut koko taistelun keskeyttämistä, mutta kuitenkin taipunut ryhmän komentajan pyyntöön viedä se täydelliseen voittoon asti. Päällystöstä oli 30% ja miehistöstä 25% kaatunut tai haavoittunut. Tolvajärven tappiot osoittautuivat siten sodan suhteellisesti suurimmiksi.

Seitsemän uupunutta pataljoonaa oli tehnyt suurtyön, lyönyt perätysten kaksi sitkeästi taistelevaa divisioonaa ja heittänyt niitä 40 kilometriä taaksepäin kymmenpäiväisissä jatkuvissa taisteluissa. Tehtävä. joka oli tuntunut yli-inhimilliseltä, oli täytetty, kiitos kahden johtajan tahdonvoiman ja henkilökohtaisen esimerkin sekä joukkojen kestävyyden ja uhrimielen. Se, että eversti Talvela ylennettiin kenraalimajuriksi ja everstiluutnantti Pajari everstiksi, oli hyvin ansaittu palkinto.

Tolvajärven taistelu merkitsi paljon sekä strategisesti että psykologisesti. Voitonsanoma innosti toisilla kaistoilla taistelevia aseveljiä jaloon kilpailuun ja antoi sekä johdolle että Suomen kansalle luottamusta armeijan suorituskykyyn.”[xix]  

Omia tappioita 

Kuten Marski totesi yllä, niin omat tappiot olivat suuria. Ohessa Ryhmä Talvelaan kuuluneen Osasto Pajarin tappiot. Nimenomaan Osasto Pajari työnsi venäläiset maahantunkeutujat Tolvajärveltä Aittojoelle ja esti niitä tunkeutumasta uudelleen syvälle maahamme. Luku EI sisällä Ryhmä Talvelaan kuuluneen Ilomantsin suunnan tappioita.

- 10.-16.12.1939: 364 kaatunutta, 544 haavoittunutta ja 36 kadonnutta;[xx]

- 17.-23.12.1939: 274 kaatunutta, 445 haavoittunutta ja 29 kadonnutta;[xxi]

- 24.12.1939-27.1.1940: 303 kaatunutta, 648 haavoittunutta ja 33 kadonnutta;[xxii]

- 28.1.-13.3.1940: 157 kaatunutta, 322 haavoittunutta ja 35 kadonnutta.[xxiii]

Vihollisen tappioita

Vihollisen tappiot tässä Tolvajärven revohkassa olivat 8400 kaatunutta ja 729 sotavangiksi joutunutta.[xxiv]

Talvisota

Etusivulle


[i] Itsenäisyyden puolustajat, Sodan kartat, 2003, sivu 48

[ii] Itsenäisyyden puolustajat, Sodan kartat, 2003, sivu 50

[iii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 158-159

[iv] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 159-160

[v] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 160-161

[vi] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 162

[vii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 162

[viii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 163

[ix] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 163

[x] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 164

[xi] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 165

[xii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 165-166

[xiii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 166

[xiv] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 167-168

[xv] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 171

[xvi] Itsenäisyyden puolustajat, Sodan kartat, 2003, sivu 48

[xvii] Pentti Pesonen et al, Talvisota, 1989, sivu 129

[xviii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952, sivut 165-166

[xix] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952, sivut 170-171

[xx] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 155

[xxi] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 161

[xxii] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 187

[xxiii] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 188

[xxiv] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 188

Talvisota

Etusivulle

free counter