Täydennetty tappioita XX-XXIV 15.1.2009 Juhani Putkinen
Venäjä
hyökkäsi Suomen kimppuun sotaa julistamatta 30.11.1939 rikkoen törkeästi
Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleita Hyökkäämättömyyssopimusta,
Tarton rauhansopimusta, Sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä, sekä
allekirjoittamaansa YKn edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa - aloittaen Suomen
ja Venäjän välisen Talvisodan.
Suomen
sotilasjohto oli naiivisti luullut, ettei Venäjä kykene Laatokan
pohjoispuolella hyökkäämään kuin vähäisin joukoin, joten sinne oli
ryhmitetty puolustukseen erittäin vähän suomalaisia joukkoja - teiden
suuntiin. Kun Venäjä hyökkäsikin reaalimaailmassa lähes jokaisen tien
suunnassa noin divisioonan voimin, niin vähäiset puolustajat olivat ”helisemässä”.
Suojärven
pohjoisella alueella hyökkäsi venäläinen 139.Divisioona (139.D) suuntana
Aittojoki, Ägläjärvi, Tolvajärvi. Tolvajärveltä divisioona olisi voinut kääntyä
etelään Suistamon, Sortavalan suuntaan. Sitä vastassa oli sodan aluksi
Erillinen Pataljoona 10. (Er.P 10). Sodan ensimmäisenä päivänä alueelle
heitettiin myös Er.P 112. Siten vihollisen ylivoima oli järkyttävän suuri.
Yksi pataljoona oli suuruusluokkaa 1000 miestä ja divisioona suuruusluokkaa 15
000 miestä.
Suojärvi-Tolvajärvi-alueelta
pohjoiseen on Ilomantsi. Porajärvi, Ilomantsi, Joensuu suunnassa hyökkäsi venäläinen
155.D. Sitä vastassa oli suomalainen Er.P 11, joten siellä voimasuhteet olivat
jos mahdollista vieläkin hullummat kuin Tolvajärven suunnalla.
Suojärven
eteläisellä alueella hyökkäsi venäläinen 56.D Suvilahti, Loimola, Suistamo
suuntaan, mutta sillä suunnalla venäläisdivisioonaa vastassa oli sentään
suomalainen Jalkaväkirykmentti 34 (JR 34). Tämä eteläinen suunta ei kuulu
artikkelin piiriin. JR 34 kuului 12.Divisioonaan, joka puolestaan kuului IV
Armeijakuntaan (IV AK).
Suojärven
tasalla oli vastuualueiden raja. Eteläpuoli kuului IV AK vastuulle ja
pohjoispuoli Osasto Räsäsen vastuulle. Osasto Räsäseen kuuluivat edellä
mainitut Er.P 10, Er.P 11, Er.P 112 ja 9.Patteri Kenttätykistörykmentistä 13.
Lisäksi sodan ensimmäisenä päivänä Osasto Räsästä vahvennettiin yhdellä
komppanialla (8.K/JR 37).[i]
Kuva alla kyseisen viitteen mukaisesti:
Ei
liene mitään kummallista siinä, että Osasto Räsäsen vähäiset joukot
joutuivat perääntymään viivytystaistelua käyden. Muuten niistä olisi
yksinkertaisesti ajettu ylitse, eikä niitä joukkoja olisi enää ollut.
Oletan, että aktiivisempaan vastarintaan olisi kuitenkin ollut mahdollisuuksia
(pienin sissiosastoin iskut vihollisen sivustoihin).
Ensin
muodostettiin suoraan Päämajan alainen Osasto Talvela, mutta se nimettiin
19.12. uudelleen Ryhmä Talvelaksi.[ii]
Lainaan
tekstipätkiä kenraali Paavo Talvelan nimeä kantavasta kirjasta Sotilaan
elämä osa I. Se ei ole kenraalin itsensä kirjoittama, vaan perustuu
kenraalin pitämään päiväkirjaan, johon hän on päivittäin kirjoittanut
perusteellisia muistiinpanoja tapahtumista. Toimittajat ovat lisänneet kirjaan
selityksiä ja esimerkiksi Talvelan saneluita ja puheita - pääosin kirja on
kuitenkin autenttista päiväkirjaa. Lainattavan osan toimittajana on toiminut Sampo
Ahto.
2.12.1939:
”Tuli tieto, että Suojärvi oli menetetty. Kävin kauhistuneena puhumassa
Marsalkalle.” Vuonna 1963 Talvela saneli täydennyksen: ”Kuten
muistiinpanoissani sanoin, sain kuulla järkytyksekseni, että Suojärvi oli
menetetty. Tämä oli minulle kamala isku sen vuoksi, että pidin Suojärveä
koko Laatokan ja Jäämeren välisen rajan eteläisen osan lukkona. Suojärveltä
avautuu näet tieverkosto etelään Pitkärantaan ja länteen Värtsilään. --
Sotakorkeakoulussa olin tehnyt diplomityöni Suojärven merkityksestä. Olin
siten perehtynyt perin juurin sekä käytännössä, että teoreettisesti Suojärven
kysymykseen.
Meninkin siksi miltei kuohuntatilassa Sotamarsalkan puheille, jonka esikunta oli silloin Hotelli Helsingissä. Puhuin hänelle elämäni syvimmällä vakaumuksella kuvaten kaiken, mitä ymmärsin Suojärven merkityksestä. Lisäksi esitin kaikella paatoksella käsitykseni hyökkäyksen merkityksestä taistelussa. On hyökättävä, eikä peräännyttävä. Suomalainen sopii hyökkäykseen, se nostaa sisua ja moraalia. Pyysin samalla pääsyä rintamalle lunastaakseni sanani.
Marsalkka
kuunteli ymmärtämyksellä esitystäni ja tarjosi minulle Suojärven suunnalla
olevaa divisioonaa. Kieltäydyin kuitenkin, koska olisin silloin sivuuttanut
minua virkaiässä vanhemman upseerin. Pyysin komentooni rykmenttiä, mutta tähän
ei Marsalkka puolestaan suostunut. Ehdotin lisäksi, että Suojärven suuntaan
siirrettäisiin Ylipäällikön reservissä Viipurin lähellä ollut
everstiluutnantti Aaro Pajarin komentama Jalkaväkirykmentti 16, koska
tunsin Pajarin loistavaksi rintamasotilaaksi ja hyökkäyshengen läpitunkemaksi
mieheksi. Rykmentti saikin käskyn siirtyä Värtsilän kautta Suojärven
suuntaan.”[iii]
5.12.1939:
(Vuonna 1953 pidetyn puheen ja vuoden 1963 muistiinpanojen mukaan) ”Puhelin
soi aamuyöllä ja muistan hyppineeni nukkuvien miesten yli päästäkseni
puhelimen ääreen. Kuulin Marsalkan äänen, ja Ylipäällikkö kutsui minut
seuraavaksi päiväksi päämajaan sanoen antavansa minulle rintamatehtävän.
-- Ennen lähtöäni otin asunnostani Schlieffenin teoksen »Cannae», joka oli
sotilaallinen raamattuni. Luin siitä tuttua tekstiä henkeni rohkaisuksi ja
loin katseeni hämärtyvälle Kruununvuoren selälle vannoen itsekseni valan: »Minä
lyön ryssän taikka en enää koskaan katsele tuota maisemaa.»”[iv]
6.12.1939:
(Sotakorkeakoulussa vuonna 1951 pidetyn puheen mukaan) ”Saavuin Mikkelissä
olevaan päämajaan itsenäisyyspäivänä vuonna 1939. Mieliala oli tavattoman
lamassa. Marsalkka seurusteli kanssani miltei koko päivän, ja mieleeni jäi,
kuinka hän piirsi Suomen kartalle linjoja, joihin hän arveli armeijan joutuvan
perääntymään. Aivan erityisesti muistan miten hän totesi masentuneena,
ettei armeija taistele. --
Minulle
ilmoitettiin päämajassa, että linjalle Tolvajärvi - Ilomantsi
muodostettaisiin erityinen ryhmä, jonka komentajaksi määrättiin minut ja
joka sai nimen Ryhmä Talvela. Esikunnakseni sain Ahvenanmaan sotatoimia varten
kenraali Hanelille muodostetun esikunnan, jonka runkona oli Sotakorkeakoulun
opettajia. Esikuntapäällikökseni tuli sittemmin suuresti arvostamani
everstiluutnantti Martin Stewen suojeluskuntavääpeli Aarne Koskelon
pysyessä adjutanttinani.”[v]
7.12.1939:
(Päiväkirjan ja vuonna 1963 saneltujen muistiinpanojen mukaan) ”Ajoin yötä
myöten autolla Värtsilään uskollisen adjutanttini Koskelon kanssa. Ehkä
synkempänä kuin koskaan ennen väikkyi Suomen kohtalo silmissäni tuon yöllisen
ajon aikana.
Tolvajärven
kapeikkomaastossa oli tänä päivänä kovia taisteluja. Myös Ilomantsin
suunnalta tuli kriittisiä sanomia. Olin vielä ilman esikuntaa. Pajarin tapasin
iltapäivällä kello 16.00. Hänen rykmenttinsä oli jo saapunut ja taisteli
Tolvajärven kannaksella. Ekholm (jääkärieversti Per Ole Ekholm) oli
perillä Ilomantsissa, missä hän komensi sinne koottua paria pataljoonaa.”[vi]
Ekholmin komentoon muodostettiin Osasto A, johon liitettiin 13. pataljoona Kenttätäydennysprikaatista.
Ilomantsin suuntaa ei käsitellä tässä artikkelissa, vaikka se kuului Ryhmä
Talvelan vastuulle.
8.12.1939:
”Esikuntani saapui vihdoinkin. Illalla ajoin Tolvajärvelle, missä tilanne
oli sekava ja vakava. Pajari kertoi, että hänenkin joukkoihinsa oli tarttunut
paniikki ja että hän sai miehet pysymään asemissaan vain kulkemalla henkilökohtaisesti
pitkin etulinjaa. Kuitenkin oltiin jo Tolvajärven luonnonkauniin järvimaaston
läntisimmällä rantakaistalla. Kaikki näytti jo menetetyltä, mutta tällaisissa
tilanteissa on aina tehtävä jotakin aktiivista ja ratkaisevaa, ja niinpä päätinkin
yrittää sellaista.”[vii]
Talvela meinasi itse lähteä pienen iskuosaston kanssa ryssien kimppuun, mutta
lopulta Pajari lähti.
”Sen
iltayön ja osan aamuyöstäkin kuljin Koskelon kanssa pitkin etulinjaa, jossa
mieliala oli matala. Kuljimme pesäkkeestä toiseen ja yritimme rohkaista miehiä.
Yhtäkkiä alkoi Pajarin etenemissuunnasta kuulua laukausten vaihtoa. Se tiheni
ja lopulta tuntui kuin olisi puhjennut suuri taistelu. Elin aamuyön äärettömissä
tuskissa, koska oletin Pajarin osastoineen tuhoutuneen täysin. Aamun hämyssä
hän palasi kuitenkin joukkonsa kanssa läpiväsyneenä mutta suuren urotyön
suorittaneena. Hän oli yllättänyt vihollisen joukko-osaston nuotiotulilla ja
avannut tulen sitä vastaan. Sen jälkeen hän siirtyi toisen nuotion ääreen
ja avasi jälleen tulen. Tämän tehtyään hän lähti paluumarssille. Meille
suopea kohtalo oli määrännyt niin, että nuotioilla majailevat
vihollisrykmentit joutuivat ankaraan taisteluun keskenään. Tästä johtui
tavallista kiivaampi laukausten vaihto, jonka olimme kuulleet. Oli suoritettu
talvisodan ensimmäinen aktiivinen teko, ja lumessa rypeneiden ja nääntyneiden
miesten mieliala piristyi.”[viii]
9.12.1939:
”Aamulla taas pientä taistelua, mutta ei varallista. Ajoin esikuntaan Värtsilään.
Pelle Ekholm alkaa myös vaikuttaa suotuisasti Ilomantsissa.”
10.12.1939:
”Ajoin aamulla Korpiselkään, jossa Pajarin kanssa hyökkäyssuunnittelu.”[ix]
Talvelan joukkojen piti hyökätä 11.12. mutta Vihollinen koukkasi - syntyi Makkarasota,
jossa vihollisen pataljoona tuhoutui, mutta Talvelan hyökkäys siirtyi
vuorokaudella.
11.12.1939:
”Yöllä oli Tolvajärvellä ollut kiivas taistelu saartavaa vihollista
vastaan. Aamulla jatkui ankara taistelu. Illalla annettiin uusi hyökkäyskäsky.”
12.12.1939:
”(Tolvajärven ratkaisutaistelu alkoi aamulla suomalaisten hyökkäyksellä.
Vasemmalla saartava Osasto Malkamäki kohtasi kuitenkin myös saartamaan lähteneet
venäläiset, ja koukkaavan osaston hyökkäys pysähtyi. Tällöin ryhdyttiin
rintaman keskustassa Tolvajärven tien suunnassa rintamahyökkäykseen, joka
johti nopeasti läpimurtoon ja vastustajan divisioonan lyömiseen. Tolvajärven
voitto oli ensimmäinen Talvisodan suurista suomalaisvoitoista ja antaessaan
luottamusta omaan taistelukykyyn se vaikutti merkittävästi koko Talvisodan
historiaan. Taistelun vielä riehuessa ja lopputuloksen ollessa epävarmuuden
peitossa Talvela kirjoitti vaimolleen kirjeen:)
Raskas on tämä sota ja raskaana painaa vastuu hartioita. Sotatapahtumistahan ei kirjeessä saa kertoa, mutta sensuuri sallinee minun kuitenkin vaimolleni kertoa, että johtamani joukot toistaiseksi ovat pitäneet puolensa ja että viholliselle on annettu housuille jo monta kertaa. Kovin huolestuneena odotan juuri tätä kirjoittaessani tulosta suuresta taistelusta, joka voi olla loistava voittona, mutta myös kohtalokas tappiona. Minulla on mainio esikunta ja Koskelo seuraa matkassani henkilökohtaisena adjutanttinani.
(Taistelun
päätyttyä Talvela kirjoitti päiväkirjaansa:) Suuri taistelupäivä Tolvajärvellä.
Pajari hyökkäsi rintamassa ja valtasi aluetta. Vasemmalla sivulla
kohtaamistaistelu. Saatiin paljon sotasaalista. Ilomantsissa hyökkäys epäonnistui.
Suuren päivän kunniaksi illalla saunassa.”[x]
13.12.1939:
”Lähdin aamulla rintamalle. Kävin läpi Tolvajärven taistelutantereen,
jossa oli sadoittain vainajia. Annoin Pajarille käskyn ajaa tarmokkaasti
vihollista takaa. (Pajari oli keskeyttänyt takaa-ajon joukkojen väsymykseen
vedoten, jolloin tilaisuus vihollisen täydelliseksi tuhoamiseksi jäi käyttämättä.
Talvela oli antanut takaa-ajosta jo edellisenä yönä käskyn, jonka hän nyt
uusi jyrkkäsanaisessa muodossa.)”[xi]
14.12.1939:
”Esikunnassa Värtsilässä. Pajarin eteneminen käy hitaasti. Taisteluita
Ristisalmen luona koko päivän. (Talvelan käskemä takaa-ajo alkoi
varsinaisesti vasta 14. päivänä. Käytännössä sellaisesta ei voinut
kuitenkaan enää olla kysymys, sillä venäläiset olivat ennättäneet
ryhmittyä puolustukseen heti Tolvajärven itäpuolelle Ristisalmelle, ja
rintamahyökkäystä yrittävien suomalaisten tappiot nousivat suuriksi.)”[xii]
15.12.1939:
”Taistelut Tolvajärveltä itään jatkuvat kiivaina. Vihollinen perääntyy
mutta hitaasti. -- (Tolvajärvellä lyödyn 139. Divisioonan avuksi oli tulossa uusi
divisioona, 75. Divisioona. Suomalaiset saivat sen tuoreisiin joukkoihin
kosketuksen, mutta Ryhmä Talvelan esikunnassa uskottiin vielä, että vastassa
oli vain 139. Divisioonan lyötyjä joukkoja. Talvela vaatikin siksi edelleen
tarmokasta takaa-ajoa, kuten käy ilmi hänen 15. päivänä Pajarille
antamastaan käskystä:) Kiitän taaskin Teitä ja joukkojanne loistavasta
suorituksesta. Mutta joukkojen äärimmäisestä väsymyksestä huolimatta on
takaa-ajoa tarmokkaasti jatkettava, päämääränä saavuttaa Pojasjärven
seutu.”[xiii]
16.12.1939:
Talvelalle selvisi, että vastassa on uusi venäläisdivisioona, kun hänelle
meinasi käydä kalpaten matkalla esikunnasta Pajarin komentopaikalle.
”(Pajarin ilmoitettua joukkojensa saavuttaneen kestokykynsä äärirajan
Talvela määräsi, että seuraava yö olisi käytettävä lepoon ja hyökkäystä
olisi jatkettava välttämättömän levähdyksen jälkeen.)”
17.12.1939:
”Rauhallisempi päivä. Illalla vihollinen perääntyi Ägläjärven suuntaan.
Käymme ankarasti päälle. Sotamarsalkka soitti ja kehotti välttämään
miehistötappioita. (Vihollinen irtaantui aamupäivällä ja tilannetta nopeasti
hyväkseen käyttäen suomalaiset etenivät itään Särkijärven ja Ägläjärven
väliselle kannakselle.)”[xiv]
--
Talvela
painoi päälle ajaen ryssiä itään.
22.12.1939:
”Viljanen pääsee hiljaa eteenpäin. Etujoukko illalla Aittojoella. --
(Aittojoen
saavuttamisen jälkeen alkoi Tolvajärven-Ägläjärven suunnalla
asemasotakausi. -- )”[xv]
Päämaja pysäytti Talvelan hyökkäyksen Aittojoelle, sillä oikealla
sivustalla olleella IV AK:lla ei ollut edellytyksiä hyökkäykseen. Siellä oli
tekemistä torjua vihollisen hyökkäykset Kollaanjoella. Kuten tiedämme Kollaa
kesti.
Ryhmä
Talvelaa vastaan hyökänneen Venäjän 8.Armeijan 1.Armeijakunnan (aluksi vain
139.D ja 155.D) ensimmäisenä tavoitteena olivat Joensuu ja Tohmajärvi.[xvi]
Ei tietenkään olisi ollut merkityksetöntä menettää niitä, mutta kun IV AK
kykeni pysäyttämään Vihollisen hyökkäyksen Pitkärantaan, niin ellei
Talvela olisi onnistunut lyömään vastassaan oleville joukoille luuta
kurkkuun, niin ne olisi voitu suunnata myös IV AK:n selustaan, joka olisi ollut
katastrofaalista. Siten näen Talvelan saavuttaman voiton hyvin tärkeänä myös
operatiivisesti ja strategisesti - eikä pelkästään siltä kannalta, että
voitto innosti koko Suomen puolustusvoimia kovaan taisteluun Suomen itsenäisyyden
säilyttämisen puolesta.
”Metsässä
ja talvella teiden ulkopuolella liikkumaan tottuneet suomalaiset saavuttivatkin
10.-12.12 ensimmäisen suuren voittonsa luonnonkauneudestaan kuuluisilla Tolvajärven
harjuilla ja järvikapeikoissa. Eversti Paavo Talvelan johtamassa taistelussa lyötiin
Tolvajärvellä Joensuuta kohti edennyt neuvostodivisioona alivoimaisin
suomalaisjoukoin. Ratkaisu saavutettiin rintamahyökkäyksellä. Mutta
suomalaistenkin tappiot olivat raskaat. Puna-armeijalle oli kuitenkin annettu
ensimmäinen isku. Tämä menestys loi kaikkiin joukkoihin uskoa omiin
mahdollisuuksiin ja sen vaikutus kotirintaman mielialoihin oli suuri.”[xvii]
Merkitystä
voi arvioida myös siitä, että Marski ylensi Talvelan kenraalimajuriksi ja
Pajarin everstiksi näiden taisteluiden vuoksi.
Marski:
”Päätin sen vuoksi erottaa pohjoisimman, Tolvajärven-Ilomantsin kaistan,
uuden rintamankomentajan alaiseksi.
Koska
tämän kaistan joukot joutuisivat suhteetonta ylivoimaa vastaan, oli löydettävä
oikea mies kriitillistä tilannetta selvittämään. Valintani sattui eversti
Paavo Talvelaan, joka sotavarustusneuvoston jäsenenä oli käytettävissä.
Olin jo Vapaussodassa havainnut hänet pelottomaksi ja voimakastahtoiseksi
johtajaksi, jossa oli tarpeellinen annos ylivoimaista vihollista vastaan tehtävän
hyökkäyksen vaatimaa häikäilemättömyyttäkin. --
5.
joulukuuta kutsutin hänet päämajaan, ja seuraavana aamuna hän sai tehtäväkseen
suoraan minun alaiseni ryhmän komentajana lyödä Korpiselkää ja Ilomantsia
kohden etenevän vihollisen. Tähdensin, että vaikka suuret arvot olivat pelissä,
hän ei voinut laskea saavansa muita vahvennuksia kuin ne, jotka jo olivat
matkalla, ts. Tolvajärven kaistalle jalkaväkirykmentti 16:n ja yhden
patteriston sekä Ilomantsin kaistalle äsken muodostetun Osasto A:n - kolme
heikkoa pataljoonaa, suureksi osaksi suksettomina. Molemmissa suunnissa
vihollisella oli divisioona. Siellä taistelevat pataljoonamme - Tolvajärvellä
kolme ja Ilomantsissa yksi - olivat uupuneita, mutta IV armeijakunnan komentaja
oli lähettänyt ensinmainitulle kaistalle yhden erillisen pataljoonan reservistään.
Näillä voimilla eversti Talvelan oli temmattava käsiinsä aloite ja siirryttävä
hyökkäykseen. Joukot olivat tosin heikot, mutta jalkaväkirykmentti 16:n
komentaja everstiluutnantti Pajari oli etevä upseeri, jolla oli hyökkäyshenkeä
ja taktista silmää.”[xviii]
Marski
tuloksesta:
”Tulos oli loistava. Vihollisen 139. divisioona oli poissa pelistä, ja lisäksi
apuun lähetetty 75. divisioona oli kärsinyt musertavan tappion. Runsaasti 4000
kaatunutta laskettiin pelkästään päätien varrella, ja lähes 600 vankia oli
otettu. Sotasaaliista mainittakoon 59 panssarivaunua, 31 tykkiä, 220 konekivääriä
ja suuret määrät ampumatarvikkeita ym. Mutta voitosta oli maksettu kallis
hinta. Yhä kasvavien tappioiden takia olin vakavasti harkinnut koko taistelun
keskeyttämistä, mutta kuitenkin taipunut ryhmän komentajan pyyntöön viedä
se täydelliseen voittoon asti. Päällystöstä oli 30% ja miehistöstä 25%
kaatunut tai haavoittunut. Tolvajärven tappiot osoittautuivat siten sodan
suhteellisesti suurimmiksi.
Seitsemän
uupunutta pataljoonaa oli tehnyt suurtyön, lyönyt perätysten kaksi sitkeästi
taistelevaa divisioonaa ja heittänyt niitä 40 kilometriä taaksepäin kymmenpäiväisissä
jatkuvissa taisteluissa. Tehtävä. joka oli tuntunut yli-inhimilliseltä, oli täytetty,
kiitos kahden johtajan tahdonvoiman ja henkilökohtaisen esimerkin sekä
joukkojen kestävyyden ja uhrimielen. Se, että eversti Talvela ylennettiin
kenraalimajuriksi ja everstiluutnantti Pajari everstiksi, oli hyvin ansaittu
palkinto.
Tolvajärven
taistelu merkitsi paljon sekä strategisesti että psykologisesti. Voitonsanoma
innosti toisilla kaistoilla taistelevia aseveljiä jaloon kilpailuun ja antoi
sekä johdolle että Suomen kansalle luottamusta armeijan suorituskykyyn.”[xix]
Omia tappioita
Kuten Marski totesi yllä, niin omat tappiot olivat suuria. Ohessa Ryhmä Talvelaan kuuluneen Osasto Pajarin tappiot. Nimenomaan Osasto Pajari työnsi venäläiset maahantunkeutujat Tolvajärveltä Aittojoelle ja esti niitä tunkeutumasta uudelleen syvälle maahamme. Luku EI sisällä Ryhmä Talvelaan kuuluneen Ilomantsin suunnan tappioita.
- 10.-16.12.1939: 364 kaatunutta, 544 haavoittunutta ja 36 kadonnutta;[xx]
- 17.-23.12.1939: 274 kaatunutta, 445 haavoittunutta ja 29 kadonnutta;[xxi]
- 24.12.1939-27.1.1940: 303 kaatunutta, 648 haavoittunutta ja 33 kadonnutta;[xxii]
- 28.1.-13.3.1940: 157 kaatunutta, 322 haavoittunutta ja 35 kadonnutta.[xxiii]
Vihollisen tappioita
Vihollisen tappiot tässä Tolvajärven revohkassa olivat 8400 kaatunutta ja 729 sotavangiksi joutunutta.[xxiv]
[i] Itsenäisyyden puolustajat, Sodan kartat, 2003, sivu 48
[ii] Itsenäisyyden puolustajat, Sodan kartat, 2003, sivu 50
[iii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 158-159
[iv] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 159-160
[v] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 160-161
[vi] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 162
[vii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 162
[viii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 163
[ix] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 163
[x] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 164
[xi] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 165
[xii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 165-166
[xiii] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 166
[xiv] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivut 167-168
[xv] Paavo Talvela, Sotilaan elämä, Osa I, 1976, sivu 171
[xvi] Itsenäisyyden puolustajat, Sodan kartat, 2003, sivu 48
[xvii] Pentti Pesonen et al, Talvisota, 1989, sivu 129
[xviii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952, sivut 165-166
[xix] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952, sivut 170-171
[xx] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 155
[xxi] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 161
[xxii] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 187
[xxiii] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 188
[xxiv] Talvisodan historia, osa 3, 1978, sivu 188