Jotkut
arvelevat kommunistisen Venäjän olevan mestari etnisten puhdistusten
toimeenpanemisessa. Kieltämättä Venäjä sillä neukkulakaudella toteutti
mittavia etnisiä puhdistuksia - mutta myös jo paljon aiemmin ja myöskin sen
ajanjakson jälkeen etninen puhdistus on kuulunut Venäjän normaaliin
arsenaaliin imperialisminsa toteuttamisessa.
”Liivinmaalainen
diplomaatti Philipp von der Brüggen
totesi jo 1551 keisarille, ettei ollut epäilystäkään siitä, että
Venäjä tahtoi hallita Liivinmaata ja Itämerta, jotta se voisi helpommin
alistaa Itämeren rantavaltiot: Puola-Liettuan, Preussin ja Ruotsin.”[i]
”Liivinmaan sodassa 1558-1583 noin 10 000
vankia
vietiin Liivinmaalta Venäjän sisäosiin; suurin osa heistä oli virolaisia ja lättiläisiä
talonpoikia. Kokonaisia maakaistaleita tyhjennettiin systemaattisesti
asukkaista ja asutettiin venäläisillä. Sodan jälkeen useimmat Viron
pikkukaupungeissa ja kauppaloista olivat tuhkana, ja suurista kaupungeista
eniten vahinkoja olivat kärsineet Tartto, Narva ja Pärnu”[ii]
Liivinmaan
sota oli virolaisten kannalta hyvin tuhoisa: ”nykyisen Viron alueella asui 1600-luvun alussa 110 000-135 000
ihmistä. Dramaattinen kontrasti syntyy siitä, että ennen Liivinmaan sotaa asukasmääräksi
on arvioitu 250 000-300 000 henkeä. Siten
Liivinmaan sodan punakynä pyyhki väestöstä pois puolet.”[iii]
”Uusi
hyökkäys oli edessä kesällä 1702 puolustusta johtavalla von Schlippenbachilla
oli asettaa 18 000
miehen venäläisarmeijaa
vastaan vain 7 500
sotilasta ja maamiliisin miestä.
Ruotsalaiset voitettuaan "moskoviitit" ja heidän joukkoihinsa
kuuluneet kalmukit, tataarit ja kasakat leiriytyivät Tarton lähelle ja sieltä
käsin keräsivät voitonveronsa maakuntaa ryöstellen ja tuhoten. Asukkaita
tapettiin estoitta, ja vangitut kyyditettiin Venäjälle. Rakvere, Paide,
Viljandi ja Põltsamaa poltettiin maan tasalle.
Tämän jälkeen Vironmaalla
ja Liivinmaalle ei enää ollut voimia vastustaa venäläisiä.
Kun nämä 1703 tekivät Itä- ja Etelä-Viroon suuren ryöstöretken ja tsaari
määräsi kaiken tuhottavaksi, korskea Seremetjev vastasi: »Herrani,
ei ole enää mitään hävitettävää! — — Kaikki paikat ovat tyhjät ja
autiot. Miehiä, naisia ja lapsia on otettu tuhansittain vangeiksi, samoin hevosia
ja nautoja. Ne, joita ei voitu ottaa mukaan, lävistettiin tai hakattiin
kappaleiksi. Koko Liivinmaa ja osa Vironmaasta ovat niin tyhjiä, että paikat
ovat enää olemassa vain kartalla.».”[iv]
Venäjä
hävitti Tarton vuonna 1708 ja asukkaat kyyditettiin Kazaniin.[v]
Venäjä
hyökkäsi Georgiaan vuonna 1921 miehittäen Georgian. Georgialaisten
karkotuksista - etnisistä puhdistuksista - ja murhista kerrotaan tässä
artikkelissa.
Venäjä
toteutti karmean ”etnisen puhdistuksen” Ukrainassa - siitä kerrotaan tässä
artikkelissa.
”Neuvostoajalla
tshetsheenit olivat yksi kaikkein useimpien ja suurimpien vainojen kohteiksi
joutuneista kansakunnista. Jatkuvat yritykset venäläistää ja kollektivisoida
Tshetsheniaa huipentuivat lopulta Stalinin päätökseen likvidoida koko
tshetsheenikansa ja Tshetsheeni-Ingushia maana. Helmikuussa 1944 koko
tshetsheeniväestö vangittiin salaisen poliisin pahamaineisen päällikön
Lavrenti Berian suunnitelman mukaisesti puna-armeijan juhlapäivänä, jolloin
kaikkien piti olla kylissä juhlimassa. NKVD:n joukot piirittivät kylät,
ampuivat vastustelijat, raskaana olevat naiset, vanhukset ym. kuljetusta kestämättömät,
ja lisäksi ympäri tasavaltaa järjestettiin raakoja joukkomurhia. Vuoristokylät, aulit, roihusivat viikkoja liekeissä.
Yksi
tunnetuimmista joukkomurhista tapahtui Haibahin kylässä, jossa 700 kyläläistä
poltettiin elävältä viljavarastoon NKVD:n kenraalien Mihail Gvišianin ja
Vladimir Serovin määräyksestä. Dudajevin aikana paikalle pystytettiin yksi
Tshetshenian lyhyen itsenäisyyskauden lukemattomista ”tshetsheenien
holokaustin” muistomerkeistä. Gvišianin tšekisteissä oli tuolloin myös
nuori tshetsheeni, joka kieltäytyi surmatöistä ja valitti NKVD:n johdolle,
mistä hyvästä hänet karkotettiin vankileirille Siperiaan. Nikita Hrutshev käytti
myöhemmin tämän miehen todistusta ja Haibahin joukkomurhaa todisteaineistona
Beriaa ja Serovia vastaan. Väestö lastattiin karjavaunuihin ja karkotettiin
Kazakstanin hyisille aroille. Yli 60 % tshetsheeneistä menehtyi joukkomurhissa,
kuljetuksen aikana, keskitysleireillä ja perillä Kazakstanissa, jossa
hengissä selvinneet jätettiin keskelle ei mitään ja heitä kuoli suurin
joukoin nälkään, kylmään, tauteihin jne. Ukrainalainen sotahistorioitsija
ja parlamentin jäsen professori Ivan Bilas kuvaili sittemmin Neuvostoliiton
salaisen poliisin operaatiota, jossa karkotuksessa eläviä tshetsheenejä
myrkytettiin ”humanitääriseen ruoka-apuun” kätketyillä myrkyillä, jotta
erityiset kohderyhmät, kuten juuri tshetsheenit, näyttäisivät kuolevan
pikemminkin nälkään, tauteihin ja uupumukseen. Bilasin esittelemä
valtionarkiston dokumentti kutsui annoksia ”ravitseviksi yllätyksiksi”.[vi]
Viron
kyydityksistä ensimmäisen Venäjän miehityksen aikana kerrotaan tässä
artikkelissa ja toisen Venäjän miehityksen aikana tässä
artikkelissa.
Venäjän
suorittamista suurimittaisista etnisistä puhdistuksista Georgiassa 1990-luvulla
kerrotaan tässä
artikkelissa.
Venäjä
hyökkäsi Georgian kimppuun vuoden 2008 elokuussa. Georgian sodasta kerrotaan tässä
artikkelissa. Jälleen Venäjä suoritti etnisiä puhdistuksia ajaen
suuria määriä georgialaisia pakolaisiksi omista kodeistaan mm. Georgian
maakuntien Abhasia ja ns. Etelä-Ossetia alueilta - mutta myös muualta.
Jos
näitä Venäjän ja venäläisten toteuttamia suunnattomia rikoksia ihmisyyttä
vastaan alkaisi kirjaamaan tosissaan, niin siitä tulisi loputon luettelo.
Mainittakoon tässä vielä kuitenkin noin 420 000 suomalaisen etninen
puhdistus omista kodeistaan (Karjala)
ja vaikkapa Tataarien karkotus Krimiltä ”Siperiaan”.
Venäjän johdon mielestä tosin se 420 000 oli vain vahinko kun Venäjä ei onnistunutkaan miehittämään koko Suomea kuten Venäjän tarkoitus oli sekä Talvisodassa, että Jatkosodassa. Molotovin sanojen mukaan ”Virolaiset viedään Siperiaan junilla, mutta suomalaiset saavat kävellä sinne.”[vii]
[i] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 157
[ii] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 178
[iii] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 179
[iv] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 260
[v] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 262
[vii] Juhani Putkinen, Imperialistinen Roistovaltio, 2005, sivu 70