Ennen
Talvisotaa
Suomi oli varustautunut erittäin heikosti. Maavoimat lähtivät sotaan ”Malli
Cajanderissa”, Ilmavoimien kalusto oli heikossa jamassa, jne. Silti tai juuri
siitä syystä imperialistinen Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun yrittäen
valloittaa koko Suomen. Talvisodan kuluessa ja heti Talvisodan jälkeen Suomen
ilmavoimien konetilanne parani hieman, mutta ei siinä ollut hurraamista
silloinkaan kun Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941
kello 6.05,
aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan,
joka oli erillissota.
Talvisotaa ilmassa käsitellään lyhyesti tässä
artikkelissa.
Suomen
ilmavoimilla oli kaikkiaan 235 lentokonetta, joista lentokunnossa oli vain 187
lentokonetta.[i] Joku voisi ajatella, että
sehän on mainiota, että koneita oli niinkin paljon - valitettavasti se lukumäärä
on näköharhaa - pääosa koneista oli vanhentuneita, eikä niistä ollut
oikeasti sotakoneiksi.
Hyvää,
ajanmukaista kalustoa edustivat hävittäjissä Brewsterit, jotka tilattiin
USAsta Talvisodan aikana, mutta ennättivät vasta Jatkosotaan. Niitä oli
”peräti” 44 kpl.[ii]
Huom! nekin poistettiin romuna USAn Laivaston Ilmavoimilta kun ne eivät
kelvanneet jenkeille.
Talvisodan
aikana Italiasta saatiin hankittua Fiat hävittäjälentokoneita, mutta nekään
eivät käytännössä ennättäneet Talvisotaan, kun Saksa mielistelläkseen liittolaistaan
Venäjää esti koneiden kuljetuksen alueidensa kautta. Koneet olivat jokseenkin
kelvollisia, mutta vaikeita huoltaa - ei ollut tarpeeksi varaosia ja
varamoottorit puuttuivat, niinpä melkoinen osa koneista vain seisoi odottaen
huoltoa. Hävittäjälentolaivueen 26 kirjoissa niitä kuitenkin oli 2.7.1941 28
kpl.[iii]
Morane
Saulnierit olivat kyllä lentokoneita, mutta aseistus ja radiot olivat surkeita.
Muut
”hävittäjäkoneet” on parasta jättää mainitsematta - vaikka urhoolliset
ja taitavat suomalaiset lentäjät tekivätkin niillä ihmeitä. Olisipa pojilla
ollut kunnon vehkeet!
Suomella
oli peräti pommituslentorykmentti, mutta sillä oli vain 20 Blenheimiä, jotka
tosin sodan alussa olivat suhteellisen ajanmukaista kalustoa. Lisäksi oli neljä
venäläistä sotasaalispommikonetta.
Suomi
oli ilmeisesti hyvin varustettu ilmailumuseo - ehkä eniten erilaisia
lentokonetyyppejä maailmassa - valitettavaa on, että suomalaiset lentäjät
joutuivat lentämään sotalentoja näillä museokoneilla. Aivan turhaan
menetettiin monta hyvää poikaa - poliitikkojemme ja osaksi ilmavoimien
komentajan kenraali Lundqvistin typeryyden vuoksi.
”Ilmavoimillamme
oli jatkosodan alussa 67 hyvää, 34 tyydyttävää ja 76 vanhentunutta hävittäjäkonetta,
21 tyydyttävää ja 3 välttävää pommituskonetta, 20 tyydyttävää ja 6
vanhentunutta tiedustelukonetta sekä 8 vahvuuteen luettua harjoitus- ja
kuljetuskonetta, kaikkiaan 235 sotalentokonetta.”[iv]
Kun
Venäjä suoritti massiivisia pommituksia suomalaisia siviilikohteita vastaan
25.6.1941, niin venäläisistä koneista ammuttiin alas ilmavoimiemme hävittäjien
toimesta 27 kpl.
Suomen
ainokaisen pommituslentorykmentin toimista ja muidenkin pommituslennoista sodan
alussa kerrotaan tässä
artikkelissa.
Venäjä
valehtelee senkin 25.6. suomalaiskohteiden pommituksen kuten tavallista. Venäläinen
marsalkka Novikov, joka toimi sodan alussa Leningradin sotilaspiirin ilmavoimien
komentajana kehuu kirjassaan: ”Maaleina olivat lentokoneet Suomen lentokentillä. Hyökkäykseen
johdettiin kaikkien armeijoiden, laivaston ja rintaman ilmavoimat, 540
lentokonetta, ja operaatio suoritettiin seitsemän päivän aikana. Ensimmäinen
hyökkäys alkoi 25.6. kello 4 kaikkiaan 263 pommitus- ja 224 hävittäjäkoneella
18 lentokentälle. Vihollinen (suomalaiset ja saksalaiset) menetti ensimmäisenä
päivänä 41 sotakonettaan. Kuuden vuorokauden aikana hyökättiin kaikkiaan 39
lentokentälle. Vihollinen menetti ilmataisteluissa ja maassa 130 lentokonetta,
ja sen oli pakko siirtää lentokoneensa kauas selustaan neuvostohävittäjien
toimintasäteen ulkopuolelle.”[v]
Todellisuudessahan
Venäjä pommitti lähinnä rauhallisia suomalaisia kaupunkeja murhaten
suomalaisia siviilejä. Varsinaisia sotilaskohteita ei ollut lainkaan, eikä
25.6. ensimmäistäkään saksalaiskohdetta. Tappioita kärsi nimenomaan
imperialistisen Venäjän Suomen kimppuun hyökkäävät ilmavoimat -
suomalaisille tappioita ei tullut (eikä tietenkään saksalaisillekaan).
Ei
marsalkka Novikov ole suinkaan yksin valehdellessaan näistä Venäjän
pommituslennoista. Ivanov »Krylja nad morem»
luettelee
”lentokenttiä”, joita Venäjä olisi muka pommittanut vaan kuinka ollakaan
taas kertomuksessa on ”pieniä epätarkkuuksia”. Nimittäin esimerkiksi
Kotkassa, Salossa ja Porvoossa ei ollut lentokenttää olemassakaan. Kymin kenttä
valmistui vasta pari vuotta myöhemmin.[vi]
Mainittakoon samalla, ettei Varkaudessakaan ollut lentokenttää vaikka Venäjä
pommitti Varkautta väittäen kohteeksi lentokentän. Turussa sentään oli
lentokenttä, mutta se ei vaurioitunut Turun pommituksessa 25.6. - sen sijaan
Artukaisten kartanon pari talousrakennusta tuhoutui. 26.6. sentään osuivat
Turun lentokenttäänkin. Kaupungilla oli tulipaloja, taloja tuhoutui ja
Linnakin vaurioitui. Kaikkiaan sodan alun ilmahyökkäyksissä kuoli Turussa 114
ja haavoittui noin 500 ihmistä.[vii]
Venäjä
valehtelee tapansa mukaan sekä suomalaisille aiheuttamansa tappiot, että omat
tappionsa.
Laitetaan
tähän totuus suomalaisten tappioista:[viii]
|
|
|
|
Henkilötappiot |
|
Päivä- |
Lento- |
Lai- |
|
Kaatunut
tai |
|
määrä |
kone |
vue |
Henkilöstö |
kadonnut |
Haavoittunut |
25.6. |
BU-62 |
T-35 |
Vänr. P.N. Hyvärinen |
X |
|
» |
HC-453 |
30 |
Ltn. V.A Teuri |
X |
|
» |
HC-455 |
30 |
Ltn. Taskinen |
|
|
28.6 |
BW-369 |
24 |
Vänr. M.F. Pastinen |
X |
|
30.6. |
LY-1l4 |
16 |
Ltn. E. Ylipentti, 0 |
X |
|
|
|
|
Alik. E.O. Saikkonen,
kk |
X |
|
» |
VP-ll |
46 |
|
|
|
1.7. |
BL-130 |
46 |
Vänr. T.K.
Mustikainen, t |
X |
|
|
|
|
Vänr. H.E. Pauri, 0 |
|
|
|
|
|
Alik. AE. Mustonen, kk |
X |
|
» |
BL-124 |
46 |
Vänr. V.I. Lauro, t |
X |
|
|
|
|
Ltm. V. Leskinen, 0 |
X |
|
|
|
|
Alik. J. Perälä, kk |
X |
|
2.7. |
VP-14 |
46 |
Ltn. P.E.R Seger, 0 |
X |
|
|
|
|
Ltn. L. Poppius, t |
|
|
|
|
|
Ltk.mek. T. Pöysti |
X |
|
» |
HC-459 |
32 |
Kers. L.L.E. Suominen |
|
X |
9.7. |
FRw-147 |
30 |
Stm. M.E. Niemelä |
X |
|
10.7. |
VH-14 |
6 |
Ltn. V.A Kallio |
X |
|
» |
CU-507 |
12 |
Ltn. E.V.E. Hytti |
X |
|
11.7. |
FRw-161 |
32 |
|
|
|
» |
FRw-166 |
32 |
|
|
|
» |
FR-89 |
32 |
Korpr. V. Virtanen |
|
|
13.7. |
FK-91 |
16 |
Alik. H.E. Stenlund, 0 |
X |
|
|
|
|
Alik. RAJ. Koski, kk |
|
X |
» |
BL-134 |
42 |
Ltn. E.I. von Behr, t |
X |
|
|
|
|
Ylik. H.A Keskinen, 0 |
X |
|
|
|
|
Alik. U. Kujala, kk |
X |
|
Osa
niistäkin on harjoituslennoilla tapahtuneita onnettomuuksia, eikä ole mitenkään
tekemisissä vihollisen toiminnan kanssa - eli vihollinen ei ole voinut niitä
laittaa tilastoihinsa sen kummemmin alas ammuttuina kuin maassakaan tuhottuina.
Pajarin kirjassa on jokaisesta menetyksestä tarkka kuvaus miten se tapahtui.
Kun
Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun aloittaen Suomen ja Venäjän välisen
Jatkosodan, niin pitkien valmistelujen jälkeen Suomi lähti vastahyökkäykseen
ottamaan takaisin Venäjän Talvisodan yhteydessä Suomelta ryöstämät alueet
ja siirtämään puolustuksen niin kauas itään, että se vaikeuttaa Venäjää
pommittamasta yllättäen suomalaisia kaupunkeja syvällä sisämaassa (kuten
tapahtui 25.6.).
Tässä
vastahyökkäysvaiheessa vuonna 1941 suomalaiset hävittäjäkoneet pärjäsivät
melko mukavasti. Varsinkin Brewsterit niittivät satoa ihan urakalla.
Brewstereitä
oli kaikkiaan 44 kpl. Sodan aikana niillä saavutettiin yhteensä 473
ilmavoittoa, joista Lentolaivue 24:n osuus oli 456. Ilmataisteluissa menetettiin
16 konetta.[ix]
Eniten
Brewsterillä ilmavoittoja savuttaneita:
-
Kapteeni H. Wind 38,5;
-
Lentomestari I. Juutilainen 33;
-
Kapteeni J. Karhunen 24,5;
-
Vänrikki L. Nissinen 19,5;
-
Lentomestari E. Kinnunen 19;
-
Ylikersantti N. Katajainen 17,5;
-
Luutnantti L. Pekuri 12,5;
-
Kapteeni E. Luukkanen 12;
-
Luutnantti E. Teromaa 12;
-
Vääpeli M. Alho 11,5;
-
Kapteeni I. Törrönen 10,5;
-
Luutnantti A. Lumme 10,5.[x]
Asemasotavaihe
oli suhteellisen hiljaista myös ilmassa. Sinä aikana Suomen ilmavoimien
kalusto vanheni pääsääntöisesti romuksi ja olisi pitänyt hankkia uutta
kalustoa tulossa olevan suurhyökkäyksen torjuntaan sekä kouluttaa uuteen
kalustoon henkilöstöä. No, kuten arvata saattaa, niin sitä tilaisuutta ei käytetty
hyväksi vaan ”nukuttiin ruususen unta”. Hankittiin vain pieni määrä
Messerschmitt hävittäjiä ja pieni määrä Ju-88 pommikoneita. Nämä
mainitut olivat ajanmukaista ja hyvää kalustoa. Lisäksi Lentokonetehdas teki
lisenssillä Blenheimejä, jotka olivat jo täysin vanhentunutta kalustoa ja oli
tekevinään uutta kotimaista hävittäjää - mutta se oli jo susi syntyessään
ja täysin vanhentunut.
Vuoden
1944 kesällä Venäjä aloitti suurhyökkäyksen (IV Strateginen suurhyökkäys)
Suomea vastaan yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen - olisipa
Ilmavoimillamme ollut ajanmukaista kalustoa - vaan ei juuri ollut. Hyökkäyksen
alkuvaiheesta on artikkeli täällä.
Suomi
saavutti kuitenkin suurenmoiset torjuntavoitot Kannaksella
(Tali-Ihantala, Äyräpää-Vuosalmi ja Viipurinlahti), Nietjärvellä
ja Ilomantsissa.
Siten Venäjä epäonnistui jälleen yrityksessään valloittaa koko Suomi.
Kannaksen taisteluja kuvaavan artikkelin yhteydessä on annettu
yksityiskohtaista tietoa myös niihin taisteluihin liittyvästä
lentotoiminnasta.
”Hyökkäystä
Karjalan Kannaksella olivat tukemassa myös Neuvostoliiton ilmavoimien
joukko-osastot. 13. Ilma-armeija ja Itämeren laivaston ilmavoimat varasivat
maavoimien tukemiseen 741 lentokonetta,
joista hävittäjiä oli 158,
maataistelukoneita 298, pommituskoneita
265 ja tiedustelukoneita 20 kpl. Lisäksi 13. Ilma-armeijalle alistettiin
kaksi pommitus- ja yksi rynnäkkölentodivisioona, joten puna-armeijan suurhyökkäystä
oli Karjalan Kannaksella tukemassa yhteensä 1547 lentokonetta.”[xi]
9.6.1944 Venäjän ilmavoimat
tekivät Karjalan Kannaksella 1150 sotalentoa. 10.6. ”30 minuuttia ennen venäläisten aloittamaa hyökkäystä rynnäköivät
venäläisten 172 pommikonetta ja 168 maataistelukonetta Valkeasaaren ja
Rajajoen tukikohtia vastaan. Lisäksi kello 11.40-12.00 hyökkäsi hävittäjien
suojaamana 298 venäläistä pommi- ja
maataistelukonetta suomalaisia tykistöasemia vastaan. Tämän jälkeen
vihollisen ilmatoiminta laantui suuremmassa
mittakaavassa, mutta vihollisen Il-2 maataistelukoneet jatkoivat
silti koko päivän rynnäköintejään pienin muodostelmin suomalaisten
taisteluasemia ja muita kohteita vastaan.”
Olisipa Suomella ollut ne 200
ajanmukaista hävittäjäkonetta, jotka suomalaisen hävittäjälentorykmentin
komentaja Eka Magnusson olisi halunnut olevan. Magnusson oli rakentanut
”ilman lupaa” Kannakselle toimivan ilmavalvontaverkon - jos olisi ollut hävittäjiä,
niin siinä olisi tullut apuharvennusta vihollisen riveihin ihan mukavasti.
Suomen Ilmavoimien
kalustotilanne suurhyökkäyksen alkaessa oli lohduton. Ajanmukaisia hävittäjälentokoneita
Messerschmitt Bf 109 oli vain 38
kpl ja ajanmukaisia pommikoneita Ju-88 vain 17 kpl.[xii]
Käyttökunnossa olevia
Mersuja oli kesäkuun alussa vain 31 kpl.[xiii]
Maaleja
olisi taatusti riittänyt suomalaisille pommikoneille jo 9.6. ja 10.6.1944.
Pommituslentoja silloin ei kuitenkaan tehty.
11.6.1944
suomalaiset lähettivät peräti 6 Dornier pommikonetta pommittamaan Suomen
kimppuun ryntääviä venäläismassoja. Näistä kuudesta vihollisen
ilmatorjunta ampui alas kolme ja oma ilmatorjunta vielä neljännen.[xiv]
Tästä seurasi kehoitus pommittaa vain yöllä. !!!
”Päivää
seuranneena yönä eivät koneemme voineet kuitenkaan lentää huonosta säästä
johtuen, mutta iltayöstä seuraavana päivänä
eli 12. kesäkuuta olivat
pommikoneemme matkalla jälleen. Nyt Lentorykmentti 4:n pommikoneita
oli matkassa kaikkiaan 37 konetta (14 JK, 19 BL, 2 DB ja 2 DF) ja niiden
lento suuntautui Kivennapa-Mainila maantieosuudelle,
jossa koneidemme pommien kohteena olivat vihollisen panssarit ja
sotilasrivistöt. Sää oli edelleen matalapilvisyyden vuoksi huono, minkä lisäksi
tähystystä haittasi myös paikalla leijunut
sumu ja tulipalojen savut. Silti koneiden pudottamat 29 650 kiloa pommeja
(jotka koostuivat seuraavista pommeista:
44x250 kg sirpalepommeja, 40x100 kg
miinapommeja, 56x100 sirpalepommeja ja 100x12,5 kg sirpalepommeja)
osuivat hyvin tielle ja sen molemmin puolin, joten tiellä olleille ja sen
viereen suojaantuneille vihollisille aiheutettiin tappioita,
mutta myös oma Blenheim menetettiin kiivaassa ilmatorjuntatulessa.”[xv]
14.6. Venäjä hyökkäsi
VT-linjaa vastaan Kuuterselässä saaden aikaan läpimurron.
Pommituslentorykmenttimme yritti auttaa maavoimiamme omalta osaltaan: ”Lentorykmentti
4 pommitti illan ja yön kuluessa vihollisen panssariryhmityksiä Kuuterselässä 33 koneen voimin (11 JK, 14 BL, 3 DN, 3
DB ja 2 DF). Pommeja pudotettiin kaikkiaan 29 850 kiloa.”[xvi]
Seuraavana päivänä
pommarimme tukivat vastahyökkäystä Siiranmäessä: ”Pommituslentolaivue
44:n 11 Junkersia syöksypommitti vihollisen panssareita ja raketinheittimiä
Siiranmäessä, pudottaen kohteeseen 17
kappaletta 500 kilon ja 25 kappaletta 250 kilon pommeja.”[xvii]
Olisipa
Suomella ollut niiden 11 Junkers Ju-88 pommikoneen - ajanmukaisia - sijaan ollut
100 kpl samoja, niin olisipa tullut ihan eri jälkeä. Ju-88 otti kunnon
pommikuorman, eikä vain hiukan näytteeksi kuten Blenheimit. Lisäksi Ju-88 oli
oleellisesti tarkempi pommittamaan pistemaaleja kuin Blenheim, joita
lentokonetehtaamme edelleen valmisti vaikka ne olivat jo täysin vanhentuneita.
”Vihollinen
lensi kuitenkin suomalaisia ahkerammin, sillä
kaikkiaan Karjalan Kannaksella venäläiset
koneet lensivät 13.-17.6. yhteensä 5623 lentoa ja lisäksi laivaston ilmavoimat 1082 lentoa,
yhteensä siis 6705 lentoa.”[xviii]
Ei
Suomen pommikoneet loppuneet Jatkosodassa, vaan esimerkiksi vielä 9.8.1944
Pommituslentorykmentti 4. iski koko rykmentin voimin Suojärven asemalle 30
koneen voimin.[xix] Museokoneita oli edelleen
jäljellä kiitos tehokkaan hävittäjäsuojauksen.
Suomen
ainoa pommituslentorykmentti pudotti tärkeimpänä aikana 9.6-4.8. torjuttaessa
Venäjän yritystä valloittaa koko Suomi yhteensä 1 330 836 kg pommeja[xx],
joista 1000 kg jytkyjä oli 118 kpl, 500 kg 463 kpl, 250 kg 1137 kpl ja 100 kg
3547 kpl. Ollapa ollut enemmän Junkers Ju-88 koneita, joilla olisi saanut
kurittaa vihollista. Myös Focke-Wulf Fw-190 hävittäjäpommittajat olisivat
olleet kova sana - vaan niitähän Suomen ilmavoimille ei jostakin syystä
hankittu ensimmäistäkään.
Käydäänpä
lävitse yhden hävittäjälaivueen toimintaa loppupuolelta Jatkosotaa kylmin
numeroin. Tämä laivue perustettiinkin vasta sodan loppupuolella - sille
hankittiin ”Mersut”.
Taisteluvaihe
kesti vain puolisentoista vuotta. Virallisesti tämä yksi ainoa laivue pudotti
vain 270 viholliskonetta - todellisuudessa reippaasti enemmän. Lisäksi
laivueen lentäjät ampuivat alas 63 konetta, mutta todistajan puuttuessa ne
merkattiin koko Lentorykmentti 3n tilille. Ollappa ollut useampia tällaisia
laivueita Mersuineen kesällä 1944. Lentorykmentti 3n komentaja Eka Magnusson
olisi halunnut 200 Mersua.
Näillä
Mersuilla tämän laivueen ohjaajat saavuttivat ajanjaksona 24.3.1943-4.9.1944
seuraavat ilmavoitot:
-
Lentomestari Juutilainen 38 pudotusta;
-
Majuri Luukkanen 34;
-
Kapteeni Puhakka 24;
-
Ylikersantti Alakoski 22;
-
Lentomestari Lehtovaara 18,5;
-
Luutnantti Myllylä 17,5;
-
Vääpeli Tani 12,5;
-
Luutnantti Karhila 12;
-
Lentomestari Tuominen 9;
-
Ylikersantti Nuorala 9;
-
Luutnantti Tervo 8;
-
Kapteeni Pekuri 6;
-
Lentomestari Aaltonen 5;
-
Kapteeni Lahtela 4,5.
Alasammutuista
oli pommittajia 55 kpl, hävittäjiä 167 kpl, maataistelukoneita 41 kpl ja tähystyspalloja
7 kpl. Plus Lentorykmentti 3:n tilille menneet koneet.
Laivue
menetti tuhoutuneina 22 Mersua ja vaurioituneina 17 (oli vietävä
lentokonetehtaalle korjattavaksi). Olipa mainio asia, että Suomen presidentti Risto
Ryti lähetti yksityiskirjeen
Hitlerille avun saamiseksi - juuri se mahdollisti jatkuvat konetäydennykset.
Toki Marskin avunpyynnöllä saatiin ensimmäinen konetäydennys.
Laivueen
tappiot olivat kaikkiaan 11 ohjaajaa sen puolentoista vuoden aikana.[xxi]
Yksi
suomalainen vastasi tässäkin sitä kuuluisaa ”kymmentä ryssää”.
Suomen
pommikonetappiot Jatkosodassa olivat suuret - lähinnä siksi, että jouduttiin
käyttämään vanhentuneita konetyyppejä - taas kerran oli säästetty ja se säästäminen
jouduttiin maksamaan urhoollisten lentäjiemme verellä.
”Konetyypeittäin
jakaantuneena pommikonemenetyksemme jakaantuivat seuraavasti: Blenheimejä 40
konetta. Kokonaismäärä ilmavoimissamme 97 Blenheimiä. Menetysprosentti 41,2
%.
DB-3 ja DB-3f koneita 8
kappaletta. Kokonaismäärä ilmavoimissamme 15 DB-3 konetta, joista yksi
tuhoutui matkalla Suomeen (otettu huomioon
konemenetyksissä). Menetysprosentti kaikkiaan 53,3 %.
Dorniereja 9 konetta + 1
Saksaan menetetty. Kokonaismäärä
ilmavoimissamme 15 Dornieria. Menetysprosentti 60 %. Tai 66,7% Saksaan
menetetty kone huomioiden.
Pe-2 koneita 7 kappaletta.
Kokonaismäärä ilmavoimissamme 8 Pe-2 ja Pe-3 konetta. Menetysprosentti 87,5
%.
Junkerseja 8 konetta.
Kokonaismäärä ilmavoimissamme 24 Junkersia, joista yksi tuhoutui matkalla
Suomeen (otettu huomioon konemenetyksissä).
Menetysprosentti kaikkiaan 33,3 %.
Yhteensä 72 tuhoutunutta
konetta. Pommikoneiden kokonaismäärä ilmavoimissamme 159 konetta.
Menetysprosentti 45,3 % (Saksaan menetetty kone huomioiden, tuhoutuneita koneita
yhteensä 73 eli 45,9%).
Kuten luvuista huomataan,
olivat pommikoneidemme menetykset jatkosodan
aikana erittäin suuret. Vihollisen hävittäjät ja ilmatorjunta kykenivät
kuitenkin pudottamaan koneistamme vain 32 konetta, joka on 44,4 %
kokonaistappioistamme ja 20,1 % koko pommituskone kalustostamme.”[xxii]
Hävittäjät
ampuivat alas 85 kpl, ilmatorjunta ampui alas 67 kpl, ei palannut lennolta 22
kpl, tuhoutui lentokentällä 23 kpl, muu vihollisvaikutus 18 - yhteensä 215
kpl. Lisäksi erilaisissa lento-onnettomuuksissa ja lentovaurioissa menetettiin
208 lentokonetta, eli menetykset yhteensä 423 konetta.[xxiii]
Huomattava
osa menetyksistä johtui siitä, että jouduttiin lentämään
”museokoneilla”. Esimerkiksi moottorin sammuminen lennolla vei runsaasti
koneita ja monta hyvää lentäjää paremmille metsästysmaille. Myös huonojen
suunnistuslaitteiden ja radioiden vuoksi menetettiin suuri määrä koneita
huonoissa sääolosuhteissa.
”Neuvostoliitto
menetti Suomen rintamilla sodan aikana 2 792 konetta. Niistä suomalaisten
lentojoukot pudottivat 1 600 ja ilmatorjuntajoukot 1 031. Suhde suomalaisten
tappioihin on häkellyttävä.”[xxiv]
Toisen
lähteen mukaan Ilmavoimat pudottivat Jatkosodassa vain 1 567 konetta[xxv],
mutta ilmatorjuntajoukot 1 107 konetta[xxvi].
[i] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 24
[ii] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 25
[iii] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 23
[iv] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 27
[v] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 57
[vi] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 58
[vii] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 58
[viii] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 290
[ix] Lauri Pekuri, Hävittäjälentäjä. 2006, sivu 107
[x] Lauri Pekuri, Hävittäjälentäjä. 2006, sivu 362
[xi] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 143
[xii] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Rintamalla, 2002, sivu 202
[xiii] Aimo Jutila et al, Päämajan hukatut kuukaudet, 2004, sivu 66
[xiv] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 145
[xv] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 145
[xvi] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 146
[xvii] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 146
[xviii] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 146
[xix] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 156
[xx] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 162
[xxi] Joppe Karhunen, Ässien iskulaivue, 1976, sivut 235-239
[xxii] Atso Haapanen. Suomalaiset pommikoneet sodan taivaalla, 2000, sivu 184
[xxiii] Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, 1982, sivu 341
[xxiv] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Rintamalla, 2002, sivu 203
[xxv] Tarmo Metsälä, Isänmaan puolesta, 2002, sivu 62
[xxvi] Tarmo Metsälä, Isänmaan puolesta, 2002, sivu 63