Venäjä tuhosi Kiovan joukkomurhaten ukrainalaisia

Venäjä on tehnyt useita ukrainalaisten kansanmurhia. Esimerkiksi 1930-luvulla murhasi jopa 10 miljoonaa ukrainalaista tahallaan nälkään - Venäjän asevoimat takavarikoivat ukrainalaisten talonpoikien ruokavarannot ja esti heitä poistumasta alueelta. Siitä kansanmurhasta on artikkeli täällä. Ukrainalaisten vapaustaistelusta Venäjää vastaan vuonna 1941 on artikkeli täällä.  Ukrainalaisten vapaustaistelusta Venäjää vastaan vuosina 1944-1956 on artikkeli täällä.

Tätä artikkelia kirjoittaessani 1.4.2014 Venäjä on hyökännyt Ukrainan Krimille, miehittänyt Krimin ja liittänyt Krimin alueen Venäjään. Odotetaan Venäjän yrittävän valloittaa myös Manner-Ukrainan.

Otteita sodanaikana pidetystä päiväkirjasta

Huomautan heti, ettei kyseessä ole sodan jälkeiset muistelmat, vaan juuri tapahtumien aikana tehdyt autenttiset muistiinpanot. Kirjoittaja oli saksalainen sotilas - aliupseeri, joka kaatui vuonna 1944, kolme hänen päiväkirjaansa jäivät hänen perheelleen.

23.9.1941: - - "Uskoaksemme kaikki julkiset rakennukset Kiovassa on miinoitettu. On kulunut jo kaksi päivää siitä, kun miehitimme Kiovan. Tuona aikana on räjähtänyt kolme parakkia; yhteen niistä oli majoittuneena saksalaisia sotilaita. Siitä pitäen räjähdyksiä on sattunut miltei tunneittain. Tehdas toisensa jälkeen, varastorakennukset, sairaalat ja koulut - kaikki räjähtävät valtavien lieskojen saattelemana.

Siviilit alkavat tulla ulos taloistaan ja alkavat luottaa meihin yhä enemmän. Ukrainalaisten joukossa on monia kauniita ja komeita ihmisiä. Itkevät siviilit saapuvat kadulla halaamaan ja pussaamaan meitä. Näiden ihmisparkojen on täytynyt todella joutua kärsimään bolshevikkiterrorin alaisuudessa. Kansalaiset yrittävät kyyneltensä seasta sanoa jotain. Heistä moni puhuu murtaen saksaa ja niinpä saamme kuulla monia, kammottavia kohtaloita. He ovat kiitollisia jokaisesta leipäpalasta. Monet heistä eivät ole syöneet moneen päivään, sillä punaiset ovat järjestelmällisesti hävittäneet kaikki kaupungin ruokavarannot. Kadut muuttuvat keskipäivällä yhtä vilkkaiksi kuin rauhan aikana. Ajoneuvo toisensa perään ajaa maantiellä itää kohden: huoltokolonnia, pieniä yksiköitä ja panssarivaunuja. Kiovan kaduilla ei ole koskaan aiemmin nähty yhtä runsasta liikennettä. Jalkakäytävät ovat mustanaan uteliaista katsojista.

Yhtäkkiä tapahtuu täysin odottamatonta: valtava räjähdys vavisuttaa tienoota ja kerrostaloa korkeammat liekit kohoavat kolmesta eri kohdasta pääkadulla. Ilmassa sinkoilee suuria kivenmurikoita ja rautapalkkeja; sitten paha haju ja savu täyttävät maiseman. Kuuluu huutoa ja valitusta ihmismassojen vetäytyessä täyden paniikin vallitessa. Moni jää puristuksiin ihmisjoukkojen ja talojen seinien väliin, toiset menehtyvät ihmismassojen rynnätessä heidän ylitseen. Onnistumme viimein ohjaamaan aseilla uhaten päättömästi käyttäytyneet ihmismassat sivukadulle. Mitä oikein tapahtuu?

Savun hälvetessä näemme miten karmeaa jälkeä räjähdys on aiheuttanut. Leveä katu on revennyt auki sadan metrin pituudelta. Entisen Lenin-patsaan paikalla on syvä pommikuoppa; nelikerroksisten talojen seinät ovat molemmin puolin katua painuneet sisään. Savuavan rojun alle on täytynyt jäädä satoja ihmisiä. Rauha ja hiljaisuus päättyivät siis tähän!

Muutama tunti myöhemmin kaksi täyttä divisioonaa saa käskyn ryhtyä välittömästi muodostamaan erikoisyksiköitä. Niistä ensimmäisen tehtävänä on käydä läpi koko kaupunki tarkan suunnitelman mukaisesti. Puna-armeija on jättänyt suunnitelman jälkeensä tuholaisyksiköitään sekä partisaaneja varten.

Toinen erikoisyksikkö muodostetaan rynnäkköpioneerien toimintakaavan mukaisesti, mutta kuitenkin etsintäyksiköksi. Sen tehtävänä on paikantaa miinakenttiä ja räjähteiden kaukolaukaisulaitteita. Erityisesti Saksan salaisen sotilaspoliisin GFP:n sekä SS:n erikoisyksiköt tekevät kuumeisesti kyseistä työtä. Juutalaisia alkaa ilmestyä piilopaikoistaan vielä samana iltapäivänä. Niistä kerron enemmän myöhemmässä vaiheessa.

Kuulustelut ja tutkimukset osoittavat seuraavia seikkoja: 1) Valtavan räjähdyksen keskipäivällä aiheuttanut kaukolaukaisulaite on ollut asennettuna Leninin patsaan sisäpuolelle. 2) Kiovan keskustassa on vielä muitakin kaukolaukaisulaitteita. Mutta vaikka kuinka yritämme paikantaa niitä, emme kykene selvittämään niiden sijaintia. Arvelemme Ukrainan Maamuseon olevan todennäköisesti ansoitettu. Tutkimme valtavaa rakennusta koko illan. Hikoilemme kuin porsaat vaikka museon kookkaat salit ovat miellyttävän viileitä. Hitto vie, tuntuu todella paskamaiselta ryömiä jättirakennuksen läpi kun tietää, että saattaa itse hetkenä minä hyvänsä lentää taivaan tuuliin.

Samassa erotamme kellarin pienestä sivuhuoneesta kantautuvaa kellon raksutusta. Raksutus vaikuttaa kantautuvan ikään kuin seinän läpi. Missään ei näy sähkölankoja tai johtimia. Mitään ei ole näkyvissä. Todella pelottavaa! Mitäs nyt tehdään? Jatkamme helvetinkoneen etsintää seuraavan puolen tunnin ajan, joka tuntuu meistä ikuisuudelta. Sitten saamme määräyksen evakuoida rakennuksen välittömästi.

Koko rakennuksen ympäristökin tyhjennetään ja alueelle rakennetaan barrikadeja. Todella dramaattista. Miten saatamme kaiken tällaisen jäljiltä olla yhä järjissämme? Jättirakennus lentää ilmaan tasan kello 22.30. Viisi tai kuusi korttelia on liekeissä aamuun asti. samanlaiset lieskat kohoavat taivaalle monissa muissakin osissa kaupunkia. Räjähdykset ovat huumaavan kovia. Kiovan yllä leijuu verenpunainen pilvi.[i]

24.9.1941: "Aamun varhaisina tunteina kenttäyksiköt saavat käskyn puhdistaa kaupungin. Vain paikallisjohto sekä hallinto- ja turvallisuusjoukot jäävät aloilleen. Luojan kiitos! Tänä iltana emme ummistaneet silmiämme; räjähdys toisensa perään vavisutti ympäristöä, eikä omalla alueellamme jäänyt yksikään ikkunaruutu ehjäksi. talojen seinissä näkyy valtavia reikiä. 

Etenemme Mikolska-Bortshtshakovkan kaupunginosaan. Meillä on näissä kauniissa rakennuksissa todella mukavaa - herra tietää, ettemme ole pois pilattuja. Ohoh, niillä on täällä vielä kanojakin! Laitamme kuuluisan primus-keittimen tuhisemaan, eikä aikaakaan, kun houkuttelevat tuoksut leviävät parakkeihin. Sota saa meidän puolestamme olla ihan omillaan useiden tuntien ajan. Sellainen ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, eikä siihen pidä tuudittautua.

Hieman ennen keskiyötä kuuluu kamala räjähdys. Rappaukset putoilevat seiniltä, ilmanpaine paiskaa oven kiinni, ikkunat paukkuvat ja ruoka takertuu kurkkuun. Sysäämme ruoan sivuun ja ryntäämme ulos. Kaupungin yllä leijuu valtava, sienen muotoinen pilvi. On täytynyt tapahtua jotain todella kauheaa. Yhtäkkiä ruoka ei enää maistu, eikä kukaan koske grillattuihin kanankoipiin. Kaikki ovat syvästi huolissaan.

Odotamme odottamasta päästyämme uutisia tilanteesta. Illalla olemmekin viisaampia. Kiovan suurimpaan hotelliin sijoitettu paikallinen komentokeskus on lentänyt taivaan tuuliin, ja sen mukana muita, suuria hallintorakennuksia. Kokonainen kortteli on tulessa ja raunioiden alle on jäänyt tuhansia siviilejä. Myös monet korkea-arvoiset upseerit ja sotilaat ovat menettäneet räjähdyksessä henkensä. Jonkun kertoman mukaan sotilaita täynnä ollut sotilaskoti on sekin räjähtänyt.

Aivan kamalaa. Rohkeat rintamasotilaat ovat päässeet ensi kertaa pitkiin aikoihin katsomaan elokuvaa, nauraen ja onnellisina, kun sekunteja myöhemmin noiden bandiittien helvetinkoneet ovat repineet heidät kappaleiksi. Mikä hirvittävä kuolema...[ii]

25.9.1941: "Ajan aamuvarhaisella kolmen muun sotilaan kanssa Teremkiin. - -

Ajamme takaisin. Kaikki ovat vaiti. Jokainen keskittyy ääneti omiin ajatuksiinsa. tervehdys Teremkistä, kaikilta uskollisilta [kuolleilta - jp] asetovereiltamme. Alueen muisto painaa mieltämme raskaana. Miten kukaan voisi koko elämänsä aikana unohtaa nuo kauhun vyöhykkeet?

Olemme matkalla kotiin, kohti valtavia savupilviä, takaisin palavaan Kiovaan. Voi Kiova-raukkaa! Olemme säästäneet sinut tuholta, ja siinä suhteessa suorastaan ylittäneet itsemme, mutta nyt sisälläsi riehuvat jättimäiset tulipalot, ruumiisi kouristelee voimakkaiden räjähdysten johdosta. Kiovan omat pojat eivät aiheuta tuota tuhoa; sen aiheuttavat Juudaksen pojat, jotka repivät maalliset haavat ja hakkaavat kauniin vartalosi tunnistamattomaksi. - - "[iii]

26.9.1941: "Kaupungin keskusta on tulimerenä monen kilometrin leveydeltä, ja palot sen kuin leviävät. Aamulla on evakuoitu kaksi uutta esikaupunkia ja arviolta 20 000 ihmistä on menettänyt kotinsa; heistä puolet on kaikkien tavaroidensa kanssa vastapäisillä kaduilla ja aukioilla.

Miten säälittävältä kaikki näyttääkään. - -

Saatanan ryssät! Kuka voisi ikinä ymmärtää toimintaanne?!"[iv]

27.9.1941: "Valtavat tulipalot jatkuvat Kiovan keskustassa. Uudet räjähdykset sytyttävät uusia tulipaloja. Ammusvarastoja räjähtää."[v]

Kommunismista ja Venäjän imperialismista

29.9.1941: "Jälleen tien päällä! Saavutamme 24 tunnin pikamarssin jälkeen illalla Prilukiin. Ajaessamme maaseudun halki jokunen sekopää yrittää ampua meitä, mutta heidät hoidellaan nopeasti. Viiden saarretun venäläisen armeijaryhmän tuho on täydellinen. Varovaisten arvioiden mukaan olemme ottaneet 650 000 sotavankia. Heidän loputtomat rivistönsä kulkevat ohitsemme. Millaisia ihmisiä nuo oikein mahtavat olla? Heidän silmissään ja käytöksessään on jotain outoa, jotain tylsämielistä,  täysin epäeurooppalaista, epäinhimillistä. Bolshevismi on tuhonnut heidän sielunsa ja alentanut heidät eläimen tasolle; sen vuoksi he taistelevat vaistonvaraisesti, kuten laumaeläimet. Kyse ei ole yksittäisen sotilaan urheudesta. Yksittäinen venäläinen sotilas ei uhraa henkeään suuremman asian puolesta, vaan puolustaa itseään vaistonvaraisesti vaaraa vastaan.

Bolshevismi on tietoisesti tuhonnut kaiken sielukkaan, kaiken yksilöllisen; juuri nuo ominaisuudet tekevät ihmisestä luonteikkaan ja arvokkaan olennon. Jäljelle jää vain eläimellinen bolshevikki, vailla jalompia vaikutteita. Eläimen tasolle vajonneet ihmiset ovat paljon eläimiä alhaisemmalla tasolla. Juuri sen vuoksi eläimellinen bolshevikki on niin kovaluonteinen ja verenhimoinen, julma ja järkähtämätön sekä vihollista, että itseään kohtaan. - - "[vi]

30.9.1941: "Pysyttelemme muutamia päiviä Prilukissa puhdistaaksemme ympäröivät metsät bolshevikeista. Oma majoituspaikkani on venäläiseksi melko mukiinmenevä. Useimpien muiden toimiessa ulkosalla, pysyttelen itse tekemässä tärkeitä karttamerkintöjä ja taktisia piirroksia.

Aluksi peseydyn perusteellisesti, sitten ajan partani ja nukun muutaman tunnin. Lounaaksi noudan keittiöstä keittoa, josta nälkäiset venäläisperheet ahmivat tavanomaiseen tapaan suurimman osan.

Voi noita nälkiintyneitä ihmisparkoja! Asetelma on aina sama; kuiva leivänkannikka tekee heidät onnellisiksi ja kylläisiksi useaksi tunniksi. Olen vakuuttunut, että nämä ihmiset ovat kauan sitten tsaarin aikana nähneet parempia aikoja. Ja sama toistuu yhä uudestaan. Joudun kysymään itseltäni, miten on mahdollista, että täällä, keskellä rikkainta Venäjän osaa, Euroopan viljasiilossa, ihmiset näkevät nälkää ja joutuvat viettämään koiran elämää. Bolshevikkirikolliset ovat häikäilemättä uhranneet kansansa elämän ja onnellisuuden hankkiakseen asearsenaalin, joka on määrällisesti vailla vertaa.

Jos oma mottomme on "Ensin tykit, sitten voi", venäläisten joukkojen motto on: "Ei voita, ei asuntoja, vain tärkeimmät vaatteet. Ei kulttuuria, vain tykkejä"! Bolshevikit ovat onnistuneet huijaamaan koko maailmaa aseidensa määrän suhteen. Venäläiset kuvittelevat miljoonien sotilaidensa armeijan jonain päivänä marssivan uskomattomin asein varustettuna kohti länttä ja tallaavan koko Euroopan jalkoihinsa. Jokainen sotilas tietää, että sellainen johtaisi mittaamattomaan, kaikkia kansoja koskevaan maailmankatastrofiin.

Kuvitteleeko joku, että Saksassa jätettäisiin sellaisessa tilanteessa yhtään kiveä kääntämättä? Kyllä, jotain muutakin on siirrettävä! Ja sinä, asetoveri, jopa minä itse, olemme antaneet sen eteen kaikkemme, jopa vuodattaneet vertamme. Olemme kaikki aliarvioineet sekä johdon että vähäpätöisimmän sotilaan - tavallisen venäläisen sekä hänen valtavan asemääränsä. Aseiden määrä on paljon suurempi kuin arvelimme koko puna-armeijan asemäärän olevan, puhumattakaan lentokoneista, panssarivaunuista ja automaattiaseista. - - "[vii]

---------------------------------------------------------------------------

Rintamalla pidetty päiväkirja, merkinnät on kirjattu päivittäin merkiten päivämäärä. Julkaistu kirjana vuonna 2012 lastenlasten toimesta. Hans Rothin kolme päiväkirjaa jäivät hänen kotiinsa, ilmeisesti neljäs katosi hänen kaatuessaan/kadotessaan vuoden 1944 kesällä Venäjän suurhyökkäyksessä Saksan Keskistä armeijaryhmää vastaan.

Sodan alussa Roth oli sotamies, kaatuessaan vääpeli (feldwebel). Roth kuului nimellisesti 299. divisioonan panssarikrenatööreihin (pataljoona), mutta hänen osastoaan heitettiin sinne tänne kuten palokuntaa - aina kovimpiin paikkoihin - osaston tappiot olivat siten hyvin suuria, mutta he löivät myös ryssiä mättääseen ihan perusteellisesti. Roth toimi yleensä ryhmänjohtajana tai joukkueenjohtajana, mutta myös tiedustelijana piirtäen karttoja havainnoistaan - niitä karttoja sisältyy myös päiväkirjaan ja sitä myöten kyseiseen kirjaan.