Venäjä esti puolueettomuuden

Suomi oli Talvisodan jäljiltä eristetty, silvottu, köyhä ja yksinäinen. Suomessa oli elintarvikepula ja Venäjä kieltäytyi toimittamasta Suomeen elintarvikkeita, vaikka Venäjän ja Suomen välillä oli siitä sovittu kauppasopimuksessa.

Venäjä ja Saksa olivat keskenään liittolaisia, jotka olivat hyökänneet yhdessä Puolan kimppuun jakaen Puolan keskenään, sekä pitäen yhteisen voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.

Talvisodan aikana Saksa oli auttanut liittolaistaan Venäjää sodassa Suomea vastaan. Mm. Venäläisten Suomea piirittävien sukellusveneiden huoltosopimus Saksan laivoista. Saksa esti Suomeen tulevien aseiden ja vapaaehtoisten kuljetukset Saksan alueiden kautta. Saksa jopa toimitti aseita Venäjälle, että sen olisi helpompi tuhota Suomi. Lainaan tohtori Markku Ruotsilan tutkimusta: ”Melkein kuukausi tammikuun puheen jälkeen Churchill edelleen suositti maansa sotakabinetille, että Norjan ja Ruotsin painostamista kauttakulun ja malmikenttien hallinnan sallimiseen jatkettaisiin nimenomaan »moraalisen vastaiskun politiikalla». Tähän hän katsoi löytäneensä taas uuden perustelun ja esimerkin, kun laivasto­ministeriöön alkoi helmikuussa kantautua tietoja Saksasta Neuvostoliitolle lähetetyistä aserahdeista. Nämä Norjan aluevesien kautta kulkeneet asetoimitukset oli tarkoitettu käytettäviksi Suomen kansaa vastaan, mutta Norja ei mitenkään ollut pyrkinyt estämään niitten kulkua. Samaiset asekuljetukset saivat Churchillin ehdottamaan helmikuun lopulla myös täysin malmikenttien suunnitelmasta irrallista, puhtaasti Suomen auttamiseksi tarkoitettua operaatiota, jolla neuvostojoukkojen kontrolloimalle Petsamon rannikolle laskettaisiin miinakenttä. Sen toivottiin upottavan aseita kuljettaneet alukset.”[i]

Suomi oli silloin puolueeton ja liittoutumaton, mutta ei katsonut voivansa yksin torjua seuraavaa odotettavissa olevaa imperialistisen Venäjän hyökkäystä Suomen kimppuun. Niinpä Suomi tunnusteli mahdollisuutta muodostaa Ruotsin ja/tai Ruotsin ja Norjan kanssa puolueettoman puolustusliiton - mutta Venäjä esti tämän puolustusliiton muodostamisen, että sen olisi helpompi valloittaa koko Suomi missä Venäjä oli Talvisodassa epäonnistunut surkeasti. Venäjän pyrkimyksenä oli valloittaa koko Skandinavia.

”Erityisesti Churchilliä huolestutti se, että Suomen rauhanehdoissa Neuvostoliitto oli saanut oikeuden käyttää jäätöntä Petsamon satamaa ja rakentaa uuden rautatien Suomen alueen kautta Ruotsiin. Näitä kahta reittiä pitkin neuvostojoukoilla oli siitä lähtien vapaa pääsy malmikentille, ja kun Suomi oli kyvytön vastustamaan ja Neuvostoliitto yhä säilyi Saksan liittolaisena, oli tämä käänne omiaan synnyttämään »hyvin vaarallisen tilanteen». Vaikka nyt talvisodan »peitetarina» olikin menetetty - ja tavallaan se oli hyvä, Churchill korosti, koska senhetkiset operaatiot Suomessa eivät edistäneet Saksan häviötä - oli yhä tarpeen estää Neuvostoliiton mahdollinen eteneminen Atlantille.”[ii]

Lainaan historian professori Arvi Korhosen tutkimusta Barbarossa-suunnitelma ja Suomi:

”Kohta talvisodan päätyttyä tehty yritys saada aikaan puolustusliitto Ruotsin ja Norjan kanssa raukesi Neuvostoliiton uhkaavaan varoitukseen - mikä teki Saksalle mahdolliseksi suhteellisen pienin voimin vallata Norja. Sama tulos oli myöhemmin tehdyistä yrityksistä lähestyä Ruotsia ehkä aina unionin muodostamiseen saakka. Oli aivan ilmeistä, että Neuvostoliitto ei sietänyt mitään sellaista yhdistelmää, joka olisi vähentänyt Suomen isolaatiota, toisin sanoen loitontanut Suomea Neuvostoliiton etupiiristä. Välien rakentamista siedettäviksi Neuvostoliiton kanssa yritettiin Suomen taholta niin pitkälle menevin myönnyt yksin kuin maan itsenäisyys suinkin salli, joskus vähän pitemmällekin, mutta mikään ei näyttänyt riittävän, ja pelko vapauden menettämisestä oli koko maassa jokapäiväisenä huolena. Se tekee ymmärrettäväksi jatkuneet yritykset lähestyä Ruotsia, ja kaikkien siihen suuntaan tähtäävien yritysten jäätyä toteutumattomiksi haaveiksi, katseiden kääntymisen Saksan puoleen. Epäluulo sitä kohtaan oli kuitenkin suuri, koska Suomen onnettomuuksien käsitettiin saaneen alkunsa Saksan ja Neuvostoliiton välisestä sopimuksesta, jonka koko sisältöä ei tietenkään voitu tuntea.”[iii]

”Jos joitakin toiveita Saksan tuesta oli ollut, viimeisenkin jään­nöksen niistä oli omiaan hävittämään Hitlerin 19. 7. 1940 valtiopäivillä pitämä puhe, jossa selvin sanoin julistettiin koko maailman tietoon, että Suomi kuului maihin, joita kohtaan Saksa ei tuntenut mitään intressiä. Se oli Neuvostoliiton intressipiirissä.

Kesällä 1940 Suomen umpiossa ei enää tuntunut olevan mitään hengitystilaa eikä siitä näyttänyt olevan mitään ulospääsytietä.”[iv]

”Puolan jako ei ollut pannut koetukselle 23. 8. 1939 tehdyn sopimuksen aloittamaa lähentymistä Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Kumpikin oli siinä saanut suuremman saaliin kuin niiden ruoansulatukselle oli terveellistä. Stalinilla oli täysi syy ehdottaa saamansa puhtaasti puolalaisen alueen vaihtamista liettualaista vastaan ja koko puolalaisen valtion lopettamista. Silloinhan saattoi pitää varmana, että Puolan ja sen ystävien viha kohdistuisi Saksaa vastaan ja unohtuisi, mikä osuus sen likvidoinnissa Neuvostoliitolla oli ollut.”[v]

”Suomi joka tapauksessa oli nyt eristettynä ilman mitään ulkomaisen avun toivoa. Sen vuoksi Molotov kohta rauhansopimuksen tultua allekirjoitetuksi hänelle harvinaisella suurpiirteisyydellä saattoi sanoa suomalaisten voi­van varustautua miten tahtoivat. Mutta edellytyksenä tietysti oli Suomen pysyminen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvana maana. Sen vuoksi heti ensimmäiset merkit Suomen ja Ruotsin kesken käydyistä neuvotteluista läheisen yhteistoiminnan aikaan­saamiseksi aiheuttivat jyrkästi kielteisen reaktion ja sellaisen mielivaltaisen rauhansopimuksen tulkinnan, että kysymys oli Neuvostoliittoa vastaan kohdistetusta liittoutumisesta, jonka rauhansopimus kielsi.”[vi]

”Sitten suomalaiset siirtyivät puhumaan [Saksassa - jp] maansa sotilaallisesta tilanteesta. Halderin lyhyt merkintä »Ahvenanmaa-Petsamo­Salla» osoittaa, että suomalaiset kiinnittivät hänen huomiotaan niihin Suomen alueen hyökkäys vaaran alaisiin kohtiin, jotka varmasti kiinnostivat saksalaisiakin: Ahvenanmaahan, joka oli kuin pullon suussa oleva korkki Saksan malminkuljetusreitin vieressä, Petsamoon, josta Saksa sai nikkelin sotatarviketeollisuuteensa, ja Sallaan, jonka rataa voitiin pitää koko Pohjois-Skandinaviaa uhkaavana hyökkäystienä. Tähän liittyen suomalaiset totesivat pahimmat aukot Suomen aseistuksessa: puuttui kauaskantoisia tykkejä ja lentokoneita.

Tämä oli vain alkuvalmistelua, jonka jälkeen suomalaiset ottivat esille kysymyksen, joka ilmeisestikin oli heille pääasia: Suomen turvaamisen muodostamalla Ruotsin-Suomen personaali­unioni. Siihen he pyysivät Saksan apua, koska Ruotsin asenne heidän käsityksensä mukaan oli Saksan suhtautumisesta riippuvainen. Ruotsi voisi irrottaa 5 divisioonaa Suomen avuksi.”[vii]

”Kysymys Ruotsin-Suomen unionista kiinnosti Auswärtiges Amtia niin suuresti, että asian kehitystä seurattiin tarkoin, joten sen loppu vaiheita voi seurata hyvin saksalaistenkin asiakirjain perusteella. Suunnitelma raukesi, kuten tunnettua, Molotovin ilmoitettua Paasikivelle Suomen itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä, että Suomen ulkopolitiikan alistaminen Tukholman alaiseksi tietäisi Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhansopimuksen likvidoimista. Viikkoa myöhemmin Ruotsin lähettilään selitettyä aloitteen lähteneen Ruotsin taholta ja perustuvan status quon tunnustamisen pohjalle, Molotov vain viittasi Paasikivelle antamaansa selitykseen ja kaikeksi varmuudeksi uudisti sen tälle itselleen muutamien päivien perästä.”[viii]

Lainataan vielä marsalkka Mannerheimia, joka ajoi henkilökohtaisestikin Suomen ja Ruotsin välistä puolustusliittoa sekä ennen Talvisotaa, että Talvisodan jälkeenkin: ”On tuskin ihmettelemistä siinä, että tunnelmalle oli luonteenomaista syvä epäluuloisuus Neuvostoliittoa kohtaan, joka oli käynyt hyökkäykseen aivan ilmeisesti kukistaakseen koko maamme ja joka senkin jälkeen, kun rauhallisen ratkaisun pohja oli tavattu, yhä oli kiristänyt rauhan ehtojaan esittämällä uusia vaatimuksia?

Suomi oli kaikesta huolimatta valmis lojaalisesti mukautumaan Moskovan sopimuksen määräyksiin ja koettamaan hälventää  Neuvostoliiton mahdollisia epäluuloja. Luopumalla länsivaltojen tarjoamasta avusta olimme antaneet uuden selvän todisteen siitä, että halusimme pysytellä suurvaltojen selkkausten ulkopuolella, ja tämän jälkeen Neuvostoliitto saattoi ottaa lukuun sen seikan, että länsivaltojen mielenkiinto Suomeen todennäköisesti viilenisi. Ruotsin ja Norjan asenne talvisodan loppuvaiheessa täydensi Suomen eristyneisyyden.

Sotilaallisenkin aseman olisi pitänyt olla omiaan tyynnyttämään venäläisiä. Suomen armeija oli kärsinyt suhteellisen suuren mieshukan ja sen aineelliset apulähteet pahoja menetyksiä. Uudet rajat olivat avanneet maan alttiiksi hyökkäyksille, ja Hankoniemeltä oli lyhyt matka elintärkeisiin keskuksiin ja yhdyslinjoihin.

Epäluuloisuutta neuvostohallituksen tarkoituksia kohtaan ei vähentänyt sen torjuva asenne skandinaaviseen puolustusliittoon, josta oli ryhdytty neuvottelemaan heti rauhan tultua. Siinä vastaanotossa, joka tuli tämän Suomen aloitteen osaksi Ruotsissa ja Norjassa, oli Suomen kansa nähnyt toivon pilkahduksen ahdingossaan. Sitä suurempi oli pettymys kun saatiin tietää, että neuvostohallitus asettui vastustamaan suunnitelmaa vedoten rauhansopimuksen kolmanteen artiklaan, jossa sopimuspuolet sitoutuivat pidättymään hyökkäämästä toistensa kimppuun sekä tekemästä liittoa tai yhtymästä liittoumiin, jotka oli tähdätty toista sopimuspuolta vastaan. Kuitenkaan ei millään taholla voitu edes epäillä, että kysymyksessä olisi ollut jokin hyökkäysluontoinen liitto. Ajateltu puolustusallianssi liittyi nivelenä Pohjoismaiden johdonmukaiseen pyrkimykseen varjella puolueettomuuttaan, ja sen ainoa tarkoitus oli taata Pohjolan status quo, johon Suomen osalta kuuluivat Moskovan rauhan rajat. Lisätakeena liittoehdotuksen rauhallisista tarkoitusperistä oli siihen sisältyvä kaikkien osapuolien nimenomainen sitoumus olla ryhtymättä sotaan, mikäli ei ollut kysymyksessä yhteinen puolustautuminen hyökkääjää vastaan.”[ix]

Kuten Mannerheim jatkaa - se, että Venäjä esti Pohjoismaiden puolueettoman puolustusliiton syntymisen johti siihen, että Saksa sai valloitettua Norjan. Eikä siihen, että imperialistinen Venäjä olisi saanut valloitettua Suomen, Ruotsin ja Norjan kuten Venäjän tarkoitus oli.

Välirauha

Etusivulle


[i] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 131

[ii] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivut 147-148

[iii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, sivu 34

[iv] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, sivu 35

[v] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, sivu 36

[vi] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, sivu 38

[vii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, sivut 172-173

[viii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, sivu 175

[ix] G. Mannerheim, Muistelmat, II osa, 1952, sivut  275-277

Välirauha

Etusivulle

free counter