Olen
vakuuttunut siitä, että Venäjä nimenomaan halusi saada aikaan Toisen
Maailmansodan, saadakseen valloitettua koko Euroopan (aluksi). Lainaan
tohtori Markku Ruotsilan tutkimusta: ”Vielä vuonna 1931 [puhe 26.3-31 - jp]
Churchill korosti, että länsimaailman rauhan ja vapauden suurin uhkaaja oli
nimenomaan Neuvostoliitto eikä suinkaan nouseva kansallissosialismi, ja niinkin
myöhään kuin joulukuussa 1936 [puhe 3.12.36 - jp] - melkein kymmenen
kuukautta Reininmaan miehityksen jälkeen - hän viittasi kommunismiin sinä
voimana, joka yritti ajaa maailmaa sotaan.”[i]
No,
Venäjän ja Saksan välinen sota ei alkanut ihan niin kuin Venäjä halusi - Venäjän
yllätyshyökkäys länteen heinäkuussa 1941 ei onnistunut, kun Saksa
ennätti ensin hyökätä itään alkaen 22.6.1941.
Tarkastellaan
sellaista mielenkiintoista asiaa, että Venäjä ei halunnut hyökätä
Berliiniin sodan lopettamiseksi liian nopeasti - niin juuri, lue hitaasti
uudelleen.
Nimittäin
jos sota olisi loppunut liian aikaisin, niin Venäjällä olisi ollut selittämistä,
että miksi se eteni vielä sodan päättymisen jälkeen Balkanille, Unkariin,
Romaniaan, Bulgariaan ja Jugoslaviaan.
Niinpä
Venäjä ei pitänyt kiirettä sodan lopettamisen kanssa, eikä siksi hyökännyt
Berliiniin ennen kuin sai miehitettyä edellämainitun Itä-Euroopan. Lainaan Alan
Clark, Operaatio Barbarossa:
"Miksi
venäläiset pysähtyivät, kun vielä yksi keskitetty isku olisi voinut (kuten
myöhemmin tapahtuikin) viedä heidät Berliinin laidoille?
Tämä
ei varmasti johtunut siitä, etteikö heillä olisi ollut siihen voimaa. Kesäkuun
hyökkäykseen osallistuneilla viidellä neuvosto-»rintamalla» oli ollut 41
panssariprikaatia - yhtä suuri voima kuin 20 täysivahvuista saksalaista
panssaridivisioonaa. Tykistön ja jalkaväen suhteen heillä oli kuusin- ja
nelinkertainen ylivoima saksalaisiin nähden. Vaikka Puna-armeijan yhteydet
olivat venyneet äärimmilleen, saksalaisten menetykset olivat samoin sitä
edeltäneen perääntymisen aikana olleet paljon raskaammat. Jos Stavka olisi
antanut keskustan »rintamille» vahvennuksia Baltian maista ja Ukrainasta, nämä
olisivat saaneet Veikselille syyskuun keskivaiheille mennessä vielä paljon
ylivoimaisemmat joukot, kun koko saksalaisten asema lännessä oli
romahtamaisillaan ja kaikki reservit heitettiin Siegfried-linjalle.
Venäläiset
olisivat sitten voineet voimasuhteiden perusteella tehdä sodasta lopun
1944." --
”»Toinen
rintama», joka oli ollut niin oleellinen lisä neuvostopolitiikassa silloin,
kun se antoi toiveita länsivaltojen heikentämisestä sekä Puna-armeijaan
kohdistuneen paineen lievittämisestä, oli nyt esteenä kommunismin
etenemiselle Euroopassa. Stalin oli päättänyt varmistaa Balkanin itselleen
ja työntää Venäjän »rajan» niin kauaksi länteen kuin mahdollista.
Suora marssi Berliiniin ennen kuin Balkan oli valloitettu saattaisi johtaa
siihen, että sota olisi päättynyt suuren osan Euroopasta ollessa vielä
nimellisesti Saksan miehittämänä. Unkarin, Romanian ja Bulgarian hallitukset
olivat kaikki olleet kosketuksessa länsivaltojen edustajiin 1944; Jugoslaviassa
Mihailovitshin haamu vaivasi edelleen Titoa. Saksan vastarinnan nopeaa
luhistumista voisi seurata porvarillisten »keskusta»-hallitusten syntyminen. Nämä
voisivat vedota liittoutuneiden diplomaattiseen tukeen ainakin siihen, asti, kun
»vapaat vaalit» olisi järjestetty. Stalin oli tarpeeksi realisti tajutakseen,
että kommunistiset puolueet olivat yleisen mielipiteen mukaan niin läheisesti
Neuvostoliittoon yhdistetyt, että näiden satoja vuosia Venäjän pelossa eläneiden
maiden vaalien tulokset olisivat jo etukäteen varmat."[ii]
Venäjän
rauhanpropagandan sisäistäneet kohottivat varmaan Clarkia lukiessaan
kulmakarvojaan hämmästyksestä - olivathan Venäjän hyökkäysvaunut
”rauhan panssareita” ja Venäjän ohjukset ”rauhan ohjuksia”. :D
Kannattaa
kuitenkin muistaa samalla sekin tosiasia, että Venäjä ensin yllytti länsimieliset
puolalaiset joukot nousemaan kapinaan Varsovassa ennätettyään Varsovan
liepeille Veiksel-joella ja sitten kun saksalaiset alkoivat kukistamaan kapinaa
eivät menneetkään apuun puolalaisille, eivätkä antaneet länsivaltojenkaan
auttaa puolalaisia.
”Venäläiset
ilmoittivat heinäkuun 29. päivänä radiolähetyksessään kaupungin [Varsovan
- jp] pian tapahtuvasta vapauttamisesta ja kehoittivat »vastarintaliikettä»
nousemaan perääntyviä saksalaisia vastaan.”[iii]
Venäjä kieltäytyi antamasta brittikoneiden tankata välilaskulla Venäjän
alueelle, jotta puolalaisia olisi voitu auttaa tehokkaasti.[iv]
”Useista
Churchillin vaatimuksista huolimatta Neuvostoliitto ei suostunut auttamaan
saksalaisia vastustaneita puolalaisia eikä sallimaan amerikkalaisten aselähetyksiä
näiden alueelle”.[v]
Kyseessä oli täsmälleen sama Venäjän imperialismi - Venäjä halusi tuhota
Puolan kansallismieliset voimat, jotka olisivat voineet taistella myös Venäjää
vastaan, kun Venäjä miehitti Puolan puolalaisten tahdon vastaisesti.
Jatketaan
vielä tohtori Ruotsilaa: Veiksel-joen tragedian hetkellä Churchill ei enää
koskaan puhunut Hitleristä vaan aina vain kommunisteista. »Hän [Churchill -
jp] näkee painajaisia puna-armeijan vyörymisestä kuin syöpä yhdestä maasta
toiseen.»[vi]
Kun
on odotettavissa, että ”punikit” nostavat edelläolevan luettuaan kauhean
parun, että se on natsipropagandaa, niin todettakoon Alan Clarkin olevan selvästikin
hyvin natsivastainen. Hän on koko ajan nostanut kirjassaan erityisesti esille
natsien rikoksia ihmisyyttä vastaan. Suomalaista tohtori Markku Ruotsilaa
olisi selvästikin epäoikeudenmukaista väittää natsipropagandan levittäjäksi
- tutkija on tutkimustyössään löytänyt tällaisenkin asian. Lainaan vielä
sveitsiläistä professoria Eddy Baueria samasta asiasta - ettei vaan
olisi puolueeton taho. No, todettakoon, että professori Bauer on joko pelännyt
Venäjää tai kirjoitti muuten venäläismielisesti, sillä hänen
massiivisessa kirjasarjassaan Toinen maailmansota on kuvattu mm. Saksan
natsien suorittama juutalaisten kansanmurha hyvin perusteellisesti, mutta ei ole
juurikaan mainittu Venäjän suunnattomia rikoksia ihmisyyttä vastaan samassa
sodassa.
”Puolalaisten
velvollisuus oli ottaa vastaan neuvostojoukot liittolaisina eikä
'vapauttaja-miehittäjinä'. Juuri tätä Stalin ei halunnut.
Kremlin
johdon mielestä Puolan Kotiarmeija oli vain Lontoossa toimivan 'vastavallankumouksellisen
puolalaisen kuppikunnan' väline, ja lontoolaiset johtajat olivat 'kapitalismin
orjia' ja 'porvarillisen yliisänmaallisia'. Kaiken tämän lisäksi he olivat
julkeasti väittäneet Katynin verilöylyä NKVD:n (Neuvostoliiton sisäasiain
kansankomissariaatin) työksi.”[vii]
--
”Stalin
ei kuitenkaan tyytynyt pelkästään pysymään erillään kapinallisista (joita
hän 22. elokuuta nimitti »kouralliseksi rikollisia, jotka kaapatakseen
vallan ovat käynnistäneet Varsovan
uhkayrityksen»), vaan kieltäytyi lisäksi itsepäisesti antamasta länsiliittoutuneiden
lentokoneille laskeutumislupaa Neuvostoliiton alueelle, missä ne olisivat täyttäneet
polttoainesäiliönsä suoritettuaan tehtävänsä Varsovassa. Hän tiesi että
tämä huomattavasti hankaloittaisi liittoutuneiden toimintaa heidän lennättäessään
tarvikkeita onnettoman kaupungin puolustajille.”[viii]
Kieltämällä niiltä tämän luvan ”Stalin ei jättänyt elokuun 1. päivän
kapinallisille muuta vaihtoehtoa kuin kuoleman tai vankeuden ja että hän teki
sen tieten tahtoen.”[ix]
Siitä
taas, etteikö Venäjän pyrkimyksenä ollut koko ajan päästä hallitsemaan
Mustanmeren ja Välimeren välissä olevia Bosporin salmia ja Dardanellejä ei
ole pienintäkään epäilystä. Lainataan vaikka professori Arvi Korhosen
tutkimusta Barbarossa-suunnitelma ja Suomi: Venäjä esitti kirjallisesti
Saksalle vaatimuksia 25.11.1940:
-
saksalaiset
joukot poistettava viipymättä Suomesta;
- Venäjän on saatava maa- ja merivoimien tukikohta Turkin salmissa;
- Bulgaria Venäjälle - pakotettava avunantosopimukseen;
- Venäjän pyrkimysten painopiste Batumin ja Bakun eteläpuolinen alue yleissuuntana Persianlahti.[x]
[i] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 75
[ii] Alan Clark, Operaatio Barbarossa, sivu 331
[iii] Alan Clark, Operaatio Barbarossa, sivut 320-321
[iv] Alan Clark, Operaatio Barbarossa, sivut 320-321
[v] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 202
[vi] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 202
[vii] Eddy Bauer, Toinen maailmansota, 1975, osa 4, sivu 120
[viii] Eddy Bauer, Toinen maailmansota, 1975, osa 4, sivu 123
[ix] Eddy Bauer, Toinen maailmansota, 1975, osa 4, sivu 124
[x] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 154