Venäjä ei halunnut lopettaa sotaa

 Olen vakuuttunut siitä, että Venäjä nimenomaan halusi saada aikaan Toisen Maailmansodan, saadakseen valloitettua koko Euroopan (aluksi). Lainaan tohtori Markku Ruotsilan tutkimusta: ”Vielä vuonna 1931 [puhe 26.3-31 - jp] Churchill korosti, että länsimaailman rauhan ja vapauden suurin uhkaaja oli nimenomaan Neuvostoliitto eikä suinkaan nouseva kansallissosialismi, ja niinkin myöhään kuin joulukuussa 1936 [puhe 3.12.36 - jp] - melkein kymmenen kuukautta Reininmaan miehityksen jälkeen - hän viittasi kommunismiin sinä voimana, joka yritti ajaa maailmaa sotaan.”[i]

No, Venäjän ja Saksan välinen sota ei alkanut ihan niin kuin Venäjä halusi - Venäjän yllätyshyökkäys länteen heinäkuussa 1941 ei onnistunut, kun Saksa ennätti ensin hyökätä itään alkaen 22.6.1941.

Tarkastellaan sellaista mielenkiintoista asiaa, että Venäjä ei halunnut hyökätä Berliiniin sodan lopettamiseksi liian nopeasti - niin juuri, lue hitaasti uudelleen.

Nimittäin jos sota olisi loppunut liian aikaisin, niin Venäjällä olisi ollut selittämistä, että miksi se eteni vielä sodan päättymisen jälkeen Balkanille, Unkariin, Romaniaan, Bulgariaan ja Jugoslaviaan.

Niinpä Venäjä ei pitänyt kiirettä sodan lopettamisen kanssa, eikä siksi hyökännyt Berliiniin ennen kuin sai miehitettyä edellämainitun Itä-Euroopan. Lainaan Alan Clark, Operaatio Barbarossa:

"Miksi venäläiset pysähtyivät, kun vielä yksi keskitetty isku olisi voinut (kuten myöhemmin tapahtuikin) viedä heidät Berliinin laidoille?

Tämä ei varmasti johtunut siitä, etteikö heillä olisi ollut siihen voimaa. Kesäkuun hyökkäykseen osallistuneilla viidellä neuvosto-»rintamalla» oli ollut 41 panssariprikaatia - yhtä suuri voima kuin 20 täysivahvuista saksalaista panssaridivisioonaa. Tykistön ja jalkaväen suhteen heillä oli kuusin- ja nelinkertainen ylivoima saksalaisiin nähden. Vaikka Puna-armeijan yhteydet olivat venyneet äärimmilleen, saksalaisten menetykset olivat samoin sitä edeltäneen perääntymisen aikana olleet paljon raskaammat. Jos Stavka olisi antanut keskustan »rintamille» vahvennuksia Baltian maista ja Ukrainasta, nämä olisivat saaneet Veikselille syyskuun keskivaiheille mennessä vielä paljon ylivoimaisemmat joukot, kun koko saksalaisten asema lännessä oli romahtamaisillaan ja kaikki reservit heitettiin Siegfried-linjalle.

Venäläiset olisivat sitten voineet voimasuhteiden perusteella tehdä sodasta lopun 1944." --

”»Toinen rintama», joka oli ollut niin oleellinen lisä neuvostopolitiikassa silloin, kun se antoi toiveita länsivaltojen heikentämisestä sekä Puna-armeijaan kohdistuneen paineen lievittämisestä, oli nyt esteenä kommunismin etenemiselle Euroopassa. Stalin oli päättänyt varmistaa Balkanin itselleen ja työntää Venäjän »rajan» niin kauaksi länteen kuin mahdollista. Suora marssi Berliiniin ennen kuin Balkan oli valloitettu saattaisi johtaa siihen, että sota olisi päättynyt suuren osan Euroopasta ollessa vielä nimellisesti Saksan miehittämänä. Unkarin, Romanian ja Bulgarian hallitukset olivat kaikki olleet kosketuksessa länsivaltojen edustajiin 1944; Jugoslaviassa Mihailovitshin haamu vaivasi edelleen Titoa. Saksan vastarinnan nopeaa luhistumista voisi seurata porvarillisten »keskusta»-hallitusten syntyminen. Nämä voisivat vedota liittoutuneiden diplomaattiseen tukeen ainakin siihen, asti, kun »vapaat vaalit» olisi järjestetty. Stalin oli tarpeeksi realisti tajutakseen, että kommunistiset puolueet olivat yleisen mielipiteen mukaan niin läheisesti Neuvostoliittoon yhdistetyt, että näiden satoja vuosia Venäjän pelossa eläneiden maiden vaalien tulokset olisivat jo etukäteen varmat."[ii]

Venäjän rauhanpropagandan sisäistäneet kohottivat varmaan Clarkia lukiessaan kulmakarvojaan hämmästyksestä - olivathan Venäjän hyökkäysvaunut ”rauhan panssareita” ja Venäjän ohjukset ”rauhan ohjuksia”. :D

Kannattaa kuitenkin muistaa samalla sekin tosiasia, että Venäjä ensin yllytti länsimieliset puolalaiset joukot nousemaan kapinaan Varsovassa ennätettyään Varsovan liepeille Veiksel-joella ja sitten kun saksalaiset alkoivat kukistamaan kapinaa eivät menneetkään apuun puolalaisille, eivätkä antaneet länsivaltojenkaan auttaa puolalaisia.

”Venäläiset ilmoittivat heinäkuun 29. päivänä radiolähetyksessään kaupungin [Varsovan - jp] pian tapahtuvasta vapauttamisesta ja kehoittivat »vastarintaliikettä» nousemaan perääntyviä saksalaisia vastaan.”[iii] Venäjä kieltäytyi antamasta brittikoneiden tankata välilaskulla Venäjän alueelle, jotta puolalaisia olisi voitu auttaa tehokkaasti.[iv]Useista Churchillin vaatimuksista huolimatta Neuvostoliitto ei suostunut auttamaan saksalaisia vastustaneita puolalaisia eikä sallimaan amerikkalaisten aselähetyksiä näiden alueelle”.[v] Kyseessä oli täsmälleen sama Venäjän imperialismi - Venäjä halusi tuhota Puolan kansallismieliset voimat, jotka olisivat voineet taistella myös Venäjää vastaan, kun Venäjä miehitti Puolan puolalaisten tahdon vastaisesti.

Jatketaan vielä tohtori Ruotsilaa: Veiksel-joen tragedian hetkellä Churchill ei enää koskaan puhunut Hitleristä vaan aina vain kommunisteista. »Hän [Churchill - jp] näkee painajaisia puna-armeijan vyörymisestä kuin syöpä yhdestä maasta toiseen.»[vi]

Kun on odotettavissa, että ”punikit” nostavat edelläolevan luettuaan kauhean parun, että se on natsipropagandaa, niin todettakoon Alan Clarkin olevan selvästikin hyvin natsivastainen. Hän on koko ajan nostanut kirjassaan erityisesti esille natsien rikoksia ihmisyyttä vastaan. Suomalaista tohtori Markku Ruotsilaa olisi selvästikin epäoikeudenmukaista väittää natsipropagandan levittäjäksi - tutkija on tutkimustyössään löytänyt tällaisenkin asian. Lainaan vielä sveitsiläistä professoria Eddy Baueria samasta asiasta - ettei vaan olisi puolueeton taho. No, todettakoon, että professori Bauer on joko pelännyt Venäjää tai kirjoitti muuten venäläismielisesti, sillä hänen massiivisessa kirjasarjassaan Toinen maailmansota on kuvattu mm. Saksan natsien suorittama juutalaisten kansanmurha hyvin perusteellisesti, mutta ei ole juurikaan mainittu Venäjän suunnattomia rikoksia ihmisyyttä vastaan samassa sodassa.

Puolalaisten velvollisuus oli ottaa vastaan neuvostojoukot liittolaisina eikä 'vapauttaja-miehittäjinä'. Juuri tätä Stalin ei halunnut.

Kremlin johdon mielestä Puolan Kotiarmeija oli vain Lontoossa toimivan 'vastavallankumouksellisen puolalaisen kuppikunnan' väline, ja lontoolaiset johtajat olivat 'kapitalismin orjia' ja 'porvarillisen yliisänmaallisia'. Kaiken tämän lisäksi he olivat julkeasti väittäneet Katynin verilöylyä NKVD:n (Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin) työksi.”[vii] --

”Stalin ei kuitenkaan tyytynyt pelkästään pysymään erillään kapinallisista (joita hän 22. elokuuta nimitti »kouralliseksi rikollisia, jotka kaapatakseen vallan ovat käynnistäneet Varsovan uhkayrityksen»), vaan kieltäytyi lisäksi itsepäisesti antamasta länsiliittoutuneiden lentokoneille laskeutumislupaa Neuvostoliiton alueelle, missä ne olisivat täyttäneet polttoainesäiliönsä suoritettuaan tehtävänsä Varsovassa. Hän tiesi että tämä huomattavasti hankaloittaisi liittoutuneiden toimintaa heidän lennättäessään tarvikkeita onnettoman kaupungin puolustajille.”[viii] Kieltämällä niiltä tämän luvan ”Stalin ei jättänyt elokuun 1. päivän kapinallisille muuta vaihtoehtoa kuin kuoleman tai vankeuden ja että hän teki sen tieten tahtoen.”[ix]

Siitä taas, etteikö Venäjän pyrkimyksenä ollut koko ajan päästä hallitsemaan Mustanmeren ja Välimeren välissä olevia Bosporin salmia ja Dardanellejä ei ole pienintäkään epäilystä. Lainataan vaikka professori Arvi Korhosen tutkimusta Barbarossa-suunnitelma ja Suomi: Venäjä esitti kirjallisesti Saksalle vaatimuksia 25.11.1940:

-         saksalaiset joukot poistettava viipymättä Suomesta;

-         Venäjän on saatava maa- ja merivoimien tukikohta Turkin salmissa;

-         Bulgaria Venäjälle - pakotettava avunantosopimukseen;

-         Venäjän pyrkimysten painopiste Batumin ja Bakun eteläpuolinen alue yleissuuntana Persianlahti.[x]

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle


[i] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 75

[ii] Alan Clark, Operaatio Barbarossa, sivu 331

[iii] Alan Clark, Operaatio Barbarossa, sivut 320-321

[iv] Alan Clark, Operaatio Barbarossa, sivut 320-321

[v] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 202

[vi] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 202

[vii] Eddy Bauer, Toinen maailmansota, 1975, osa 4, sivu 120

[viii] Eddy Bauer, Toinen maailmansota, 1975, osa 4, sivu 123

[ix] Eddy Bauer, Toinen maailmansota, 1975, osa 4, sivu 124

[x] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 154

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle

free counter