Suomi oli otettava haltuun asevoimin

”Kun huhtikuussa 1944 oli varmistunut, että Suomen eduskunta tulisi selkeästi hylkäämään rauhanehdot, neuvostohallitus kallistui linjaan, että Suomea olisi kohdeltava kuten Saksan satelliitteja, mikä siis tarkoitti ehdottoman antautumisen vaatimusta. Stalin oli nyt päättänyt, että Suomi oli otettava haltuun asevoimin. Suomen armeija oli lyötävä maavoimien suurhyökkäyksellä Karjalan kannaksella ja Aunuksen Karjalassa. Näin luotaisiin mahdollisuus edetä Suomen tärkeimpiin asutuskeskuksiin, mm. Helsinkiin. Stalin uskoi, että Suomen puolustus ja poliittinen vastarinta luhistuisivat, kun Suomen kenttäarmeija lyötäisiin.

Suurhyökkäys Suomea vastaan alkoi 9./10.6.1944, kohta länsivaltain aloitettua Normandian maihinnousun. Eteneminen näytti aluksi sujuvan suunnitelmien mukaan. Viipuri vallattiin 20.6.1944, aikataulun mukaisesti, joskin käsketty Suomen armeijan päävoimien tuhoaminen jäi toteutumatta. Leningradin rintaman joukot saivat nyt käskyn tuhota Suomen armeijan Viipurin ja Kymijoen välisellä alueella sekä valmistautua sitten etenemään Suomen sisäosiin sekä Helsinkiin.”[i]

Leningradin rintaman joukot eivät kuitenkaan kyenneet tuhoamaan Suomen armeijaa, sillä Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot:

- Tali-Ihantalan torjuntavoitto;

- Torjuntavoitto Viipurinlahdella;

- Äyräpää-Vuosalmen torjuntavoitto;

- Torjuntavoitto U-asemassa;

- Ilomantsin torjuntavoitto.



[i] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 297

Jatkosota

Etusivulle