”Kun
huhtikuussa 1944 oli varmistunut, että Suomen eduskunta tulisi selkeästi hylkäämään
rauhanehdot, neuvostohallitus kallistui linjaan, että Suomea olisi kohdeltava
kuten Saksan satelliitteja, mikä siis tarkoitti ehdottoman antautumisen
vaatimusta. Stalin oli nyt päättänyt, että Suomi oli otettava haltuun
asevoimin. Suomen armeija oli lyötävä maavoimien suurhyökkäyksellä
Karjalan kannaksella ja Aunuksen Karjalassa. Näin luotaisiin mahdollisuus edetä
Suomen tärkeimpiin asutuskeskuksiin, mm. Helsinkiin. Stalin uskoi, että Suomen
puolustus ja poliittinen vastarinta luhistuisivat, kun Suomen kenttäarmeija lyötäisiin.
Suurhyökkäys
Suomea vastaan alkoi 9./10.6.1944, kohta länsivaltain aloitettua Normandian
maihinnousun. Eteneminen näytti aluksi sujuvan suunnitelmien mukaan. Viipuri
vallattiin 20.6.1944, aikataulun mukaisesti, joskin käsketty Suomen armeijan päävoimien
tuhoaminen jäi toteutumatta. Leningradin rintaman joukot saivat nyt käskyn
tuhota Suomen armeijan Viipurin ja Kymijoen välisellä alueella sekä
valmistautua sitten etenemään Suomen sisäosiin sekä Helsinkiin.”[i]
Leningradin
rintaman joukot eivät kuitenkaan kyenneet tuhoamaan Suomen armeijaa, sillä
Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot:
- Tali-Ihantalan
torjuntavoitto;
- Torjuntavoitto
Viipurinlahdella;