Sorokka-suunnitelma

Perusteita

Venäjän aloitettua Suomen ja Venäjän välillä käyty Jatkosota alkaen 22.6.1941 kello 6.05, Suomi lähti vastahyökkäykseen valtaamaan Venäjän miehittämänä olevat alueensa takaisin. Suomi aloitti päähyökkäyksensä Karjalan Armeijan voimin 10.7.1941, tavoitteenaan Laatokan-Karjalan vapautus. Samoilla lämpimillä edettiin hieman pidemmälle, kunnes saavutettiin paremmin puolustettavissa oleva linja, jonne asetuttiin puolustukseen.

[i]

Karjalan Armeijan pohjoispuolella suoraan Päämajan alaisuudessa toiminut 14.D oli edennyt Rukajärvelle ja asettunut siellä puolustukseen.

[ii]

Sorokka

Olisi ollut erittäin tärkeää sekä Suomelle, että Saksalle, että Muurmannin rata olisi katkaistu Sorokasta. Se olisi estänyt Venäjää saamasta valtavaa materiaalista apua ympäri vuoden sulana pysyvästä satamastaan Muurmanskissa. Saksan Lappiin sijoittamat voimat eivät riittäneet valloittamaan Muurmanskia.

[iii]

Tiivistelmä

”Muurmannin rata oli merkittävä Neuvostoliiton ulkomaanavun ja sotajoukkojen kuljetusreitti toisessa maailmansodassa vuoden 1941 loppupuolelta alkaen. Vuoden 1940 lopussa valmistunut Sorokasta alkanut Obozerskajan kautta Sisä-Venäjän rautatieverkkoon liittyvä rautatie osoitti merkityksensä suomalaisten vallattua Muurmannin radan Syväri – Karhumäki alueella.

Muurmansk oli talviaikaan Neuvostoliiton ainoa jäätön satama ja se kehittyi soveltuvuutensa vuoksi suureksi Neuvostoliiton ulkomaanavun määräsatamaksi, jonka kautta Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen materiaaliapu kulki. Muurmannin radan merkitys korostui etenkin sodan alkupuoliskolla, kun myöhemmin Persian kautta kulkeva yhdysreitti ei ollut vielä käytössä ja Vladivostokin reitin käyttö vaikeutui huomattavasti Japanin osallistuttua sotaan joulukuusta 1941 alkaen.

Suomalaisten ja saksalaisten sodankäynnille olisi ollut edullista vallata Sorokan rautatieliittymä ja katkaista sitä pitkin toimitettu ulkomaanapu ja vihollisjoukkojen keskitykset omia joukkoja vastaan. Valtausoperaatiota varten laadittiin maaliskuussa 1942 operaatiosuunnitelma, jota kenraali Aksel Airo nimitti sotien jälkeen »Sorokka-suunnitelmaksi».

Pohjois-Suomessa taistelleen saksalaisen Norjan armeijan tavoitteena oli Muurmannin radan katkaisu kolmella ryhmällä Muurmanskin, Kantalahden ja Louhen suunnilla. Lokakuuhun 1941 mennessä jokaisen ryhmän hyökkäys oli pysähtynyt tavoitettaan saavuttamatta. Rukajärven suunnan erittäin hyvin erämaasotaan sopinut 14.Divisioona oli edennyt hyökkäysvaiheessa jo noin 60 kilometrin etäisyydelle Muurmannin radasta ja siksi katsottiin jatko-operaatio yhteisvoimin parhaaksi suorittaa siltä suunnalta. Tämä suunnitelma sopi hyvin saksalaisille, koska he kuvittelivat sen antavan uusia mahdollisuuksia pysähtyneen hyökkäyksensä käynnistämiseksi.

Suomalaiset kykenivät selvittämään tiedustelullaan vastassa olevat vihollisen voimat, niiden vahvuudet ja heikkoudet, painopisteiden muodostumiset, joukkojen keskitykset ja linnoittamisen tilanteen. Sorokka-suunnitelman todennäköinen toimeenpanoaika oli maaliskuun lopussa 1942. Myöhemmin hyökkäystä olisi voitu jatkaa Sorokkaan. Viimeisin vaihe olisi ollut katkaista Sorokan ja Obozerskajan välinen rata, mikä olisi saartanut Sorokka – Jäämeri alueella olleet vihollisjoukot. Vienanmeren jäädyttyä nämä joukot olisi voitu täydellisesti eristää. Tämä oli tietenkin varsinkin saksalaisten tavoite. Moni suunnitteluvastuussa olleista suomalaisista upseereista piti Kotskoman tasan valtaamisoperaatiota toteuttamiskelpoisena. Myös ylipäällikkö Mannerheim kannatti operaation sotilaallista toteutusta.

Neuvostoliiton sotilaallinen suorituskyky oli heikko alkuvuodesta 1942. Puna-armeijan joukot valmistautuivat kuitenkin puolustamaan Muurmannin rataa ja Sorokkaa. Suomalaisten suunnittelemalle operaatioalueelle keskitettiin puna-armeijan lisäjoukkoja, puolustusasemia parannettiin ja maaliskuun lopulla sen joukkojen painopistettä siirrettiin sekä suomalaisjoukkojen suunnitellun hyökkäyksen painopistesuuntiin että Muurmannin radan suojaksi.

Suurimmaksi esteeksi operaation toteuttamiselle muodostui mahdollisuus menettää ulkopoliittiset suhteet Yhdysvaltoihin.”[iv]

Pajarin kirje

”18.Divisioonan (Maaselässä) komentaja kenraalimajuri Aaro Pajari lähetti marraskuun puolivälissä 1941 henkilökohtaisen kirjeen Mannerheimille. Sen mukaan ilman Obozerskajaan johtavan haararadan liittymän, Vienanmeren länsirannan ja Stalinin kanavan itäpuolisen alueen pysyvää haltuunottoa, Suomen armeija ei pystyisi suojaamaan nykyisiä saavutuksiaan riittävästi. Länsivaltojen sotatarvikeapu Neuvostoliitolle ja Muurmannin radan pohjoinen ulottuvuus muodostivat hänen mielestään suuren uhan Suomelle ja Skandinavialle.”[v]

Kenraalimajuri Airo

Tammikuun lopussa 1942 Sotamarsalkka Keitel kysyi Mannerheimin kantaa operaation toteuttamisesta. Marski vastasi, ettei ole edellytyksiä Sorokkaan saakka ulottuvalle operaatiolle. ”Päämajoitusmestari, kenraalimajuri A. F. Airo sai kuitenkin tehtäväkseen laatia hyökkäyssuunnitelman.

Päämajassa jatkui näin operaation suunnittelu sekä valmistelu. Suunniteltuja joukkojen siirtoja perusteltiin rajoitetuin tavoittein suoritettavan operaation valmisteluina Muurmannin radan suuntaan viitaten myös Sorokkaan. Laadittiin suunnitelmat suomalaisvoimin tehtävästä hyökkäyksestä, jonka tavoitteena oli saavuttaa paremmat ja lyhyemmät puolustusasemat Poventsa – Uikujärvi – Tunkua-tasalle. Suunnitelman pidemmälle viedyt tavoitteet olivat Sorokan alueen valtaus ja lopulta Sorokan – Jäämeren välillä olleiden neuvostojoukkojen saartaminen ja eristäminen.”[vi]

[vii]

Viljasen suunnitelma

”Päämajan Operatiivisen osaston Maavoimatoimiston päällikkö, everstiluutnantti T. V. Viljanen sai Airolta käskyn laatia muistion hyökkäyksestä, jonka tavoite oli Kotskoman tasa, joka samalla tulisi olemaan uusi puolustusasema.”[viii]

”Viljasen suunnitelmassa hyökkäysvoimina olivat Rukajärven suunnalla Kotskoman tien suunnassa 14.Divisioona, päätien eteläpuolella hyökkäisi Kuutsjärvi – Parandova-radan suunnalla 1.Jääkäriprikaati ja Panssariprikaati. Maaselän suunnalta siirrettävä Pajarin komentama 18.Divisioona hyökkäisi Tunkuan tien suunnassa. - -

Viljanen luovutti hyökkäystä ja uutta puolustuslinjaa koskevan muistion Airolle 10.3.1942. Airo hyväksyi suunnitelman, jonka jälkeen se esiteltiin Mannerheimille. Ylipäällikkö ei vastustanut suunnitelman operatiivista näkökulmaa. Hänen mielestään sen ulkopoliittinen merkitys Yhdysvaltojen suhteen oli kuitenkin arveluttava.”[ix]

Kolmen kenraalin suunnittelukokous

”Operaatiossa suunniteltiin hyökkäyksen päävastuu kenraalimajuri Raappanan komentaman 14.Divisioonan ja kenraalimajuri Laguksen komentaman 1.Jääkäriprikaatin joukoille. Sitä varten kenraalimajurit Airo ja Lagus matkustivat suunnittelukokoukseen Tiiksaan.”[x] Kokoustettiin 11.-12.3.1942.

”Hyökkäyksen tavoite olisi Uikujärvi – Kotskoma – Parandova – Tunkua –tasa. Tältä tasalta olisi mahdollisuus myöhemmin jatkaa hyökkäystä Sorokan alueelle. Operaation aloituspäiväksi suunniteltiin 29.3.1942.”[xi]

Joukot

Operaatioon suunnitellut joukot oli varattu ja irrotettu, osin jopa keskitetty, joten hyökkäys olisi voitu suorittaa.

Sorokka-operaation hylkääminen

Mannerheim ja Viljanen esittelivät Airon täydentämän suunnitelman presidentti Risto Rytille 24.3.1942.

”Ryti ilmoitti harkitsevansa asiaa ja ilmoittavansa kantansa kirjeellä, jonka hän lähetti ylipäällikölle 25.3.1942. Hän perusteli kirjeessä laajasti hyökkäyksen sotilaallisia ja poliittisia uhkakuvia sekä mahdollisia seurauksia suomalaisille joukoille.

Suurimmat pelot olivat suuret tappiot ja Yhdysvaltojen todennäköinen sodanjulistus. Huolimatta poliittisista uhkakuvista presidentti jätti lopullisen päätöksen Mannerheimille, mutta ilmoitti tukevansa myös päätöstä operaation toteuttamista. Mannerheimin päätös oli poliittisen linjan mukainen ja hän peruutti operaation.”[xii]

Mannerheim pelasti Venäjän häviöltä Toisessa Maailmansodassa

Tällä päätöksellä Suomi pelasti Venäjän. Kannattaa muistaa, että Venäjä hävisi Ensimmäisen Maailmansodan Saksalle, joutuen tekemään Brest-Litowskin rauhansopimuksen.