Suomi hankki halvalla käytettyjä raskaita
raketinheittimiä M270 MLRS puolustusvoimilleen ja antoi niille uuden nimen
298 RSRAKH 06.
Kotimaisesta nimestä näkyy ”hankintavuosi”. Koulutus
uusiin heittimiin alkoi vuonna 2008. Ongelmana on hyvin suppea
ampumatarvikevalikoima – eli hyvä järjestelmä on lähestulkoon tyhjän
panttina.
Vuoden 2012 puolustusselonteossa esitettiin pitkän
kantaman tykistöohjusten hankkimista näihin raketinheittimiin – jotta
raketinheittimistä olisi todellista hyötyä.
Nyt ollaan viimein siinä vaiheessa, että ollaan
hieromassa kauppoja ohjuksista.
Venäjän USAn suurlähetystö kuitenkin twiittaili nyt
ihmetellen mitä vihollista vastaan ampumatarvikkeet hankitaan. Vanhan sanonnan
mukaan: ”Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”.
Imperialistinen
Venäjä on hyvin suuri sotilaallinen
uhka Suomelle. Hankinta nostaa Venäjän hyökkäyskynnystä Suomen
kimppuun. Tarvittaessa niillä tuotetaan tappioita Suomeen hyökkäävälle
viholliselle. Maanpuolustus.