Krimin valloituksesta 1941-1942 ja vertauksia Ukrainan sotaan 2023

Toisen Maailmansodan tapahtumista referoin Krimin valloittajan marsalkka Erich von Mansteinin kirjaa Menetetyt voitot. Mansteinia pidetään aiheellisesti Saksan parhaana strategina ja operoijana taistelukentällä.

Taustaa

Venäjä aikoi hyökätä länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941. Siksi Saksa joutui tekemään ennakoivan iskun itään pari viikkoa ennen kuin Venäjä olisi hyökännyt.

Krimin niemimaa on lähestulkoon saari. Krimi on yhteydessä Ukrainan mantereeseen kapealla Perekopin kannaksella, jonka kautta hyökkäys Krimille piti suorittaa.

”Vuosien 1941-1942 Krimin sotaretken aikana Mustanmeren herruus oli venäläisillä.”[i] Kuten on myös vuonna 2023.

Saksan 11. armeija oli jo päässyt Perekopin kannaksen ohitse matkallaan itään, mutta ei ollut vielä hyökännyt Krimille, kun silloinen 11.A komentaja kenraalieversti von Schobert kaatui laskeutuessaan miinakenttään. Seuraavana päivänä 17.9.1941 kenraalieversti von Manstein otti 11.A komentoonsa Nikolajevin sotasatamassa.[ii] Nikolajev on nykyisin nimeltään Mykolaiv.

Mielenkiintoinen alkutilanne

Kun kirjoitan tätä artikkelia 31.3.2023, niin Mansteinin aloittaessa 11.A komentajana rintamatilanne oli nykyhetkeen nähden suorastaan herkullinen:

”Ottaessani vastaan armeijan komentajan tehtävät tilanne oli seuraava: kaksi armeijakuntaa, 30. armeijakunta kenraali von Salmuthin johdolla (72. jalkaväkidivisioona, 22. jalkaväkidivisioona ja Leibstandarte) ja kenraali Küblerin 49. vuoristoarmeijakunta (170. jalkaväkidivisioona sekä 1. ja 4. vuoristodivisioona), jatkoi Dneprillä lyödyn vastustajan takaa-ajoa itään ja lähestyi linjaa Melitopol-Dneprin mutka Zaporozjen eteläpuolella.

Kenraali Hansenin johtama 54. armeijakunta oli kääntynyt 46:nnella ja 73:nnella jalkaväkidivisioonallaan Krimin sisääntulotielle Perekopin kannakselle.”[iii]

[iv]

”Perekopin kapeikko, minkä kautta hyökkäys ainoastaan on mahdollinen, on sekin vain 7 kilometriä leveä. Hyökkäys täytyi suorittaa puhtaasti rintamansuuntaisesti täysin suojattomassa maastossa. Mitään saarrostusmahdollisuuksia ei ollut, koska rintama nojautui molemmin puolin mereen. Kapeikko oli jo vahvasti kenttälinnoitettu puolustusta varten. Sitä paitsi sen koko leveydeltä kulki 15 m syvä vanhoilta ajoilta peräisin oleva ”tataarihauta”.

Jos Perekopin kannaksen läpi onnistuttaisiin murtautumaan, niin etelämpänä oli uusi Ishunin kapeikko, missä hyökkäyskaista supistui suolajärvien ansiosta kolmeen neljään kilometriin.”[v]

Manstein teki oikean tilannearvion

Pelkästään yhdellä armeijakunnalla ei ole mahdollista voittaa ylivoimaista vihollista Krimillä. Tarvitaan lisää joukkoja muista Asovan meren rantaa itään hyökkäävistä 11.A joukoista, vaikka siellä tulisi kriisi tai kriisejä. Marsalkka Erich von Mansteinin motto oli, että ratkaisevassa kohdassa ei voi koskaan olla liian vahva. Siksi piti muualta heikentää joukkoja äärimmilleen, vaikka siitä seuraisi väliaikaisia ongelmia.

”Oli varmaa, että armeija [Erich von Manstein - jp] otti näillä toimenpiteillä huomattavan riskin, mikäli vastustaja lopettaisi itärintamalla vetäytymisen ja yrittäisi saada täällä aloitteen uudelleen haltuunsa. Tämä hinta oli maksettava, jos haluttiin välttää se, että Krimin valtaukseen ryhdyttäisiin riittämättömin voimin.”[vi]

Läpimurto Perekopin kapeikossa

”54. armeijakunta voi aloittaa 24. syyskuuta hyökkäyksen Perekopin kapeikkoa vastaan. Huolimatta voimakkaasta tykistön tuesta 46. ja 73. jalkaväkidivisioonan hyökkäysolot olivat vaikeimmat mahdolliset, koska hyökkäys suoritettiin täysin suojattomalla ja auringon paahtamalla suola-arolla, missä ei ollut tippaakaan vettä. Vastustaja oli muuttanut kapeikon 15 kilometriä syväksi, vahvasti rakennetuksi puolustuskentäksi, missä se taisteli itsepintaiseesti jokaisesta taisteluhaudasta ja tukikohdasta.

Torjuttuaan vihollisen voimakkaat vastahyökkäykset armeijakunnan onnistui 26. syyskuuta valloittaa Perekop ja ylittää tataarihauta. Kolmen seuraavan, raskaan hyökkäyspäivän aikana armeijakunta murtautui vihollisen syvän puolustusalueen läpi, ja valloittamalla vahvasti rakennetun Armjanskin 54. armeijakunta pääsi väljempään maastoon. Lyöty vastustaja vetäytyi Ishunin kannakselle sen jälkeen, kun se kärsimiensä suurten miestappioiden lisäksi oli jättänyt meille yli 10 000 vankia, 112 panssarivaunua ja 135 tykkiä.

Mutta tämän raskaan voiton hedelmiä, lopullista läpimurtoa Krimille, ei voitu vielä poimia. Vaikka myös vihollinen oli kärsinyt kovia tappioita, niin armeijakuntaa vastassa olleiden divisioonien lukumäärä oli lisääntynyt kuuteen. Yritys vallata myös Ishunin kapeikot välittömällä rynnäköllä ylitti kaiken todennäköisyyden mukaan joukkojen kyvyt, kun otettiin huomioon voimasuhteet ja ne huomattavat tappiot, joita myös saksalainen armeijakunta oli kärsinyt.”[vii]

Vihollisen vastahyökkäys 11.A itärintamalla

”Vastustaja teki tyhjäksi armeijan esikunnan aikeet kuljettaa paikalle tuoreita voimia – tarkoitus oli tuoda paikalle vuoristoarmeijakunta ja Leibstandarte. Ilmeisesti varautuen saksalaisten nopeaan yritykseen valloittaa Krim, vastustaja sijoitti uusia voimia Asovanmeren ja Dneprin väliselle rintamalle.

26. syyskuuta vastustaja aloitti 11. armeijan itärintamaa vastaan hyökkäyksen kahdella uudella armeijalla, 18:nnellä ja 9:nnellä, joissa oli yhteensä 12 suurimmaksi osaksi uutta tai täydennettyä divisioonaa. Tosin ensimmäisellä rynnäköllä 30. armeijakuntaa vastaan vihollinen ei saavuttanut menestystä, vaikka tilanne oli myös täällä todella jännittynyt. Sen sijaan Romanian 3. armeijan kaistalla vastustaja murskasi 4. vuoristoprikaatin ja repi kyseisen armeijan rintamaan 15 kilometrin levyisen aukon. Mainittu prikaati menetti pääosan tykistöstään, ja sen taistelukyky näytti olevan lopussa. Myös kaksi muuta romanialaista vuoristoprikaatia kärsi huomattavia tappioita.

Nyt ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kääntää se saksalainen vuoristoarmeijakunta, joka lähestyi jo Perekopin kapeikkoa, takaisin jotta Romanian 3. armeijan tilanne voitaisiin palauttaa ennalleen. Samanaikaisesti 11. armeijalta riistettiin sen ainoan nopean yhtymän, Leibstandarten, vapaa käyttöoikeus.”[viii] Leibstandarte suunnattiin 1. panssariryhmään hyökkäämään Rostoviin, sen sijaan että sitä olisi voitu käyttää Krimillä.

Lopulta 11.A ainoaksi tehtäväksi tuli Krimin valtaus

Oli jo alun alkaen huono ajatus, että yhden armeijan joukot haarautuisivat kahteen suuntaan (itä ja etelä). Lopulta päästiin tilanteeseen, että 11.A sai käyttää kaikki joukkonsa Krimin valtaukseen. 11.A menetti 49. vuoristoarmeijakunnan, mutta sai tilalle 42. armeijakunnan, johon kuului kaksi jalkaväkidivisioonaa (132. ja 24.).

Siten Krimin valtaukseen oli käytettävissä alkuperäisen 54. armeijakunnan lisäksi 30. armeijakunta ja 42. armeijakunta. Eikä yhtään panssarivaunua oikeaan panssarimaastoon.[ix]

Taistelu Ishunin kapeikosta

”Tältä taistelulta puuttui lähes kaikki ne edellytykset, joita yleensä vaaditaan hyökättäessä linnoitettuja asemia vastaan.

Lukumääräinen ylivoima oli neuvostoliittolaisella puolustajalla, ei saksalaisella hyökkääjällä. 11. armeijan yhteensä kuutta divisioonaa vastassa oli pian jo 8 neuvostoliittolaista jalkaväki- ja ratsuväkidivisioonaa. Neuvostoliitto näet tyhjensi 16. lokakuuta Romanian 4. armeijan siihen asti tuloksetta saartaman Odessan linnoituksen ja kuljetti sitä puolustaneen armeijan meritse Krimille. Vaikka Saksan ilmavoimat ilmoittivat upottaneensa 32 000 tonnia, pääosa Odessasta lähteneistä laivasaattueista selviytyi kuitenkin Sevastopolin ja Krimin länsirannikon satamiin. Tämän neuvostoarmeijan ensimmäiset divisioonat ilmestyivät pian hyökkäyksemme alettua taistelurintamalle.

Saksan tykistö oli tosin viholliseen verrattuna ylivoimainen ja tuki tehokkaasti jalkaväen hyökkäystä, mutta vihollisen puolelta peliin voivat puuttua panssarin suojassa olevat rannikkopatterit, jotka sijaitsivat Krimin luoteisrannikolla ja Sivasin etelärannalla. Kyseiset rannikkopatterit olivat aluksi saksalaistykistön ulottumattomissa. Kun neuvostoliittolaisilla oli vastahyökkäyksiin käytettävissä lukuisasti panssarivaunuja, 11. armeijalla ei ollut yhtä ainutta panssaria.

Ylemmällä johdolla oli tuskin mitään mahdollisuuksia helpottaa taktisilla toimenpiteillä joukkojen vaikeaa hyökkäystä. Vastustajan yllättäminen ei ollut enää tässä tilanteessa mahdollista. Vihollinen odotti hyökkäystä hyvin rakennetuissa asemissa. Kuten jo Perekopissa niin myös täällä meri esti toiselta ja Sivas toiselta puolelta kaikki mahdollisuudet vastustajan saartamiseen tai edes sivustan tulittamiseen. Päinvastoin hyökkäys täytyi toteuttaa täysin rintamansuuntaisesti niiden kolmen kapean väylän kautta, joihin ympärillä oleva meri oli kannakset jakanut.

Näiden kolmen kaistan kapeus mahdollisti aluksi vain kolmen divisioonan (73., 46. ja 22.) käytön 54. armeijakunnan alaisuudessa, kun taas 30. armeijakunta voisi tulla vahvistukseksi vasta sen jälkeen, kun olisimme valloittaneet hieman tilaa kapeikkojen eteläpuolelta.

Sitä paitsi myös täällä täysin tasainen, vain ruohon peittämä suola-aro ei antanut hyökkääjälle mitään suojaa, ja ilmatilaa hallitsivat Neuvostoliiton ilmavoimat! Neuvostoliittolaiset maataistelukoneet ja hävittäjät syöksyivät jatkuvasti kohti jokaista havaitsemaansa maalia. Etulinjassa taistelevan jalkaväen ja tykkipatterien kaivautumisen lisäksi myös selustassa täytyi jokaiselle ajoneuvolle ja hevoselle kaivaa suojahauta, jotta ne välttyisivät vihollislentäjiltä. Tilanne kehittyi niin pitkälle, että ilmatorjuntapatterit eivät uskaltaneet enää tulittaa, koska ilmahyökkäys olisi murskannut ne välittömästi. Vasta sen jälkeen kun Mölder hävittäjälentolaivueineen tuli paikalle, onnistuttiin viimeisinä hyökkäyspäivinä lakaisemaan taivas puhtaaksi ainakin valoisan ajaksi. Yöllä hänkään ei voinut estää vihollisen ilmahyökkäyksiä.”[x]

Loppuuko hyökkääjän voimat kesken?

”25. lokakuuta näytti joukkojen hyökkäysvoima kuluneen loppuun. Erityisen hyvän divisioonan komentaja oli ilmoittanut jo kaksi kertaa, että hänen rykmenttiensä voimat olivat lopussa. Kyseessä oli tuollaisissa kamppailuissa aina eteen tuleva hetki, jolloin taistelun kohtalo on veitsen terällä. Ajankohta, jolloin nähdään kumpi on vahvempi: hyökkääjän tahto ottaa itsestään kaikki irti vai puolustajan vastustuskyky. Vain johtaja voi päättää, vaaditaanko joukoilta voimien ponnistamista äärimmilleen silläkin uhalla, että suuret tappiot osoittautuvat lopulta kuitenkin turhiksi. Mutta johtajan päätös olisi turha, jos hän ei voisi luottaa joukkoihin ja niiden haluun olla antamatta periksi.

11. armeijan johto ei ollut kaiken sen jälkeen, mitä joukoilta oli täytynyt vaatia, valmis päästämään voittoa käsistään ehkä viime hetkellä heikkouden takia. Kaikesta huolimatta sotilaiden murtumaton hyökkäyshenki voitti vastustajan sisukkaan puolustustahdon. Vielä yhden raskaan taistelupäivän jälkeen päästiin 27. lokakuuta lopulliseen tulokseen. 28. lokakuuta luhistui neuvostoliittolaisten puolustus kymmenen päivää kestäneiden katkerien taistelujen jälkeen. 11. armeija voi siirtyä takaa-ajoon.”[xi]

Takaa-ajo

”Ilmeisesti vihollinen vetäytyi, sen jälkeen kun sen puolustus oli luhistunut kapeikkojen eteläpuolella, Odessasta tulleella ”rannikkoarmeijallaan” (5 jalkaväki ja 2 ratsuväkidivisioonaa) etelään pääkaupunkiin Simferopoliin. Kaupunki muodosti avainkohdan niille ainoille päällystetyille teille, jotka pitkin Jailavuoriston pohjoisreunaa johtivat Sevastopoliin tai Kertshin niemimaalle ja vuoren yli etelärannikon satamiin. Toinen ryhmä (9. armeijakunta, jossa oli 4 jalkaväki ja 2 ratsuväkidivisioonaa) näytti haluavan vetäytyä kaakkoon, siis Kertshin niemimaan suuntaan. Kolme divisioonaa oli ilmeisesti jo reservinä Simferopolin-Sevastopolin alueella.”[xii]

Manstein pohtii vihollisen mahdollisia aikomuksia, mutta jätän ne pois.

”Näiden ajatuskulkujen mukaisesti vasta saapunut ja kolme divisioonaa käsittävä (73., 46. ja 170) 42. armeijakunta sijoitettiin ajamaan takaa vetäytyvää vihollisryhmää Feodosijan-Kertshin suunnalle. Armeijakunnan pitäisi mikäli mahdollista pysäyttää vastustaja Parpatshin kapeikossa ja estää vihollisen lastaus laivaan joko Feodosian tai Kertshin satamissa.

Armeijan pääosan täytyi pyrkiä mitä kiivaimman takaa-ajon avulla tekemään tyhjäksi venäläisten kaikki yritykset muodostaa uusi rintama vuoriston pohjoisreunalle. Ennen kaikkea oli tärkeää estää se, että aluksi Simferopoliin vetäytyvä vihollisen pääryhmä voisi pelastautua Sevastopolin linnoitusalueelle.

Tämän mukaisesti 30. armeijakunta, 72. ja 22. divisioona, sijoitettiin Simferopolin suunnalle, jotta se estäisi vastustajan asettumisen vuoriston reunalle. Armeijakunnan olisi saatava mahdollisimman pian valvontaansa myös rannikkotie Alushta-Sevastopol hyökkäämällä nopeasti Jailavuoriston kautta pitkin tietä Simferopol-Alushta.

54. armeijakunta (50. ja vasta rintamalle saapunut 132. jalkaväkidivisioona sekä moottoroitu prikaati) sai takaa-ajosuunnaksi Bahtishisarain-Sevastopolin. Täällä oli tärkeää katkaista niin nopeasti kuin mahdollista vastustajalta tie Simferopol-Sevastopol. Lisäksi armeija toivoi voivansa vallata Sevastopolin yllätyshyökkäyksellä.”[xiii]

[xiv]

”16. marraskuuta raju takaa-ajo oli ohi ja Krim oli linnoitusalueeseen asti käsissämme.

42. armeijakunta murskasi käymällä nopeasti kimppuun vastustajan yrityksen pysäyttää takaa-ajo Parpatshin kapeikkoon. Armeijakunta valtasi Feodosijan tärkeän sataman ennen kuin vastustaja oli kyennyt ottamaan sieltä laivaansa huomattavia voimia. Lisäksi armeijakunta valloitti 15. marraskuuta Kertshin. Vain merkityksettömiä vastustajan joukkoja pääsi pakenemaan salmen yli Tamanin niemimaalle.

Hyökkäämällä nopeasti Simferopolin kautta, kaupungin jonka 72. divisioonan kärkiosasto valtasi jo 1. lokakuuta, ja murtautumalla vuoristotietä etelärannikolle Alushtan kohdalla 30. armeijakunnan onnistu jakaa vastustajan päävoimat kahteen osaan. Siten vihollisen oli mahdotonta muodostaa puolustusrintama vuoriston pohjoisreunalle, ja lisäksi se kaikki Simferopol-Alushta tien itäpuolelle tungetut voimat kulkivat kohti tuhoaan. 42. armeijakunta oli jo sulkenut vastustajan voimilta Feodosijan pelastavan sataman. 30. armeijakunta sai pian haltuunsa myös rannikkotien Alushta-Jalta-Sevastopol. 30. armeijakunnan hyökkäys päättyi jalkaväkirykmentti 105:n suorittamaan Balaklavan linnakkeen rohkeaan valtaukseen.”[xv]

”Armeijan oikealla siivellä moottoroitu prikaati Ziegler heitettiin eteen katkaisemaan niin pian kuin mahdollista vastustajan vetäytymistie Sevastopoliin. Prikaati sai myös ajoissa haltuunsa tämän tien Alma- ja Katsajoen yli menevät sillat. Everstiluutnantti von Boddien johtama 22. jalkaväkidivisioonan tiedustelupataljoona hyökkäsi vuoriston ylitse etelärannikolle Jaltan luona. Siten vastustajalta oli katkaistu kaikki Sevastopoliin johtavat päällystetyt vetäytymistiet. Simferopol-Alushta tien itäpuolelle tungetuille vastustajan osille jäivät avoimeksi vain vaikeakulkuiset, linnoitukseen johtavat vuoristotiet. Houkuttelevasta ajatuksesta, yrittää prikaati Zieglerin avulla kaapata Sevastopol, täytyi kuitenkin luopua. Prikaatin voimat eivät olisi riittäneet siinäkään tapauksessa, että vastustaja ei olisi varmistanut linnoituksen etumaastoa vahvalla miehityksellä.”[xvi]

Sevastopol jäi valtaamatta tältä erää

”Kyseistä prikaatia nopeasti seuraavan 54. armeijakunnan tehtäväksi annettiin katkaista etenemällä Belbekin ja Tshornajan kautta lopullisesti Sevastopoliin johtava tie vuoristossa vielä olevilta vihollisen osilta. Armeijakunta törmäsi kuitenkin sitkeään vastarintaan sen jälkeen, kun se oli suorittanut vauhdikkaan takaa-ajon linnoituksen etumaastoon Katshan ja Belbekin välillä sekä edennyt vuoriston kautta kohti Tshornajaa. Vastustajalla oli linnoituksessa vielä neljä koskematonta laivastoprikaatia, jotka muodostivat puolustusarmeijan ytimen. Linnoitustykistö aloitti toimintansa. Vuoristoon tungetuista rannikkoarmeijan voimista oli huomattavia osia pelastautunut vuoristoteitä Sevastopoliin, joskin ilman tykkejä ja ajoneuvoja. Meritse tapahtuvan huollon avulla ne täydennettiin viipymättä. Puolustajien rivejä vahvistivat edelleen lukuisat suuren laivastotukikohdan työväestöstä muodostetut pataljoonat, jotka saivat aseensa linnoituksen varastosta. Senastopolin komentajan tarmokkaalla johdolla vastustaja voi pysäyttää 54. armeijakunnan hyökkäyksen linnoituksen etumaastoon. Meritse tapahtuvan huollon ansiosta vastustaja tunsi itsensä jopa riittävän vahvaksi ryhtyäkseen laivaston yksiköiden tulituen avustaessa hyökkäämään Sevastopolin pohjoispuoliselta rannikolta 54. armeijakunnan oikeaa sivustaa vastaan. Oli välttämätöntä siirtää 30. armeijakunnasta 22. divisioona tueksi tälle rintamakaistalle.”[xvii]

”Näissä oloissa täytyi luopua armeijan suunnitelmasta kaapata takaa-ajon päätteeksi Sevastopol ylläköllä idästä ja kaakosta. Luopumispäätökseen vaikutti myös se, että idästä tehtävän hyökkäyksen huoltoa varten ei ollut käytettävissä tietä. Sotasaaliiksi saatuun karttaan merkittyä tietä ei vielä todellisuudessa ollut olemassa. Tien alku päättyi vaikeakulkuiseen kallio- ja metsämaastoon.”[xviii]

Saldoa tähän mennessä Krimillä

”Vaikka takaa-ajoa ei voitu kruunata Sevastopolin linnoituksen valtauksella, niin takaa-ajo kuitenkin johti vastustajan avoimella taistelukentällä tuhon partaalle. 11. armeijan 6 divisioonaa löi suurimmaksi osaksi hajalle vihollisen kaksi armeijaa, joissa oli yhteensä 12 jalkaväki- ja 4 ratsuväkidivisioonaa. Noin 200 000 miehen taisteluvahvuudesta vastustaja menetti kapeikkojen taisteluissa ja sitä seuranneessa takaa-ajossa yli 100 000 vangittuina ja niiden lisäksi noin 700 tykkiä, 160 panssarivaunua ja vähintään 25 000 miestä kaatuneina. Kertshin salmen yli ja Sevastopoliin voitiin pelastaa vain jäännökset ilman raskaita aseita. Siitä, että näistä miehistä voitiin pian jälleen muodostaa linnoituksessa täysiarvoisia joukkoja, vihollinen sai kiittää meriherruutta, joka mahdollisti täydennysmiehistön ja kaluston kuljetuksen ajoissa paikalle.”[xix]

Sevastopolin linnoituksen valloitusyritys

Sevastopolin linnoituksen valloitus tuli vielä olemaan suunnaton urakka ja siinä yhteydessä myös saksalaiset joukot kärsivät merkittäviä tappioita. En kuvaa sitä operaatiota tässä yhteydessä tarkasti, vaan ainoastaan kirjaan joitakin hajahuomioita.

Kyseessä oli nimenomaan linnoitus valloitettavana. Vastassa oli vihollisen joukkoja yhdeksän divisioonaa, joiden täydennys ja huolto toimi hyvin meritse.[xx]

11. armeijan piti saada keskitettyä Sevastopolin valloitusta varten kaikki mahdolliset joukkonsa, vaikka oli suuri uhka, että Venäjä suorittaa maihinnousun tai maihinnousuja Krimille. Saksan olisi pitänyt hyökätä mahdollisimman pian, ennen kuin vihollinen toipuu kärsimistään suurista tappioista. Laskelmien mukaan vaadittavat joukkojen siirrot ja ammuskuljetukset saataisiin tehtyä noin 27.11.1941 – vaan sitten iski kelirikko – tiet vellinä. Siten tykistövalmistelu pääsi alkamaan vasta 17.12.1941 – ja aika tiksui vihollisen hyväksi. Armeijaryhmä otti 11. armeijalta vielä yhden divisioonan (73.) Rostovin kriittiseksi muuttuneen tilanteen vuoksi. Hyökkäys Sevastopolin linnoitusta vastaan muuttui siten uhkayritykseksi. Liian vähän voimaa käytettävissä hyökkäykseen ja liian myöhään. Armeijan johto (Manstein) lähti kuitenkin uhkayritykseen – jolla tuntui olevan mahdollisuus onnistua. Raskaat taistelut ylivoimaista, hyvin linnoittautunutta vihollista vastaan kuluttivat joukkoja ja oltiin tulossa ratkaisuun. Silloin Venäjä teki maihinnousut ensin Kertshin luokse ja sitten Feodosijassa – kuolemanvaarallinen tilanne. Siten ensimmäinen yritys valloittaa Sevastopolin linnoitus epäonnistui - tosin saavutettiin tiukempi piiritys ja parempia lähtöasemia uutta hyökkäystä varten.[xxi]

Venäjä yritti tuhota 11. armeijan

”Jos vastustaja olisi hyödyntänyt itselleen edullista tilannetta ja tunkeutunut nopeasti Kertshistä 46. divisioonan perään sekä samanaikaisesti iskenyt häikäilemättä Feodosijasta vetäytyvien romanialaisten kimppuun, niin seurauksena ei olisi ollut pelkästään se, että 11. armeijan uudelleen syntyneen itärintaman tilanne olisi muuttunut toivottomaksi. Koko 11. armeijan kohtalo olisi ollut vaakalaudalla. Päättäväinen vastustaja olisi voinut tukahduttaa koko armeijan huollon iskemällä nopeasti, vaikkakin heikoin voimin Dzankoihin. evastopolista apuun käsketyt joukot – 170. jalkaväkidivisioona ja pohjoiskaistan hyökkäyksen keskeytyksen jälkeen myös 132. jalkaväkidivisioona – voivat saapua Feodosijan länsi- tai luoteispuolelle aikaisintaan kahden viikon kuluttua.

Vastustaja ei kuitenkaan tajunnut käyttää edullista hetkeä hyväkseen. Ilmeisesti vihollisen johto ei joko huomannut tilaisuutta tai uskaltanut tarttua siihen nopeasti. Sotasaaliiksi saaduista kartoista ilmeni, että Feodosijan luona maihin nousseen 44. armeijan tarkoitus oli 4. tammikuuta mennessä edetä tuolloin käytettävissään olleilla kuudella divisioonalla Staryi Krymin länsi- ja luoteispuolelle ja asettua sitten saavutetulla linjalla puolustukseen! Ilmeisesti vastustaja ei siis uskaltanut ryhtyä, vaikka sillä oli peräti kolminkertainen ylivoima, rohkeaan ja laajakantoiseen operaatioon, mikä olisi voinut johtaa 11. armeijan tuhoon. Luultavasti vastustaja halusi saada vielä lisää vahvistuksia.

Itse asiassa vihollinen ei saavuttanut edes aiemmin mainittua linjaa Staryi Krymin länsipuolella.

Kertshin kautta liikkeelle lähtenyt 51. armeija seurasi 46. jalkaväkidivisioonaa vain viivytellen. Ja Feodosijan luona maihin noussut 44. armeija eteni aluksi varovasti ratkaisevaan lännen ja luoteen suuntaan. Sen sijaan 44. armeija eteni hämmästykseksemme vahvoin voimin itään 51. armeijaa kohti. Vastustaja näki ilmeisesti vain taktisen tavoitteen, voimiemme tuhoamisen Kertshin niemimaalla, ja kadotti siten silmistään operatiivisen päämäärän, 11. armeijan elinhermon katkaisemisen.

Niinpä uupunut 46. jalkaväkidivisioona ja sillä välin Genitshekistä saapunut vahvistettu jalkaväkirykmentti 213 onnistuivat pystyttämään sen seitinohuen varmistusrintaman, joka ulottui Staryi Krymistä Jailavuoriston pohjoisrinteessä Ak-Monain länsipuolella olevaan Sivashiin.”[xxii]

”15. tammikuuta 1942 oltiin lopulta niin pitkällä, että 30. ja 42. armeijakunta voivat aloittaa Feodosijan rintamalla vastahyökkäyksensä. Hyökkäyspäätös oli vaikea. Hyökkäys täytyi näet suorittaa kolmella ja puolella heikentyneellä saksalaisdivisioonalla sekä romanialaisella vuoristoprikaatilla päin vihollista, jonka vahvuus oli nyt kasvanut kahdeksaksi divisioonaksi ja kahdeksi prikaatiksi. Kun vastustajalla oli lisäksi käytettävissään panssareita, joskin rajallinen määrä, meillä ei ollut niitä lainkaan. Ilmavoimien tuki oli enemmän kuin kyseenalainen, koska koneet eivät viime päivien sään takia olleet voineet nousta ilmaan kohti Feodosijaa. Siitä huolimatta hyökkäykseen oli uskallettava ryhtyä.

Hyökkäys onnistui urhoollisten joukkojen ansiosta, ja siinä kunnostautui jalkaväkirykmentti 105:n lisäksi erityisesti jalkaväkirykmentti 213 luotettavan komentajansa eversti Hitzfeldtin johdolla. Rykmentti oli jo aikanaan kunnostautunut tataarien taisteluhaudan rynnäkössä ja Kertshin valtauksessa. 18. tammikuuta mennessä Feodosija oli käsissämme. Vastustaja menetti 6700 kaatuneen lisäksi 10 000 miestä sotavangiksi. 177 tykkiä ja 85 panssarivaunua. Ilmavoimat olivat tehneet, kuten nyt voimme todeta, kaikista säävaikeuksista huolimatta Feodosijan satamassa hyvää työtä ja upottaneet useita joukkojenkuljetusaluksia.”[xxiii]

Mansteinilla ei ollut tarpeeksi joukkoja puhdistamaan Kertshin niemimaa. Siksi 11.A tyytyi työntämään viholliset Parpatshin kapeikkoon – lyhin mahdollinen puolustuslinja.[xxiv]

Venäjän Suurhyökkäys Krimin valloittamiseksi takaisin

”Koska vastustajalla oli käytössään ”Kertshin jäätie”, se voi toipua Feodosijan sataman menetyksestä. Ilmatiedustelu totesi jatkuvasti vilkasta liikennettä Mustanmeren satamissa ja Kaukasuksen pohjoispuolisilla lentokentillä. Jo 29. tammikuuta 1942 tiedusteluosastomme totesi, että vastustajalla oli Parpatshin rintamalla vielä tai jälleen käytettävissään 9 divisioonaa, 2 jalkaväkiprikaatia ja 2 panssariprikaatia.”[xxv]

”Näennäisesti rauhallisten, mutta todellisuudessa jännittävien viikkojen jälkeen vastustaja aloitti lopultakin 27. helmikuuta odotetun suurhyökkäyksen.

Vastustaja yritti Sevastopolin rintamalla murtautua 54. armeijakunnan kaistalla läpi ohuen saartorenkaan pohjoiseen ja itään. Neljää saksalaisdivisioonaa ja yhtä romanialaista vuoristoprikaatia vastassa oli sentään linnoituksen alueella 7 jalkaväkidivisioonaa, 3 prikaatia ja yksi ratsuväkidivisioona (ilman hevosia). Näiden divisioonien tykistön lisäksi vastustajan tulitukena oli osittain panssarin suojassa oleva linnoitustykistö. Vihollisen hyökkäykset, jotka kohdistuivat erityisesti alasaksilaisen 22. divisioonan ja saksilaisen 24. divisioonan kaistoille, torjuttiin kuitenkin raskaissa taisteluissa joukkojen erinomaisen lujuuden ja tykistömme tehokkaan tuen ansiosta.

Parpatshin rintamalla vastustaja aloitti hyökkäyksensä 30. armeijakuntaa (170. ja 132. jalkaväkidivisioona) ja 42. armeijakuntaa (46. jalkaväkidivisioona ja 19. romanialainen divisioona) vastaan 7 jalkaväkidivisioonan, kahden prikaatin ja useiden panssaripataljoonien voimin. 6-7 jalkaväkidivisioonaa, 2 panssariprikaatia ja 1 ratsuväkiprikaati oli toisessa portaassa valmiina puuttumaan asiaan ja käyttämään hyväksi onnistunutta läpimurtoa.

Sillä aikaa kun saksalaisdivisioonat pystyivät torjumaan vihollisen hyökkäyksen, 19. romanialaisen divisioonan puolustus luhistui. Siten menetettiin myös kaksi tälle kaistalle sijoitettua saksalaista patteristoa. Ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin heittää reservinä ollut jalkaväkirykmentti 213. taisteluun ja siirtää 170. divisioonan esikunta ja 105. jalkaväkirykmentti tämän rintaman eteläosasta pysäyttämään vihollisen läpimurto pohjoisessa. Paksussa liejussa nämä joukot pääsivät raskaine aseineen niin hitaasti eteenpäin, että vastustaja kykeni murtautumaan niin pitkälle länteen, että vihollinen käytännössä avasi Parpatshin kapeikon pohjoisessa. Romanialainen divisioona poistui taistelusta.

Raskaat taistelut jatkuivat täällä vähentymättömällä voimalla samoin kuin Sevastopolin rintamalla maaliskuun 3. päivään asti. Silloin oli taistelun molemmille osapuolille lepotauko tarpeen.”[xxvi]

”13. maaliskuuta vastustaja aloitti uudelleen suurhyökkäyksen. Tällä kertaa vihollinen sijoitti etulinjaan 8 jalkaväkidivisioonaa ja 2 panssariprikaatia. Panssariprikaateista tuhottiin kolmen ensimmäisen hyökkäyspäivän aikana 136 panssarivaunua. Taisteluiden kovuutta osoittaa se, että 46. divisioonan rykmentit, joita kohti isku tällä kertaa suuntautui, torjuivat kolmen ensimmäisen päivän aikana päivittäin10-22 hyökkäystä. 18. maaliskuuta 42. armeijakunnan täytyi ilmoittaa, ettei se enää pystyisi torjumaan uutta suurhyökkäystä.”[xxvii]

11.A sai uuden vastaperustetun 22. panssaridivisioonan, jota ei vielä oltu edes yhtymäharjoitettu. 11.A heitti sen ”vihreän” divisioonan 20.3.1942 Parpatshin kapeikon puolustuslinjan takaisinvaltaukseen. Hyökkäys epäonnistui, mutta järkytti Venäjän joukkoja perusteellisesti – Saksallahan ei aiemmin ollut Krimillä panssareita. Venäjän seuraava hyökkäys tapahtui vasta 26.3.1942 ja 42.AK kykeni torjumaan sen. Venäjän viimeinen yritys vallata Krim takaisin tapahtui 9.4.1942 ja torjuttiin 11.4. tuottaen Venäjän joukoille raskaita tappioita.[xxviii]

Kertshin niemimaan takaisinvaltaus

”Jotta suunniteltu hyökkäys Kertshin niemimaalla voitaisiin toteuttaa mahdollisimman vahvoin voimin, armeijan täytyi siis jälleen heikentää muut rintamansa äärimmilleen.

Kertshin rintamalla vihollisella oli edelleen neuvostoliittolainen 44. ja 51 armeija. Niissä oli huhtikuun 1942 lopussa yhteensä 17 jalkaväkidivisioonaa, 3 jalkaväkiprikaatia, 2 ratsuväkidivisioonaa ja 4 panssariprikaatia, siis yhteensä 26 suurta yhtymää.

Näitä joukkoja vastaan 11. armeija voi asettaa Sevastopolista saapuva 50. divisioona mukaan luettuna, vain 5 saksalaista jalkaväkidivisioonaa ja 22. panssaridivisioonan. Näiden yhtymien lisäksi käytettävissä oli vielä uuden romanialaisen 7. armeijakunnan alaisuudessa 19. romanialainen divisioona, 8. romanialainen ratsuväkiprikaati ja länsirannikolta saapunut 10. romanialainen divisioona. Koska romanialaisia joukkoja voitiin käyttää vain rajallisesti hyökkäystehtäviin, suunnitellun offensiivin voimasuhteet heikkenivät vielä entisestään. Hyökkäystä valmisteltiin peitenimellä ”Trappen-Jagd”._”[xxix]

”Tiedustelumme mukaan vihollinen oli keskittänyt kaksi kolmasosaa voimistaan – sama koski sekä etulinjassa olevia että reserviyhtymiä – pohjoiskaistalle tai sen taakse. Sen sijaan eteläkaistalla etulinjassa oli vain kolme divisioonaa ja reservissä 2-3 divisioonaa. -- --

Tämän tilanteen pohjalta armeija teki hyökkäyssuunnitelmansa. 11. armeija ei aikonutkaan suunnata ratkaisevaa iskua kohti eteenpäin työntyvää rintamanmutkaa, vaan toteuttaa hyökkäyksen eteläkaistalla pitkin Mustanmeren rannikkoa. Siis paikassa, missä vastustaja odotti ilmeisesti vähiten hyökkäystä.

Tehtävä annettiin 30. armeijakunnalle, johon kuului 28. kevyt, 132. ja 50. jalkaväkidivisioona sekä 22. panssaridivisioona. Aluksi keskikaistalle harhauttamaan jäävän 170. divisioonan oli myös määrä siirtyä myöhemmin eteläkaistalle.

30. armeijakunnan piti murtautua kolme divisioonaa ensimmäisessä portaassa läpi Parpatsh-aseman ja syvät panssariestehaudat ylittäen vallata aluksi maastoa idästä, jotta panssaridivisioonan olisi mahdollista siirtyä estehaudan yli. Sen jälkeen armeijakunnan piti 22. panssaridivisioona mukaan lukien kaartaa aluksi koilliseen ja myöhemmin pohjoiseen käydäkseen vastustajan pohjoiskaistalla olevien päävoimien sivustan ja selustan kimppuun ja saartaakseen ne yhdessä 42. armeijakunnan ja 7. romanialaisen armeijakunnan kanssa niemimaan pohjoisrannikolle.

Tämän liikkeen johdosta syntyvän armeijakunnan avoimen itäsivustan varmistaminen Kertshin suuntaan oli prikaati Groddeckin tehtävä. Tämä liikkuva yhtymä koostui moottoroiduista saksalaisista ja romanialaisista yksiköistä. Prikaatin oli suoritettava tämä varmistustehtävä offensiivisesti etenemällä nopeasti Kertshin suuntaan, jotta se ehtisi ennen mahdollisesti vetäytyviä vihollisosastoja taempiin asemiin.

Helpottaakseen Parpatsh-aseman vaikeaa ensimmäistä läpimurtoa 11. armeija suunnitteli – ensimmäistä kertaa – syöksyveneiden käyttöä vesitse tehtävään yritykseen. Aamun sarastaessa syöksyveneillä piti kuljettaa pataljoona Feodosijasta Parpatsh-aseman selustaan.

Vahvan tykistön lisäksi ratkaisevaa 30. armeijakunnan hyökkäystä tukisi 8. lentoarmeijakunta kokonaisuudessaan.”[xxx]

[xxxi]

Hyvin suunniteltu puoliksi tehty?

En lähde kuvaamaan mitä kaikkea tapahtui, miten sää vaikutti, jne. Oleellista oli luotettavaan tiedustelutietoon perustuva hyvä suunnitelma. 11.A aloitti hyökkäyksensä 8.5.1942. Taistelu Kertshin niemimaasta päättyi vihollisen täydelliseen tuhoon, niin kuin pitikin päättyä. Se, että vihollinen joutuu perääntymään jostakin ei ratkaise mitään.

”Saapuneiden ilmoitusten mukaan haltuumme oli joutunut noin 170 000 vankia, 1133 tykkiä ja 258 panssarivaunua.

Viisi saksalaista jalkaväkidivisioonaa ja yksi panssaridivisioona sekä kaksi romanialaista jalkaväkidivisioonaa ja ratsuväkiprikaati oli tuhonnut kaksi armeijaa, joissa oli yhteensä 26 yhtymää. Vain häviävän pieni osa vastustajista pääsi pakenemaan Kertshin salmen yli Tamanin niemimaalle. Jälleen kerran joukkomme olivat pystyneet valtavaan suoritukseen. Niiden menestyksestä 8. lentoarmeijakunnalle kuului ratkaiseva osuus. Todellinen tuhoamistaistelu oli päättynyt voittoon!”[xxxii]

Sevastopolin linnoituksen valtaus

”11. armeijalla oli vielä vaikein tehtävä edessään: Sevastopolin linnoituksen valloitus.”[xxxiii]

”11. armeijan tarkoitus oli hyökätä pohjoisrintamalla ja itärintaman eteläosassa sekä sitoa vastustaja keskikaistalla alueella Mekensia-Verh-Tsorgun. Ensimmäiset hyökkäystavoitteet olivat pohjoisessa Savernajanlahden pohjoisranta ja Gajtanin luona olevat kukkulat sekä etelässä Sapun-aseman hallitsevien kukkuloiden valtaus molemmin puolin teitä, jotka veivät etelärannikolta tähän asemaan ja Balakalavasta Sevastopoliin.

Hyökkäys pohjoisessa annettiin 54. armeijakunnan tehtäväksi. Armeijakuntaan kuului 22., 42., 50. ja 132. jalkaväkidivisioona sekä vahvistettu jalkaväkirykmentti 213. 54. armeijakunnalle annettiin ohjeeksi keskittää voimansa tiukasti päähyökkäyssuuntaan Severnajanlahden itäosan pohjoispuolisille kukkuloille. Alkuvaiheessa sivulle jäävät taistelukentän osat pidettäisiin toistaiseksi aisoissa, jotta niiden puolustuslaitteet voitaisiin vallata myöhemmin mahdollisesti takaapäin. Armeijakunnan vasemman siiven oli valloitettava Gajtanin kohdalla ja siitä kaakkoon sijaitsevat kukkulat, jotta kauempana etelässä olevan romanialaisen vuoristoarmeijakunnan olisi myöhemmin mahdollista aloittaa oma hyökkäyksensä.

Hyökkäys etelälohkolla oli 30. armeijakunnan tehtävä. Armeijakuntaan kuului 72. ja 170 jalkaväkidivisioona sekä 28. kevyt divisioona. Armeijakunnan oli aluksi saavutettava lähtöasemat ja tykistölle tähystyspaikat myöhempää hyökkäystä varten Sapunin selänteen suuntaan. Tämän toteuttamiseksi oli tarpeen vallata vihollisen ensimmäinen sulkulinja Pohjoiskärki-Kapellivuori-Rauniokukkula-Kamary-Kamarystä etelään sijaitsevat vuoren kukkulat ja poistaa pelistä Balaklavan itäpuolisella kalliovuorella oleva eteläinen sivustavarmistus. Tehtävän suorittamiseksi 72. jalkaväkidivisioona sijoitettiin Sevastopoliin johtavan valtatien molemmin puolin ja 28. kevyt divisioona, sen erityispiirteitä vastaten, Balaklavan lahden itäpuolella olevan kalliovuoren pohjoisimman kukkulajonon valtaukseen. 170. divisioona jätettiin aluksi reserviksi. Tämän kaistan rikkonaisen maaston erikoispiirteet aiheuttivat sen, että mainitut tehtävät voitiin ratkaista vain huolellisesti valmisteltujen osittaishyökkäysten avulla.

Molempien edellä mainittujen saksalaisten iskuryhmien välissä olevan romanialaisen vuoristoarmeijakunnan tehtävänä oli aluksi sitoa edessään oleva vastustaja. Erityisesti 18. romanialaisen divisioonan oli suojattava 54. armeijakunnan vasemman siiven hyökkäyksen eteläsivusta osittaishyökkäyksen avulla ja pitämällä vastustaja matalana tykistötulella. Kauempana etelässä piti 1. vuoristodivisioonan tukea 30. armeijakunnanpohjoissiipeä valtaamalla ”Sokeritoppa”.

Hyökkäyksen tykistövalmistelussa armeija luopui vastustajan niin suosimasta rumputulesta. Kun otettiin huomioon maaston erikoispiirteet ja vihollisen lukemattomat puolustuslaitteet, rumputulella ei olisi ollut odotettavissa ratkaisevaa menestystä eivätkä ammukset olisi riittäneet sen toteuttamiseen. Sen sijaan tykistövalmisteluna suoritettaisiin viisi päivää ennen jalkaväen hyökkäystä ilmavoimien tukemana mahdollisimman tehokas tuli-isku vihollisreservien tunnettuihin majapaikkoihin ja huoltoteille. Sen jälkeen hyökkäystykistö kukistaisi tasaisella tähystetyllä tulella vihollistykistön ja tulittaisi vastustajan ensimmäisen puolustusvyöhykkeen varustukset rynnäkkökypsäksi. Sillä aikaa 8. lentoarmeijakunta hyökkäisi jatkuvasti kaupungin, sataman, huoltolaitosten ja lentokenttien kimppuun.”[xxxiv]

[xxxv]

Lyhyesti

7.6.1942 aamulla tykistö avasi tulen johdantona jalkaväen hyökkäykselle.

13.6.1942 vallattiin Stalinin linnake.

17.6.1942 mennessä lyötiin pohjoiseen linnoitusrintamaan syvä kiila. Toisen puolustuslinjan laitteet Tsheka, GPU, Siperia ja Volga oli valloitettu.

26.6.1942 aamulla vastustaja oli heitetty linnoituksen sisemmälle alueelle. Vihollisen reservit olivat ilmeisesti pääosin lopussa, mutta saksalaisten rykmenttien hyökkäysvoimakin oli jo lähes olematon.

Kenraalieversti Erich von Manstein päätti suorittaa lähes mahdottomalta tuntuvan ja erittäin vaarallisen hyökkäyksen syöksyveneillä Savernajanlahden ylitse aikaisin aamulla 28.6.1942. Vihollinen ei uskonut sellaiseen uhkayritykseen ryhdyttävän, joten se operaatio ratkaisi taistelun. Saksalaiset pääsivät Venäjän joukkojen Sapun-aseman sivustaan.

1.7.1942 taistelu Sevastopolista päättyi Saksan voittoon. Saksa sai linnoitusalueelta yli 90 000 sotavankia. Kenraalieversti Erich von Manstein ylennettiin sotamarsalkaksi ja Krimistä taistelleet saivat Krimin muistokilven.[xxxvi]

Vertauksia Ukrainan sotaan vuonna 2023

Maantiede ei ole muuttunut, Krimille voi edelleenkin hyökätä maitse vain Perekopin kapeikon kautta.

Nytkin Mustaa merta hallitsee Venäjän laivasto, joten suurimittaisiin maihinnousuihin ei ole kunnollisia edellytyksiä.

Krimin valtauksessa kaatui, haavoittui ja katosi suuri määrä saksalaisia sotilaita. Krimin valtaus tuskin onnistuu Ukrainallekaan pienin tappioin.

Vaihtoehto Krimin valtaukselle?

Krimi on Ukrainan laillista aluetta, jota Venäjä miehittää laittomasti. Siten oikeudenmukaista on, että Ukraina saa Kriminsä takaisin.

Entäpä JOS:

•      Ukraina pysäyttäisi alueidensa vapauttamisen sinne suunnilleen Perekopin kapeikon hujakoille;

•      katkaisisi Dnepriltä vedensaannin Krimille;

•      tuhoaisi Kertshin sillan;

•      katkaisisi maakaasun ja sähkön toimitukset Krimille;

•      julistaisi Krimin merisaartoon – uhkaisi upottaa kaikki laivat ja veneet, jotka pyrkivät Krimille;

•      julistaisi Krimin ilmasaartoon – uhkaisi ampua alas kaikki lentokoneet, jotka pyrkivät Krimille;

•      pommittaisi tärkeitä kohteita Krimillä – ja vain odottaisi?

Ukraina

Etusivulle