”Tuhatvuotinen
Liettua” menetti itsenäisyytensä imperialistisen Venäjän miehittäessä
Liettuan vuonna 1795.
Ensimmäisen
Maailmansodan alussa
Venäjä hyökkäsi miehittämänsä Liettuan alueelta Saksan Itä-Preussiin,
mutta Saksa valloitti vastahyökkäyksellä Liettuan.
Venäjän
”helmikuun vallankumous” vuonna 1917 loi tilaisuuden, jossa Liettua voisi
palauttaa itsenäisyytensä, kuten hyvin monet muutkin Venäjän miehittämänä
olleet maat - Suomi mukaan luettuna. Liettuan poliittiset puolueet perustivat
26.3.1917 kansallisen neuvoston taryban, joka puolestaan organisoi
edustajien kokouksen seimasin 9.-16.6.[i]
Taryba
julkaisi 11.12.1917 julistuksen, jossa Liettua julistettiin itsenäiseksi
pääkaupunkinaan Vilna. Pelkästä julistuksesta ei ollut juuri iloa, sillä
Liettua oli Venäjän ja Saksan kiistakapulana ja saksalaiset miehitysjoukot
maassa. Saksa tosin lupasi tunnustaa Liettuan, Venäjä oli Liettuan itsenäisyyttä
vastaan.[ii]
Saksa
tunnusti Liettuan itsenäisyyden 23.3.1918.[iii]
”Lokakuun 20. päivä 1918 Saksa
ilmoitti, että
Liettua olisi vapaa muodostamaan oman hallituksensa, saksalaiset joukot
jäisivät maahan suojelemaan sitä bolsevikeilta.
Saksalaisilla oli oma lehmä ojassa, sillä vain Liettua erotti
vallankumouksen viennistä haaveilevan Neuvosto-Venäjän Saksan Itä-Preussista.”[iv]
Liettuan
hallitus muodostettiin 11.11.1918. Hallitus ilmoitti 23.11.1918 Liettuan
armeijan perustamisesta.[v]
”Neuvosto-Venäjä
kumosi Brest-Litovskin sopimuksen, jossa se
oli sitoutunut mm. luopumaan vaateistaan Liettuaan. Saksan armeija jäi
Venäjältä vallattuihin maihin torjumaan Neuvosto-Venäjän uhkaa, kuten
voittaneet liittoutuneet edellyttivät. Osana Liettuan takaisinvaltausta ja
vallankumouksen vientiä Saksaan Neuvosto-Venäjä halusi luoda Vilnaan
mieleisensä hallituksen, jonka avuksi puna-armeija rientäisi.”[vi]
Se nukkehallitushanke epäonnistui.
Venäjän
puna-armeija marssi Vilnaan 5.-6.1.1919. Puna-armeija jatkoi etenemistä kohti
Kaunasia perääntyvien saksalaisjoukkojen perässä. Liittoutuneiden
sotilasjohtaja Ferdinand Foch puuttui saksalaisten vetäytymiseen, joten heidän
oli pysähdyttävä torjumaan Venäjän hyökkäys.[vii]
”Sodan
aikana liettualaiset muodostivat oman valtionsa hallintoa. Epävarmoissa oloissa
heräsi ajatuksia vahvoin valtaoikeuksia valitun presidentin viran
perustamisesta. Liettuan valtion taryba teki tähän tähtäävän muutoksen väliaikaiseen
perustuslakiin. Huhtikuun 4. päivä 1919 taryba valitsi ulkomailta palanneen
Antanas Smetonan Liettuan ensimmäiseksi presidentiksi. Pääministeri Mykolas
Slezheviciuksella oli kuitenkin keskeinen rooli Liettuan vapaussodassa. Hän oli
luomassa poliittisen yhtenäisyyden, vakiinnutti keskusvallan ja rohkaisi
paikallishallintoa. Armeijan vapaaehtoisilla luvattiin maatila ja myös asevelvollisuus
saatettiin voimaan. Slezhevicus kutsui myös kansalliset vähemmistöt
puolustamaan itsenäisyyttä ja etenkin
juutalaiset myös vastasivat kutsuun. Huhtikuussa 1919 armeijassa oli
noin 5000-6000 miehen ydinjoukko. Liettualaiset joukot olivat saaneet
tulikasteensa torjuessaan puna-armeijan ja pakottaessaan sen perääntymään
Kedainiassa 7-10. helmikuuta ja 15. helmikuuta
lähellä Alytisiä. Maaliskuussa saksalaiset ja liettualaiset partisaanit vapauttivat
Luoteis-Liettuan. Huhtikuussa liettualaiset etenivät kohden Vilnaa, mutta
puolalaiset joukot ehtivät ensin ja valtasivat kaupungin bolsevikeilta
19. huhtikuuta. Elokuun 25. päivä 1919 liettualaiset joukot
vapauttivat viimeisen miehitetyn paikkakunnan, Koillis-Liettuan Zarasain, ja työnsivät
puna-armeijaa edellään Väinäjoen toiselle puolen. Syyskuun
11. päivä haaveistaan herännyt Leninin hallitus esitti Liettualle (ja
myös Virolle ja Latvialle) rauhanneuvotteluja.”[viii]
Ei liettualaiset ja Liettua
selvinneet Vapaussodastaan lyömällä Leninin rosvojoukko rajan taakse, vaan
vielä piti tapella vasta itsenäistyneen Puolan puolalaisia, saksalaisia
vapaajoukkoja sekä valkoisia venäläisiä vastaan, jotka hyökkäsivät
Latvian alueelta. Nämäkään eivät suvainneet itsenäistä Liettuaa. Puola
rosvosikin Liettualta Vilnan, joten Kaunasista tuli väliaikainen pääkaupunki
itsenäiselle Liettuan Tasavallalle.
”Vilna
ja Suvalkijan eteläosa jäivät Puolalle erotettuina ensi kertaa
historiassa Liettuasta. Puolan kansalaisiksi jäi 200 000 liettualaisen uhmakas
vähemmistö. Liettuan ja Puolan rajalinjasta tuli vihanmuuri, joka ei sallinut
postinkulkua eikä liikennettä.”[ix]
[i] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 187
[ii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 190
[iii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 191
[iv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 192
[v] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 192
[vi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 193
[vii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 194
[viii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 195
[ix] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 204