Itsenäisyyden palauttaminen 1918

”Tuhatvuotinen Liettua” menetti itsenäisyytensä imperialistisen Venäjän miehittäessä Liettuan vuonna 1795.

Ensimmäisen Maailmansodan alussa Venäjä hyökkäsi miehittämänsä Liettuan alueelta Saksan Itä-Preussiin, mutta Saksa valloitti vastahyökkäyksellä Liettuan.

Venäjän ”helmikuun vallankumous” vuonna 1917 loi tilaisuuden, jossa Liettua voisi palauttaa itsenäisyytensä, kuten hyvin monet muutkin Venäjän miehittämänä olleet maat - Suomi mukaan luettuna. Liettuan poliittiset puolueet perustivat 26.3.1917 kansallisen neuvoston taryban, joka puolestaan organisoi edustajien kokouksen seimasin 9.-16.6.[i]

Taryba julkaisi 11.12.1917 julistuksen, jossa Liettua julistettiin itsenäiseksi pääkaupunkinaan Vilna. Pelkästä julistuksesta ei ollut juuri iloa, sillä Liettua oli Venäjän ja Saksan kiistakapulana ja saksalaiset miehitysjoukot maassa. Saksa tosin lupasi tunnustaa Liettuan, Venäjä oli Liettuan itsenäisyyttä vastaan.[ii]

Saksa tunnusti Liettuan itsenäisyyden 23.3.1918.[iii]

Lokakuun 20. päivä 1918 Saksa ilmoitti, että Liettua olisi vapaa muodostamaan oman hallituksensa, saksalaiset joukot jäisivät maahan suojelemaan sitä bolsevikeilta. Saksalaisilla oli oma lehmä ojassa, sillä vain Liettua erotti vallankumouksen viennistä haaveilevan Neuvosto-Venäjän Saksan Itä-Preussista.”[iv]

Liettuan hallitus muodostettiin 11.11.1918. Hallitus ilmoitti 23.11.1918 Liettuan armeijan perustamisesta.[v]

Neuvosto-Venäjä kumosi Brest-Litovskin sopimuksen, jossa se oli sitoutunut mm. luopumaan vaateistaan Liettuaan. Saksan armeija jäi Venäjältä vallattuihin maihin torjumaan Neuvosto-Venäjän uhkaa, kuten voittaneet liittoutuneet edellyttivät. Osana Liettuan takaisinvaltausta ja vallankumouksen vientiä Saksaan Neuvosto-Venäjä halusi luoda Vilnaan mieleisensä hallituksen, jonka avuksi puna-armeija rientäisi.”[vi] Se nukkehallitushanke epäonnistui.

Venäjän puna-armeija marssi Vilnaan 5.-6.1.1919. Puna-armeija jatkoi etenemistä kohti Kaunasia perääntyvien saksalaisjoukkojen perässä. Liittoutuneiden sotilasjohtaja Ferdinand Foch puuttui saksalaisten vetäytymiseen, joten heidän oli pysähdyttävä torjumaan Venäjän hyökkäys.[vii]

Sodan aikana liettualaiset muodostivat oman valtionsa hallintoa. Epävarmoissa oloissa heräsi ajatuksia vahvoin valtaoikeuksia valitun presidentin viran perustamisesta. Liettuan valtion taryba teki tähän tähtäävän muutoksen väliaikaiseen perustuslakiin. Huhtikuun 4. päivä 1919 taryba valitsi ulkomailta palanneen Antanas Smetonan Liettuan ensimmäiseksi presidentiksi. Pääministeri Mykolas Slezheviciuksella oli kuitenkin keskeinen rooli Liettuan vapaussodassa. Hän oli luomassa poliittisen yhtenäisyyden, vakiinnutti keskusvallan ja rohkaisi paikallishallintoa. Armeijan vapaaehtoisilla luvattiin maatila ja myös asevelvollisuus saatettiin voimaan. Slezhevicus kutsui myös kansalliset vähemmistöt puolustamaan itsenäisyyttä ja etenkin juutalaiset myös vastasivat kutsuun. Huhtikuussa 1919 armeijassa oli noin 5000-6000 miehen ydinjoukko. Liettualaiset joukot olivat saaneet tulikasteensa torjuessaan puna-armeijan ja pakottaessaan sen perääntymään Kedainiassa 7-10. helmikuuta ja 15. helmikuuta lähellä Alytisiä. Maaliskuussa saksalaiset ja liettualaiset partisaanit vapauttivat Luoteis-Liettuan. Huhtikuussa liettualaiset etenivät kohden Vilnaa, mutta puolalaiset joukot ehtivät ensin ja valtasivat kaupungin bolsevikeilta 19. huhtikuuta. Elokuun 25. päivä 1919 liettualaiset joukot vapauttivat viimeisen miehitetyn paikkakunnan, Koillis-Liettuan Zarasain, ja työnsivät puna-armeijaa edellään Väinäjoen toiselle puolen. Syyskuun 11. päivä haaveistaan herännyt Leninin hallitus esitti Liettualle (ja myös Virolle ja Latvialle) rauhanneuvotteluja.”[viii]

Ei liettualaiset ja Liettua selvinneet Vapaussodastaan lyömällä Leninin rosvojoukko rajan taakse, vaan vielä piti tapella vasta itsenäistyneen Puolan puolalaisia, saksalaisia vapaajoukkoja sekä valkoisia venäläisiä vastaan, jotka hyökkäsivät Latvian alueelta. Nämäkään eivät suvainneet itsenäistä Liettuaa. Puola rosvosikin Liettualta Vilnan, joten Kaunasista tuli väliaikainen pääkaupunki itsenäiselle Liettuan Tasavallalle.

Vilna ja Suvalkijan eteläosa jäivät Puolalle erotettuina ensi kertaa historiassa Liettuasta. Puolan kansalaisiksi jäi 200 000 liettualaisen uhmakas vähemmistö. Liettuan ja Puolan rajalinjasta tuli vihanmuuri, joka ei sallinut postinkulkua eikä liikennettä.”[ix]

Liettua

Etusivulle


[i] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 187

[ii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 190

[iii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 191

[iv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 192

[v] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 192

[vi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 193

[vii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 194

[viii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 195

[ix] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 204

Liettua

Etusivulle