Liettualla,
joka oli aikoinaan eurooppalainen suurvalta, on pitkä ja värikäs historia. Tässä
artikkelissa poimitaan siitä historiasta nimenomaan pieniä sirpaleita.
Suosittelen Liettuan historiasta, ja yleensäkin historiasta, kiinnostuneille Aulis
Kallion kirjaa Liettuan historia vuodelta 2009.
Liettuan
nimi
esiintyi ensimmäistä kertaa historiallisessa asiakirjassa, Quadlinburgin
luostarin annaalissa, vuonna 1009.[i]
Baltit
asuivat laajalla alueella Königsbergistä Moskovaan kunnes slaavit alkoivat
valtaamaan heidän asuinalueitaan. Vuonna 1147 Juri Dolgoruki järjesti
sotaretken baltteja (goljat) vastaan perustaen Moskovan kaupungin heidän
mailleen.[ii]
Toisesta
suunnasta viikingit hyökkäsivät Itämeren rannalla Kuurinmaalla
asuvien kuurien kimppuun voittaen heidät vuonna 675. Viikingit eivät
kuitenkaan kyenneet pysyvästi alistamaan kuureja.[iii]
Liettuan
kieli
erkaantui muista balttilaisista kielistä 600-luvulla.[iv]
Liettualaiset
joutuivat vetäytymään itäslaavien tieltä vanhoilta itäisiltä asuinalueiltaan ja rusit
rakensivat Novgorodokin sekä Breslavin linnoitukset.[v]
Liettualaiset
pysäyttivät Rusin hyökkäykset 1100-luvun puolivälissä ja aloittivat
omat retkensä itään.[vi]
Ensimmäiset
liettualaiset sotaretket on mainittu 1162, 1183 ja 1198. 1200-luvun alussa lähes
joka vuosi.[vii] Mainittuna vuonna 1183
liettualaiset hyökkäsivät Pihkovaan tuottaen viholliselle suuria
tappioita.[viii]
Liettua
yhdistyi yhden
hallitsijan (Mindaugas) alaisuuteen vuonna 1238.[ix]
Liettuan
kuningaskunta
perustettiin 17.7.1251 paavi Innocentius IV:n päätöksellä.[x]
Liettuan
kuningas Gediminas ilmoitti 25.1.1323 päivätyssä kiertokirjeessään
Hansaliiton kaupungeille, että Vilna on hänen pääkaupunkinsa.[xi]
”Liettualla oli konflikteja
neljällä taholla: lännessä olivat saksalaiset ristiritarit, Dnieprin yläjuoksulla
kiisteltiin Moskovan ruhtinaskunnan kanssa, Dnieprin keskijuoksulla vastassa
olivat tataarit ja Galitsia-Volyniassa kiistakumppaneina olivat Puola ja Unkari.
Vuonna 1348 Liettua kärsi tappion ritarikunnalle Strevan taistelussa,
menetti vaikutusvaltansa Pihkovassa ja Novgorodissa ja joutui vielä Puolan
Kasimirin hyökkäyksen kohteeksi Galitsia-Volyniassa.”[xii]
”Taistelut
päättyivät seuraavana vuonna: Liubertas sai pitää Volynian, mutta
Puola otti Galitsian. Idässä Algirdas saavutti uudelleen yliotteen Rusissa
vallaten uusia alueita. Vuonna 1362 hän löi tataarit Sinisten vesien (Syni
Vody) taistelussa Bug-virran varrella nykyisessä Ukrainassa. Liettua sai
hallintaansa Kiovan, jonka ruhtinaaksi Algirdas istutti poikansa
Vladimirin, ja suuren osan Kiovan Rusin vanhoista alueista. Liettuan
raja kulki parinkymmenen kilometrin päästä Moskovasta. Liettua sai
avatuksi tien Mustan meren rannikolle. Lännessä ritarikunta ei kyennyt hyötymään
voitostaan mahdollisesti ruton tähden ja aloite sotaretkistä siirtyi
Liettualle 1350-luvulla.”[xiii]
Tarmokkaan
ja kykenevän sotilasjohtajan jälkeen vuonna 1377 Liettua oli
Manner-Euroopan laajin valtakunta, mutta hyvin vaikeassa tilanteessa.[xiv]
Vuonna
1386 alkoi naimakaupalla Liettuan ja Puolan välinen kaksoismonarkia,
jonka historiasta Liettuan ja Puolan välillä on erilaisia käsityksiä.
Kyseessä oli personaaliunioni, eli Liettua oli itsenäinen valtio, jolla
oli yhteinen hallitsija Puolan kanssa. Liettua ei aina osallistunut Puolan käymiin
sotiin, eikä vastaavasti Puola aina osallistunut Liettuan käymiin sotiin.
Moskova
hyökkäsi
vuodesta 1484 alkaen säännöllisesti Liettuan Rusin ruhtinaskuntiin
Oka-joen varrella, Puolan hallitsijan seuratessa tilannetta passiivisesti.
Koillis-Rusin valtansa alle yhdistäneestä Moskovasta oli tullut Liettuan
uhkaaja.[xv]
Vuonna
1492 Puolan ja Liettuan personaaliunioni rikkoutui, mutta
molempien maiden hallitsijat kuuluivat samaan perheeseen.[xvi]
Liettua
ja Moskova olivat keskenään sodassa vuosina 1492-1494, 1500-1503, 1507-1508 ja
1512-1522. Lisäksi lähes jatkuva taistelu tataareja vastaan.[xvii]
Moskovan
johtaja Iivana IV Julma himoitsi Liivinmaata, joten Liivinmaa solmi
sotilasliiton Liettuan ja Puolan kanssa. Moskova hyökkäsi Liivinmaalle
1558 vallaten Narvan ja Dorpatin. Liettualaiset joukot saapuivat suojelemaan
Liivinmaata 1559-1560. Ei Moskova, eikä Liettua halunneet silloin suurta sotaa,
joten keskinäisiä taisteluja suorastaan välteltiin. Vuonna 1561 Liettua
liitti Liivinmaan itseensä. Saksalaisvalta Liivinmaalla päättyi.[xviii]
Vuonna
1569 muodostettiin Lublinin unioni. Se merkitsi Liettuan ja Puolan yhteistä
valtiota, jossa Liettua säilyi suuriruhtinaskuntana. Kummallakin osalla oli
autonomia. Molemmilla oli oma valtiokassansa, armeijansa ja sinettinsä.[xix]
Puolan ja Liettuan välillä oli todellinen raja, jonka ylitse kummallakaan ei
ollut oikeutta lähettää armeijaa ilman toisen lupaa.[xx]
Liettuan
valtion alue oli parhaimmillaan 20 km Moskovasta ja Mustalla merellä, mutta
imperialistisen venäjän paine supisti vähitellen Liettuan aluetta.
Huomattakoon, että liettualaiset joutuivat venäläisten lisäksi taistelemaan
mm. tataareja, saksalaisia ja puolalaisiakin vastaan säilyttääkseen
suurvaltansa.
Vuonna
1600 Ruotsi ja Puola-Liettua joutuivat sotaan. Riian lähellä käydyssä
Kircholmin (Salspils) taistelussa 3400 miehen vahvuinen Liettuan armeija nujersi
Ruotsin 14 000 miehen armeijan 27.9.1605.[xxi]
Venäjän
joukot valtasivat Vilnan elokuussa 1655. Se oli ensimmäinen kerta
kun Liettuan pääkaupunki joutui vieraan valtaan. Venäläiset järjestivät
tapansa mukaan veriset murhaamisen ja ryöstelyn orgiat, joiden yhteydessä
kaupunki poltettiin. Vilnan jälkeen venäläiset valtasivat Grodnon ja
Kaunasin.[xxii]
20.10.1655
Liettuan ja Puolan unioni murtui ja luotiin Liettuan ja Ruotsin unioni.[xxiii]
Keväällä 1656 Liettuassa nousi kapina Ruotsia vastaan ja ruotsalaiset
poistuivat maasta.[xxiv]
Vuonna
1772 Venäjä ja Itävalta suorittivat Puola-Liettuan ensimmäisen
jaon, jossa Venäjä sai Liettuan itäiset voivodikunnat noin 92 000 km²,
Preussin ja Itävallan ottaessa osia Puolasta.[xxv]
Vuonna
1793 tapahtui Puola-Liettuan toinen jako, jossa Venäjä otti lähes
280 000 km² maata ja Liettuan raja siirtyi 200-300 km länteen. Preussi vei 58
000 km² Puolasta.[xxvi]
Kolmas
jako
tapahtui 24.10.1795. Siihen päättyi Liettuan ja Puolan itsenäisyys
sillä kertaa de facto. De jure toki vasta 25.11. kun kuningas-suuriruhtinas
luopui kruunusta.[xxvii]
Tekisi
mieli sanoa, että tässäkin tapauksessa sisäiset erimielisyydet löivät
tuhoisammin kuin vihollisen miekka. Oli juonitteluja, valtataisteluita, jopa sisällissotia.
[i] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 16
[ii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 23
[iii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 23
[iv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 24
[v] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 29
[vi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 25
[vii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 29
[viii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 30
[ix] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 38
[x] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 39
[xi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 44
[xii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 52
[xiii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 53
[xiv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 53
[xv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 76
[xvi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 77
[xvii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 79
[xviii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivut 93-94
[xix] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivut 100-102
[xx] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 105
[xxi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 111
[xxii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 114
[xxiii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 114
[xxiv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 115
[xxv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 124
[xxvi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 128
[xxvii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 131