Vieraillessani
Georgian Valtionyliopiston Historianinstituutissa Tbilisissä professori,
tohtori Tedo Dundua lahjoitti minulle vuonna 2007 ilmestyneitä uusimpia
julkaisuja Georgian historiasta. Referoin niitä julkaisuja tässä
artikkelissa. Kun olen kiinnostunut sotahistoriasta, niin artikkelistani jää
pois paljon muuta kiinnostavaa, kuten georgialaiset rahat eri aikakausina, jne.
– no kaikkea ei kannatakaan tunkea yhteen artikkeliin. Samoin olen jättänyt
pois suuren määrän tietoa eri taisteluista – kasasin tähän nimenomaan
sirpaleita.
Georgia
on kuuluisa vanhasta tasokkaasta korkeakoulutuksestaan. Neukkulan aikanakin Viro
ja Georgia olivat korkeimmin koulutettuja sillä kansojen vankilan alueella –
niinpä pidän saamaani tietoa faktana.
Kristittyjä
eli Georgian alueella jo 1. vuosisadalla. Kristinuskoon georgialaiset kääntyivät
noin vuonna 360.
Georgian
oma kirjainmerkistö kehitettiin ja georgialainen kirjallisuus syntyi 5.
vuosisadalla.
Georgian vanha pääkaupunki oli Mtskheta n. vuodesta 300 eKr. n. vuoteen 500 jKr. Oheisessa kuvassa (jp) näkyy Mtskhetan lähellä sijaitseva linna, jota alettiin rakentamaan 4. vuosisadalla ja se valmistui 6. vuosisadalla. Kiinnittäkää huomiota maastoon – sangen hankalaa hyökkääjälle, eikö olekin.
Georgia
on saanut vaikutteita Persiasta (Iran), Kreikasta, Turkista ja Roomasta (oma
tulkintani).
1000-luvulla
voimakkaan ja laajan Georgian kimppuun hyökkäsi Bysantti (Bagdad), silloin käytiin
useita sotia.
Georgia
on menettänyt entisiä alueitaan Turkille – mm. georgialainen pyöreä kirkko
Bana on joutunut Turkille.
Ensimmäiset
kirkot olivat puuta, joten ne eivät tietenkään ole säilyneet, mutta 5.
vuosisadalta alkaen kirkot rakennettiin kivestä, joten Georgiassa on runsaasti
vanhoja georgialaisten arkkitehtien suunnittelemia kivikirkkoja sekä niiden
raunioita.
David
IV Rakentaja (1089-1125) loi Georgialle uuden hyökkäyskykyisen hyvin
organisoidun ja koulutetun armeijan, turvaksi Georgiaan hyökkäileviä
muslimimaita vastaan. Hän puhdisti Transkaukasian hyökkääjistä (Seljukeista)
etevillä yllätyshyökkäyksillä.
Davidilla
oli oma salainen palvelu ja tiedottajia oikeusistuimissa, kirkossa, jne. – hän
tiesi kaiken.
Kuningas
inspiroi joukkojaan omalla esimerkillään. Vuoteen 1118 mennessä koko Georgian
alue oli puhdistettu maahan tunkeutuneista turkkilaisista joukoista.
Turkkilaiset joukot (300 000 miestä) hyökkäsivät jälleen 10.8.1121 Georgian kimppuun, mutta kuningas Davidin joukot (yhteensä noin 55 000 miestä) löivät hyökkääjän Didgorin taistelussa 12.8.
Georgia
oli ja on suvaitsevainen maa muita kansoja ja uskontoja kohtaan. Esimerkiksi
kuningas Davidin aikana Tbilisissä elivät sulassa sovussa muslimit,
juutalaiset ja kristityt. Verot olivat Tbilisissä georgialaisilta 5 dinaria,
juutalaisilta 4 dinaria ja muslimeilta 3 dinaria, tällä suvaitsevaisella
politiikalla David lujitti Georgiaa.
Kuningas
David Rakentajalla oli armeijassaan palkkasotilaina pienehkö määrä
osseetteja. Kuningas Davidin jälkeen hallitsijaksi tuli vanhan tavan mukaisesti
miehiä Demetre I (1125-1156) ja Giorgi III (1156-1184), mutta Giorgi III
valmisti tyttärestään Georgialle ensimmäisen kuningattaren Tamara
(kruunattiin 1178). Tamara valitsi itse miehekseen Ossetian prinssin. Hän
avioitui David Soslanin kanssa vuonna 1188. Kuningatar oli maalleen loistava
hallitsija.
Myös
kuningatar Tamaran aikana Turkki oli suuri ongelma Georgialle – mutta Tamara
hoiti homman tekemällä joitakin menestyksellisiä iskuja Turkkia vastaan.
Kun
turkkilaiset saivat köniinsä georgialaisilta, niin he kääntyivät Bagdadin
kalifin puoleen saadakseen aikaan suuren muslimien yhteisen sodan Georgiaa
vastaan. Kalifi an-Nassir suostui.
Niinpä
suuri yhtenäinen muslimiarmeija hyökkäsi Georgiaan. Kuningatar Tamara lähetti
miehensä Davidin johtamaan armeijan taisteluun. Suuri taistelu käytiin
Samkhorissa ja se johti Georgian joukkojen loistavaan voittoon vuonna 1195.
Taistelut eivät päättyneet vieläkään. Sulttaani Rukn ad-Din oli niin varma
voitostaan, että vaati Georgiaa antautumaan.
Rukn
ad-Din keskitti noin 400 000 miestä Basianian lähelle. Alivoimaiset Georgian
joukot voittivat tämänkin taistelun vuonna 1202 ottaen vangikseen mm.
Erzindjamin emiirin. Kuningatar Tamara vaihtoi emiirin hevosenkenkään näyttääkseen
suuruuttaan ja valtaansa. Nämä taistelut nostivat Georgian suurimmaksi
voimatekijäksi Lähi-Idässä. Georgian valta oli Nikosiasta Derbentiin ja
Ossetiasta Armeniaan.
Muslimit
eivät uskoneet vieläkään pienen Georgian voimaan, joten Ardebilin sulttaani
hyökkäsi georgialaiseen Anin kaupunkiin joukkomurhaten 12 000 georgialaista
yksinomaan kirkoissa. Kuningatar Tamara päätti rankaista sulttaania ja
suunnitteli vastahyökkäyksen muslimien ramadanin ajaksi. Georgialaiset hyökkäsivät
Ardebiliin surmaten sulttaanin ja 12 000 ihmistä. Nämä sotaretket tapahtuivat
nähdäkseni 1208-1209.
Nyt
muslimien hyökkäys oli kostettu, mutta oliko järkevää jäädä odottamaan
muslimien seuraavaa hyökkäystä? Eikös sitä sanota, että hyökkäys on
paras puolustus? Georgian johtajat päättivät iskeä Iraniin. Georgia
valloitti Iranin kaupungit Marand, Tabriz, Miane, Zenjan ja Kazvin tuoden
sotasaaliina runsaasti kultaa, jalokiviä, taidetta, jne.
Jatkossa
elämä Georgiassa ei ollut herkkua, oli taisteltava maahan tunkeutuvia
mongoleja, ottomaaneja ja Irania vastaan. Talous luhistui, kyliä hävitettiin.
Kovissa taisteluissa menetettiin paljon, mutta georgialaisia ei onnistuttu hävittämään,
kuten oli ollut hyökkääjien tarkoitus.
Esimerkiksi
taisteluissa Kizilbashia vastaan maaliskuussa 1625 Martkopissa ja heinäkuussa
1625 Marabdassa hyökkäävä Iranin ammattiarmeija menetti kaatuneina puolet 60
000 miehen armeijastaan. Jälleen vuonna 1660 georgialaisten täytyi käydä
kovia taisteluita Bakhtrionissa.
Jatkuvat
sodat muslimimaita vastaan väsyttivät Georgian johtoa. Kuningas Vakhtang VI
(1703-1724) teki kohtalokkaan virheen – hän luuli saavansa apua Venäjältä
tsaari Pietari I:ltä, jolla oli omat imperialistiset aikomuksensa mm. Irania
kohtaan. Kun Venäjä esitti liittoutumista, niin Vakhtang suostui. Hän ei
valitettavasti tiennyt, että kun antaa pirulle pikkusormen, niin se vie
kokonaan.
Todellisuudessa
Georgia ei saanut Venäjältä apua ei Irania, eikä Turkkia vastaan, vaan
joutui käymään urheita, verisiä, taisteluita esimerkiksi Turkkia vastaan
vuonna 1770 Aspindzassa.
Vieläkään
georgialaiset eivät ymmärtäneet, että ryssä pettää aina. Vuonna 1783
Georgian kuningas liittoutui Venäjän kanssa niin syvällisesti, että lupasi
Venäjän hoitamaan yhteistä ulkopolitiikkaa – kun Venäjä lupasi
kunnioittaa Georgian suvereniteettiä (eikö kuulostakin tutulta?).
No,
nyt lukijani arvaavatkin loput – Venäjä toi Georgiaan joukkojaan
”liittolaisena” ja se oli lopun alkua. Vuonna 1801 Venäjä hyökkäsi
Georgiaan ja miehitti Georgian.
Ryssän
vallan alla eläminen ei tietenkään maistunut hyvälle monituhatvuotisen
loistavan historian omaaville georgialaisille, jotka nousivat useaan otteeseen
rikollisia imperialisteja vastaan, mutta kun Venäjän joukot olivat maassa,
niin…
Kansannousuja
tapahtui mm. Mtiuletissa (Kartlian ylänkö) 1804, Kakhetissa 1812, Imeretissä
1819-1820. Aristokraattien salaliitto oli vuonna 1832.
Nyt
georgialaiset olivat sitten kaulaa myöten kusessa, jossa uiskenteli sitä itseään.
No,
että tämän artikkelin päätteeksi jäisi hieman parempi maku suuhun, niin
liitän mukaan kuvan herttua Eldar Tsitsishvilistä kotinsa nurkalla. Tämä
herttua onnistui ihmeen kaupalla selviämään hengissä Venäjän miehityksestä.
Tämä asunto-osa on noin 300 vuotta vanha ja sen takana on herttuan suvun
linnoitus 1500-luvulta. Koko seutu on herttuan omistuksessa.
Hänen
sukunsa kenraalit ovat saaneet Georgian kuninkailta maita palkkioksi voitetuista
taisteluista. Maan saajien velvollisuutena oli rakentaa mailleen mm. kirkot.
Herttua on etevä arkkitehti, muinaismuistojen entisöijä, vanhojen rakennusten
entisöijä, keksijä (etevä kemisti), jne. 71-vuotiaalla herralla on energiaa
vallan ylitsepursuvasti. Herttuan kaverina kuvassa kirjoittaja.