Sirpaleita Georgian historiasta

Vieraillessani Georgian Valtionyliopiston Historianinstituutissa Tbilisissä professori, tohtori Tedo Dundua lahjoitti minulle vuonna 2007 ilmestyneitä uusimpia julkaisuja Georgian historiasta. Referoin niitä julkaisuja tässä artikkelissa. Kun olen kiinnostunut sotahistoriasta, niin artikkelistani jää pois paljon muuta kiinnostavaa, kuten georgialaiset rahat eri aikakausina, jne. – no kaikkea ei kannatakaan tunkea yhteen artikkeliin. Samoin olen jättänyt pois suuren määrän tietoa eri taisteluista – kasasin tähän nimenomaan sirpaleita.

Georgia on kuuluisa vanhasta tasokkaasta korkeakoulutuksestaan. Neukkulan aikanakin Viro ja Georgia olivat korkeimmin koulutettuja sillä kansojen vankilan alueella – niinpä pidän saamaani tietoa faktana.

Kristittyjä eli Georgian alueella jo 1. vuosisadalla. Kristinuskoon georgialaiset kääntyivät noin vuonna 360.

Georgian oma kirjainmerkistö kehitettiin ja georgialainen kirjallisuus syntyi 5. vuosisadalla.

Georgian vanha pääkaupunki oli Mtskheta n. vuodesta 300 eKr. n. vuoteen 500 jKr. Oheisessa kuvassa (jp) näkyy Mtskhetan lähellä sijaitseva linna, jota alettiin rakentamaan 4. vuosisadalla ja se valmistui 6. vuosisadalla. Kiinnittäkää huomiota maastoon – sangen hankalaa hyökkääjälle, eikö olekin.

 

Georgia on saanut vaikutteita Persiasta (Iran), Kreikasta, Turkista ja Roomasta (oma tulkintani).

1000-luvulla voimakkaan ja laajan Georgian kimppuun hyökkäsi Bysantti (Bagdad), silloin käytiin useita sotia.

Georgia on menettänyt entisiä alueitaan Turkille – mm. georgialainen pyöreä kirkko Bana on joutunut Turkille.

Ensimmäiset kirkot olivat puuta, joten ne eivät tietenkään ole säilyneet, mutta 5. vuosisadalta alkaen kirkot rakennettiin kivestä, joten Georgiassa on runsaasti vanhoja georgialaisten arkkitehtien suunnittelemia kivikirkkoja sekä niiden raunioita.

David IV Rakentaja (1089-1125) loi Georgialle uuden hyökkäyskykyisen hyvin organisoidun ja koulutetun armeijan, turvaksi Georgiaan hyökkäileviä muslimimaita vastaan. Hän puhdisti Transkaukasian hyökkääjistä (Seljukeista) etevillä yllätyshyökkäyksillä.

Davidilla oli oma salainen palvelu ja tiedottajia oikeusistuimissa, kirkossa, jne. – hän tiesi kaiken.

Kuningas inspiroi joukkojaan omalla esimerkillään. Vuoteen 1118 mennessä koko Georgian alue oli puhdistettu maahan tunkeutuneista turkkilaisista joukoista.

Turkkilaiset joukot (300 000 miestä) hyökkäsivät jälleen 10.8.1121 Georgian kimppuun, mutta kuningas Davidin joukot (yhteensä noin 55 000 miestä) löivät hyökkääjän Didgorin taistelussa 12.8.

Georgia oli ja on suvaitsevainen maa muita kansoja ja uskontoja kohtaan. Esimerkiksi kuningas Davidin aikana Tbilisissä elivät sulassa sovussa muslimit, juutalaiset ja kristityt. Verot olivat Tbilisissä georgialaisilta 5 dinaria, juutalaisilta 4 dinaria ja muslimeilta 3 dinaria, tällä suvaitsevaisella politiikalla David lujitti Georgiaa.

Kuningas David Rakentajalla oli armeijassaan palkkasotilaina pienehkö määrä osseetteja. Kuningas Davidin jälkeen hallitsijaksi tuli vanhan tavan mukaisesti miehiä Demetre I (1125-1156) ja Giorgi III (1156-1184), mutta Giorgi III valmisti tyttärestään Georgialle ensimmäisen kuningattaren Tamara (kruunattiin 1178). Tamara valitsi itse miehekseen Ossetian prinssin. Hän avioitui David Soslanin kanssa vuonna 1188. Kuningatar oli maalleen loistava hallitsija.

Myös kuningatar Tamaran aikana Turkki oli suuri ongelma Georgialle – mutta Tamara hoiti homman tekemällä joitakin menestyksellisiä iskuja Turkkia vastaan.

Kun turkkilaiset saivat köniinsä georgialaisilta, niin he kääntyivät Bagdadin kalifin puoleen saadakseen aikaan suuren muslimien yhteisen sodan Georgiaa vastaan. Kalifi an-Nassir suostui.

Niinpä suuri yhtenäinen muslimiarmeija hyökkäsi Georgiaan. Kuningatar Tamara lähetti miehensä Davidin johtamaan armeijan taisteluun. Suuri taistelu käytiin Samkhorissa ja se johti Georgian joukkojen loistavaan voittoon vuonna 1195. Taistelut eivät päättyneet vieläkään. Sulttaani Rukn ad-Din oli niin varma voitostaan, että vaati Georgiaa antautumaan.

Rukn ad-Din keskitti noin 400 000 miestä Basianian lähelle. Alivoimaiset Georgian joukot voittivat tämänkin taistelun vuonna 1202 ottaen vangikseen mm. Erzindjamin emiirin. Kuningatar Tamara vaihtoi emiirin hevosenkenkään näyttääkseen suuruuttaan ja valtaansa. Nämä taistelut nostivat Georgian suurimmaksi voimatekijäksi Lähi-Idässä. Georgian valta oli Nikosiasta Derbentiin ja Ossetiasta Armeniaan.

Muslimit eivät uskoneet vieläkään pienen Georgian voimaan, joten Ardebilin sulttaani hyökkäsi georgialaiseen Anin kaupunkiin joukkomurhaten 12 000 georgialaista yksinomaan kirkoissa. Kuningatar Tamara päätti rankaista sulttaania ja suunnitteli vastahyökkäyksen muslimien ramadanin ajaksi. Georgialaiset hyökkäsivät Ardebiliin surmaten sulttaanin ja 12 000 ihmistä. Nämä sotaretket tapahtuivat nähdäkseni 1208-1209.

Nyt muslimien hyökkäys oli kostettu, mutta oliko järkevää jäädä odottamaan muslimien seuraavaa hyökkäystä? Eikös sitä sanota, että hyökkäys on paras puolustus? Georgian johtajat päättivät iskeä Iraniin. Georgia valloitti Iranin kaupungit Marand, Tabriz, Miane, Zenjan ja Kazvin tuoden sotasaaliina runsaasti kultaa, jalokiviä, taidetta, jne.

Jatkossa elämä Georgiassa ei ollut herkkua, oli taisteltava maahan tunkeutuvia mongoleja, ottomaaneja ja Irania vastaan. Talous luhistui, kyliä hävitettiin. Kovissa taisteluissa menetettiin paljon, mutta georgialaisia ei onnistuttu hävittämään, kuten oli ollut hyökkääjien tarkoitus.

Esimerkiksi taisteluissa Kizilbashia vastaan maaliskuussa 1625 Martkopissa ja heinäkuussa 1625 Marabdassa hyökkäävä Iranin ammattiarmeija menetti kaatuneina puolet 60 000 miehen armeijastaan. Jälleen vuonna 1660 georgialaisten täytyi käydä kovia taisteluita Bakhtrionissa.

Jatkuvat sodat muslimimaita vastaan väsyttivät Georgian johtoa. Kuningas Vakhtang VI (1703-1724) teki kohtalokkaan virheen – hän luuli saavansa apua Venäjältä tsaari Pietari I:ltä, jolla oli omat imperialistiset aikomuksensa mm. Irania kohtaan. Kun Venäjä esitti liittoutumista, niin Vakhtang suostui. Hän ei valitettavasti tiennyt, että kun antaa pirulle pikkusormen, niin se vie kokonaan.

Todellisuudessa Georgia ei saanut Venäjältä apua ei Irania, eikä Turkkia vastaan, vaan joutui käymään urheita, verisiä, taisteluita esimerkiksi Turkkia vastaan vuonna 1770 Aspindzassa.

Vieläkään georgialaiset eivät ymmärtäneet, että ryssä pettää aina. Vuonna 1783 Georgian kuningas liittoutui Venäjän kanssa niin syvällisesti, että lupasi Venäjän hoitamaan yhteistä ulkopolitiikkaa – kun Venäjä lupasi kunnioittaa Georgian suvereniteettiä (eikö kuulostakin tutulta?).

No, nyt lukijani arvaavatkin loput – Venäjä toi Georgiaan joukkojaan ”liittolaisena” ja se oli lopun alkua. Vuonna 1801 Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja miehitti Georgian.

Ryssän vallan alla eläminen ei tietenkään maistunut hyvälle monituhatvuotisen loistavan historian omaaville georgialaisille, jotka nousivat useaan otteeseen rikollisia imperialisteja vastaan, mutta kun Venäjän joukot olivat maassa, niin…

Kansannousuja tapahtui mm. Mtiuletissa (Kartlian ylänkö) 1804, Kakhetissa 1812, Imeretissä 1819-1820. Aristokraattien salaliitto oli vuonna 1832.

Nyt georgialaiset olivat sitten kaulaa myöten kusessa, jossa uiskenteli sitä itseään.

No, että tämän artikkelin päätteeksi jäisi hieman parempi maku suuhun, niin liitän mukaan kuvan herttua Eldar Tsitsishvilistä kotinsa nurkalla. Tämä herttua onnistui ihmeen kaupalla selviämään hengissä Venäjän miehityksestä. Tämä asunto-osa on noin 300 vuotta vanha ja sen takana on herttuan suvun linnoitus 1500-luvulta. Koko seutu on herttuan omistuksessa.

Hänen sukunsa kenraalit ovat saaneet Georgian kuninkailta maita palkkioksi voitetuista taisteluista. Maan saajien velvollisuutena oli rakentaa mailleen mm. kirkot. Herttua on etevä arkkitehti, muinaismuistojen entisöijä, vanhojen rakennusten entisöijä, keksijä (etevä kemisti), jne. 71-vuotiaalla herralla on energiaa vallan ylitsepursuvasti. Herttuan kaverina kuvassa kirjoittaja.

Georgia

Etusivulle

free counter