Venäjän osallisuudesta

Täydennetty 1.11.2006, 25.11.2007, 8.6.2010 Juhani Putkinen

Koska eri foorumeilla yritetään välillä väittää Suomen Vapaussotaa sisällissodaksi, johon Venäjä ei osallistunut, niin teen joitakin lainauksia Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian professori Ohto Mannisen kirjoituksesta Vapaussodasta:

"Suomessa tammikuun lopulla 1918 syttynyttä sotaa käytiin Suomen itsenäisyyden vakaannuttamiseksi, vanhaa emämaata Venäjää vastaan."

"Venäläisten joukkojen karkottamisajatus oli johdonmukaista jatkoa itsenäisyysliikkeen toimintaan: siihen oli varauduttu jääkäriliikkeellä - suomalaiset saivat sotilaskoulutusta Venäjän vihollisen Saksan armeijassa - ja aktivistien perustamilla suojeluskunnilla. Itsenäistymisen jälkeen Suomen hallitus halusi poistaa entisen emämaan mahdollisuudet vaikuttaa maan asioihin."

"Kenraali Mannerheim oli varautunut aloittamaan venäläisjoukkojen aseistariisumisen myös Pohjanmaalla. Kun punaisten vallankumous oli julistettu ja venäläiset olivat osoittaneet liittyvänsä heihin, valkoiset aloittivat aamuyöllä 28.1. Pohjanmaallakin venäläisten joukkojen aseistariisumisen. Se onnistui useimmiten verettömästi, mutta johti eräin paikoin senaatin joukkojen ja venäläisten joukkojen välisiin taisteluihin. Taistelujen laajenemisen estämiseksi venäläisille selitettiin, että aseistariisuminen ei ollut suunnattu Venäjää vastaan. Suomen hallitus olisi mieluummin halunnut saada venäläiset pois ilman taistelua. Suomessa olleet venäläisen sotaväen vallankumoukselliset johtoelimet eivät kuitenkaan mukautuneet selitykseen vaan julistivat 28.1. sodan, kirjaimellisesti he ilmoittivat olevansa sotatilassa valkokaartia vastaan. Venäjän neuvostohallitus vahvisti sodan edellyttämällä joukoilta aktiivista taistelutoimintaa ja valkokaartien tuhoamista."

"Venäjällä vallan kaapanneen bolshevikkipuolueen kannalta oli Suomenkin kohdalla kysymys uuden neuvostohallituksen hengissä pitämisestä ja maailmanvallankumouksen odottamisesta. Heidän taktiikkaansa kuului ajatus "eroaminen yhdistymistä varten". Itsenäisyys oli myönnetty Suomelle, jotta Venäjän-vastainen kansallishenki heikkenisi, jotta Suomen työväestö voisi kansallishengen estämättä kaapata vallan ja jotta Suomi sen jälkeen palaisi Venäjän yhteyteen, suunnitteilla olevaan suureen neuvostokansojen liittoon."

"Venäjän armeija nimitti osastojensa Suomessa suorittamia sotatoimia "taisteluksi suomalaisia porvarillisia valkokaarteja vastaan". Tämä venäläisten sota omasi kahdenlaisia tavoitteita, joita yhdisti taistelu valkokaarteja vastaan. Toisaalta valkokaartit olivat karkottamassa venäläisiä maasta - tältä osin venäläisten taisteluun ryhmittyminen oli vahvasti puolustuksellista - mutta toisaalta venäläiset yllyttivät suomalaisia punakaarteja vallankumoukseen ja olivat valmiit tähän liittymään - näin venäläisten toiminta oli hyökkäyksellistä Suomen laillista valtiovaltaa vastaan."

"Sotatoimien jo käytännössä päätyttyä Suomen hallitus toukokuussa 1918 ryhtyi toimenpiteisiin siltä pohjalta, että Venäjän kanssa oli tammikuusta lähtien vallinnut sotatila. Juridisen ratkaisun teki mahdolliseksi se, että eduskunta nyt vihdoin pääsi kokoontumaan. Neuvostohallitus suostui Saksan välityksellä rauhanneuvotteluihin. Monien välivaiheiden jälkeen rauhankontaktit vuonna 1920 johtivat Tarton rauhansopimukseen."

"Venäläisen sotaväen osuus vallankumouksellisten puolella oli varsin ratkaiseva. Venäjän hallituksen tuessa tärkeintä oli suomalaisten punaisten varustaminen aseilla ja heille annettu koulutus- ja neuvonantaja-apu. Tykistön ja konetuliaseiden käytössä venäläiset toimivat itse ampujina ja punaisten kouluttajina."

"Voimaansa Venäjä lisäsi tuomalla Suomeen Pietarin alueelta vanhan armeijan osastoja, noin 2 000 miestä. Itse asiassa moninkertainen määrä käskettiin lähtemään, mutta vain osa totteli."[i]

Edelleen professori Mannista:

"Keväällä 1918 Venäjän hallitus sitten päätti pyrkiä rauhansopimukseen valkoisen Suomen kanssa, samoihin aikoihin, kun Suomen eduskunta virallisesti totesi maan olleen sodassa Venäjää vastaan tammikuusta 1918 lähtien.

Venäjän arkistot ovat osoittaneet, ettei ole mitään syytä väheksyä venäläisten osuutta tähän sotaan. Kyse ei ollut vain vapaaehtoisina suomalaiseen punakaartiin liittyneistä neuvonantajista. Mukana oli sekä Suomessa ollutta vanhaa armeijaa että uutta puna-armeijaa ja venäläistä punakaartia. Mikä merkittävintä tämä venäläinen punakaarti ja myös vakinaisen armeijan osastoja lähetettiin Suomeen Pietarista, ja nimen omaan neuvostohallituksen käskystä."[ii]

Professori Pentti Virrankoski:

"Vapaussoturit muistelivat ylpeinä varsinkin Ruoveden Pekkalassa helmikuun 12. päivänä käytyä taistelua, jossa 250 venäläistä anarkistimatruusia hyökkäsi mustat pääkalloliput liehuen Lapuan suojeluskuntaa vastaan. Nuoren pohjalaisen ylioppilaan päästyä lakaisemaan vihollista konekiväärillään M.E. Laurila johti urhoolliset lapualaiset vastahyökkäykseen. Sata matruusia jäi kentälle, ja henkiin jääneet pysähtyivät Tampereellekin vain hetkeksi paetakseen päätä pahkaa Pietariin."[iii]

Professori Tuomo Polvinen:

Venäjän puolustusministeri Podvoiski määräsi Venäjän armeijakunnan Viipurissa riisumaan suojeluskunnat, eli Suomen laillisen armeijan, aseista ja luovuttamaan ne punakaartille.[iv]

Podvoiski korosti Suomen suurlähettiläälle Venäjällä Enckellille 26.1.1918, että Venäjä aina tulisi tukemaan sosialisteja, eikä minkäänlainen puolueettomuus voinut tulla kysymykseen. Ohjesäännössä sanottiin, että armeijan tehtävänä oli tukea taistelua porvaristoa vastaan kaikkialla Euroopassa.[v]

”Enckellin pyrkiessä kapinan puhjettua neuvostohallituksen puheille häntä ei enää otettu vastaan.”[vi]

Viipurin armeijakomitea julisti 42. AK:n joukkojen olevan 29. 1. 1918 lähtien »sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin [Suomen laillisen armeijan - jp] kanssa», minkä vuoksi oli ryhdyttävä kaikkiin asian vaatimiin toimenpiteisiin.[vii]

Podvoiski sähkötti 4.2.1918 Glazunoville -- on välttämätöntä aivan lähipäivinä lyödä porvarillinen valkokaarti [Suomen armeija] hajalle.[viii]

Pietarin punakaarti lähetti joukkoja Suomeen. Pietarin sotilaspiirin esikunta käski 1.2.1918 irrottamaan varuskunnasta niin paljon joukkoja kuin mahdollista Suomea varten. 4.2.1918 Pietarista lähti panssarijuna, yms. Savon rintamalle, valtasivat 7.2.1918 Mäntyharjun.[ix]

Viipurin rintamalle lähetettiin Pietarista tammi- helmikuussa 1918 em. Siestarjoen osastoa lukuun ottamatta n. 1000 miestä mukanaan konekivääreitä ja tykistöä. Näiden lisäksi tulivat Itä-Suomessa jo olevista joukoista punaisiin liittyneet vapaaehtoiset.[x]  

13.2.1918 Ahvolassa hyökkäysyritys tyrehtyi valkoisten tuleen. Venäläisten menetettyä uskonsa tilalle tuotiin Pietarista 890 siperialaista.[xiii]

Venäjän puolustusministeri Trotski aloitti maaliskuussa 1918 armeijauudistuksen. Suomessa olevien Venäjän maavoimien johdossa oli kolme eri ”virkaporrasta”:

”Svetsnikovin esikunta Tampereella, 42. AK:n esikunta Viipurissa ja aluekomitean sotilasosasto Helsingissä. Svetsnikov toimi Länsi-Suomen venäläisten ja punaisten voimien komentajana. Viipurin pääesikunta johti Karjalassa toimivia punakaarteja ja venäläisiä joukkoja Pietarin sotilaspiirin esikunnasta saamiensa ohjeiden mukaan. Viipurin esikunnassa oli venäläisillä yleisesikuntaupseereilla johtoasema, mutta suomalaisilla punaisilla oli siinä myös edustajansa. Tampereen ja Viipurin johtoportaiden toimintaa koordinoivana elimenä pyrki esiintymään aluekomitean sotilasosasto.”[xi]  

"Tampereella ollutta venäläistä 106. Divisioonaa komensi bolsevikkeihin liittynyt eversti M. S. Svetsnikov. Divisioonaa viivytti tilanteen sekavuus ja joukkojen sisäinen eripuraisuus, niin että sen ensimmäiset tiedustelujunat lähtivät vänrikki Stolbovin johdolla liikkeelle vasta 2.2. Niihin oli lastautunut komppania venäläisiä sekä joukko punaisia. Yhteensä mukana oli noin 500 miestä, jotka joutuivat nelituntisen yrittämisen jälkeen vetäytymään Vilppulan luotisateesta. Uuteen hyökkäykseen kaksi päivää myöhemmin punaiset kokosivat lisää miehiä sekä tykkejä ja konekiväärejä. Vilppulan valkoiset puolustajat, joita nyt oli jo 450 miestä, pitivät vaivatta puolensa."[xiv]

Kapinallisten päiväkäskystä 18.2. ilmenee lisää venäläisiä tärkeissä tehtävissä. Läntisen rintaman esikuntapäällikkönä toimi everstiluutnantti Bulatsel ja itäisen rintaman esikuntapäällikkönä kapteeni Vladimirov.[xv] Kapinallisten Savon rintaman komentajana puoletaan toimi venäläinen Aleksei Osipov, joka yritti miehineen edetä 11.3. alkaen radan itäpuolisten metsäkylien kautta.[xvi]

”Raudun suunnalla kävivät henkilökohtaisesti tilanteeseen tutustumassa Pietarin sotilaspiirin komentaja Jeremejev ja puna-armeijan I AK:n komentaja, kenraali Potapov. -- Lohkon komentajana, joka otti ohjeensa suoraan Jeremejeviltä, toimi maaliskuun alusta lähtien M. V. Prigorovski, Taurian palatsin entinen komendantti. Kaikesta huolimatta hyökkääjäin ei onnistunut murtaa jääkärivänrikki V. Läheniemen ja sittemmin ratsumestari G. Elfvengrenin johtamaa valkoisten puolustusta. Näiden siirryttyä maaliskuussa vastaoffensiiviin Raudun asema-alueen venäläiset ja punaiset puolustajat joutuivat vuorostaan miltei saarroksiin onnistuen vihdoin 5. 4. 1918 raskain tappioin murtautumaan puristavan renkaan lävitse etelään. Parituhantisesta joukosta pääsi Pietariin palaamaan ainoastaan nelisensataa. Kaatuneiden joukossa olivat lohkon komentaja Prigorovski ja suomalaisten punakaartilaisten päällikkö Myllys.”[xii] Radan, eli Antrean suunnalla punaisten komentajana toimi vänrikki I. Aleksandrov.[xvii]

Pohjoisessa Kurun suunnalla vänrikki A.Stolbovilla oli 16.3. komennossaan noin 1200 miestä, mutta hävityn taistelun jälkeen kun miehet pakenivat, hänet pidätettiin. Ruovedellä rintamapäällikkö Smirnov sai aikaan jonkinlaisen aseman Tokoin-Muroleen tasalle.[xviii]

Huomattakoon, että ye-eversti Mihail Stepanovits Svetsnikov taisteli Suomea vastaan nimenomaan Venäjän kommunistisen puolueen käskystä - eikä vapaaehtoisena. Venäjän sisällissodassa hän taisteli sittemmin mm. Kaukasuksella valkoisia vastaan ja myöhemmin toimi Frunzen sotilasakatemiassa sotataidon historian pääopettajana dosenttina ja prikaatinkomentajan arvoisena.[xix]

Eli vuoden 1918 sota oli nimenomaan Venäjän ja Suomen välinen Vapaussota, joka päättyi Venäjän ja Suomen väliseen rauhansopimukseen Tartossa. Se on sitten taas oma lukunsa, että valitettavasti osa suomalaisista punikeista nousi Venäjän yllytyksestä ja aseistamana kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan, taistellen maanpetoksellisesti Venäjän joukkojen rinnalla.

Vapaussota

Etusivulle