Vapaussota 270218 – Raudussa puolustaudutaan

Edellinen artikkelini Suomen Vapaussodasta teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.

Puoliympyrä

”Sen jälkeen kun Raudun asema-alueelta oli helmikuun 23 p:nä ollut pakko peräytyä, tuli valkoisten puolustuslinja käymään puoliympyrän muotoisessa kaaressa mainitun alueen ympäri, minne vihollisia sitten, sivustavarmennuksestaan ollenkaan huolehtimatta, vähitellen alkoi kasaantua. Valkoisten miehittämistä paikoista oli kirkonkylä aivan rautatieaseman itäpuolella, Leinikkälä ja Mäkrälä pohjoispuolella sekä Orjansaari länsipuolella.”[i] Kartalla näkyvä Leinikylä on tekstissä Leinikkälä. Tekstissä oleva Mäkrälä sijaitsee kartalla olevasta sanasta Ylämäki n. 2 km luoteeseen ja esiintyy nimellä Mäkrä. Kartalla yksi ruutu on 2 km.

[ii]

Vahvennuksia molemmille puolille

”Vihollinen heti radan käytyä selväksi sai 25 p:nä vahvennusta, sillä junan tuloa juhlittiin kauas kaikuvalla riemunulvonnalla asemalla. Mutta myöskin puolustajat kerkisivät saada apuvoimia Sortavalan ja Joensuun harjoitusleireiltä. Kun osa harjoitusleireiltä tulleesta täydennysmiehistöstä sijoitettiin Valkjärvelle, nousi Raudussa oleva puolustusvoima 26 p:n tienoilla n. 500 mieheen, siihen luettuna siellä aikaisemmin olleet joukot.”

Tämä joukko jaettiin kolmeksi komppaniaksi:

I komppania kirkonkylässä n. 190 miestä.

II komppania Mäkrälässä ja Leinikkälässä n. 150 miestä.

III komppania Orjansaaressa n. 160 miestä.”[iii]

Vihollinen hyökkää

”Keskiviikkona helmikuun 27 p:nä klo 6 tienoissa illalla kävi vihollinen vihdoinkin odotettuun hyökkäykseen. Se kohdistui Leinikkälää ja kirkonkylää vastaan ja sitä tuettiin tykki- ja konekivääritulella. Sen jälkeen kun yksi meikäläisten konekivääreistä oli kirkonkylästä siirretty uhatulle rintamanosalle, saatiin vihollinen torjutuksi. Hyökkäys uudistettiin kuitenkin jälleen klo 11 samana iltana, ja voitiin torjua vasta sen jälkeen kun Mäkrälästä käsin oli tehty vastahyökkäys. Tällöin kävivät puolikaaren muotoisen puolustusaseman edut ensi kerran ilmi. Kun punaiset olivat vailla suojelevaa sivustavarmennusta, näkivät ne itse joutuvansa ahdinkoon miltei suoraan selän puolelta, minkä vuoksi niiden oli kiireesti keskeytettävä hyökkäyksensä ja käytävä itse puolustautumaan.”[iv]

Uusi kiihkoisa hyökkäys

”Torstaina helmikuun 28 p:nä aloitti vihollinen uudelleen hyökkäilynsä, tällä kertaa kuitenkin pääasiallisesti kirkonkylää vastaan. Kuten niin usein Ahvolassa olivat rynnäköt täälläkin hurjapäisen kiihkoisia. Hyökkääjien keskuudesta kuului venäläisten kiroilu ja ärjähdykset aina ylinnä. Ankarimmin hyökkäili vihollinen asemalta kirkonkylään vievän maantien vartta. Hyökkäykset, jotka uudistettiin 3-4 kertaan, olivat tuolloin tällöin kehittymäisillään pistintaisteluksi, mutta torjuttiin ne kuitenkin aina takaisin, vaikkakin monesti vasta aivan viime tingassa. Onnelliseen päätökseen vaikutti osaltaan suuressa määrässä meikäläisten erinomainen puolustuslinja kirkonkylän länsipuolella. Se kulki näet pitkin erään harjanteen lakea, jonka edessä oleva pitkä, avoin jokilaakso eroitti senpuolisen rinteen vastakkaisella puolella kohoavasta äkkijyrkästä harjusta. Tässä joennotkossa vihollisen hyökkäykset juuri alituisesti torjuttiinkin.”[v]

Merisotilaat hyökkäävät

”Koittipa sitten lauantai maaliskuun 2:nen, kenties kovin päivä koko tämän rintamanosan puolustuskaudella ja luonteeltaan hyvin samanlainen kuin Ahvolassa maaliskuun 3:na eletty. Jo klo 7 tienoissa aamusella voi huomata vihollisen varustautuvan hyökkäykseen. Klo 9 se sitten aloitettiinkin yrittämällä kiertää kirkonkylän sivustaan sen eteläpuolella olevan Vakkilan kylän kautta. Tätä liikettä toimeenpanemaan lähetettiin n. 80-miehinen punainen hiihtäjäjoukko 2 konekiväärin kera, jota vastaan valkoisilla oli panna vain 8-9 miehinen ryhmä. Hyökkäys torjuttiin, ja saatuaan vähäisen apuvoiman onnistui meikäläisten illemmällä karkoittaa vihollinen sekä anastaa siltä toinen konekivääri.

Jokseenkin samaan aikaan kävi vihollinen hyökkäämään Leinikkälää ja kirkonkylää vastaan, tykistön alusta alkaen säestäessä. Jälleen oli mukana venäläisiä, enimmäkseen merisotilaita, jotka osoittivat ihailtavaa kuolemanhalveksuntaa. Näiden raivon ja ulvonnan kiihoittamina etenivät punaisetkin piittaamatta vähääkään murhaavasta luotisateesta. Monista yrityksistä huolimatta ei vihollisen kuitenkaan onnistunut päästä edellämainitun joennotkon ylitse. Jo kerran olivat sikäläiset puolustajat aika pahassa pinteessä, kun ammusvarat olivat heiltä sulaneet keskimäärin 5 panokseen miestä kohti. Kaikeksi onneksi sattui vihollinen juuri silloin pitämään vähän pidemmän hengähdysrupeaman, ja sillä aikaa ennätti ihmeellinen salliman suoma hankkia tervetulleen lisäyksen patruunavöihin; tästä lähemmin vähän myöhemmällä. Jännittävän kamppailun käydessä saatiin sitä paitsi kipeästi kaivattua miehistövahvennustakin, n. 80 miestä, jotka suoraan Käkisalmen harjoitteluleiriltä tulleina pantiin heti vahvistamaan harvaa puolustusketjua. – Leinikkälässä alkoi puolustuslinja jo horjuakin, kunnes tilanne pelastettiin jouduttamalla aika kiireellä kirkonkylästä konekivääri ja pienoinen apumiehistö uhattuun kohtaan.”[vi]

Tappiot

Vihollisen ”tappiot olivat varmastikin hyvin tuntuvat noiden hurjien rynnistysten johdosta. Vaikka punaiset yön kuluessa kokosivat ja korjasivat taistelukentältä haavoittuneet ja kuolleet, niin virui kuitenkin vielä aamulla parikymmentä ruumista valkoisten asemain edustalla. Paikalle jääneet kiväärit ja varustarpeet antoivat myöskin aavistaa edellisen päivän tuhoisan hämmingin laajuutta. Mutta olivatpa meikäläisetkin kärsineet tuntuvaa vahinkoa, vaikkei sen määrä liene noussut 20 haavoitettua suuremmaksi, josta kiitos aikaisemmin luotujen ampumahautojen ja vallien suoman turvan.”[vii]