Schlieffenin
suunnitelma mainitaan sekä Ensimmäisen Maailmansodan, että Toisen
Maailmansodan historiassa. Se onkin erittäin merkittävä - perustavaa laatua
oleva - suunnitelma, jonka perustelut on tunnettava voidakseen ymmärtää näiden
sotien syttymisen syitä ja toteutuneita strategioita.
Saksa
tiesi olevansa sotilaallisesti erittäin heikossa asemassa sitä vastaan
sotilasliitossa olevien Venäjän ja Ranskan välissä. Kuten artikkelistani
koskien Ensimmäisen maailmansodan alkua näkyy, niin Saksa oli täysin
alivoimainen jo pelkästään Venäjään ja Ranskaan nähden.
Saksa
katsoi täysin aiheellisesti, että jos Venäjä ja Ranska suorittavat rauhassa
liikekannallepanonsa loppuun ja saavat hyökätä Saksan kimppuun, niin Saksa ei
selviä tästä kahden rintaman sodasta.
Siksi
Saksa antoi jo etukäteen naapureilleen tiedoksi, että niiden liikekannallepano
johtaa sotaan. Saksa pyysi myös Englantia vaikuttamaan Venäjään, ettei Venäjä
suorittaisi liikekannallepanoa.
Kun
Venäjä ja Ranska solmivat vuonna 1893 sotilasliiton, niin Saksan
yleisesikunnan päällikkö kenraali, kreivi, Alfred von Schlieffen oivalsi, että
Saksa joutuu kestämättömään kahden rintaman sotaan ja laati tunnetun
Schlieffenin suunnitelman.
Tämän
suunnitelman lähtöoletuksena oli, että Ranska on Saksalle suurempi uhka,
koska se kykenee nopeammin suorittamaan liikekannallepanon ja hyökkäämään
Saksan kimppuun. Schlieffen luotti siihen, että Venäjän liikekannallepano
tapahtuu hitaammin, eikä Venäjän hyökkäys tapahdu niin nopeasti, eikä myöskään
ole niin vaarallinen, kuin Ranskan.
Siksi
Schlieffenin suunnitelmassa Saksan piti sodan uhatessa keskittää lähes kaikki
voimat nopeasti länteen ja lyödä Ranska nopealla iskulla ja sitten viedä
joukkonsa itään lyömään Venäjän jo Saksaa vastaan hyökänneet joukot.
Suunnitelman mukaan itään piti aluksi keskittää vain 5% Saksan joukoista
suojaamaan Saksan Itä-Preussia.
Koska
Ranska oli rakentanut Ranskan ja Saksan rajalle erittäin vahvan linnoitusketjun
Saksa katsoi, ettei sitä voi läpäistä riittävän nopeasti ja siedettävin
tappioin.
Niinpä
Schlieffen katsoi jo alun alkaen välttämättömäksi hyökätä sodan uhatessa
Luxemburgin, Hollannin ja Belgian alueiden kautta linnoitusketju kiertäen ja käyttäen
tähän tehtävään noin 90% Saksan armeijasta. Noin viisi prosenttia käytettäisiin
suojaamaan Ranskan hyökkäykseltä Elsass-Lothringenia ja loput viisi
prosenttia Saksan Itä-Preussia Venäjän hyökkäykseltä.
Suunnitelma
perustui nopealle liikekannallepanolle ja joukkojen keskittämiselle
rautateitse.
Äärimmäisen
tärkeää Saksan voiton kannalta olisi ollut se, että Ranska luhistuisi
todella nopeasti, jotta Saksa olisi sitten voinut siirtää pääosan
joukoistaan jo idästä ylivoimaisin joukoin hyökännyttä Venäjää vastaan.
Valitettavasti
Schlieffenin seuraaja vuodesta 1906 kenraali Helmuth von Moltke vesitti
Schlieffenin rohkean suunnitelman, jonka noudattaminen olisi voinut pelastaa
Saksan. Olisi tarvittu suurempaa rohkeutta ottaa riskejä, kuin Moltkella oli.