Luultiin että Susitaival tapattaa meidät kaikki

Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustaja everstiluutnantti Paavo Susitaival ilmoittautui vapaaehtoisena palvelukseen Talvisodan uhatessa. Ensin Susitaival joutui Hersalon divisioonan huoltopäälliköksi organisoimaan divisioonan varustamista.[i]

Susitaival olisi voinut jatkaa suhteellisen mukavaa elämää kansanedustajana tai selustassa divisioonan huoltopäällikkönä, mutta Venäjän hyökättyä Suomen kimppuun hän halusi rintamalle puolustamaan Isänmaataan ja soitteli kotijoukkojen komentajalle kenraali Malmbergille saadakseen komennuksen.

Sillä aikaa suomalaiset vähäiset suojajoukot peräytyivät ylivoimaisen vihollisen edestä viivytystaisteluita käyden Susitaipaleen mielestä aivan liian nopeasti.

Lopulta Susitaival sai käskyn ilmoittautua Kajaanissa Pohjois-Suomen Ryhmän komentajalle kenraalimajuri Wiljo Einar Tuompolle. Susitaival matkusti viivyttelemättä Kajaaniin sekä ilmoittautui väsyneelle ja huolestuneelle kenraalille saaden sydämellisen vastaanoton. Esikuntapäällikkö eversti Verner August Viklund esitteli Susitaipaleelle yleistilanteen ja tehtävän pääpiirteittäin.[ii]

Susitaival joutui Suomussalmen suunnalle Erillinen Pataljoona 16 (Er.P 16) komentajaksi entisen komentajan majuri Pallarin haavoituttua. Pataljoonan sotapäiväkirjan mukaan hän saapui komentopaikkaan Tyräjärven kansakoululle 13.12.1939 kello 3 aamuyöstä.[iii] Kun Susitaipaleelle selostettiin tilannetta, niin hän huomasi, ettei pataljoonalla ollut käytettävissään kunnon karttoja, vaan vain 1:400 000 kartta. Susitaival lähetti vielä samana yönä upseerin noutamaan Oulusta Metsähallituksen piirikonttorista 1:20 000 metsäkartat.[iv] Oikeita topografisia karttoja seudulta ei yksinkertaisesti ollut olemassa.

Alkutilanne Suomussalmen suunnalla:[v]

Er.P 16 puolustautui Piispajärven Alassalmella estäen ryssän Jalkaväkirykmentti 662:n (JR 662) hyökkäyksen salmen ylitse sillan kautta pohjoiseen. 6.12.1939 käytiin Alassalmella ensimmäinen taistelu. ”Miestä kuin meren mutaa lähestyi siltaa.” - - ”Äkkiä ilmestyi paikalle majuri Pallari, joka oli ajanut henkilöautollaan koululle asti. Kovalla äänellä hän kuulutti: »Ei saa ampua! Antaa tulla! Ei ole hätää!» - - »Olemme suomalaisia ja siksi olemme täällä juuri kun vietämme itsenäisyytemme kahtakolmatta vuosipäivää. Nuo tuolla tulevat ovat vihollisia. Nyt näytämme, ettei tästä pääse yli!»”[vi] Eikä päässeet yli. 8.12. taistelussa majuri Pallari haavoittui ja joutui sodan loppuajaksi sotasairaalaan.

Ensivaikutelma

Everstiluutnantti Paavo Susitaival sai pataljoonansa esikunnasta myönteisen ensivaikutelman: ”Reippaita, palvelualttiita työtovereita, joukossa hyvä tuttukin - tiedustelu-upseeri Tolonen.”[vii]

Susitaival lähti aivan oikein tutustumaan rintamaan ja joukkoihin saatuaan aamulla perusteellisemman kuvan aiemmista tapahtumista ja tilanteesta. Sotapäiväkirjan mukaan 13.12. kello 10.35 lähtö rintamalle ja paluu kello 16.00.[viii]

”Johdossani oli pataljoona korpiolosuhteisiin tottuneita, sitkeitä erämaiden kasvatteja, jotka jo olivat näyttäneet kuntonsa. Paras pataljoona, mitä itselleen saattoi toivoa.”[ix]

Alassalmella Susitaivalta opasti 2. komppanian päällikkö luutnantti Eronen, Sallan aluepäällikkö [Suojeluskunnan - jp]. ”Puolustus oli järjestetty hyvin, niin hyvin, etten katsonut olevan syytä muutoksiin. - - Erosen selitykset olivat asiallisia ja sotilaallisen niukkasanaisia.”[x]

Entäpä miesten ennakkokäsitys uudesta pataljoonankomentajasta - olihan hän tunnettu IKL:n kansanedustaja ja Saksassa koulutuksensa saanut sekä Vapaussodassa taistellut jääkäriupseeri - ”vaskisti”: »Me luultiin, että nyt se tapattaa meidät kaikki!»[xi]

Tarkastusmatkan aikana viimeisetkin osat pataljoonasta olivat saapuneet perille. ”Pataljoona oli ensi kertaa koossa ja toimintavalmis uudella rintamalla.”[xii]

Varsinaiseen sissitoimintaan ja partiointiin pataljoonalla oli käytettävissään kaksi pientä tiedusteluosastoa - To Pessi ja To 7 (Sassali).[xiii]

Sissisotaa vihollisen selustassa

Susitaipaleella oli vastassaan ylivoimainen vihollinen niin miesten määrän kuin kalustonkin suhteen. Ryssillä oli hyökkäysvaunuja, pst-tykkejä, kenttätykkejä ja lentokoneita. Susitaipaleella ei mitään niistä ensimmäistäkään kappaletta saatavissa edes hetkeksi käyttöönsä. Mutta hänellä oli käytössään sitkeitä suomalaisia hiihtotaitoisia sotilaita.

Niinpä olikin päivänselvää, että Susitaival alkoi käymään sissisotaa vihollisen selustassa ja samalla piti tulpan Alassalmella kiinni kaikin keinoin.

Kirjassaan Ryhmä Susi Talvisodassa Susitaival esittää lukuisia vihollisen sotasaaliiksi saatuja käskyjä ja tilanneilmoituksia, sekä kaapattuja sanomia. Niinpä halukkailla on mahdollisuus tutustua myös ryssän dokumentteihin näistä taisteluista.

Samalla Susitaival esittelee omia toimenpiteitään, käskyjään ja myös harvinaista itsekritiikkiä - jälkikäteen tehtyä harkintaa mikä olisi ehkä ollut oikeampi ratkaisu missäkin tilanteessa. Se on opettavaista luettavaa tavallisen itsekehun sijaan.

Susitaival EI käskenyt joukkojaan rintamahyökkäyksiin ylivoimaista vihollista vastaan, vaan organisoi sissisodan vihollisen huoltoa vastaan. Minusta se oli aivan oikein. Susitaival yritti säästää suomalaista verta, mutta silti vaikuttaa viholliseen tehokkaasti.

Susitaival itse joukkojensa parissa rypevänä tajusi myös erinomaisesti, ettei väsyneillä, palelevilla ja nälkäisillä joukoilla kannata hyökätä. Heti ensimmäisessä isommassa operaatiossaan Talvisodassa Susitaipaleen joukko väsyi perusteellisesti ennen kohteeseen joutumista, kelin vuoksi, vaikka Susitaipaleen käskystä kevennettiin kaikki ylimääräinen varustus pois. Niinpä Susitaival keskeytti operaation, veti koukkaavat joukot hieman taaksepäin lepoon ja vasta levon jälkeen toteutti menestyksellisen suurimittakaavaisen väijytyksen vähäisin omin tappioin.[xiv]

Ryhmä Susi

Kun alueelle oli änkeämässä toinenkin Venäjän divisioona (44.D) alueella jo olevan 163.D lisäksi, Susitaipaleen komentoon alistettiin lisää joukkoja. Suurimpana mainittakoon peräti Jalkaväkirykmentti 65 (JR 65). Polkupyöräpataljoona 6 (PPP 6) oli välillä alistettuna Ryhmä Sudelle, sitten 9.D:lle ja taas Ryhmä Sudelle.

Kun Susitaival sai JR 65:n ja Pohjois-Suomen ryhmä käski hyökkäykseen, niin Susitaival innostui kirjoittamaan hyökkäyskäskyn heti siiheksi kun JR 65 saapuu. Kun hän kuitenkin näki, että JR 65 oli heikosti varustettu ja marssin jäljiltä hyvin väsynyt, niin Susitaival aivan oikein peruutti hyökkäyskäskynsä. Ensin miehet lepoon, murua rintaan, varustetilannetta paremmaksi ja vasta sitten hyökkäykseen - säästää suomalaista verta ja on lopulta tuloksellisempaa.

Sotilaan levon tarpeesta on artikkeli täällä.

Susitaival: ”Kun JR 65:n ensimmäinen kolonna, kilometrin mittainen roikka, tuli avoautoissa Perangan-Näljängän tiehaaraan menin sitä katsomaan, koska olin utelias näkemään missä kunnossa se oli. Kyllä minua vihlaisi, kun näin miten jäätyneitä olivat miehet ja miten huonoksi mieliala oli laskenut. Kuului karmeita kirouksia, ja herrat haukuttiin maan rakoon. Eivät tietäneet tai välittäneet kuka siinä vieressä käveli. Näin heti, että eipä tainnut taisteluhenki olla kovin korkealla tässä rykmentissä, kun miehet oli heti alkuun sillä tavoin jäädytetty. Ja miehet saivat vain hiukan aikaa hengähtää ennen etulinjaan joutumistaan. Yöllä ja aamulla 23.12. minulle oli selvinnyt lopullisesti, että rintamalleni keskitetty rykmentti ei kykenisi osillaankaan suorittamaan koukkausta Saarijärven suuntaan. Huonosti varustettuna ja heikosti johdettuna se oli paras pysytellä maantien tuntumassa.”[xv]

JR 65 päällystö

Susitaival: ”Käsky annettiin samana päivänä sen jälkeen, kun olin käväissyt tapaamassa Perankaan majoittunutta JR 65:n komentajaa. En saanut kovinkaan edullista kuvaa tästä toistakymmentä vuotta siviilissä olleesta jääkäriupseerista. Tuntui jotenkin kykenemättömältä johtamaan näin suurta muodostelmaa. Eikä pataljoonankomentajissakaan ollut kehumista. I pataljoonan komentaja oli tosin aktiiviupseeri, mutta ei oikein osannut käsitellä alaisiaan. Toisen pataljoonan komentaja osoittautui melko pian alkoholistiksi, eikä ollut aiemmin komentanut pataljoonaa. Kolmannen pataljoonan komentaja oli hiljainen, saamattomalta vaikuttava ja pitkään siviilissä liikemiehenä ollut jääkäriupseeri. Mutta kylläkin kunnon mies. Komppanianpäälliköt vaikuttivat hyviltä - ehkä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. He kaikki olivat - vanhaa jääkärikapteeni Kaunistoa lukuun ottamatta - reserviupseereita, tosin monet suojeluskunnassa ja kertausharjoituksissa jatkokoulutusta saaneita.”[xvi]

Kaunistoa Susitaival kiittää useassa eri yhteydessä. Hienotunteisesti hän jättää mainitsematta rykmentinkomentajan nimen - kun ei ollut tyytyväinen komentajaan. Kyseessä oli everstiluutnantti Karl Rainer Mandelin.

Mandelin kävi Susitaipaleen mukaan yhden ainoan kerran rintamalla - kun Susitaival itse raahasi hänet sinne mukanaan. Susitaival käski rykmentinkomentajaa eteen useaan otteeseen, mutta tuloksetta. Niinpä ei sitten auttanut muu, kuin Susitaipaleen oli välillä annettava suoraan käskyjä pataljoonankomentajille.

JR 65:n miehistö oli Susitaipaleen mielestä ihan hyvää, vaikka johto ei paljon kiitoksia saanut.

Esikuntapäällikkö

Suurehkon yhtymän komentajana Siilasvuolla olisi pitänyt olla myös hyvä esikuntapäällikkö, mutta aluksi hänellä oli virkaatekevänä vain pataljoonansa esikunnasta kapteeni Salske, joka tarvittiin Er.P 16 komentajaksi kun Susitaival sai komentoonsa Ryhmä Suden.

Vasta 1.1.1940 alkaen evl Leo Kyander,[xvii] joka piti kohta kuitenkin lähettää hienovaraisesti Pohjois-Suomen ryhmän ”erikoistehtäviin”. Tämä oli nimittäin Tormuan taistelun yhteydessä ilmoittanut ”koko johtoportaan Tormualla kaatuneen tai joutuneen vangiksi. Nyt oli mittani täysi, sillä jo pitkän aikaa olin ennättänyt olla tyytymätön esikuntapäällikön passiivisuuteen, joten tokaisin [ev Viklundille - jp]: »Ei täällä kukaan saa luvattani ilmoittaa minua kuolleeksi. Kutsu K. pois täältä. Tulen paremmin toimeen ilman hätähousuja.» Sovittiin, että K. hienotunteisesti kutsutaan »erikoistehtäviin» Kajaaniin, ja minä saisin, kunhan sellainen löytyisi, uuden apulaisen. Runsaan viikon kuluttua sainkin pätevän apulaisen everstiluutnantti A.Somersalon.”[xviii]

Evl Arne Sakari Somersalo oli pätevä esikuntapäällikkö, jonka kanssa Susitaipaleella oli vain kerran erimielisyyksiä - Somersalo olisi halunnut käyttää joukkoja hyökkäävämmin kuin Susitaival ja Viklund. Siinä vaiheessa Ryhmä Susi oli jo joutunut antamaan JR 65:n pois yhtä pataljoonaa lukuunottamatta ja rintama oli laajentunut. Somersalon ”kantelu” Viklundille ei ollut lojaalia, mutta Susitaival halusi asian haudattavan - Somersalo oli pätevä upseeri, eikä Susitaival halunnut luopua Somersalosta. Susitaival lupasi Viklundille, ettei hyökätä ilman Pohjois-Suomen ryhmän käskyä tai lupaa.[xix] Jatkuvaa partiointia ja sissisotaa ei lueta hyökkäykseksi.

Susitaival antoi vastuuta

Susitaival ei voinut olla aina hengittämässä alaistensa niskaan - jo vastuualue oli tavattoman laaja. Siksi hän antoi itsenäistä  vastuuta päteviksi tietämilleen upseereille. Esimerkki käskystä tiedustelu-upseeri Toloselle, kun hän alisti Perangassa Toloselle Osasto Vakkalan:

”»Saat käyttöösi joukkue Vakkalan. Jätän vastuullesi, että sen tiedustelun avulla ei mitään yllätyksiä pääse niskaamme, kun olemme kaikki kiinni hyökkäyksessä. Saat toimia aivan oman harkintasi mukaan. Jos voimia riittää, tee lisäksi pistoja vihollisen huoltotielle. En jouda antamaan taistelun aikana sinulle yksityiskohtaisia käskyjä. Toimi talonpoikaisjärjellä. Ja hirtän sinut, ellen saa ajoissa tietoja vihollisen ilmestymisestä selustaamme.» Tolonen oli vanha ystävä, joten käsky oli sen mukainen. Hän on myöhemmin kertonut, että aika, jolloin hän hoiteli kenenkään häiritsemättä ikiomaa rintamaa, oli hänelle koko sodan mielenkiintoisinta aikaa. Joulun maissa hän sai vielä käyttöönsä pataljoonan kevyen ryhmän mainion rajakersantin Ojalan johdolla.”[xx]

Parempi kartta alueesta:[xxi]

Tappioista

Ennakkoluulo oli ollut, että Susitaival tapattaa kaikki miehensä.

Suomussalmen ja Raatteen taisteluista on artikkeli täällä.

163.D ”tuhoamisen” (28.12.1939) jälkeisestä ajasta Susitaival kirjoittaa:

”Joka tapauksessa tuli suuri voitto. Sotasaaliin osalta suurempikin kuin kirkolla tai Käkimäessä ja Hulkonniemessä. Tämä voitto saavutettiin lisäksi uskomattoman pienin tappioin. Enemmän ehkä hyvän onnen kuin johtamistaitomme ansiosta.

Kun pari päivää myöhemmin kenraali Tuompo onnitteli minua puhelimitse - esikuntani oli silloin jo Mäkelässä - ja huolestuneena tiedusteli tappioitamme, saatoin ilmoittaa, että kokonaispoistuma ryhmässä sodan alusta lukien nousi kaatuneet, haavoittuneet, sairastuneet ja paleltuneet mukaan lukien noin neljäänsataan mieheen. Näistä kaatuneita korkeintaan viisikymmentä, haavoittuneita vähän enemmän. Enin osa poistumasta oli lievästi paleltuneita ja kuuluivat ne etupäässä JR 65:een. Kenraali ihmetteli tappioittemme pienuutta. Kuuluihan »Ryhmä Suteen» ratkaisuvaiheessa yli viisituhatta miestä.”[xxii]

Tappiot eivät kasvaneet suuriksi sodan loppuun mennessäkään Ryhmä Suden alueella, sillä joukot kaivoivat itselleen kunnon asemat ja korsut suojaksi mm. vihollisen tykkitulta vastaan. Vihollisen ilmavoimilta suojasi synkkä korpi ja hyvä naamiointi.

Susitaival osasi pitää huolta miehistään - saivat lepoa ja huolto toimi. Siten lopulta noin 150 km pitkäksi muodostunut Ryhmä Suden rintama, ei ollut mikään lihamylly.

Entäpä Jatkosota?

Jatkosodan vastahyökkäysvaiheessa vuonna 1941 evl Paavo Susitaival toimi JR 29:n komentajana - pääasiallisesti oman divisioonansa 11.D komennossa. Tapattiko Susitaival miehiään ”Kylmä-Kallen” (Heiskanen) alaisena?

Susitaipaleella oli hyvät suhteet 11.D:n muihin rykmentinkomentajiin ja myös naapuridivisioonan (Paalun 1.D) johtoon toimiessaan sille alistettuna - mutta ”Kylmä-Kalle” ei ollut esimiehenä Susitaipaleen mieleen. Susitaival ihaili 1.DE:n joustavaa ja alaisiin ystävällisesti suhtautuvaa työskentelyä verrattuna 11.DE:n kankeahkolta ja jäykältä tuntuvaan verrattuna.[xxiii]

Susitaival halusi edelleen säästää suomalaista verta. Miesten olisi pitänyt antaa levätä välillä ja huollon olisi pitänyt toimia. Verta olisi pitänyt saada säästää myös taktisesti oikealla toiminnalla typerien rintamahyökkäysten (ilman riittävää tykistön tukea) sijaan.

Susitaival pyysi Heiskaselta vaihtoa rykmentilleen lepoon edes muutamaksi vuorokaudeksi, mutta Heiskanen epäsi sen - vaikka 11.D muut rykmentit olivat saaneet lepovuoron. Susitaival varoitti kerrankin rintamalla käynyttä Heiskasta, ettei hänen rykmenttinsä lepäämättömänä kykene jatkossa samoihin suorituksiin kuin muut levänneet rykmentit. Heiskanen ei kuunnellut.[xxiv]

Susitaival: ”Yläjoen taisteluvaiheen aikana oli vielä toisin ja rykmentti sai tilaisuuden osoittaa, mihin se pystyi silloin, kun sitä takaapäin ei sidottu yksityiskohtaisilla, tilanteeseen sopimattomilla käskyillä ja neuvoilla. Nousee monta kertaa mieleen kysymys, millaisiin saavutuksiin rykmentti olisi päässyt sodan jatkuessa, jos se edelleen olisi saanut toimia itsenäisemmin tai 1. divisioonan alaisena, mutta ehkä oli niin, että ylemmässä komentoportaassa tahallisesti tahdottiin palauttaa rykmentti ”järjestykseen”. Voi olla, että alaisen saavuttama menestys synnytti kademieltä ja silloin tehtiin kaikki voitava, ettei tämä menestys pääsisi toistumaan.”[xxv]

”Paraskaan miekka ei jatkuvasti pure, ellei sitä välillä teroiteta. Rykmentin kannalta katsottuna tämä olisi merkinnyt kohtuullista lepotaukoa viimeistään Yläjoen vaiheen jälkeen.”[xxvi]

Julkista napinaa

”Jälleen oli voitto saatu, mutta verta vuodattaen. Vakavampaa kuin menetykset oli rykmentin yleinen rasittuminen. Ei niinkään paljon juuri laukaistu motti kuin sitä edeltänyt pitkä ja katkera puolustusvaihe, koleat, sateiset ilmat, vihollisen aktiivisuus ja ennen kaikkea sen tykistötuli olivat lopullisesti imeneet rykmentistä iskuvoiman. Sairastapauksien luku, joukossa useita hermoston luhistumisia, alkoivat olla siksi yleisiä, että sekä rykmentin lääkäri että pastorit toistunein pyynnöin kehoittivat komentajaa tekemään voitavansa edes muutaman lepopäivän hankkimiseksi rykmentille. Kaikki esitykset olivat kuitenkin tuloksettomia, divisioonalla näkyi olevan varsin teoreettinen käsitys jalkaväen venyväisyydestä.

Niinpä vain yhden iltapäivän ja sitä seuranneen yön sai rykmentti majailla mottialueen äärellä, kun jälleen tuli käsky lähteä liikkeelle. Ensi kerran syntyi nyt joukossa julkista napinaa ja vain vetoamalla rykmentin kunniakkaaseen menneisyyteen saatiin joukot liikkeelle.

Velvollisuutensa mukaisesti oli komentaja soittanut esimiehelleen todetusta haluttomuudesta, jolloin vastaukseksi oli tiuskaistu, että rykmentti on kehno ja siinä vallitsi huono henki. Tähän oli komentaja puolestaan vastannut, että henki on kyllä hyvä ja paranee vielä, jos vaan saataisiin edes hieman lepoa, sillä hänen tietääkseen rykmenttiä on rasitettu eniten koko divisioonassa Yläjoen vaihe huomioonottaen, jolloin se myös väsähtää ensimmäiseksi.”[xxvii]

”Kuin sattumalta oli JR 29:n kaistarajat vedetty taas siten, että sen oli joka kohdassa hyökättävä aukeitten yli varustettua asemaa vastaan osittain suoraan rintamasuunnassa. Tehtävä oli taas mitä epäkiitollisin.”[xxviii]

”Piristääkseen väsynyttä ja pieneksi sulanutta III pataljoonaa - eräät joukkueet olivat vain ryhmän vahvuisia - lähti rykmentin komentaja hyökkäyksen alkuun mukaan. Kiinnostuneena katsojana seurasi mukana myös tunnettu jääkärieverstiluutnantti G.v.Hertzen. Murheellista oli katsoa uupuneiden miesten käyttäytymistä avoimessa, tuskin mitään suojaa tarjoavassa maastossa. Läheltä tuiskuavasta vihollistulesta huolimatta moni ei enää edes välittänyt suojautumisesta, vaan makasi siinä, mihin oli heittäytynyt, luotien napsahdellessa ympärillä.”[xxix]

Poliisin näkemys

Tiistai 30.9.41

”Aamulla tein kuukausiraportin ja lähetin. Sen jälkeen läksin Vilkaan. Sinne on edelleen tämän päivän kuluessa ilmoittautunut JR 29:stä tul­leita karkureita. Kävin heitä puhuttelemassa. Karkureita oli kaikkiaan 62 miestä, joista 54 JR 29:stä. Kyllä se rykmentti on lopussa. Tuntui masentavalta, kun puhutteli miehiä, jotka kahden sodan ajan ovat taistelleet hyvin ja nyt viimeisinä hetkinä, kun tavoite lähestyy, her­mot pettivät eikä jaksa olla etulinjassa. Miehet itkivät, kun heitä pu­hutteli. Suurin osa on hyviä miehiä, tosi taistelijoita, mutta ovat todella niin lopussa henkisesti ja ruumiillisestikin. Tuo ainainen köyhyyskin vaivaa, varusteet ovat heikot, ei ole alusvaatteita mistä vaihtaa. Kaksi kuukauttakin on sama paita ollut miehillä yllä eikä saunomismahdollisuuksia ole ollut korpivaellusten ja ainaisten taistelujen aikana.”[xxx]

Potkut

”Suuri voitto oli saavutettu, suurin, minkä Suomen armeija itärintamalla koskaan saavutti. JR 29:n miehet olivat kuitenkin siksi uuvuksissa, että he vain välinpitämättöminä katselivat punaisena hehkuvaa taivasta ja kuuntelivat yhä etääntyvää taistelun melskettä pohjoisesta ja koillisesta. Uni ja ruoka olivat tärkeämmät kuin vallatun kaupungin [Äänislinna - jp] katseleminen ja pian olivat kaikki teltoissaan sikeässä unessa.

Vilgan taisteluun päättyi myös se ajanjakso, jonka everstiluutnantti Susitaival toimi rykmentin komentajana. Jo kauan aavistettu komentajan vaihto toteutettiin ylempää siten, että ensin ilmoittautui rykmenttiin epämääräisen tehtävän saaneena majuri Kalervo ja seuraavana päivänä määrättiin entinen komentaja niinkuin sanonta kuuluu ”armeijakunnan käyttöön” ja majuri Kalervo rykmentin va. komentajaksi.”[xxxi]

”JR 29 komentaja on nyt majuri Kalervo. Everstiluutnantti Susi-taival on palanut loppuun ja siirretty kotijoukkoihin.”[xxxii]

Niin - Susitaival lopulta menetti rykmenttinsä - kun ei tullut tarpeeksi omia tappioita.

Välit kenraalimajuri Heiskaseen olivat niin huonot, että Heiskanen kielsi evl Susitaipaleen pääsyn Sota-arkistoon tutustumaan alkuperäisdokumentteihin, kun Susitaival kirjoitti JR 29:lle omistamaansa kirjaa Rykmentti taistelee.[xxxiii] Että sillä lailla.

Menestyksekäs rykmentti

JR 29:n historiaan ei liity yhtään varsinaista tappiota, ellei näiksi lueta epäonnistuneita hyökkäyksiä, jotka kuitenkin uusittuina johtivat tuloksiin.[xxxiv]

Esimerkiksi Äänislinnan hyökkäysvaiheen aikana rykmentti otti sotasaaliiksi mm. täydellisen panssarijunan, 25 hyökkäysvaunua, 3 panssariautoa, 3 lentokonetta, 2 patteria, lukuisia autoja, sekä suuren määrän kevyempää aseistusta. Vankeja rykmentti sai kaikkiaan noin 700 miestä, mikä lienee suurin vankimäärä 11.D puitteissa.[xxxv]

Karkeasti laskien rykmentti löi ja teki tappioiden johdosta taistelukelvottomiksi noin neljä vihollisrykmenttiä ja marssi kolmattatuhatta kilometriä. Itse se näissä taisteluissa menetti yli kolmanneksen kokonaisvahvuudestaan ja komppanianpäälliköistä vain kaksi johti komppanioitaan loppuun saakka.[xxxvi]

Talvisota

Etusivulle