Ilmastonmuutos-oppi tarvitsee ’uskonpuhdistuksen’

Esa Heikkinen 5.3.2024

 

Rooman valtakunnan romahtaminen mahdollisti Katolisen kirkon kehittymisen koko tunnetun maailman mahtitekijäksi, jonka valta oli suurempi kuin yhdenkään kansallisvaltion. Se korvasi Rooman valtakunnan romahtamisen aiheuttaman valtatyhjiön. Katolisesta kirkosta muodostui mahtava voima yli tuhanneksi vuodeksi joka pelkällä auktoriteetillaan pystyi ohjaamaan kansojen ja valtakuntien kohtaloita.

Katolinen kirkko valitsi hallitsijat, joiden oli vannottava uskollisuudenvala kirkolle; mikäli uusi kuningas ei kirkkoa miellyttänyt mobilisoi se muista maista uskonsoturien armeijan kaatamaan vastavalitun kuninkaan ja hänen hovinsa. Luonnollisesti tilalle nostettiin kirkon valitsema suosikki.

Myös yksityiset ihmiset kokivat kirkon kauhut; kirkonkirous, panna ja inkvisitio olivat voimissaan.

Katolinen kirkko oli myös äärimmäisen tiedevastainen: Galileo Galilei, Leonardo da Vinci ja monet muut aikansa tiedemiehet joutuivat alistumaan kirkon tahtoon ja kieltämään tutkimuksensa ja tutkimustensa tulokset. Monet muut vähemmän kuuluisat tutkijat poltettiin rovioilla tai hukutettiin noitina. Jo pelkkä epäilys riitti saattamaan jonkun henkilön epäsuosioon ja hän menetti omaisuutensa, työnsä, tukijansa ja perheensä. Kirkon oppi oli ainoa oikea eikä sitä sopinut epäillä. Kirkko puuttui elämän joka osa-alueeseen ja tiede ja sen harjoittaminen oli pannassa; ainoastaan kirkon hyväksymiä oppeja tukevaa ”tiedettä” sai harjoittaa.

Martti Lutherin naulaamat 95 teesiä v. 1517 Wittenbergin kirkon oveen avasi Pandoran lippaan: tuosta tapahtumasta alkoi uskonpuhdistus, joka johti Katolisen hirmuvallan väistymiseen ja edelleen teollisen vallankumouksen tuomaan nykyaikaiseen hyvinvointiin.

Tapahtumaa seuraavien uskonsotien jälkeen alkoi valaistuksen aika. Tieteen harjoittaminen olikin sallittua; jo muinaisten Sumerien, Mesopotamialaisten ja Egyptiläisten havainnot aurinkokunnastamme tulivatkin hyväksytyiksi tosiasioiksi Katolisen kirkon maakeskeisyyden sijaan. Kaikkea sai tutkia ja tutkimuksia tuettiin. Tieteen havainnot ja keksinnöt seurasivat toinen toisiaan tulevien vuosisatojen aikana.

 

_______________________________

 

Elämme nykyään tietyllä tavalla pimeää keskiaikaa. Maailmaan on julistettu Ilmastonmuutos -niminen oppi, jota ei saa arvostella tai kritisoida. Jotkut ovat jopa julistaneet ilmastohätätilan. IPCC on julistettu ainoaksi oikeaksi auktoriteetiksi jonka sanomaa ei saa kyseenalaistaa. Kuitenkin kyseessä on valitun tiedeyhteisön konsensus – IPCC:n näkemykset eivät siis perustu vedenpitäviin, tieteellisiin todisteisiin.

Tiedemiehet, jotka ovat uskaltaneet kritisoida IPCC:n näkemyksiä, ovat joutuneet epäsuosioon ja jotkut ovat jopa menettäneet toimeentulonsa uskaltaessaan kyseenalaistaa ylhäältä sanellun ”totuuden”.  Yhteiskunnan kontrollissa oleva media, siis valtamedia sekä some, sensuroivat pikapikaa ’vääriä’ mielipiteitä. Valtamedia ei anna palstatilaa aiheellisten kysymysten esittäjille tai jopa tieteellisille faktoille, jos ne sotivat konsensusta vastaan. Somessa taas usein törmää usein ’faktantarkistajiin’ jotka sensuroivat koko julkaisun.

 

Oppi on muuttumassa valtionuskonnoksi koska yhteiskuntamme on myös aloittanut eri instanssien toimesta ’tutkimus’- ja propagandatoiminnan asian tiimoilta.  Esimerkkeinä voidaan mainita:

- Ilmatieteen laitos, jonka vuosibudjetti on n. 45 miljoonaa euroa. Laitoksessa työskentelee kokopäivätoimisesti yli 35 henkilöä ilmastonmuutostutkimuksen parissa. Yksikön tehtävänä on ilmeisesti tukea IPCC:n epätieteellistä agendaa julkaisemalla varsin yksipuolisia tutkimustuloksia.

 

-Helsingin Kaupunki, joka pyrkii julistautumaan hiilineutraaliksi kaupungiksi vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on vähentää suoria päästöjä 80% vuoden 1990 tasosta. Tämä tarkoittaa sitä, että liikenne, lämmitys, sähkön käyttö ym. tullaan ajamaan niin alas kuin mahdollista. Vai miten pitäisi ymmärtää seuraava, Helsingin Kaupungin verkkosivulta löytyvä lause:

” Helsingin suorien päästöjen merkittävimmät päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja sähkö. Kohti hiilineutraaliutta päästäänkin etenkin rakennuksissa tehtävillä energiatehokkuustoimenpiteillä, vähäpäästöisillä liikenneratkaisuilla ja lisäämällä uusiutuvan energian osuutta lämmön- ja sähköntuotannossa.”

Nämä kaksi valikoituivat esimerkeiksi siksi, että molempien verovaroilla kustannettujen laitosten edustajat esiintyvät myös tällä palstalla.

 

_________________________

 

Hulluinta asiassa on se, että ilmastonmuutosoppiin uskotaan sokeasti ja kansalaisia piiskataan entistä pahemmin. Uhkakuvia luodaan vastoin kansalaisten omia aisteja: Kuluva talvi on ollut todella kylmä ja runsasluminen. Viimeisin sääennuste povaa erittäin kylmää maaliskuuta eli pitkä ja kylmä talvi jatkuu aina vaan. Silti propagandakoneisto suoltaa uutisia kuten ”tulevaisuuden helleaallot tappavat jopa 700 henkeä vuosittain” jne. Oletteko muuten huomanneet, että Suomessa helleraja tulee vastaan jo +25 asteessa kun se etelämpänä on +30 ja USA:ssa +32.  Suomen pohjoisosat kuuluvat arktiseen alueeseen ja etelä- Suomen koko vuoden keskilämpötila on 3,8 plusastetta. Media tullee ennustelemaan taas käristyskupoleita…

Suomen osuus maailma CO2 päästöistä on 0,1%. Se on niin vähän, että se hukkuu maailman isojen maiden mittausten epätarkkuuksiin. Miksi meidän pitää sahata omaa oksaamme ja tuhlata verovarojamme asian tutkimiseen, joka ei vaikuta mihinkään millään tavalla? Miksi pienen Suomen pitäisi pelastaa maailman ilmasto kun se ei siihen pysty, ei edes vaikka koko kansa katoasi maan pinnalta?

Miksi Helsingin kaupungin pitää tehdä kaupungista elinkelvoton olemattoman asian tähden? Kaikki tähänastiset toimenpiteet kuten yksityisautoilun pakolla vähentäminen tai kieltäminen, asukkaiden ja kauppiaiden kiusaaminen ja sitä seuraava muutto muualle, kalliin ja meluisan raideliikenteen rakentaminen, asukasviihtyvyyden tärveleminen ’täydennysrakentamisella’, Malmin historiallisen lentoaseman tuhoaminen jne ei palvele suomalaisten, siis Suomen kansan etuja millään tavalla.

Ilmastonmuutos-oppi on muuttumassa uskonnoksi, joka tukahduttaa tieteellisen keskustelun koska koko oppi on kuin Katolisen kirkon oppi: kaikki muu paitsi virallinen ismi on harhaoppisuutta ja siten tuomittavaa.

Tähän ainoaan, oikeaan opinkappaleeseen kuuluu se, ettei edes maailman johtavia tieteellisen tiedon laitoksia uskota: itse suuri ja mahtava NASA on todennut, että Suomen alue on hiilineutraali. Mutta eihän tämä tieto kelpaa, kun se sotii uskonnoksi muodostunutta oppia vastaan.

Me tarvitsemme todella uskonpuhdistusta tähän ilmastonmuutosoppiin. Tieteellinen, faktoihin perustuva asiallinen keskustelu kunniaan ja asioita on voitava kyseenalaistaa. Keskusteluissa tulee myös pystyä arvioimaan järkiperäisesti suunnitelmien ja toimenpiteiden hyötyjä ja haittoja eikä tukahduttaa eri mieltä olevien mielipiteet.  

------ Lisäys 8.3.2024

Post Scriptum

Puheenvuorosta poistettu blogikirjoitukseni herätti keskustelua, jota käytiin kirjoituksessa ”Ilmastouskontoa kritisoiva blogi hävisi”. Kiitos keskustelun avaajalle, Tapani Lahnakoskelle.

Kiitos myös Juhani Putkiselle, joka ystävällisesti tallensi kirjoituksen omille blogisivuilleen.

Koska en päässyt itse osallistumaan keskusteluun kommentoin näin jälkikäteen blogikirjoituksessa käytyä keskustelua siltä osin kuin ne koskevat itseäni vastaan esitettyjä syytöksiä ja väitteitä, että valehtelisin.

 

Ensinnäkin, väite siitä, että olisin itse poistanut kirjoitukseni, on täyttä puppua.

Lainaus keskustelusta, Antero Ollilan kommentti: ” Heikkinen todisti kirjoituksensa oikeaksi: virallista ilmastotiedettä ja -politiikka ei saa kritisoida.”

Tähän toteamukseen tuli Nikkilän vastaväite: ”Olisikohan vain itse poistanut bloginsa, että saisi ”todisteet” sille, että on oikeassa.”

Uuden Suomen ylläpidon viesti klo 13.15 (noin 2h julkaisun jälkeen):

”Olet saanut varoituksen asiattomasta sisällöstä Uuden Suomen blogipalvelussa. Se on rikkonut keskustelun sääntöjä ja on poistettu. Kirjoitusoikeutesi on poistettu 07-03-2024 asti.”

Oletan, että kirjoituksestani tehtiin valitus, jonka perusteella kirjoitus poistettiin. Oma johtopäätökseni on se, että valituksen tekijä ei siis salli vapaata mielipidekeskustelua.

 

Sitten muutamia esimerkkejä muista Nikkilän kommenteista:

Nikkilä: ”…kirjoitus oli herkullisen täynnä höpönlöpöä, niitä paikkansapitämättömiä höpöväitteitä oli hauska ampua alas yksi kerrallaan.” ” Esa Heikkisen kirjoitus on erinomainen esimerkki älyllisestä epärehellisyydestä.” ”  Voihan noita Heikkisen höpöväitteitä poimia sieltä sinun sivulta yksi kerrallaan ja pyyhkiä niillä lattiaa täällä Uudessa Suomessa. Toisaalta, mitäpä se hyväjää. Ei se Heikkisen hölynpöly pöyhimällä muuksi muutu.”

 

1.Katolinen kirkko -kappale perustuu kahteen lähteeseen:

 

https://www.worldhistory.org/Medieval_Church/

 

https://study.com/academy/lesson/the-role-of-the-catholic-church-in-medieval-europe.html

 

Nämä lähteet eivät kaivanne tarkempaa esittelyä.

 

2.IPCC:n rooli ja muuttuminen konsensus -yhteisöksi, jota kritisoin. Pääasiallinen lähde: (alkuperäinen alkup. pdf on jostakin syystä poistettu):

https://www.epw.senate.gov/public/index.cfm/press-releases-all?ID=f80a6386-802a-23ad-40c8-3c63dc2d02cb&Issue_id=

 

3.Ilmatieteen laitoksen budjettitiedon kopioin wikipediasta. Tieto ei ollutkaan luotettava  vaan laitoksen kulut ovatkin 95,5 miljoonaa euroa (kuten joku jo kommentissa oikaisi). Lähde:

https://www.ilmatieteenlaitos.fi/talous

 

4.Ilmatieteen laitoksella Sään ja ilmastonmuutoksen vaikutustutkimusyksikössä työskentelee 35 henkilöä. Lähde:

https://www.ilmatieteenlaitos.fi/saan-ja-ilmastonmuutoksen-vaikutustutkimus

 

5.Helsingin kaupunkia koskeva väitteeni, lähde:

https://helsinginilmastoteot.fi/city-act/helsingin-ilmastotavoitteet-ja-seuranta/

 

6.Suomen keskilämpötila ja sijainti osittain arktisella alueella, lähde:

https://www.ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot

https://www.arcticcentre.org/FI/arktinenalue#kirjava

 

6.Suomen päästöt n. 01% maailman päästöistä. Lähde:

https://edgar.jrc.ec.europa.eu/booklet/CO2_emissions_of_all_world_countries_2022_report.pdf

 

Nikkilä esitti myös seuraavanlaisen väitteen:

”Heikkisen ilmastonmuutosta ja ilmastopolitiikkaa kritisoivia kirjoituksia, samoin kuin muiden denialistien kirjoituksia on esim. Uudessa Suomessa pilvin pimein. Kymmenittäin tai sadoittain. Heikkisen väite on siis täyttä hölynpölyä.”

Kirjoitin: ” Yhteiskunnan kontrollissa oleva media, siis valtamedia sekä some, sensuroivat pikapikaa ’vääriä’ mielipiteitä. Valtamedia ei anna palstatilaa aiheellisten kysymysten esittäjille tai jopa tieteellisille faktoille, jos ne sotivat konsensusta vastaan.”

Nikkilä ei siis huomannut, että kohdistin kritiikkini lähinnä valtamediaa vastaan, jota Suomessa edustavat mm. HS, Yle, MTV ja Iltapäivälehdet. Mainitsin myös somen jossa ainakin facebook suorittaa po. ’faktantarkistusta’.  

Ilmastonmuutoksesta eri mieltä olevien mielipiteitä ei ole näkynyt ko. medioissa. Mitä se kertoo?

 

Sinivirran kommentti käy suoraan henkilöön ja on erittäin loukkaava:

”Heikkisen puheenvuoro oli lähinnä kiukkuinen mielipidekirjoitus valtatiedettä kohtaan, joka kohtelee häntä ja hänen kaltaisiaan ajattelijoita väärin. Eli lyhyesti kyseessä on valtatieteen ymmärtämättömyys. Mistä se johtuu, ehkä siitä, ettei kaikilla ole tarvittavaa osaamista. Näin ollen syntyy epäasiallisia puheenvuoroja ja mielipiteitä, jotka perustuvat vain kiukkuun.”

Ilmatieteen laitos on julkisrahoitteinen (siis verovaroin rahoitettava) laitos, jonka edustajalta odottaisin asiallista kielenkäyttöä.

Pahoittelen sananvalintaani siltä osin, että kärjistin hieman liikaa asiaa sanomalla Ilmatieteen laitoksen ”Ilmastonmuutos -yksikön tehtävänä on ilmeisesti tukea IPCC:n epätieteellistä agendaa julkaisemalla varsin yksipuolisia tutkimustuloksia.” Tämä oli omaa tekstiäni, jolle ei ole perusteita. Siispä pyydän siltä osin anteeksi.

------

Energiapolitiikka

Etusivulle