Haapamäki oli ratkaisevan tärkeä rautatien solmukohta

Seinäjoki ja Vaasa olivat Suomen armeijan joukkojen, joita kutsuttiin valkoisiksi, hallussa. Nämä suojeluskuntajoukot olivat Vapaussodan ensimmäisinä päivinä saaneet riisuttua melkoisen määrän venäläisiä miehitysjoukkoja aseista ja siten saaneet sotasaaliina merkittävän määrän sotavarustusta ja aseita.

Karjalan kannaksella suojeluskuntajoukot pitivät hallussaan Vuoksen ylimenopaikkoja, jotka olisivat myöhemmin erittäin tärkeitä, että saadaan katkaistua Pietarista tuleva materiaali- ja miehistövirta Suomea vastaan.

Siihen aikaan maantiet olivat varsin kehnoja, joten rautateitä tarvittiin välttämättä sekä joukkojen, että materiaalin kuljetukseen. Suomen armeijan oli välttämättä saatava pidettyä Haapamäen rautatiesolmukohta hallussaan, jotta pysyi Seinäjoki-Haapamäki-Pieksämäki-rautatie käytettävissä.

Myös ryssät, ja niiden apurit punikit, ymmärsivät Haapamäen tärkeyden, joten ne pyrkivät valloittamaan Haapamäen. Taisteluista on artikkeleita mm. täällä, täällä ja täällä.

Aikalaisten kertomaa

”Sodan tarkoitusperähän oli irrottaa maa Venäjästä. Tämä päämäärä vaati valloittamaan koko punaisena säilyneen osan Suomea ja karkottamaan kapinallisten venäläiset liittolaiset pois maasta. Mutta kaikki tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, ennen kuin Etelä-Suomen ja Venäjän välinen yhteys oli ensin saatu katkaistuksi. Tällöin oli erinomaiseksi eduksi, että suurempi osa Karjalaa ynnä Antrean kautta käyvä kulkutie Vuoksen yli oli jo sodan alussa joutunut valkoisten valtaan. Tämän kautta kävi mahdolliseksi katkaista Pietarin-Helsingin ratayhteys läheltä valtakunnanrajaa ja valloittaa Viipuri, kunhan ensinnä vain saatiin hankituksi välttämättömät taisteluvälineet. Sitten kun viholliselta oli täten katkaistu elinhermo, voitiin menestykseen luottaen aloittaa vapautustyö Etelä-Suomessa.

Periaatteellisesti katsoen oli siis ilmeisen selvää, että hyökkäysliike oli kohdistettava Viipuria ja Karjalan kannasta kohti, kohta kun voimat ja asema yleensä sen myönsivät.”[i]

Haapamäki

”Jos täten asema Karjalassa jo vaati ylipäällikön tarkkaa huomiota, niin antoi kuitenkin Hämeessä vallitseva asiaintila aihetta pelätä vielä pahempaa. Vaikkakin valkoisten puolelta oli jo alusta pitäen pyritty sijoittamaan rintama mahdollisimman kauaksi eteläänpäin Haapamäeltä, olivat vihollisen vastatoimet saaneet aikaan, että tällä taholla oli täytynyt rajoittua ainoastaan Vilppulan linjan puolustamiseen. Mutta tällä ei ollut tarjottavana erikoisia etuja puolustusta varten, ja kun Vilppulan-Haapamäen väliä oli ainoastaan 25 km, oli viimemainittu paikka alituisessa vaarassa joutua vihollisen käsiin. Haapamäen merkitys valkoisten sotatoimille oli kuitenkin suunnattoman suuri. Helmikuun alussa oli päiviä, jolloin tämän solmupaikan menettäminen olisi kerrassaan pannut koko vapautustyön uhan alaiseksi, sillä maan itäpuolisten suojeluskuntain aseistaminen riippui miltei kokonaan Seinäjoen-Haapamäen-Pieksämäen rautatieyhteyden säilyttämisestä. Ja vielä sittenkin, kun ensimmäiset saksalaiset aselähetykset oli onnellisesti saatu maahan ja jaetuksi sen eri osiin, riippui arvaamattoman paljon siitä, että joukkoja ja sotatarpeita voitiin siirrellä tätä rataa myöten.”[ii]