[iv]Edellinen
artikkelini Suomen Vapaussodasta
teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.
Eversti
Hjalmarson antoi joukkojensa pääosan levätä rikkoen saamaansa hyökkäyskäskyä.
Hjalmarsonin joukot olivat valloittaneet
Kurun ja hän oli luvannut väsyneille joukoilleen lepopäivän. Saattoi
hyvinkin olla oikea ratkaisu olla rikkomatta lupaustaan ja sen sijaan rikkoa
saamaansa hyökkäyskäskyä. Toki Hjalmarson teetti valmisteluja, että
Muroleeseen voidaan hyökätä täysin voimin 19.3.1918 aamulla. Siltä varalta,
että vihollinen olisi poistunut Muroleesta tai vetäytyisi vapaaehtoisesti
Malmbergin tykistön tykkitulen tieltä Hjalmarson lähetti Snellmanin kolmen
johdossaan olevan komppanian kanssa Muroletta vastaan.
”Snellman hyökkäsi klo 1,30 ip. kolmine
komppanioineen Karjulasta Muroletta vastaan. Johtaen henkilökohtaisesti
etupartiota lähestyi hän hieman varomattomasti maastoa, missä vihollinen
edellisenä iltana oli pysähdyttänyt Åströmin. Siellä laski vihollinen hänet
aivan lähelle itseään ja avasi sitten äkkiä tulen. Snellman itse jäi
vahingoittumattomaksi; muut partiossa olleet kaatuivat tai haavoittuivat.
Vihollinen oli siis paikallaan, ja sen asema havaittiin erinomaisen vahvaksi.
Sitä puolusti, mikä sittemmin kävi ilmi, 60
venäläistä kahden konekiväärin kera. Tätä asemaa vastaan ei Snellman,
jolla ei ollut konekivääriä ja joka huonosti tunsi miehistönsä, katsonut
voivansa mitään. Hän rajoitti sen vuoksi toimintansa tarmokkaaseen
tiedusteluun ja sijoitti illan tullen pienen voimansa niin hyvin kuin taisi erääseen
metsästyshuvilaan ja muutamiin muihin taloihin läheisyydessä.”[i]
”Walleniuksen
ryhmässä ei maaliskuun 18 p:nä tapahtunut mitään mainittavaa. Kun
Hjalmarson ei vallannut Muroletta, jatkoi Wallenius edelleen tiedustelutoimintaa
eteläänpäin.”[ii]
Vilppulan
ja Mäntän joukot valtaavat Lylyn
”Stjernchantzin ja Väinönheimon
yhteisestä hyökkäyksestä Pynnöstä vastaan maaliskuun 18 p:nä tuli, koska
punaiset yöllä olivat paenneet koko Lylyn pohjoispuolella olevalta alueelta,
isku tyhjään ilmaan.
Kun Stjernchantz noin klo 7,30 ap.,
tapaamatta merkkiäkään vihollisesta, oli saapunut Pynnöseen, pysähtyi hän
sinne odottamaan lähempiä määräyksiä. Samaan aikaan oli Väinönheimo
edetessään etelästä käsin päässyt selville, että vihollisia ei ollut näillä
seuduilla, kun sitävastoin Lylyä piti hallussaan 300-400 miestä, joilla oli
useita konekivääreitä ja pari tykkiä. Kun hän oli tästä tiedottanut ryhmän
päällikölle, teki hän täyskäännöksen ja marssi Lylyä vastaan. Täten
suureni yhä enemmän välimatka näiden molempien, yhteistoimintaan toistensa
kanssa osoitettujen osastojen välillä, ja kului tunteja, ennenkuin asema
selvisi, niin että ryhmän päällikkö saattoi puuttua asiaan.
Klo 11 ap. antoi eversti Wetzer kuitenkin
Stjernchantzille määräyksen etsiä Väinönheimo ja yhdessä tämän kanssa
hyökätä Lylyä vastaan, joka oli valloitettava mitä pikimmin.
Samanaikaisesti asetettiin 7. komppania, joka junalla lähetettiin Vilppulasta,
Stjernchantzin käytettäväksi. Kun tämä sen johdosta oli pannut komppaniansa
marssimaan maantietä pitkin ja antanut Ahlforsin patterin, joka oli seurannut
etenemistä, asettua asemaan Sankilan luona, ratsasti hän edeltäpäin etsimään
Väinönheimoa. Noin 4-5 km:n päässä Lylystä pohjoiseen kohtasivat molemmat
päälliköt toisensa; täällä oli Väinönheimo pysähtynyt saadakseen
yhteyden Ellilän komppanian kanssa, joka oli jätetty Kolokulmaan.
Stjernchantz otti nyt johdon, ja yhteinen
suunnitelma hyökkäystä varten Lylyä vastaan laadittiin. Molemmat krenatöörikomppaniat
saivat poiketa maantieltä ja edetä rataa pitkin, Väinönheimon molempien
komppanioiden jatkaessa matkaa maanteitse; Ellilä lähetettiin Liesjärven yli
Hulipasjärven itäpuolitse Autionmaata vastaan.
Klo 3 aikaan alkoi taistelu
rautatienasemasta. Krenatöörien tunkiessa sinne suoraan rataa myöten kehitti
Väinönheimo 6. komppaniansa sekä konekiväärin lännestä päin, valtasi työväenyhdistyksen
talon noin klo 5,30 ip. Valkoisten tappiot olivat pienet. Asemalta otettiin
huomattava saalis, m.m. yksi tykki.
Samaan aikaan kuin tämä tapahtui, oli Väinönheimon
4. komppania lähetetty maantietä myöten Juupaa vastaan ja onnellisesti päässyt
yhteistoimintaan Ellilän kanssa. Tämä oli Autionmaasta karkoittanut noin 80
punaista. Kun nämä nyt Hulipasjärven jäitse pakenivat länteen päin,
joutuivat he suoraan 4. komppanian syliin. Pakenevien hevoset ammuttiin, kaksi
konekivääriä vallattiin, ja vihollinen hajaantui suurin tappioin. Oli
pilkkopimeä, ennenkuin taistelu päättyi.”[iii]