Panssarivaunuista Venäjä/Saksa

Lisätty viite IX 21.7.2009 Juhani Putkinen

Eversti Erkki Nordbergin mukaan Venäjä oli keskittänyt länteen noin 23 000 panssarivaunua, mutta hän toteaa vain 2 040 olleen ajanmukaisia. Mitä tarkoittaa ajanmukainen? Eikö pitäisi mieluummin vertailla vastapuolen, eli Saksan sen hetkisiin vaunuihin? Nordberg mainitsee Saksalla olleen idässä 3 580 panssarivaunua, joista 1 106 ajanmukaisia. Tätä voisi tulkita esimerkiksi siten, että molemmilla osapuolilla oli kaikenlaisia täysin vanhentuneita panssarivaunuja joku merkityksetön määrä, mutta Venäjällä kelvollisia vaunuja oli 2 040 kpl ja Saksalla  1 106 – eli Venäjällä oli panssarivaunuissa vajaa kaksinkertainen ylivoima Saksaan nähden. Anteeksi jo etukäteen, mutta minusta tätä asiaa on tarkasteltava syvällisemmin. Itse en ole mikään panssarivaunuasiantuntija, joten joudun tarkastelemaan asiaa ylimalkaisesti, enkä voi mitenkään päästä absoluuttiseen totuuteen kyseisten vaunujen sotakelpoisuudesta ja ”ajanmukaisuudesta” – mutta vertailkaamme vaunuja siitä huolimatta. Tässä vertailussa käytän vähäisessä määrin nimimerkki Viktor Suvorovin antamaa tietoa muun tiedon ohessa, joten kun tiedämme hänen haluavan korostaa venäläisten vaunujen erinomaisuutta ja ainakin tiedostamatonta pyrkimystä vähätellä saksalaisten vaunujen laatua, niin jokainen voi käyttää sopivaksi katsomaansa korjauskerrointa. Muistakaa kuitenkin realistisesti vertailla annettuja numeroarvoja – ne eivät voi olla merkittävässä määrin virheellisiä.

Siitä ei liene ole erimielisyyttä, että venäläinen T-34 oli oleellisesti parempi vaunu kuin yksikään saksalaisvaunuista vuonna 1941.

M. Meltjuhovin mukaan Venäjällä oli T-34 vaunuja 1.6.1941 892 kpl,  Suvorovin mukaan 21.6.1941 1 363 kpl (kaikkiaan).[i] Lienemme yksimielisiä siitä, että T-34 oli ylivoimainen saksalaisiin vaunuihin nähden – aseistus (76,2 mm tykki), panssarointi (45-53 mm max), telaketjut (0,65 kg/cm², eli ei uppoa niin helposti), moottori (500 hv diesel). Siten en lähde tekemään vertailuja saksalaisiin vaunuihin. Toinen venäläinen panssarivaunutyyppi, josta olemme luultavasti samaa mieltä on Klim Voroshilov. Meltjuhovin mukaan niitä olisi ollut 1.6.1941 504 kpl ja Suvorovin mukaan 21.6.1941 677 kpl. Suvorovin kirjassa Enesetapp esitetään vielä uudempina lukuina valmistettu ja vastaanotettu kaikkiaan 711 KV ja 1400 T-34 21.6.1941.[ii] En vertaile, enkä ota kantaa pieniin määräeroihin, kokonaisuuden kannalta näilläkään määräeroilla ei ole merkitystä. En voi kuitenkaan olla toteamatta, että Klim Voroshilovin etupanssariin ei pystynyt saksalaisvaunujen tykit (lukuun ottamatta T-IV:n tykki lähietäisyydeltä)[iii], eikä myöskään vuonna 1941 käytössä olleet saksalaiset panssarintorjuntatykit – Klim saattoi omasta puolestaan poimia saksalaisvaunuja tahtia laaki ja vainaa (kranaatin osuessa).

Meltjuhovin mukaan Venäjällä oli 1.6.1941 704 kpl panssarivaunua BT-7M. Nämäkö eivät olleet ajanmukaisia? Pitäisiköhän kuitenkin vertailla niitä saksalaisiin vaunuihin? Suvorovin mukaan nämä vaunut olisivat voineet edetä läntisessä kovapintaisessa maastossa: ”BT tankit voivat edetä nopeudella 40-50 km/h, tai heittäessään telaketjut 70-80 km/h (huippunopeus 62/86 km/h), toimintamatka 400 km, pyörillä 900 km, taistelupaino 14,65 tonnia, dieselmoottori teholtaan 500 hv, 45 mm tykki (osassa vaunuja 76,2 mm), otettu sotavarustukseen vuonna 1939 ja valmistettu vuonna 1940”. Useiden lähteiden mukaan panssarointi oli 22 mm (edessä, muualla ohuimmillaan 6 mm), maksimi toimintamatka 600-700 km, telapaine 0,78 kg/cm. Hieman vanhempaa (vuosimallia 36) panssaria BT-7 Venäjällä oli Meltjuhovin mukaan  4 524 kpl, siinä oli hieman heikompi moottori (450 hv bensiini), osittain hieman ohuempi panssarointi (13,8 tonnia), 45 mm tykki, mutta muuten lähes vastaava kuin BT-7M.

Entäs saksalaiset vaunut verrattuna tähän  ”ei ajanmukaiseen” BT-7 ja BT-7M vaunuun nähden? Suvorovin sanojen mukaan kaikki saksalaiset panssarivaunut olivat keveitä ja vanhentuneita, mutta tarkastellaan asiaa kuitenkin tarkemmin.

Suvorovin mukaan: ”Neuvostoliiton alueelle Saksan armeija tuli 22.6.1941, aseistuksessa 439 T-IV ja 965 T-III.”

Panzer IV C oli varmaankin käytännössä paras Saksalainen vaunu kesäkuussa 1941: Sen tykki oli 75 mm, paino 19 tonnia, panssarointi 30/10 mm, moottori 300 hv bensiini, toimintamatka tiellä/maastossa 235/157 km, telapaine 0,71 kg/cm², valmistettu syyskuusta 1938 elokuuhun 1939 140 kpl.[iv] 17 tonnista edeltävää mallia IV B valmistettiin 42 kpl. 20 tonnista mallia IVD valmistettiin 250 kpl (etupanssari paksuni 5 mm, mutta vastaavasti liikuntakyky huononi, kun moottoriteho säilyi samana ja telapaine kasvoi 0,75 kiloon neliösentille). Sen valmistus loppui toukokuussa 1941, eli se ennätti operaatio Barbarossaan (hyökkäys Venäjälle). Ja vielä malli IV E, jota valmistettiin 223 kpl joulukuu 1939-huhtikuu 1941. Tämän panssarointi oli maksimissaan 50 mm, paino 21 tonnia, telapaine 0,78 – kun moottori ja telaketjut säilyivät koko ajan samana, niin liikkuvuus sen kuin huononi painon kasvaessa. Maksiminopeus vaihteli mallista riippuen 32-42 km/h. Mallia A valmistettiin vain 35 kpl, joten sitä tuskin kannattaa huomioida keskusteltaessa operaatiosta Barbarossa. Mallia F1 (22 tonnia, edelleen sama moottori) alettiin valmistamaan vasta huhtikuussa 1941, eli sitäkään ei kannattane ottaa vertailussa huomioon. Eli yhteenvetona voitaneen todeta, että kaikki Panzer IV mallit olivat huonompia (vähintään maastoliikkuvuuden suhteen) kuin venäläiset T-34 ja KV, mutta verrattavissa venäläiseen BT-7 ja BT-7M vaunuun. Saksalainen T-IV oli paremmin panssaroitu mutta toisaalta hitaampi kuin BT-7. Toimintamatka oli selvästi lyhyempi kuin BT-7:llä – karkeasti 200/400 km. Kummankin tykin ammukset läpäisivät vastustajansa panssarin. En voi kuin vain ihmetellä miksi BT-7 ja BT-7M vaunuja ei voitu katsoa ajanmukaisiksi, vaikka T-IV katsottiin, eikös pitäisi olla samat arvostelukriteerit saksalaisille ja venäläisille vaunuille?

Entä Panzer III? Päämalliksi tähän vertailuumme otan III G:n, jota valmistettiin aikavälillä huhtikuu 1940-helmikuu 1941 yhteensä 600 kpl. Sen taistelupaino oli 20 tonnia, tykki 50 mm, moottori 300 hv, nopeus 40 km/h, toimintamatka 171/95 km (tie/maasto) panssarointi 37/12 mm, telapaine 0,95 kg/cm². Edeltävää mallia F valmistettiin 435 kpl, joista valtaosa 37 mm tykillä ja sata viimeistä 50 mm tykillä. Mallia H (22 tonnia) valmistettiin 308 kpl. Mallissa J paksuin panssarointi oli 50 mm, mutta sitä ei ennätetty valmistaa ennen Barbarossaa merkittävää määrää, joten se jätettäneen vertailematta. Yhteenvetona voisi todeta, että Panzer III:n eri malleilla ei ollut erityisen hauska mennä taisteluun T-34 tai varsinkaan KV:a vastaan, tykki oli pienikaliiberinen, jolla ei läpäissyt helposti näiden venäläisvaunujen etupanssaria, kun taas ”Sotkan” kranaatti puhkaisi T-III:n panssaroinnin. Tämäkin saksalaispanssari kilpailee samassa luokassa venäläispanssareiden BT-7 ja T-28 kanssa. Miten se on ”ajanmukaisempi” kuin nämä venäläisvaunut, joita ei lasketa ajanmukaisiksi?

Millainen sitten oli tämä T-28, jota ei lasketa ajanmukaiseksi tankiksi? Tykki 76 mm, moottori 500 hv, paino 28 tonnia, panssarointi vaihteli eri malleissa (esimerkiksi 60 mm), nopeus 37 km/h, toimintamatka 220 km, telapaine 0.67 kg/cm². Näitä oli Meltjuhovin mukaan 442 kpl. Eikös nämäkin painineet suunnilleen samassa sarjassa kuin saksalainen T-III? Kuitenkaan näitä ei laskettu ajanmukaisiksi, mutta saksalaiset laskettiin.

Entä venäläiset uivat panssarivaunut, eikös ne olisi olleet ihan mukava väline tehtäessä yllätyshyökkäys Saksaa vastaan rajajokien ylitse. Moderneimpiakaan näistä ei ole yleensä kirjallisuudessa hyväksytty ”ajanmukaisten” panssarivaunujen joukkoon – miksihän? Esimerkiksi T-40 oli todella kevyt panssarivaunu, vain 6 tonnia, mutta eihän kaikkiin käyttötarkoituksiin raskas panssarivaunu ole paras työkalu. Aseenakin vain 12,7 mm raskas konekivääri – onko sellainen edes panssarivaunu? Telapaine 0,45 kg/cm², nopeus 45 km/h toimintamatka 357/185 km, panssarointi 15/6 mm, moottori 85 hv.[v] No, saksalainen Panzer I B laskettiin kyllä panssarivaunuksi, sekin 6 tonnia, ei tykkiä vaan  2 kpl 7,62 mm konekivääriä, panssarointi 13/6 mm, moottori 100 hv, nopeus 40 km/h, telapaine 0,38 kg/cm², toimintamatka 142/116 km[vi] – eikös nämä kuullosta kovasti saman luokan ”panssarivaunuilta” – paitsi, että saksalainen ei ole oppinut uimaan. Venäjällä oli vielä toinenkin erittäin käyttökelpoinen uudehko uiva vaunu T-38. Meltjuhovin mukaan T-38 vaunuja oli 1.6.1941 1 045 kpl ja T-40 132 kpl. Vanhempia uivia vaunuja oli lisäksi tuhansittain.

Millä perusteella venäläinen T-26B (jaB-2 ja S) ei ole varteenotettava panssarivaunu, varsinkin kun niitä oli Meltjuhovin mukaan 1.6.1941 käytössä 7 270 kpl? Tutkitaanpas sitäkin vaunua hieman tarkemmin: paino 9 tonnia (11 tonnia B-2 ja S), tykki 45 mm, moottori 90 hv, telapaine 0,61 kg/cm² (0,68), nopeus 30 km/h, toimintamatka 172/119 km, panssarointi 15/10 mm (25/10 S).[vii] Verrataanpa sitä vaikka saksalaiseen Panzer II:n(B-E): paino 10 tonnia, tykki 20 mm, moottori 140 hv, telapaine 0,66 kg/cm², nopeus 40 km/h, toimintamatka 155/100 km, panssarointi 30/10 mm.[viii] Eikös nämä ole karkeasti ottaen vastaavia aseita – oleellisin ero taitaa olla tykin kaliiberi. Miksi sitten tuhansia venäläisiä vaunuja ei huomioida useissa sotahistoriallisissa teoksissa miksikään? Aivan kuin niitä ei olisi ollut olemassakaan. Tässä ei kannata lähteä erittelemään kaikkia venäläisiä panssarivaunuja ja niiden teknisiä ominaisuuksia – oleellista on, että Venäjä oli kehittänyt hyviä panssarivaunuja, oli jo valmistanut niitä aivan valtavan määrän (enemmän kuin koko maailman muiden maiden panssarivaunut yhteensä) ja valmisti maailman parhaita vaunuja todellisessa suursarjatuotannossa Saksan hyökätessä. Sanalla sanoen Venäjä valmistautui hyökkäämään länteen maailmanhistorian suurimmin sotavoimin ja valloittamaan koko maailman.

Arkistot kiinni

On erittäin valitettavaa, ettei Venäjä vieläkään päästä riippumattomia tutkijoita arkistoihinsa - tätä valittaa edelleen Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian professori Ohto Manninen vuoden 2008 lopulla ilmestyneessä kirjassaan, joka perustuu pitkälle Venäjän arkistoihin. Tutkijoille annetaan jotakin murusia, mutta heillä ei ole mahdollisuutta itse etsiä tarvitsemaansa tietoa.

Niinpä professori Manninen joutuu käyttämään kirjassaan näin epätarkkaa mainintaa: "kesäkuussa 1941 puna-armeijalla oli 303 divisioonaa ja 22 600 panssarivaunua."[ix] Määrät ovat kesäkuun ensimmäisen päivän tilanne ja mitä ilmeisimmin siinäkään luvussa eivät ole kaikki sinä päivämääränä puna-armeijalla olleet vaunut.

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle