Pahasta Molotovista ja hyvästä Litvinovista

Katkelma Viktor Suvorovin kirjasta M-Päivä. Suomentanut Juhani Putkinen.

Että Toinen maailmansota voisi alkaa Stalin joutui tekemään mahdottomalta tuntuvan asian: solmimaan liiton Hitlerin kanssa, antaen siten Hitlerille vapaat kädet.

Stalin vapauttikin Hitlerin kädet. Sitä hän ei tehnyt henkilökohtaisesti. Sellaisia asioita varten oli Stalinilla sijainen – Vjatsheslav Molotov.

Stalinin valtapyramidissa Molotov oli aina varmasti toisella sijalla Stalinin itsensä jälkeen. Niinä aikoina laitettiin johtajia jonoon virallisilla vastaanotoilla ja lehdistössä julkaistuissa tiedotteissa ei aakkosjärjestyksessä vaan positionsa mukaisesti. Johtajaluettelo oli äärimmäisen tarkka ilmapuntari: pieninkin virhe – ja johtaja putosi heti luettelossa alaspäin, luettelon loppuun, mutta hänet voitiin kommunistiselta Olympokselta heittää kokonaankin Lubjankan vankilan maanalaisiin labyrintteihin. Verinen kilpailu vallasta  ei näyttänyt vuosikausiin vaikuttavan ensimmäiseen ja toiseen kohtaan, ne olivat varmasti Stalinin ja Molotovin. Kilpailu kävi kolmannesta, neljännestä sekä seuraavista kohdista. Johtajaluetteloita ilmestyi lehdissä lähes joka viikko. Kun oli paraati, jossa johtajat olivat paikalla, niin julkaistiin myös nimiluettelo. Muutaman päivän päästä oli joku vastaanotto ja jälleen julkaistiin nimiluettelo. Valitsin kerran sata johtajien nimiluetteloa siinä järjestyksessä kuin ne oli julkaistu sekä panin yhteisluettelon juoksemaan tietokoneen näytölle.

Tuloksena oli hämmästyttävä kaleidoskooppi. Stalin ja Molotov olivat koko ajan muuttumattomasti luettelon alussa, kaikki seuraavat olivat pysyvässä villissä kamppailussa. Proletariaatin johtajat hyppelehtivät ylös ja alas kuin noidat kylätansseissa. Seitsemänneltä kohdalta kolmannelle, kolmannelta viidennelle, viidenneltä kahdeksannelle, kahdeksannelta taas ylöspäin ja voi sitten yhtäkkiä kadota niin, ettei enää koskaan palannut luetteloon. Tuli sellainen tunne, että jonkun voimakas käsi sekoitti korttipakkaa. Vilahtivat Zhdanov ja Malenkov, katosi Jezhov, ilmaantui Beria ja vielä joku katosi. Sitten raivasi Hrutshov itselleen tien vapaaksi, mutta pian hänet torjuttiin taka-alalle. Sitten törmäsivät Voznessenski, Bulganin ja Mikojan… Sitä mieletöntä tanssia on kaikkein sopivinta seurata kuunnellen suurella voimakkuudella esitettävää ”Miekkatanssia”.

Mutta vallan huipulla, jossa ovat kruunattuina Stalin ja Molotov vallitsee rauha ja stabiilius.

*****

Tehtäväjako Stalinin ja Molotovin välillä oli täsmälleen kuten tehtäväjako NKVD (KGB) tutkijaryhmässä vanhemman tutkijan ja nuoremman tutkijan välillä. Nuorempi tutkija aloittaa ilman turhia puheita piiskaten tutkittavaa niin että on nahka riekaleina, lyö hampaat suusta sekä pieksää maksan ja munuaiset tohjoksi… Sitten nuorempi tutkija lopettaa työpäivänsä ja lähtee. Mutta kuulustelua jatkaa vanhempi tutkija. Hän on ystävällinen, osaaottava jopa lempeä. ”Suurena yllätyksenä” hän saa tietää, että hänen poissaollessaan on niiden seinien sisällä joku rikkonut sosialistista lainmukaisuutta. Vanhempi tutkija on harmissaan ja lupaa saada asiaan selvyyden… Kuulusteltava on jo valmis omista solvauksistaan puhumaan… Mutta sitten ilmestyy uudelleen nuorempi tutkija.

Stalinin-Molotovin tandemissa Molotov täytti nuoremman tutkijan ja Stalin vanhemman tutkijan roolit. Katselkaamme Stalinin puheita juuri ennen terroria, sen aikana ja jälkeen. Löydämmekö niistä äkäistä murinaa, verenhimoa tai halua ottaa päänahkoja? Mitä te nyt! Löydämme sieltä aivan muuta. ”Puhutaan rankaisutoimenpiteistä (repressioon) oppositiota vastaan… Mitä tulee rankaisutoimenpiteisiin, niin minä olen jyrkästi niitä vastaan.” Niin sanoo Stalin 19.11.1924. Vielä yksi näyte: ”Te haluatte toveri Buharinin verta? Sitä me emme teille anna!” Niin puhui samoin toveri Stalin puolueen XIV kongressilla. Jotkut pahat henget haluavat toveri Buharinin verta. mutta ”hyvä” Stalin pelastaa toveri Buharinin verenhimoisten epäsikiöiden käsistä. Kyllä meidän vanhempi tutkijamme on sitten hyvä ihminen!

En tiedä millaiset rikolliset halusivat Buharinin verta, mutta hänet ammuttiin ”hyvän” tutkijan - Stalinin käskystä.

Stalinin ja Molotovin roolijako ei ollut voimassa pelkästään sisäpolitiikassa vaan myös ulkopolitiikassa. Kansainvälisissä kokouksissa Molotov aina vaatii, painostaa ja esittää uhkavaatimuksia. Kaikki vaatimukset tulevat pahalta Molotovilta, kaikki myönnytykset hyvältä Stalinilta. Ja uskottiinkin, että se kaikki on niin – Länsidiplomaatit uskoivat, että kaikki kurjuus tulee Molotovilta; jos sitä haukkaa ei olisi, voisi kaikki olla suurenmoista. Vain jotkut ymmärsivät, että jos Molotov olisi esimerkiksi kuollut ennen Jaltan konferenssia, olisi Stalin häntä kyllä surrut, mutta olisi välittömästi määrännyt jonkun toisen hänen tilalleen nuoremman tutkijan rooliin.

*****

Ennen sotaa Stalin vei valtakunnassa lävitse kolme koettelemusta: kollektivisoinnin, teollistamisen ja Suuren puhdistuksen. Kaikissa tapauksissa Stalinilla oli itsellään Korkeimman olennon rooli, seurata tapahtuvaa tavoittamattomasta korkeudesta, mutta Molotov, joka johti myös hallitusta vuodesta 1930, toimi välittömänä johtajana. Stalin johti kaikkea, mutta Molotov sitä, mikä oli kulloinkin tärkeintä. Juuri näin jaetaan tehtäviä myös sodassa. Komentaja seuraa kaikkia joukkojaan, hänen ensimmäinen varamiehensä jättää sivuun kaiken toissijaisen ja keskittyy joukko-osastoihin, jotka täyttävät tärkeintä tehtävää.

Teollistamissuunnitelma otettiin puoluekokouksessa vastaan Molotovin esityksestä (epäonnistuttaessa Stalin ei olisi vastannut teollistamisesta). Kollektivisointia johti Molotov suoraan. Sen ”edistysaskeleista johtuvasta huimauksesta” Stalin ei ymmärrettävästi kantanut vastuuta. Vanhemmalle tutkijalle on kuitenkin annettava tunnustusta siitä, että hän yritti välttää nuoremman tutkijan suurempaa mustaamista. Molotovia hän heitteli kuralla vain äärimmäisissä tilanteissa. Jos vähänkään mahdollista syylliseksi tehtiin joku vallan alemmilta portailta. Vastuu ”liiallisista ponnisteluista” kollektivisoinnissa pantiin ”joillekin aluetason tovereille”.

Molotovin osallisuus Suureen puhdistukseen on selvä. Jopa formaalisesti Jezhov oli vain yksi kansankomissaareista (ministeri) Molotovin hallituksessa. Kun silmäilee Puhdistuksen kulissien taakse, niin Molotovin rooli oli täysin yhdenveroinen Stalinin kanssa. Marsalkka G. Zhukov kirjoitti Molotovista: Hän oli voimakas ja periaatteista kiinnipitävä persoonallisuus, hänellä ei ollut minkäänlaisia henkilökohtaisia intressejä, hän oli äärimmäisen härkäpäinen ja julma mies, joka tietoisesti astui Stalinin jalanjäljissä ja tuki häntä kaikkein julmimmissakin teoissa, mukaan lukien myös vuosina 1937-1938, lähtien silloin omista näkökohdistaan. Hän seurasi Stalinia vakaumuksestaan, samaan aikaan kun Malenkov ja Kaganovitsh tekivät siten itselleen uraa.” (35. sivu 49.)

Kun Suuri puhdistus loppui, kuulutettiin Jezhov syylliseksi ja likvidoitiin. Puhdistusta nimitettiin ”jezhovshtshinaksi”. Molotov oli puhdas kaikesta, Stalin vielä enemmän.

Kun kaikki ne kolme kauhistuttavaa etappia olivat ohitse, oli koko valtakunta alistettu Stalinille. Armeija, NKVD (KGB), kirjailijat, historioitsijat, diplomaatit ja kaikki muutkin oli nyt alistettu kontrolliin. Maatalous oli puolueen käsissä: kylistä voi ottaa kaiken mitä mieleen juolahti, mielivaltaiseen Kremlissä määrättyyn hintaan tai myös ilmaiseksi. Teollisuus tuotti, armeija totteli, NKVD aparaatti oli puhdistettu ja oli valmiina uusiin ”urotöihin”. Mitä tehdä seuraavaksi?

Kolmas etappi – Suuri puhdistus – oli loppunut vuoden 1938 loppuun mennessä. Valtio valmistautui uuteen etappiin. Mitä Stalin on suunnitellut seuraavaksi? Mihin hän suuntaa valtion? Pääsuunta on helppo arvata, täytyy vain katsoa minkä vastuualueen Stalin antaa Molotoville.

Vuoden 1939 toukokuussa Stalin määräsi Molotovin ulkoministeriksi, säilyttäen hänellä myös hallituksen päämiehen viran.

*****

Olisi voinut arvata, että Suuren puhdistuksen jälkeen toiselle sijalle nousee Pääideologi tai Pääinkvisiittori, hätätilassa vaikka Pääsuunnittelija. Mutta ei. Toisella askelmalla on nyt ulkoministeri. Siihen saa olla vain yksi syy: kollektivisoinnin, teollistamisen ja puhdistuksen olivat kommunistit taanneet ”tasa-arvoisuuden ja veljeyden” omassa maassaan, nyt he suuntasivat katseensa naapureiden suuntaan. Myös niille piti taata ”onnellinen” elämä. Siinä onkin uuden etapin olemus, siinä oli syy Molotovin uuteen virkaan.

Minulle voidaan väittää vastaan, että jos Stalin valmistautui suureen vapautussotaan, miksi hän pakotti Molotovin työskentelemään ulkopolitiikan saralla? Loogista olisi ollut panna Molotov vastaamaan armeijasta tai sotateollisuudesta.

En hyväksy sellaista vastalausetta. Omista näkökohdistaan lähtien Stalin toimi aivan oikein. Sota on vain ulkopolitiikan yksi elementti. Sotia voitetaan vain kiitos politiikalle. Oli tarpeen löytää hyviä, luotettavia, rikkaita, voimakkaita ja avokätisiä liittolaisia sekä panna nämä liittolaiset sellaiseen tilanteeseen, että ne tulisivat joka tapauksessa apuun olipa niiden kanssa liittosopimusta tai ei. Itsestään täytyy jättää sellainen käsitys, että kaikki uskoisivat: Neuvostoliitto pelkää kaikkia. Neuvostoliitto on syytön uhri. Neuvostoliitto toivoo rauhaa ja vain rauhaa. Mutta kun Neuvostoliitto valtaa vieraita alueita, kun Neuvostoliiton tsekistit ampuvat ihmisiä tuhansittain, niin sitä tehdään vain edistyksen nimissä.

Diplomatian täytyy toimia niin, että Stalin saisi allekirjoittaa sopimuksen Hitlerin kanssa, mutta silti kaikki pitäisivät Hitleriä hyökkääjänä ja valloittajana, mutta Stalinia uhrina, että kaikki luulisivat että Stalin olisi astunut sen askeleen pakosta, että muuta mahdollisuutta hänellä ei yksinkertaisesti ollut.

Kun diplomaatit ovat voittaneet, niin kenraaleille jää enää viedä asia loppuun. Jos diplomaatit häviävät, jos koko maailma näkee valtiossamme vain hyökkääjän, jonka päämääränä on naapureiden alistaminen, sitten on meidän kenraaleilla vaikeaa.

Molotov oli loistava diplomaatti. Saamansa tehtävät hän täytti, hän saavutti voiton poliittisella rintamalla. Ilman voittoa politiikassa on voitto taistelussa joko mahdoton tai hyödytön. Suurpolitiikan alueella Hitler oli hävinnyt jo ennen kuin tykit alkoivat puhumaan. Hänen ei olisi pitänyt salata keskitysleirejään, vaan näyttää niitä koko maailmalle, sekä julistaa, että ne on luotu edistyksen nimissä. Hänen olisi pitänyt tehdä – kuten Stalin teki – anastaa naapurivaltiot, mutta kuvata sitä julmana välttämättömyytenä: me emme halunneet sitä tehdä, mutta olimme pakotetut siihen. Hänen olisi pitänyt – kuten Stalin teki – etsiä liittolaisia toiselta puolen valtamerta: rikkaita, voimakkaita ja avokätisiä liittolaisia.

Sen lisäksi Hitlerin olisi pitänyt – kuten Stalin teki – näytellä komediaa: Hitler itse on hyvä ja sydämellinen ihminen, jos vaan kaikki hänestä riippuisi… Valitettavasti hänen rinnallaan on kuitenkin ilkeä ja leppymätön Ribbentrop.

Suurpolitiikassa olisi Hitlerin ja Ribbentropin pitänyt ottaa oppia Stalinista ja Molotovista.

*****

Kun puhutaan Molotovin määräämisestä ulkoministerin virkaan, muistellaan välttämättä myös hänen edeltäjäänsä – Maksim Litvinovia.

Litvinovista on tapana puhua hyvää, hänen politiikkaansa muistellaan hyvä sanalla. Litvinov olisi ollut hyvä ihminen, hän yritti täydestä sydämestään lännen suuntaan, rakasti rauhaa, tavoitteli yhteistyötä, teki kaiken, mikä mahdollista, mutta sitten ilmestyi esille se paha Molotov ja alkoi ajamaan Hitleriin lähenemisen politiikkaa. Juuri hän, se paha Molotov ajoi kaiken mynkään.

Kauempaa katsoen se saattoi siltä näyttääkin. Mutta kun asiaan syvenee, niin ilmenee, ettei ollut olemassakaan mitään Litvinovin politiikkaa, eikä saanutkaan olla. Litvinov oli yksinkertaisesti yksi Molotovin hallituksen ministeri, joka ei ajanut omaa, vaan Molotovin politiikkaa, tarkemmin, Stalinin politiikkaa. Litvinov ei esiintynyt omissa nimissään, vaan Neuvostohallituksen nimissä, jonka johdossa oli Molotov. Todellisuudessa ulkopolitiikkaa ei määrännyt hallitus vaan Politbyroo. Politbyroon keskeiset jäsenet olivat Stalin ja tietenkin Molotov. Litvinov ei päässyt koskaan Politbyroon jäseneksi eikä edes jäsenkanditaatiksi, siten hänellä ei ollut mitään osaa ulkopolitiikan muodostamisessa. Hänen tehtävänsä oli täyttää Stalinin ja Molotovin käskyjä.

Raskasta on hyväksyä väitettä, että Molotov olisi ilmestynyt odottamatta Litvinovin tilalle. Ei, Molotov on ollut aina näyttämöllä, hän ei vaan loistanut katsojien silmiin: hän oli siellä missä nukketeatterissa seisovat naruista vetäjät, jotka liikuttavat nukkeja ja puhuvat sanoja, joita katsojien mielestä puhuvat nuket.

Molotov oli aina Litvinovin yläpuolella Politbyroon voimajäsenenä, hallituksen päämiehenä oman ministerinsä yli. Hän oli ”jauhelihakoneen” Päämekaanikon ensimmäinen varamies. Jos Litvinov olisi astunut askeleenkaan harhaan Stalinin ja Molotovin ohjeista, olisi hän joutunut sinne, johon olivat ennen häntä joutuneet useat hänen kollegansa – diplomaatit.

Litvinov ei myöskään pyrkinyt koskaan ajamaan itsenäistä politiikkaa ja hän on sitä toistuvasti korostanut. Yksi monista todisteista on I. Maiskin diplomaattinen vierailu Lontooseen vuonna 1932. Litvinov antoi hänelle viimeisiä ohjeita: ”Te tietenkin ymmärrätte” selitti Litvinov, ”että nämä eivät ole minun henkilökohtaiset määräykseni, vaan korkeampien elimien määräykset.” (65. sivu 13.)

Niin puhui Litvinov jo monta vuotta ennen Suurta puhdistusta. Puhdistuksen aikana ei Litvinov olisi uskaltanut tehdä omavaltaisesti yhtään mitään. Yleensäkin hänen päänsä jäi olkapäille, ei ainoastaan siksi, että hän oli nöyrä ja uskollinen, vaan myös siksi, että hän oli tarpeeksi osaava ja kavala, että sitä uskollisuutta aina näyttää.

Molotov ei suinkaan valinnut Litvinovia sattumalta. Aikana, jolloin Ukraina kärsi Stalinin ja Molotovin organisoimasta nälänhädästä oli Litvinovin lihavat kasvot paras todiste siitä, ettei Neuvostoliitossa kaikki suinkaan näe nälkää. Kun Stalin ja Molotov ostivat valtion tyhjäksi ryöstäen Lännestä sotateknologiaa, piti luoda suhteet USA:n, Englannin ja Ranskan kanssa. Litvinov osasi luoda ne suhteet ja näytellä. Suhteet Länteen paranivat, ei siksi, että se miellytti Litvinovia, vaan siksi, että Stalin ja Molotov tarvitsivat sotateknologiaa. Samalla perusteella ei katkaistu suhteita myöskään Hitleriin.

Mutta sitten saapui aika kääntää se Lännestä saatu apu Länttä itseään vastaan. Litvinovia ei enää tarvittu ja hänet heitettiin sivuun. Juuri silloin astui paha Molotov esille esiripun takaa ja tiedotti, että komedia on loppunut, on aika maksaa siitä, komedian asemesta näytellään nyt tragediaa.

Siihen ei hyvän Litvinovin luku vielä loppunut. Vuonna 1941, Hitlerin hyökkäyksen jälkeen, oli suuri hätä saada Lännestä apua. Litvinov tuotiin esille uunin takaa ja määrättiin Molotovin varamieheksi. Hänen tehtävänsä oli luoda hyvät suhteet Englantiin ja USAan ja vaatia niiltä apua. Hyvä Litvinov selvisi myös siitä tehtävästä.

--------------------

Eikös vaan olekin suuri vahinko, ettei nimimerkki Viktor Suvorovin eli entisen Venäjän sotilastiedustelun GRU:n upseerin Vladimir Rezunin laajaa kirjallista tuotantoa ole julkaistu suomeksi? Vladimir Rezun tuomittiin neukkulassa poissaolevana kuolemaan - onneksi KGB:n agentit eivät ole saaneet toimeenpantua kuolemantuomiota.

Muuta mukavaa

Etusivulle