Viron Vapaussota
Saksan kärsittyä tappion Ensimmäisessä maailmansodassa puna-armeija, eli Venäjän joukot, ryhtyi etenemään Baltiaan sitä mukaa kun saksalaiset joukot vetäytyivät. Imperialistinen valloitussota pieniä Baltian maita vastaan alkoi Venäjän toimesta.
Lainaan
Erkki Nordbergia: ”Kun Saksa veti
joukkonsa pois Baltiasta vuoden 1918 lopulla, Neuvosto-Venäjä hyökkäsi sinne
heti takaisin. Neuvostovallan pystyttämistä Baltian maihin oli kuitenkin
alettu valmistella jo keväällä 1918. Stalinin johtamaan Kansallisuusasiain
kansankomissariaattiin oli maaliskuussa perustettu Latvian asioiden
komissariaatti. Syyskuussa muodostettiin Miehitettyjen alueiden keskusbyroo,
jossa oli ainakin yksi virolainenkin kommunisti. Koko Baltian
bolsevisointiyritys oli Neuvostoliiton muovaamisen kannalta niin
merkityksellinen ennakkotapaus, että sitä kannattaa tarkastella hieman lähemmin.
Viron lähelle Jaamaan keskitettiin 11.11.1918 venäläisen 7. Armeijan 6. Divisioona. Siihen kuuluivat muun muassa Viljandin ja Tarton virolaisten kommunistien rykmentit sekä 3. Suomalainen jalkaväkirykmentti (Salomaa 1993,24-25). Pietarissa perustettiin lisäksi 15.11. Viron väliaikainen vallankumouskomitea. Se päätti kaksi päivää myöhemmin siirtyä joukkojensa pariin Jaamaan. Siellä laadittiin suunnitelmat vallankumouskomiteoiden ja punakaartien muodostamisesta vallatuille alueille. Komitea antoi vallankumousjulistuksensa 21.11.1918, minkä jälkeen punaiset joukot hyökkäsivät Narvaan ja Pihkovaan. (Kuten Suomen Vapaussodan alussa ja Talvisodan alussa nukkehallitukset – jp)
Kun
Narva oli vallattu, kaupungissa julistettiin voimaan neuvostovalta, jonka
nimeksi otettiin Eestin työkansan kommuuni. Venäjän Kansankomissaarien
neuvosto tunnusti Eestin neuvostotasavallan itsenäisyyden 8.12. Punaiset joukot
etenivät sen jälkeen linjalle, joka kulki noin 30-35 kilometriä Tallinnan itäpuolella
Paiden ja Viljandin luota Pärnun eteläpuolelle Riianlahden rannalle.”[i]
Ja Tuglas seuraa: ”Virossa ryhdyttiin kuumeisesti kokoamaan omaa armeijaa, joka aseistettiin Englannista ja Suomesta saaduilla aseilla. Viro toivoi saavansa sotaväkeä myös Suomesta, ja se tarjosi jopa suomalaisvirolaisen valtioliiton luomista Suomelle. Suomen hallitus suhtautui valtioliittoehdotukseen pidättyvästi ja joukkojen lähettämiseen kielteisesti, mutta salli kuitenkin vapaaehtoisten värväämisen Suomesta ja antoi tähän tarkoitukseen 20 miljoonan markan lainankin. Alkuvuodesta 1919 noin 3 700 suomalaista lähti Viroon auttamaan veljeskansaa sen vapaustaistelussa. Virolaiset joukot saivat vastahyökkäyksensä käyntiin tammikuun alussa 1919, ja helmikuun loppuun mennessä oli vihollinen työnnetty takaisin Viron kansallisten rajojen taakse. Puna-armeija teki vielä keväällä ja loppuvuodesta ankaria hyökkäyksiä Viroa vastaan, mutta tuloksetta. Armeijansa menestyksekkään taistelun ansiosta Viro onnistui solmimaan itselleen edullisen Tarton rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa 2. helmikuuta 1920.”[ii]
Useiden virolaisten lähteiden mukaan suomalaisilla vapaaehtoisilla oli suuri merkitys Viron vapaussodassa, jo pelkästään hengen nostattajana, puhumattakaan sotilaallisena voimatekijänä. Virossa muistetaan Suomea vieläkin lämmöllä tästä syystä. Tämä näkyi myöhemmin siinä, että virolaisia vapaaehtoisia taisteli Suomen vapauden puolesta yhteistä vihollista Venäjää vastaan sekä Talvisodassa, että Jatkosodassa.
Nämä virolaiset vapaaehtoiset sodissamme Venäjää vastaan ovat varmaankin olleet yhtenä syynä siihen, että heti kun Viro jälleenitsenäistyi puoli vuosisataa kestäneestä Venäjän miehityksestä löytyi suomalaisia vapaaehtoisia, jotka alkoivat auttamaan Viron maanpuolustuksen rakentamisessa. Suomen valtiovaltakin alkoi pian antamaan virolaisille koulutusapua – mutta ikävä kyllä kieltäytyi antamasta tai myymästä Viroon aseita vielä pitkän aikaa. Sitten kun Suomi olisi viimein ollut valmis luovuttamaan sodanaikaisia käsiaseita, niin Viro ei enää halunnut tätä romurautaa (Viro oli jo ennättänyt ostaa moderneja aseita). Joka tapauksessa Suomen antama koulutusapu virolaisille sotilaille on ollut merkittävää. Huomattava määrä virolaisista upseereista ja kanta-aliupseereista on saanut koulutuksensa Suomessa. Sen lisäksi meitä suomalaisia on häärännyt auttamassa myös Virossa.
Minusta tätä veljeskansojen välistä yhteistyötä pitää ehdottomasti jatkaa edelleen. Jotkut näkevät, ettei ”liittoutumattoman” Suomen pitäisi enää auttaa NATOmaa Viroa. Minusta Viron NATOjäsenyys on vain hyvä asia ja Suomenkin pitäisi liittyä NATOon. Huomioitakoon tässä samalla, että n. 95% EU-kansalaisista ovat samalla NATOmaiden kansalaisia. Me suomalaiset kuulumme kummalliseen marginaaliryhmään, kun emme kuulu demokraattisten länsimaiden yhteiseen puolustusliittoon. No, olimmepa NATOssa tai ei, niin meidän täytyy ehdottomasti jatkaa syvällistä yhteistyötä Viron kanssa.
[i] Erkki Nordberg – Arvio ja Ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla; 2003; sivu 80
[ii] http://www.tuglas.fi/viro/historia/historia1900.html
Viro