Viron 36. Rintamapataljoona Stalingradin taisteluissa

Viro oli Saksan vapauttamana Venäjän miehityksestä, mutta Saksan miehittämänä, ja virolaiset joukot taistelivat verivihollistaan Venäjää vastaan.

Pataljoonan alkuperäinen tarkoitus

Pataljoona perustettiin alun perin taistelemaan partisaaneja vastaan, eikä varsinaiseksi rintamajoukoksi.

Pataljoonan perustaminen aloitettiin 23.11.1941 Viron Haapsalussa. Pataljoonan alkuperäinen miehistö tuli lähinnä Saarenmaalta ja Hiidenmaalta Läänemaan maakunnan lisäksi. Varustus ja varsinkin vaatetus on aluksi kehno. Vasta 5.3.1942 saadaan asepuvut – entiset Latvian armeijan asepuvut. 16.3.1942 saadaan täydennystä aseistukseen ja voidaan aloittaa todellinen koulutus ja sotaharjoitukset.

9.4.1942 pataljoona siirtyy Haapsalusta Tarttoon junalla. Lopullisen kokoonpanon ja kunnollisen koulutuksen pataljoona saa vasta Tartossa 10.4.1942 - 2.8.1942. Tartossa pataljoona saa lisää upseereita ja miehistöä muista virolaisista pataljoonista. Aliupseereita oli 161 kaikista Viron maakunnista. Aliupseerit olivat Itsenäisen Viron armeijan kanta-aliupseereita. Suuri osa sotamiehistäkin oli saanut aiemmin koulutuksensa Viron armeijassa.

Pataljoonassa oli esikunta ja kolme komppaniaa. Komppanioissa oli kolme jalkaväkijoukkuetta sekä konekiväärijoukkue.

Kolmannen komppanian päälliköksi tulee Tartossa (10.4.1942[i]) yliluutnantti Harald Riipalu, siinä sodassa myöhempi everstiluutnantti ja Rautaristin Ritariristin ritari.

Aseistus on vielä Tartossa venäläistä alkuperää, mutta vaihtuu rintamalle mennessä pääasiassa saksalaiseksi. Vasta rintamalle mennessä pataljoona saa kunnolliset saksalaiset asepuvut ja jalkineet – nyt pataljoona on viimein oikea armeijan joukko.[ii]

Pitkä matka rintamalle

Pataljoona lähti Tartosta 2.8.1942 junalla, jossa oli 53 vaunua.

Valkovenäjällä Novogrodekissa pataljoona majoittui entisiin Puolan armeijan kasarmeihin ja taisteli partisaaneja vastaan.

28.8.1942 pataljoona lähti junalla etelään Ukrainaan rakentamaan ja vartiopalvelukseen 19.11.1942 saakka, jolloin Šarsiskista junalla Stalingradin suuntaan. Pataljoonan orkesterilla oli runsaasti kiitosta saaneita esiintymisiä. Šarsiskista pataljoona saa täydellisen saksalaisen varustuksen, joka on tervetullut jopa saappaiden vuoksi.[iii]

Raskaisiin puolustustaisteluihin

22.11.1942 noin kello 8.30 juna saapuu määräasemaa Tširiä edeltävälle asemalle Suravikinoon. Samalla juna joutuu vihollisen kranaatinheitintuleen, ryssät ovat päässeet etenemään Lihaja-Stalingrad radalle. Pataljoonan komentaja käskee purkamaan pataljoonan junasta, sekä 1 ja 2 komppanian asemiin asutuskeskuksen pohjoisreunaan sekä kolmannen komppanian reserviin rautatieaseman alueelle.

Alueella ei ole varsinaisia saksalaisia joukkoja, vaan vain lomalaisista kerätty tilapäisjoukko. Virolaispataljoona on ainoa varsinainen taistelujoukko. Pataljoona saa kello 14.30 käskyn hyökätä 3 km eteenpäin pohjoiseen, että asema ei ole vihollisen suoran tähystyksen alaisena. Käsky täytetään.

Saman päivän iltana pataljoonan komentaja sairastuu ja lähetetään kotimaahan. Uudeksi pataljoonan komentajaksi määrätään kolmannen komppanian päällikkö yliluutnantti Harald Riipalu. Alkaa katkeamaton taistelujen sarja.

Taistelujen operatiivinen päämäärä oli aluksi pitää vapaana Stalingradin rautatie ja myöhemmin hidastaa vihollisen pääsyä Donetskiin, jotta Kaukasukselta vetäytyvillä saksalaisilla joukoilla olisi tie vapaana.

Virolaispataljoona piti virolaisten kunniaa korkealla hoitaen tehtävänsä tappioista välittämättä. Pataljoona sai taisteluosaston komentajalta kenraalimajuri von Stumpfeldilta erityiskiitoksen. Noin kuukauden kestäneissä taisteluissa tämä virolaispataljoona ansaitsi 42 rautaristiä. Puuristejäkin tuli ansaittua. 39 kaatunutta ja haavoihinsa kuollutta, 11 kadonnutta ja 97 haavoittunutta.

31.12.1942 pataljoona vapautetaan rintamalta ja 5.1.1943 alkaa lastaus junaan Sachtissa kotimatkaa varten. 6.1.1943 kello 23.00 alkaa kotimatka Rostovin kautta.[iv]

Kronologinen taistelujen kuvaus ja kaatuneiden nimilista löytyy kyseisestä Prunsveltin kirjasta, kuin myös taistelijoiden kertomuksia.

Pataljoonalla ei ollut omaa lippua, joten komentopaikalla liehuivat Viron sinimustavalkoinen lippu, sekä Saksan hakaristilippu.

Pataljoonan kotimatkaan kului noin kuukausi, (saapui Tallinnaan 4.2.1943[v]). Vastaanottoseremonioiden jälkeen pataljoona hajotettiin ja osa porukasta, kuten pataljoonan komentaja, lähti Eesti Legioonaan, josta myöhemmin tehtiin prikaati ja viimein Eesti SS-Divisioona. 

Viro

Etusivulle