Edellinen
artikkelini Suomen Vapaussodasta
teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.
Punaisten remmakointi pitkin vuoden 1917
loppupuoliskoa oli kuohuttanut muuta väestöä niin, että se oli ryhtynyt
perustamaan suojeluskuntia tuekseen ja turvakseen. ”Niin tehtiin
Tampereellakin, jonne perustetun suojeluskunnan päälliköksi valittiin
kapteeni Ernst Söderholm, ja johon liittyi muun muassa komppanian verran
Tampereen teknisen opiston oppilaita.
»Kapinan ensi päivästä aloittivat
punaiset Tampereella ajojahdin kaikkia suojeluskuntaan kuuluvia kohtaan»,
kirjoittaa Castren.”[i]
”Koska suojeluskuntalaisten turvallisuus
alkoi käydä aina vain uhatummaksi, he näkivät ainoaksi mahdollisuudekseen
pyrkiä kohti pohjoista valkoisten puolelle.”[ii]
”Kello kaksi torstai-yönä 31. tammikuuta
joukko lähti marssimaan Kangasalaa kohti. - - Väsynyt suojeluskuntalaisten
joukko saapui torstai-aamuna kello kahdeksan tienoilla Suinulan rautatieaseman
eteläpuolella sijaitsevaan Markkulan taloon, jonne matkalaiset pääsivät
hetkeksi lepäämään. - - Samassa alkoi ampuminen. Suojeluskuntalaisilla oli
ainoastaan yksi sotilaskivääri, johon oli 15 patruunaa, yksi haulikko, yhdeksän
mauser-pistoolia ja viitisentoista revolveria. Niillä ei paljoa kyetty
puolustautumaan punaisten kivääritulta vastaan. Muutamat vanhemmat miehet
ehdottivatkin antautumista, mutta Söderholm ei ottanut esitystä kuuleviin
korviinsakaan. Sen sijaan hän suunnitteli Södermanin kanssa murtautumista
punaisten ketjun läpi. Aie ei ehtinyt toteutua, sillä samassa hän kaatui
vaikeasti haavoittuneena maahan kiväärin luodin lävistettyä hänen rintansa.
Kun kolme muutakin miestä haavoittui heti, katsoivat suojeluskuntalaiset
viisaimmaksi antautua. He lähettivät partion neuvottelemaan
antautumisehdoista. Tampereen lentävän punakaartin päällikkö Waldemar
Sammalisto otti valkoisten neuvottelijat vastaan. Neuvottelun tuloksena
sovittiin, että suojeluskuntalaiset luovuttavat aseensa ja saavat vastineeksi
vakuuden henkensä ja omaisuutensa säilyttämisestä. Tämän sopimuksen
perusteella suojeluskuntalaiset luovuttivat aseensa punaisille ja järjestäytyivät
paririviin talon pihalle punakaartilaisten asettuessa vahtimaan heitä.”[iii]
Niinpä niin, sitten punakaartilaiset ja venäläiset
sotilaat aloittivat aseettomien, antautuneiden suojeluskuntalaisten
teurastamisen. Kirjassa on monta sivua kuvausta mitä tapahtui ja miten.
”Tämä silmittömän julma Suinulan verilöyly
sai Tampereella olleet ulkomaiden edustajat esittämään Tampereen Työväenjärjestöjen
Johtavalle Komitealle seuraavan vastalauseen:
»Me allekirjoittaneet, jotka tällä
paikkakunnalla edustamme Ruotsin, Suur-Britannian ja Italian valtakuntia, olemme
saaneet tietää, että sitten kun työväenluokkaan kuuluvat sotilaallisesti
asestetut joukot, joita kutsutaan punakaartilaisiksi, ja porvariluokkaan
kuuluvat asestetut suojeluskuntalaiset olivat Kangasalan pitäjässä olevan
Suinulan aseman lähistöllä tapahtuneen aseellisen yhteentörmäyksen jälkeen
keskenään tehneet sopimuksen siitä, että viimeksimainitut laskisivat aseensa
ja heille tätä vastaan taattaisiin hengen ja omaisuuden koskemattomuus, olivat
suojeluskuntalaisten laskettua aseensa, punakaartilaiset ja paikalle saapuneet
venäläiset sotilaat ampuneet ja murhanneet heitä, minkä lisäksi avuttomia
haavoittuneita oli surmattu ja ruumiit ryöstetty.
Tätä niin hyvin kansainvälistä oikeutta
törkeästi loukkaavaa kuin myöskin inhimillisiä tunteita mitä suurimmassa määrin
kuohuttavaa menettelyä vastaan esitämme täten jyrkimmän vastalauseemme.
Tämän tulemme me myöskin virallisesti
ilmoittamaan hallituksillemme.
Tampereella, helmikuun 2 päivänä 1918.
Gösta Sumelius (Ruotsin konsulaatin
sinetti)
Uno Khüru (Italian konsulaatin sinetti)
W:m Cooke (Englannin konsulaatin sinetti).
»_”[iv]
Seuraavalla sivulla on luettelo murhatuista.
Nimet, iät, ammatit ja kotipaikat.