Vapaussota 280418

Edellinen Itäarmeijan taisteluja koskeva artikkelini löytyy täältä. Siitä saa yleiskuvan missä mentiin noin 24.-25.4.1918. Mm. katkaistiin yhteys Venäjälle ja yritettiin valloittaa Viipuria. 26.4. ei saavutettu mitään merkittävää, kärsittiin kuitenkin tappioita. 27.4. Tykistö oli saanut täydennystä ampumatarvikkeisiinsa, joten se pommitti päivän kuluessa punaisten tykistöasemia mm. Kolikkoinmäessä. Siellä tapahtui suuri ampumatarvikemakasiinin räjähdys. Yleensä levättiin ja valmistauduttiin huolella Viipurin vapautukseen Venäjän joukoista ja punakapinallisista. Apujoukkojakin saatiin: Vaasan rykmentti ja kaksi patteria tykistöä.

Vapaussodassa Suomen armeijan Itäarmeija oli jaettu kolmeen ryhmään. Eversti Ausfeldin ryhmä puolusti Suomea Karjalan kannaksella Venäjää vastaan rajalla. Everstiluutnantti Sihvon ryhmä oli hyökkäämässä Viipuriin pohjoisesta. Kenraalimajuri Wilkmanin ryhmä hyökkäsi Viipuriin idästä.

Rintamaosaa A komensi Eversti von Coler (2. jääkäriprikaati 5 pataljoonaa); rintamaosaa B komensi everstiluutnantti Jernström (1. jääkärirykmentti 3 pataljoonaa ja 6. jääkärirykmentistä 2 pataljoonaa, sekä Vaasan rykmentistä 2 pataljoonaa); rintamaosaa C (suojaamassa Wilkmanin selustaa) komensi majuri Savonius (6. jääkärirykmentistä 1 pataljoona).

Wilkmanin ryhmän tykistöä (Jääkäritykistöprikaati, 24 tykkiä) komensi majuri Malmberg.

Rintamaosien A ja B välisenä rajana oli rautatielinja Viipuri-Säiniö. Siten Jernströmin piti hyökätä Viipuriin kaakosta.

Eversti von Colerin joukot olivat punaisten murhaavan tulen kohteena Papulanlahden takana, eikä ollut mahdollista päästä lahden ylitse vievien siltojen kautta toiselle puolelle ilman hirvittäviä tappioita. Siksi von Colerin piti odottaa everstiluutnantti Jernströmin hyökkäyksen edistymistä ennen oman hyökkäyksensä käynnistämistä.[iii]

”Heti puolenyön jälkeen huhtikuun 28 päivää vasten oli siis ryhdyttävä Viipurin varustusvyön ratkaisevaan murtoyritykseen. Ennenkuin ryhmittyminen hyökkäystä varten ev.ltn. Jernströmin rintamaosalla suoritettiin, oli lähellä rantaa sijaitsevan kukkulan n:o 17 edessä oleva alue puhdistettava III jääkäripataljoonan toimesta. Pataljoonan komentaja jääkärikapteeni Schauman lähetti sen vuoksi klo 8 tienoissa illalla 3. komppaniansa (Mäkiniemi) mainittua kukkulaa vastaan, jonka punaiset olivat pitäneet hallussaan, vaikka se sijaitsi heidän puolustusvarustuksensa eteläpuolella. Suuremmitta vaikeuksitta komppania miehitti kukkulan.

Klo 9,30 illalla 27 p:nä pataljoonat ryhtyivät käymään valmiusasemiinsa hyökkäystä varten. Kapean sillan yli, joka oli kokoonkyhätty Hevossaaren itäpuolella olevan lahden yli, ne saapuivat rämeiselle, pensaita kasvavalle suolle, jonka yli kevättulvan vuoksi oli hyvin vaikea kulkea. Edellisinä päivinä oli lankkuja ja tukkeja pantu portaiksi pahimmille paikoille, mutta siitä huolimatta saivat sotilaat monin paikoin hypätä mättäältä mättäälle, jolloin monet upposivat vyötäröitä myöten. Erikoisen vaikeaa oli konekiväärien kuljetus tässä maastossa. Näin ollen kului enemmän aikaa kuin oli laskettu ennenkuin ryhmittyminen oli loppuunsuoritettu, ja pataljoonat menettivät osittain yhteyden toisiinsa. Vähitellen saapuivat kuitenkin III ja V pataljoonat määrätylle kokoontumispaikalle, n. 500 metriä itään kukkulasta 14 olevaan metsikköön ja ryhmittyivät siellä hyökkäystä varten määrättyyn järjestykseen. I ja II jääkäripataljoonat olivat tulleet lähemmäksi rantaa ja asettuivat valmiusasemiin kukkulan 17 rinteelle. Vihollinen osoittautui ylenmäärin hermostuneeksi ja piti yllä kiivasta tulta.

Varustuslinja murretaan ja vyörytetään. Kolikkoinmäen ja Havin esikaupungit miehitetään.

Kello 12 alkoi tykistövalmistelu ja kesti 12,45:een. Tuli oli pääasiassa kohdistettu punaisten varustuksiin kukkulan 20 ja myöhemmin itään päin Ojalan ja Kelkkalan seuduilla oleviin tukikohtiin.

Heti tykistötulen tauottua aloitti III pataljoona (Schauman) jalkaväen hyökkäyksen etenemällä sitä piikkilankaesteissä olevaa aukkoa kohti, joka aikaisemmin oli keksitty ja jonka olemassaolon vielä V pataljoonasta lähetetty partio oli vahvistanut.

Jääkärivänrikki Aution joukkue ryntäsi aukon läpi ja onnistuttuaan siinä, kaarsi vasempaan ja valtasi kukkulan 20. Sitä seurasi konekiväärijoukkue vänrikki Pernun johdolla ja niitä seurasivat III pataljoonan muut joukkueet. Pataljoonan komentaja antoi ampua punaisen ja vihreän valopommin merkiksi läpimurron onnistumisesta, asia mikä taisteluinnossa oli etumaiselta joukkueelta unohtunut. Suurin osa III pataljoonaa jatkoi nyt heti hyökkäystään oikealle vyöryttäen vihollisvarustukset ja eteni rautatielinjalle saakka vallaten m.m. 8 tykkiä ja useita konekivääreitä.

V (Grandellin) jääkäripataljoona oli rynnännyt varustuslinjaa vastaan heti III pataljoonan perässä, mutta tapasi alusta saakka paljon lujempaa vastarintaa. Heti mainitun aukon sisäpuolella tavattiin ampumahauta, jonka puolustajat joko olivat paenneet tai muuten olleet passiivisina kun III pataljoona tunkeutui paikalle ja kaarsi sivulle. Kun V pataljoonan 3. komppania kapteeni Strömbergin johdossa heti sen jälkeen tunkeutui varustuksille, sai se sieltä vastaansa murhaavaa konekivääritulta. Miehistö etsi suojaa kivien ja kantojen takaa vain muutamain kymmenien metrien päässä vihollisen ampumahauta-asemista, ja kiivas tulitaistelu sulkeutui. Aamu alkoi jo sarastaa ja tilanne muuttui arveluttavaksi, pataljoonan muut komppaniat kun vielä olivat piikkilankaesteiden ulkopuolella ja vihollisen konekiväärituli pyyhkieli kapeata aukkoa niiden välissä. Aikaisemmissa taisteluissa varalla ollut 2. komppania, jonka mukana pataljoonan esikunta liikkui, hyökkäsi aukkoa vastaan, mutta lyötiin takaisin. Yritys uudistettiin kaksi kertaa, mutta vasta sitten kun viimeinenkin varajoukkue oli viety tuleen, pataljoonan onnistui klo 2, 30 a.p. vallata juoksuhauta, josta niin kiihkeästi oli taisteltu.

Tässä äärimmäisen kuumassa kamppailussa V jääkäripataljoona kärsi tuntuvia tappioita. Haavoittuneiden joukossa oli myös pataljoonan komentaja jääkärikapteeni Grandell, minkä vuoksi vanhin komppanianpäällikkö jääkärikapteeni Strömberg otti pataljoonan komennon. Aikaa hukkaamatta pataljoona eteni peräytyvän vihollisen kintereillä lähintä päämääräänsä, Kolikkoinmäen esikaupunkia kohti.

Taistelun vielä riehuessa hyökkäysrintaman oikealla sivustalla, oli myös kukkulalla 17 odottava II (Grönbergin) jääkäripataljoona, huomattuaan III pataljoonan valomerkin, käynyt vihollisen lähempänä rantaa olevien puolustusasemien kimppuun. Piikkilankaesteet murrettiin muutamia satoja metrejä länteen siitä aukosta, mistä III ja V pataljoona olivat murtautuneet sisään, ja välittämättä vihollisen kiivaasta tulesta ryntäsivät pataljoonan etumaiset komppaniat hurraata huutaen takana olevaa vahvasti miehitettyä ampumahautalinjaa vastaan. Siellä oli punaisilla m.m. – etulinjallaan! – kenttätykkipatteri joka oli toiminnassa viimeiseen saakka ja rynnäkössä joutui hyökkääjäin käsiin. Hyökkäystä jatkettiin Koiviston tiellä olevaa Vitsataipaleen siltaa kohti, jonka varustukset 2. (Palojärven) komppania valtasi, ja Havin esikaupunkia kohti, jonka laita oli vihollisen miehittämä. Tälläkin suunnalla hyökkääjät aamuyöstä tunkeutuivat esikaupunkeihin.

I (Taucherin) jääkäripataljoona seurasi II pataljoonan kintereillä ja hyökkäsi Kolikkoinmäelle. Sinne saapuivat aamulla myös molemmat ev.ltn. Jernströmin käytettäväksi annetut Vaasan rykmentin pataljoonat – Nordeswanin ja Väinönheimon.

XVI (Jaatisen) jääkäripataljoona, joka rynnäkön aikana oli hoitanut vartiopalvelusta toisella linjalla, eteni määräyksen mukaan ottaen haltuun vihollisen tyhjentämät asemat. Vain Ämmänkalliolta saatiin vastustusta; tämän lujan puolustusvarustuksen miehitti klo 9 ap. 3. komppania ottaen siellä 24 vankia, 4 konekivääriä y.m.

Puhdistustyötä huhtik. 28 p:nä ja punaisten viimeisten tukikohtien valtaus seuraavana yönä.

Yleinen hyökkäys huhtik. 28 p:n vastaisena yönä oli pääpiirteissään onnistunut. Mutta vielä oli vaikeita esteitä voitettavina. Kolikkoinmäen ja kaupungin välinen sitadelli, luja varustuslinna oli vielä punaisten hallussa, samoinkuin sen molemmin puolin sijaitsevat lujat varustukset. Sieltä kohdistui kiivas kivääri- ja konekiväärituli hyökkääjiin, jotka olivat pakotetut pysähtymään etukaupunkien sisälaitaan. Sitadellissa todettiin parikymmentä konekivääriä, Havin pohjoispuolella olevissa pattereissa useita ja 3 tai 4 tykkiä. Hyökkäys aukean kentän yli näitä linnakkeita ja varustuksia vastaan oli mahdoton ilman lisävalmisteluja. Sitä paitsi oli äskenvallatut esikaupungit, joihin lukuisia pakenevia punakaartilaisia oli kätkeytynyt, perusteellisesti tutkittava.

Suurin osa 28 p:ää omistettiin tälle vaivaloiselle puhdistustyölle. Samalla aikaa ampuivat punaiset näitä Kolikkoinmäen ja Havin työläiskortteleita kiivaasti tykeillä ja konekivääreillä, jolloin runsaasti tulipaloja syttyi. Vasta illan tullen voitiin vuorokauden kestäneissä taisteluissa ja ponnistuksissa väsyneille jääkärijoukoille valmistaa muutaman tunnin välttämätön lepo, sillävälin kuin tulevan yön hyökkäystä suunniteltiin ja järjesteltiin.

Lopullista hyökkäystä varten Viipuria vastaan oli everstiluutnantti Jernströmin käytettävissä, paitsi niitä seitsemää pataljoonaa, jotka 28 p:n aamuna olivat hyökänneet esikaupunkeihin, vielä yksi pataljoona Pohjois-Savon rykmentistä, joka kokonaisuudessaan oli asetettu Wilkmanin ryhmän käytettäväksi 28 p:nä illalla. Kaikki Wilkmanin ryhmän patterit olivat määrätyt ottamaan osaa tykistövalmisteluun, joka etusijassa oli suunnattava sitadellia ja muita kiinteitä linnoitusvarustuksia vastaan.

Ennen hyökkäyksen käyntiinpanoa oli kuitenkin suurempi osa punaisista puolustajista, katsoen pelin menetetyksi, huomaamatta tyhjentänyt asemat. Jättäen vain etulinjalle heikompia osastoja vetäytyivät punaiset klo 10 tienoissa illalla kaupungin sisäosiin ja jatkoivat matkaa länttä kohti avatakseen itselleen peräytymistien Tienhaaran kautta Haminaa kohti. Noin 6000 punaista tällä tavoin vetäytyi Wilkmanin ryhmän hyökkäyksen tieltä joutuakseen sen sijaan Sihvon ryhmän vartioketjun käsiin kaupungin länsipuolella. Jo aikaisemmin päivällä olivat punaisten johtajat pelastautuneet pakenemalla meritse Viipurista ja ottamalla kurssin Pietaria kohti.

Näissä olosuhteissa muodostui hyökkäys kaupungin sisempiä varustuksia vastaan ja itse kaupungin valtaus helpoksi tehtäväksi. Klo 12,30 yöllä huhtik. 29 p:ää vasten alkoi hyökkäys voimakkaalla tykistövalmistelulla. Sittenkun tykkien jyske vaikeni, alkoi jalkaväen hyökkäys klo 1 yöllä. I ja V pataljoonat valtasivat Patterinmäen varustukset, kohdaten vain heikkoa vastarintaa. XVI jääkäripataljoona sekä äsken saapunut Pohjois-Savon rykmentin pataljoona etenivät aivan rautatien länsipuolella Papulan rautatiesillan luona olevaa tukikohtaa kohti, ja sinne johdettiin myöskin Vaasan rykmentin I pataljoona Kolikkoinmäeltä. Mutta ennen kuin nämä joukot ennättivät perille, tunkeutuivat jo eversti von Colerin joukot siltojen yli sisälle kaupunkiin.

Eversti von Colerin käskyn mukaisesti läksivät IX ja XI pataljoonat puolenyön aikaan 28 p:ää vasten valmiusasemiinsa Papulanlahden yli vievien siltojen luo. Vihollisen tuli oli yhä kiihkeätä, joten oli edettävä syöksyttäin. Tykistövalmistelu, joka alkoi määrättynä aikana, kiihtyi klo 12,30-12,45 välillä todella tehokkaaksi, mutta sitten se pian heikkeni ampumavarain puutteen vuoksi. Kaikesta huolimatta se ehti saamaan esikaupungeissa joukon tulipaloja, jotka kuin jättiläiskokot roihusivat koko yön.

Tänäkin yönä molemmat pataljoonat turhaan odottivat valosignaalia, joka ilmaisisi että Jernströmin joukot lähenivät siltoja. Kello 4 aikaan patterien tuli vihdoin kokonaan taukosi, ja myöskin vastapäisellä rannalla näytti kaikki hiljaiselta ja kuolleelta. Pataljoonain komentajat pyysivät lupaa saada käydä rynnäkköön heti, Jernströmin joukkoja odottamatta. Rykmentinkomentaja kielsi vastaten, että everstiluutnantti Jernströmin joukkojen hyökkäys oli edistynyt hyvin ja että pian saattoi odottaa heidän saapuvan määrätylle linjalle.

Pian saattoi kuitenkin paljain silmin nähdä että punaiset olivat pysäyttäneet etenemisen kaupungin sisempien varustusten eteen. Kun aamusumut klo 6 tienoissa hälvenivät, avattiin vastapäiseltä rannalta kiivas tuli sillan päihin kokoontuneita pataljoonia vastaan. Erittäin vaikeaksi kävi peräytyminen IX pataljoonalle, sen miehistön kun täytyi juosta 200 metrin pituinen matka vain heikon lauta-aidan suojassa. Tämä puolen tunnin aika tuotti kuitenkin pataljoonalle puolet sen tappioista koko piiritysaikana, nim. 7 á 8 kaatunutta ja 20 haavoittunutta. M.m. kapteeni Kari ja luutnantti Lang haavoittuivat niin vaikeasti, että molemmat muutaman päivän kuluttua sairaalassa kuolivat.

28 p:n kuluessa jatkui laukaustenvaihtoa, joskin ajoittain heikosti, koko rintamalla. Sitadellia, joka nyt oli punaisten puolustuksen ydinkohta, voitiin Papulasta käsin ampua sivustalta, ja siellä huomattiinkin joukko täysosumia; kuitenkin näyttää siltä kuin ei tykistön mahdollisuuksia olisi täydelleen käytetty, osittain johtuen puutteellisesta yhteydestä tykistön ja jalkaväen välillä. Myöhemmin iltapäivällä punaiset yrittivät vielä uudelleen lähettää neuvottelijoita, mutta prikaatinkomentajan ehdottoman käskyn mukaan yritys tulella torjuttiin.

IX ja XI pataljoonat ryntäävät Papulan siltain yli ja puhdistavat kaupungin pohjoisosat.

Kello 10,45 illalla IX ja XI pataljoona saivat jälleen hyökkäyskäskyn seuraavaa yötä varten. Tykistövalmistelun piti alkaa kello 12,45 ja jatkua kello 12,57:ään. Täsmälleen kello 1 oli pataljoonain rynnättävä siltain yli tällä kertaa odottamatta everstiluutnantti Jernströmin joukkoja. Mitä tulee kaupungin miehittämiseen, oli entistä käskyä muutettu siten, että IX pataljoonan piti ensiksi miehittää ja puhdistaa Papulan kaupunginosa ja rautatien asema, missä sen tuli odottaa toista Vaasan pataljoonista, joka tuli kaakosta ja jolla oli määräys vapauttaa IX pataljoona tehtävästä tällä taholla.

Jo kello 9 aikaan illalla oli punaisten tuli jotakuinkin täydelleen tyyntynyt. Vaikkakin lausuttiin arveluja asiasta, oli Papulan puolellakin oleville valkoisille tuntematonta, että suurin osa punaisista oli tyhjentänyt asemansa tehdäkseen ulosmurtautumisyritykseen länttä kohden.

Klo 12,20 yöllä 29 p:ää vasten seisoivat pataljoonat jälleen ryhmärivistöissä alhaalla siltojen luona, IX maantie- ja XI rautatiesillan luona, valmiina ryntäämään heti kun tykistövalmistelu oli päättynyt. IX jääkäripataljoonan kokoontumispaikan valaisi kirkkaasti lähellä olevan steariinitehtaan palo, jonka punaiset olivat sytyttäneet. Lyönnilleen klo 1 alkoi pataljoonan 2. komppania (Palomäki) etenemisen: ensinnä kulki pieni kiväärein ja käsikranaatein aseistettu ryntäyskärki, senjälkeen 100 metrin päässä muu komppania, joukkueet toisistaan 50 m. päässä. Sillan päässä oli neljä konekivääriä valmiina toimimaan. Mitä suurimmalla jännityksellä odotettiin, pääsisivätkö ryntääjät koskemattomina perille, vai saisivatko he vastaansa tulta punaisten konekivääripesäkkeistä. Pian marssivat ensimmäiset sotilaat vakoillen pitkin katua vastapäisellä rannalla, ja lähin osasto oli jo sillalla. Ei laukaustakaan kuulunut. Komppania toisensa jälkeen kulki yli ja tapasi kaiken hiljaisena ja hyljättynä. Klo 1,20 ap. oli IX jääkäripataljoona miehittänyt rautatieaseman ja Papulan kaupunginosan kohtaamatta mitään vastarintaa. Punaiset, joita tavattiin muutamia kymmeniä asematalossa, antautuivat vapaaehtoisesti vangeiksi.

Samaan aikaan oli XI jääkäripataljoona edennyt rautatiesillan yli ja miehittänyt osalleen määrätyt kaupunginosat, niinikään, vastarintaa kohtaamatta. Miehittäessään lääninvankilan, jonne pataljoonan komentaja aikoi esikuntineen toistaiseksi pysähtyä, kohtasi pataljoonaa kaamea näky: kaikkialla käytävissä ja portaissa virui valkoisten vankien silvottuja ruumiita. Edellisenä yönä oli joukko punakaartilaisia tunkeutunut vankilaan, johon oli suljettu useita kymmeniä valkoisia, pannen revolverein ja käsikranaatein toimeen hirvittävän verilöylyn; tämän petomaisen väkivallantyön uhreina kuoli kaikkiaan kolmekymmentä henkilöä.

Prikaatikäskyssä mainittuja kaupungin kortteleita miehitettäessä ja puhdistettaessa kuultiin lännestäkäsin kaukaista, kestävää kivääri- ja konekivääriammuntaa. Oli ilmeistä että pakenevat punaiset olivat kohdanneet saartoketjun Viipurin länsipuolella ja joutuneet taisteluun toistaiseksi tuntemattomalla tuloksella. Kun oli mahdollista että punaiset lyötäisiin takaisin ja alkaisivat tulla takaisin kaupunkiin, lähetettiin klo 2,30 aamulla IX pataljoonasta, joka edelleen seisoi rautatieasemalla vaihtoaan odottaen, joukkue jääkärivänrikki Lammin johdolla vanhan kaupungin läpi Turun siltaa sulkemaan. Kun joukkue oli saapunut päävahtiin ja molempine konekivääreineen käynyt asemiin vallilla sillan molemmin puolin, lähetti se partion linnaan ottamaan selkoa tilanteesta siellä. Tällöin todettiin, että ne Viipurin suojeluskuntalaiset, jotka yllätysyrityksensä jälkeen oli huhtik. 24 p. suljettu linnaan, olivat tehneet itsensä vankilansa herroiksi. Klo 2,50 aamulla huhtikuun 29 päivänä kohotti heidän johtajansa Suomen sinivalkean lipun Viipurin linnan torniin sen punaisen vaatteen sijalle, joka siellä oli liehunut yli kolme kuukautta.

Kello 3 tienoissa aamulla saapuivat prikaatinkomentaja von Coler ja rykmentinkomentaja Gadolin rautatien ylikäytävälle aseman länsipuolella ja vastaanottivat siellä ilmoitukset hyökkäysjoukkojen toimista. Tuntia myöhemmin saapui Vaasan rykmentin I pataljoona marssien pitkin rataa kaakosta käsin, minkä jälkeen IX jääkäripataljoona saattoi marssia vanhaan kaupunkiin alkaakseen siellä puhdistustyön.”[iv]

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivu 336

[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivu 337

[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 331-337

[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 337-347