Edellinen
artikkelini Suomen Vapaussodasta
teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.
Palataanpa
Hämeen ryhmän tilanteeseen juuri ennen ”Veristä kiirastorstaita”.
Raudussa taistelu jatkui, mutta mitään
ihmeempiä ei saatu aikaan, joten palaan tarkastelemaan mitä tapahtui eversti
Wilkmanin ja kumppaneiden luona.
”Se huolestuttava asema, johon eversti
Wilkmanin joukot erillisen hyökkäyksensä kautta olivat joutuneet, sai ylipäällikön
maaliskuun 26 p:n iltana antamaan eversteille Wetzer ja Linder määräyksen käydä
viimeistään päivän sarastaessa 27 p:nä tarmokkaasti hyökkäämään.
Jatkuvan hyökkäyksen tukemiseksi päätettiin samalla siirtää rintamalle 2.
jääkärirykmentti ja Ruotsalainen prikaati [komea nimitys, mutta käytännössä
muutama komppania - jpu]. Laskettiin, että edellä mainittu voisi yön aikana
tulla Vehmaisiin, minkä jälkeen se ylipäällikön reservinä sijoitettaisiin
lähtövalmiina Iidesveden kaakkoispuolelle, t.s. Wilkmanin oikean sivustan
taakse. Ruotsalainen prikaati sai aikaisin aamulla maaliskuun 27 p:nä
Vilppulaan saapuessaan määräyksen jatkaa heti matkaa Kangasalan asemalle,
minne myöskin ylipäällikkö päämajoitusmestarin ja operatiivisen osaston
kera matkusti.
Jo yön aikaan, ennenkuin 2. jääkärirykmentti
oli alkanut junanpurkamisen, oli osoittautunut välttämättömäksi asettaa
rykmentti eversti Wilkmanin käytettäväksi. Täten toivottiin voitavan vielä
pelastaa tilanne. Vasta aamulla ilmoitusten saapuessa Wilkmanin pakollisesta peräytymisestä
kävi selväksi, että toiveet olivat olleet turhat. Osoittautui myöskin, että
rykmentin kuljetus ja junasta purkaminen tuli viemään huomattavasti enemmän
aikaa, kuin oli laskettu. Todellisuudessa saatiin junasta purkaminen loppuun
saatetuksi vasta päivällä.
Myöhään saatu tieto aseman muutoksesta ei
kuitenkaan voinut aiheuttaa Wetzerille ja Linderille annettujen hyökkäyskäskyjen
peruuttamista. Vaikkapa Wilkmanin ryhmä ei kykenisikään päivän kuluessa
uudistamaan hyökkäystään, oli muiden ryhmien jatkettava alkamiansa hyökkäysliikkeitä,
Satakunnan ryhmän pidättääksensä vihollisryhmiä lännessä, Hämeen ryhmän
ensi sijassa miehittääkseen Kalevankankaan ja Uudenkylän viereisen sekä siitä
luoteeseen olevan maaston. Ennen tämän maaston valtaamista ei yleistä hyökkäystä
voitaisi jatkaa.
Tämmöiset olivat maaliskuun 27 p:n
taistelun edellytykset. Se muodostui pääasiallisesti taisteluksi rajoitettujen
päämaalien saavuttamiseksi.”[i]
Hämeen
ryhmä, eversti Wetzer
”Ryhmän päällikön selvästi ilmenevä
pyrkimys saada määräyksensä oman ryhmänsä keskuudessa tarkemmin
noudatetuiksi ei kuitenkaan silloisissa olosuhteissa voinut johtaa
huomattavampiin tuloksiin. Kolmipäiväisten taukoamattomien taistelujen jälkeen
olivat parhaatkin pataljoonat – Ekströmin, Vöyrin ja Väinönheimon – niin
masennuksissa kärsimästään mieshukasta ja rasituksista, ettei niitä enää
voitu nostattaa yhtenäisiin sotatoimiin. Muihin joukkoihin oli vähän
luottamista. Edellisissä taisteluissa ne eivät olleet kertaakaan
osoittautuneet pystyvänsä hyökkäysjoukoiksi, ja yövalvonta ja epäsäännöllinen
muonitustoimi olivat nyt pahoin kuluttaneet niidenkin voimia. - -
Malmbergin ryhmän taholla käytiin yötaistelua
Uudenkylän omistamisesta. Metsän halki yritetty kaarrostusliike oli tosin jo
alusta pitäen epäonnistunut, mutta tulitaistelua pidettiin yllä, ja viimein
onnistui jääkäriluutnantti Laakson urhean vöyriläiskomppaniansa kera –
josta oli tuskin 50:kään miestä suorittaa se hyökkäysliike, jota
toimeenpanemaan kaksi pataljoonaa oli määrätty. Kun hän klo 3 ajoissa
aamusella, tehtyään vaivaloisen kiertoliikkeen luoteisesta käsin, avasi tulen
Uuttakylää kohti, katsoivat punaiset asemansa menetetyksi ja rupesivat tyhjentämään
kylää. Laakso miehitti sen vähitellen, ja päivän koittaessa voi Malmberg, lähettämällä
sinne pari muuta Vöyrin komppaniaa ja Väinönheimon pataljoonan, saada sen
kiinteästi haltuunsa. Tämän jälkeen olivat Malmbergin maantien vartta pitkin
liikehtivät joukot kuitenkin siksi uuvuksissa tämän neljännen taisteluyön jälkeen,
etteivät ne kyenneet enää yrittämään hyökkäystä.”[ii]
Muut joukot eivät saaneet mitään
mainittavaa aikaan.
Satakunnan
ryhmä, eversti Linder, sai suljettua Tampereen saarron lännessä
”Kääntyessämme nyt käsittelemään
tapahtumia lännessä on ensiksi huomautettava siitä, että Satakunnan päällikkö
oli käskenyt majuri Pellin kolonnan – noin kolme komppaniaa ja kaksi tykkiä
– maaliskuun 27 p:nä edetä Siurosta Nokian kautta Villilään, jotta Tampere
lännen puolelta saataisiin täysin saarretuksi.
Kun ylipäällikön määräys 27 p:n hyökkäyksestä
tuli eversti Linderille Ylöjärvelle, asetti tämä sinne vasta saapuneen Oulun
pataljoonan Hjalmarsonin käytettäväksi ja antoi hänelle määräyksen päivän
sarastaessa ryhtyä uudelleen hyökkäämään.
Että tämä hyökkäys ei voisi muodostua
vakavammanluontoiseksi oli kuitenkin 26 p:n tuhoisien taisteluiden jälkeen selvä.
Ryhmän päällikölle oli pääasiana se, että olot Hjalmarsonin taisteluryhmässä
saavuttaisivat jälleen tarvittavan tasaantumisen ja ettei mitään epäedullista
sattuisi. Vasta sitten kun Pell oli saavuttanut Villilän seudun, voi tulla
kyseeseen Linderin hyökkäys kaupungin länsirintamaa vastaan, jonka varmoista
ilmoituksista tiedettiin olevan vahvasti linnoitetun ja maastonäkökulmalta
helposti puolustettavissa. Siis tuntien, että vähän oli aikaansaatavissa,
annettiin hyökkäyskäsky tiedoksi, ja tästä saivat myöskin 27 p:n
tapahtumat Tampereen länsirintamalla leimansa.
Hjalmarson ei uudistanut hyökkäystään
muutoin, kuin että tykistö aamupäivällä hetkisen pommitti Epilänkukkulaa,
ammunta, joka suuren ampumatarvepuutteen takia ryhmän päällikön määräyksestä
2 ajoissa kuitenkin lopetettiin. Päivä käytettiin se sijaan joukkojen
ehdottomasti tarvitsemaan ja sangen tervetulleeseen lepoon. Hjalmarson suoritti
alaistensa päälliköiden kanssa taistelukentän tarkan tiedustelun ja järjesti
käskysuhteet. Vasemmalle siivelle muodostettiin erikoinen taisteluryhmä majuri
Hultin käskyvallassa pataljoona Snellmanista ja jääkäripuolipatterista; sen
tuli muun muassa vartioida Niemeä. Iltapäivällä vapautti Oulun pataljoona,
joka näin ollen otti haltuunsa asemat harjanteella, kovia kokeneen Turun
pataljoonan, jonka varsinainen päällikkö oli sairastunut ja korvattu
ratsumestari von Essenillä. Pataljoona Hallström organisoitiin uudelleen
siten, että sen pahimmin kärsinyt komppania hajoitettiin ja jaettiin muiden
kolmen kesken.
Klo ½2 ajoissa saavuttivat Pellin joukot
Pyhä- ja Tohloppijärvien välisen kannaksen. Pell oli, Lillerin hiihtäjät
etujoukkonaan, klo 1 ap. lähtenyt liikkeelle Siurosta ja tapaamatta jälkeäkään
vihollisesta saavuttanut Nokian. Täällä onnistui Lillierin yllättää ja
lyhyen taistelun jälkeen vangita viitisenkymmentä aseistettua
punakaartilaista. Kun sähkövirtajohto, joka Nokian voima-asemalta johtaa
Tampereelle, oli leikattu poikki, jatkettiin etenemistä.
Pell oli varmasti odottanut vakavaa
vastarintaa Pitkäniemen kohdalla, jossa oli vahvoja venäläisiä varustuksia,
mutta ne huomattiin tyhjennetyiksi, ja vasta Villilän luona kohtasi Lillier
vastarintaa. Se olikin sitä vakavampaa.
Molemmille puolille tietä kehitettyjen
hiihtojoukkojen oli pakko ensin yksin kestää taistelu, ennenkuin Pellin päävoimat
ehtivät paikalle, ja kun vihollinen sitten yllättäen hyökkäsi vasenta
sivustaa vastaan panssarijunallaan, oli syntymässä pakokauhu. Ekin patteri
ajoi junan takaisin ja rata tuli onnellisesti rikotuksi. Sitten vähitellen
taisteltiin linjalla Rahola-kukkula Tohloppijärvestä lounaiseen; ottaen
huomioon avoimen maaston ja vihollisen vahvat asemat Epilässä oli mahdotonta
ajatella etenemistä. Punaiset saivat 4 ajoissa huomattavia apuvoimia, jotka
tuotiin junassa Tampereelta ja lastattiin Epilän harjanteen suojassa. Näiden
apuvoimien asettaminen tarkoitti kai lähinnä puolustautumista Pelliä vastaan.
Mutta kun tämä sattui suunnilleen samoihin aikoihin, kun Oulun pataljoona
valkeitten puolella otti täällä rintaman haltuunsa, saivat nämä
molemmanpuoliset joukkoliikehtimiset aikaan vilkkaan tulitaistelun, joka jatkui
myöhään yöhön. Klo 3,30 ip. voi Pell ilmoittaa, että hänen oli onnistunut
täysin katkaista yhteydet Tampereelta länteen ja illalla tämä vielä
varmistettiin sillä, että hän 10 ajoissa saavutti yhteyden Wilkmanin
uloimpaan vasempaan siipeen, Partolassa olevaan von Platenin eskadroonaan.”[iii]