Jos et vielä ole lukenut aiempia
kirjoituksiani teemalla 100 vuotta sitten, niin suosittelen lukemaan ainakin tämän
ja tämän, jotta pääset
kiinni siihen mitä Itäarmeijan alueella oli juuri tapahtunut Suomen Vapaussodassa.
Ote
Itäarmeijan komentajan kenraali Löfströmin päiväkäskystä 23.4.1918:
”2. Everstiluutnantti
Sihvon osaston on sidottava rintamalla olevat vihollisvoimat, jolloin erittäin
tärkeää on, että vihollinen Näätälän kohdalla ei pääse hyökkäämään
etelään päin Heinjoen-Talin maantietä kohti. Päävoimat on pidettävä
valmiina käskystä, aikaisintaan yöllä 24-25 p. huhtikuuta, hyökkäämään
Lottolasta ja valtaamaan Kilpeenjoen tienristeys ja katkaisemaan viholliselta
paluutie länteen päin.
3. Kenraalimajuri
Wilkmanin joukko-osasto aloittaa hyökkäyksen linjalta Tuokkola-Pilppula-Kämärän
kylä-Heikurila huhtikuun 23 p:nä klo 11 ip. [Länteen, Viipurin suuntaan,
kartta on artikkelissani 20.4.1918
- jpu]
4. Eversti
Ausfeldin osasto jatkaa ennen annettua tehtävää, jolloin tärkeää on,
etteivät vihollisen voimat Äyräpäänjärven ja Valkjärven välillä pääse
hyökkäämään kenraalimajuri Wilkmanin joukko-osaston vasenta siipeä
vastaan.”[i]
24.4.1918
”Huhtikuun 24 p:nä saapui kenraali
Mannerheim, seurassaan everstit Ignatius ja Törngren sekä saksalainen majuri
Crantz, Antreaan ja matkusti junalla rintamalle. [Itä - jpu] Armeijan komentaja
taas jäi päämajaansa, koska sotatointen johto joka silmänräpäys saattoi
vaatia hänen otettaan.
Puolenpäivän aikaan saapui kenraali
Wilkmanilta ilmoitus, että Colerin rivistön kärkipataljoona oli aamulla
vallannut Talin. I jääkäripataljoona oli myös yöllä 23-24 p. kiivaiden
taistelujen jälkeen vallannut Säiniön ja sinne oli saapunut vielä lisää
yksi pataljoona. Vihollisen panssarijunat hyökkäsivät sekä luoteesta että
kaakosta. Sitä vastoin olivat punaiset Kämärän asemalla menestyksellä
puolustautuneet Jernströmin rivistön pääjoukkojen uusiintuneita hyökkäyksiä
vastaan, jotka joukot vihollisen sitkeän vastarinnan vuoksi oli keskitetty tätä
hyökkäysmaalia vastaan. Tappiot olivat olleet huomattavan suuret: 4 upseeria
ja 119 miestä.
On valitettavaa että everstiluutnantti
Jernström Säiniön ja Kämärän asemain merkitykseltään toisluokkaiseen
valtaustehtävään oli sijoittanut koko ryhmänsä. Hän ei ollut pysynyt päätehtävässään,
joka oli Viipurin yllättävä valloitus, mikä ei välttämättä vaatinut, että
viholliset sitä ennen oli karkoitettava molemmilta mainituilta asemilta. Olisi
riittänyt, että Säiniön valtauksen jälkeen esim. yksi komppania olisi
sitonut Kämärällä olevan vihollisen, samalla kuin rivistön muut joukot
koottuina olisivat kaakosta käsin tunkeutuneet kaupunkiin. Mitään vakavampaa
vastarintaa tuskin olisi tavattu huhtik. 24 p:nä. Nyt oli yllätys mennyt
myttyyn ja vihollinen oli saanut aikaa ryhtyä vastatoimenpiteisiin. Syytä tähän
vähemmän onnistuneeseen alkuhyökkäyksen toimeenpanoon on kuitenkin myös
kenraalimajuri Wilkmanin tehtävää koskevassa määrittelyssä (ks. edemp.)
Kenties rivistön päällikkö oli siitä tehnyt sen johtopäätöksen, että Säiniön
ja Kämärän asemat ehdottomasti oli vallattava ennen hyökkäystä Viipuriin.
Armeijan komentajan taholta ei tähän
kuitenkaan voitu tehdä mitään. Jonkun aikaa myöhemmin ilmoitettiin, että
vihollinen oli tyhjentänyt Kämärän aseman ja että Jernströmin rivistö
kokosi joukkojaan jatkaakseen seuraavana päivänä Viipuria kohti. Majuri
Savonius oli kiivaiden taistelujen jälkeen ylivoimaista vihollista vastaan
vallannut Muolaanjärven ja Äyräpäänjärven välisen kannaksen ja Ausfeldin
ryhmä piti aamusta saakka hallussaan rautatietä Uudenkirkon ja Kuokkalan
asemien välillä.
Armeijankäskyllä n:o 65 määrättiin näinollen,
että eversti Ausfeldin, ehkäisten vihollisen kaikki etenemisyritykset Rajajoen
ja Laatokan välillä, oli erotettava mahdollisimman vahvoja joukkoja Viipuria
vastaan, liittyen nämä yhteistoimintaan kenraalimajuri Wilkmanin ryhmän
kanssa.
Pääasia oli kuitenkin, että eversti v.
Colerin oli onnistunut päästä Taliin ainoastaan vähäisiä voimamääriä käyttäen.
Wilkmanin ryhmän täydentäminen armeijanreservillä ei siis ollut välttämätöntä.
Klo 12,22 ip. annettiin Pohjois-Hämeen rykmentille niin ollen käsky muuttaa
armeijan päämajan järjestämillä vesikulkuvälineillä Antreasta Jääskeen
ja sen jälkeen asettua Lottolaan ja Eevolaan.
Nyt oli tullut aika antaa armeijanreservi
Sihvon ryhmän vahvistukseksi ja musertaa vihollinen molemminpuolisella
kaarrostamisella. Vasta sitten kun oli saatu varmuus siitä että Wilkmanin ryhmä
omin voimin saattoi suoriutua tehtävästään, ja että vihollisen
rintamapuolustus oli järkytetty uhkaamalla sen yhteyksiä, saattoi
rintamanmurrolla olla menestymisen mahdollisuuksia ja voitiin siis koota tätä
varten tarvittavia voimia. Tarkoitetun tuloksen saavuttaminen vaatisi kuitenkin,
että Sihvon ryhmän isku suoritettaisiin mitä nopeimmin ja häikäilemättömässä
etenemishengessä. Tästä antoikin armeijaesikunnan päällikkö asianomaisella
suullisen ohjeen jättäessään seuraavan armeijakäskyn: - -
Rivistö Jernström sijoitetaan yöksi Kämärään
ja Säiniöön, etuvartiot Liimattaan, päivän koittaessa jatkaakseen hyökkäystään
Viipuria kohti.
Viipuri on vallattava ja vihollinen Oravalan
ja Näättälän välillä tuhottava.
1. Everstiluutnantti Sihvon käytettäväksi
asetetaan Pohjois-Hämeen rykmentti,
joka yön kuluessa sijoitetaan Eevolaan ja Lottolaan, puhelinnumero Ihalempiälä,
Kamajauhola 12, sekä Vaasasta vastatullut osasto 2. kenttälennätinpataljoonaa, joka on saanut määräyksen heti
ilmoittautua Antrean ryhmäesikuntaan.
2. Everstiluutnantti Sihvon ryhmän on,
alottaen hyökkäyksensä päivän valjetessa, lyötävä Oravalan ja Näättälän
väliset vihollisvoimat katkaisten niiden yhteydet länteenpäin sekä estäen Näätälässä
olevien joukkojen hyökkäyksen etelään päin. Muilla osilla rintamaa on
vihollinen sidottava. - -
Ylipäällikön reservistä sijoitettiin
Vaasan rykmentti Hiitolaan armeijan komentajan käytettäväksi. - - ”[ii]
25.4.1918
- -
”Suurin huomio kiintyi tänä päivänä
kuitenkin everstiluutnantti Sihvon rintamanmurtoon, s.o. kysymykseen, missä määrin
onnistuttaisiin saamaan vihollinen saarretuksi Viipurin pohjois- ja
koillispuolella. Vastoin ryhmän komentajan ilmaisemaa käsitystä armeijan
komentaja oli sitä mieltä, että vakavampaa vastarintaa todennäköisesti ei
ollut odotettavissa.
Ennen klo 7,45 a.p. saapuneiden ilmoitusten
mukaan oli eteneminen aloitettu klo 4,45 a.p. Lottolasta, klo 5 a.p.
Kuurmanpohjasta ja pian senjälkeen saavuttiin Näverin tienristeykseen. Mutta
samaan aikaan ilmoitettiin, että vihollinen sytytti paloja Joutsenossa, Penttilässä,
Oravalassa, Syvälahdessa, Kavantsaarella ja Pullilassa; vihollinen oli siis jo
perääntymismatkalla. Kaikki riippui nyt siitä, voisiko ev.ltn. Sihvo ryhtyä
nopeasti ja häikäilemättä takaa-ajoon. Ryhmältä saapuneet tiedot olivat
kuitenkin erittäin säästeliäitä. Niissä ilmoitettiin tosin saadun
huomattavasti sotasaalista, kaikkiaan 18 tykkiä, 10 konekivääriä, vetureita
ja rautatievaunuja; mutta vasta illalla saatiin selkoa joukkojen ryhmityksestä.
Kohtaamatta muuta vastarintaa kuin mitä hajanaiset punaiset joukkiot pystyivät
aikaansaamaan, olivat päävoimat päässeet Kilpeenjoelle
ja Ihantolaan, kun taas Karjalan 3. rykmentti oli Saimaan kanavan tasalla
Nuijamaan pohjoispuolella, oikea sivusta Lauritsalaan nojaten.
Kenraalimajuri Wilkmanin ryhmältä saapui
aikaisin 25 p:nä ilmoitus v. Colerin rivistön toiminnasta Talin valtauksen jälkeen.
Päävoimat oli johdettu Häyryn kautta Viipuria kohti, mutta Papulassa oli
eteneminen pysähtynyt, koska kaupungin koillispuolella olevia siltoja ei voitu
vallata. Ilmoitettiin oltavan tykistövahvistuksen, erikoisesti haupitsien
tarpeessa. Rivistön X pataljoona (Solin) oli talissa erotettu varmistamaan ryhmää
pohjoiseen ja päävoimien kera katkaisemaan vihollisen yhteyksiä Ihantolan ja
Juustilan kautta Saarelaan ja Lavolaan.
Jernströmin rivistö oli Kämärän
asema-alueesta käytyjen runsastappioisten taistelujen jälkeen kokoontunut Säiniöön,
ratsuväen turvatessa sivustaa Nuoraaseen ja Korpelaan päin.
Savoniuksen rivistö oli kiivaan taistelun jälkeen
vallannut Hotakan.
Everstiluutnantti Jernströmin aikomuksena
oli viipymättä edetä Liimatan kautta ja ryhtyä hyökkäämään Viipuria
vastaan. Puolenpäivän aikana ryhdyttiin hyökkäämään kaupungin
kaakkoispuolella olevia varustuksia vastaan, mutta vihollinen puolustautui
tehokkaasti leveäin piikkilankavöiden turvaamista varustuksista; vihollista ei
saatu perääntymään, joten hyökkäys iltapäivällä pysähtyi. – v.
Colerin rivistö oli tänä päivänä ollut odottavalla kannalla, ryhtyäkseen,
päästyään yhteyteen Jernströmin rivistön kanssa ja tämän hyökkäyksen
onnistuttua, tunkeutumaan etelään. X pataljoona saapui vasta tänä päivänä
Lavolaan ja Saarelaan.
Majuri Savoniuksen kimppuun Hotakassa hyökättiin
sekä lännestä että idästä, mutta hänen onnistui selviytyä. Kun
Kangaspellosta hyökkäävät punaiset puolestaan saivat selkäpuolelta
kimppuunsa 1. Karjalan rykmentin I pataljoonan (Sihvonen) joukkoja (Ausfeldin
ryhmästä), ryhtyi majuri Savonius puolestaan hyökkäämään. Vihollinen
ajautui Muolaanjärvelle ja tuhoutui suurelta osalta.
[Myttyyn
meni, mutta jatketaan – väliotsikko jpu]
Huhtik. 25 p:n iltana oli armeijanjohto
selvillä siitä, että yritys yllättämällä vallata Viipuri oli mennyt
myttyyn. Mutta ei tässä kyllin: vihollisen päävoimain, jotka olivat olleet
kaupungin koillis- ja pohjoispuolella, oli todennäköisesti onnistunut vetäytyä
takaisin linnoitusvarustusten suojaan. Asian näinollen oli tärkeätä mitä
kiireimmin täydentää kaupungin piiritys, samalla kertaa kuin kenraalimajuri
Wilkmanin ryhmää vahvistettaisiin mahdollisimman suurilla voimilla, jotta päähyökkäys
kaakosta käsin tarpeettomasti viipymättä voitaisiin panna toimeen.
Everstiluutnantti Sihvon ryhmän lähimmäksi
tehtäväksi tuli nyt Viipurissa ja Etelä-Suomessa olevien punaisten yhteyksien
katkaiseminen ja oli sen edettävä niin nopeasti, ettei viholliselle voitaisi lännestä
käsin tuoda lisävoimia, sekä ettei vihollinen pääsisi pakoon Viipurista, välttyen
valkoisten suunnittelemalta ratkaisulta. Ryhmä ei todennäköisesti tapaisi
vastassaan mitään vihollisvoimia ennenkuin Tienhaaran varustusten luona, mutta
sillä oli sen sijaan uhka selkäpuoleltaan, Lappeenrannasta käsin. Haluten
vapauttaa ryhmän komentajan yhteyksiään koskevasta huolenpidosta ja siten lisätä
etenemisnopeutta etelää kohti, päätti armeijan komentaja erottaa Karjalan 3.
rykmentin (Sarlin) suoraan hänen oman johtonsa alaiseksi ryhmäksi, jonka lähimpänä
päämääränä oli oleva Lappeenrannan valtaus. Sihvon ryhmää oli johdettu
sitten, että tämä rykmentti oli tullut suotuisiin perusasemiin tehdäkseen hyökkäyksen
ilmoitettuun suuntaan. Förbergin ryhmä, joka nyt oli asetettu eversti
Tunzelmannin päällikkyyden alaiseksi, oli huhtik. 25 p. vallannut
Savitaipaleen ja tulisi seuraavana päivänä lähettämään osan joukkojaan
Lappeenrantaa vastaan, tullen täten välillisesti tukemaan Sarlinin hyökkäystä.”[iii]
Rajajoki
otetaan haltuun
”Vasemmalla sivustalla toimivan hyökkäysrivistön
tehtävänä oli jääkärimajuri von Bonsdorffin johdolla miehittää Jäppilä
ja Kuokkala ja sulkea raja näillä seuduin. Rivistöön kuului 2. jääkärirykmentin
VI pataljoona (Sundman), 5. jääkärirykmentin XIII pataljoona (Huyssen) ja
yksi komppania 5. jääkärirykmentin XV pataljoonasta (Homén). Tykistö, jonka
oli seurattava mukana, ei vielä hyökkäystä käyntiin pantaessa ollut ehtinyt
saapua Kivennavalle.
Määräyksen mukaisesti rivistö läksi
liikkeelle Kivennavalta aikaisin aamulla 23 p:nä. Jäppilässä erotettiin Homénin
pataljoonan 3. komppania, joka jääkäriluutnantti Lindholmin johdolla eteni
rajalle ja taistelutta valtasi Rajajoen yli vievän suuren maantiesillan. Pääjoukko
– Sundmanin ja Huyssenin pataljoonat – marssi etelään Haapalan kautta
Kuokkalaa kohti.
Pienempien metsätaistelujen jälkeen
Huyssenin pataljoona karkoitti vihollisen Kuokkalaa kohti, minkä paikan rivistö
jo klo 10 a.p. saavutti. Huyssenin pataljoona asettui asemiin metsänreunaan pitkin
rataa, jota Terijoelta ja Pietarista tulleet panssarijunat hallitsivat. Klo
11,10 a.p. v. Bonsdorff ilmoitti, että hän ei ilman tykistöä, joka täälläkin
oli myöhästynyt [paha kelirikko - jpu], pystynyt pääsemään yli radan. Hän
sai tiedon siitä, että tykit eivät voisi tulla perille kuin aikaisintaan klo
5 i.p.
Pataljoona Huyssenin ollessa edelleen radan
läheisyydessä venäläinen
joukko-osasto klo 12 aikaan hyökkäsi reservissä olevan Sundmanin pataljoonan
kimppuun. Venäläiset olivat metsän ja parin harjanteen suojassa edenneet
aseman itäpuolitse. Luutnantti Melin määrättiin komppaniansa kanssa venäläisiä vastaan ja lyhyen taistelun jälkeen vihollinen peräytyi
ja läksi pakoon rajan yli Venäjälle.
Tämän jälkeen sekä panssarijunien
poistuttua kävi radan yli kulkeminen aseman itäpuolella sekä vihollisen
kaarrostaminen mahdolliseksi. Pataljoona Sundman hyökkäsi vihollisen oikeaa
sivustaa vastaan ja Huyssen eteni sen rintamaa vastaan. Asema vallattiin klo
5,30 i.p. ja saaliiksi saatiin kaksi tykkiä sekä muutamia konekiväärejä.
Venäläisten onnistui paeta huvila-asutuksen läpi merelle ja rannikkoa pitkin
Venäjälle. Valkoisia kaatui 28 ja punaisia 68 miestä.
- -
Huhtikuun 24 p:n kuluessa miehitti Huyssenin
pataljoona radan ja sen varrella olevat asemat aina rajalle saakka, ja tämän
yhteydessä suoritettiin valloitettujen alueiden vaivoja ja aikaa vaativa
puhdistustyö. Vielä 26 p:nä klo 2 yöllä tekivät kuitenkin venäläiset
viimeisen hyökkäyksen 1½ km itään Ollilasta, minkä hyökkäyksen Huyssenin
pataljoona vaikeuksitta torjui.
Rajan vartioimisesta Jäppilän seudulta
alas rataa kohti huolehti 24 p:stä alkaen Homénin pataljoona, jonka esikunta
majoittui Luutahännän rajakylään. Hyökkäävän toiminnan merkkejä ei venäläisten
puolelta oltu havaittu. Luutnantti Lindholm, joka komppaniansa kanssa vartioi Jäppilästä
kaakkoon Rajajoen yli johtavaa maantiesiltaa, ilmoitti 26 p:nä klo 3 i.p., että
venäläiset olivat koonneet päävoimansa – n. 6,000 miestä –
Levashovoon.”[iv]
Suomalaiset joukot saamansa käskyn mukaisesti selvittivät vihollisjoukkojen määriä
ja paikkoja partiotoiminnalla Venäjän puolelle rajaa.
Raudun-Raasulin
suunta
”25 p:n illalla pommittivat venäläiset
radan luona – Venäjän puolelta – tykeillä valkoisten asemia. 20 miehen
vahvuinen partio lähetettiin yöllä liikkeelle ja tämän onnistui 26 p. klo 6
a.p. polttaa Grusinan silta vihollisen selän takana [Venäjän puolella rajaa -
jpu].”[v]
Panssarijunat
Säiniöllä
”Heti Säiniön aseman valtauksen jälkeen
saapui sinne myöskin XVI jääkäripataljoona (Jaatinen), joka klo 2 päivällä
oli lähtenyt Heinjoen kirkonkylästä ja tullut Kämärän kylän ja Pienperon
kautta. Molemmat pataljoonat joutuivat aamuyöstä ja pitkälle 24 p:ään
taisteluihin punaisten panssarijunain kanssa. Ensinnä Viipurista päin tulla
puhkui suuri panssarijuna, joka pysähtyi maantiesillan kohdalle 1800 m asemalta
ampuen kiivaasti aseman seutua sekä tykeillä että konekivääreillä, saaden
aikaan suurta hämminkiä. Tuskin oli se taas vetäytynyt takaisin, kun Kämärältä
tuli juna Viipuria kohti. Vielä ei oltu ehditty rikkoa rataa, joten näytti
siltä kuin juna olisi esteettä päässyt livahtamaan Viipuriin. Silloin hyppäsi
vänrikki Ahonen radalle ja hänen onnistui, vaikkakin hän heti vaikeasti
haavoittui, vääntää vekseliä siten, että saapuvan junan vaunuista osa
suistui kiskoilta. Sen miehistö pakeni läheiseen metsään.
Nyt ryhtyi pataljoona toimenpiteisiin radan
rikkomiseksi kummallakin taholla, mistä uusia vihollisjunia voitiin odottaa. Näiden
toimenpiteiden paraillaan ollessa käynnissä tuli klo 11 tienoissa Kämärän
suunnalta kiivaasti ampuva uusi panssarijuna asemaa kohti. Karkoitettuaan
tulellaan vastustajansa aseman läheisyydestä punaiset tarkastelivat tilannetta
ja saivat selville, että ne kiskot millä juna paraikaa liikkui olivat rikotut.
Juna peräytyi nyt, kunnes pääsi toiselle kiskoparille ja ajoi uudestaan täyttä
vauhtia komeasti aseman ohi. Mutta maantiesillan kohdalla se surkeasti suistui
kiskoilta. Siellä olivat 1. komppanian miehet, etupäässä jääkärivääpelit
Saviaro-veljekset, saaneet radan rikotuksi kyllin tehokkaasti. Se oli komea
saalis, jossa aseistuksena oli 2 tykkiä ja paljon konekivääreitä.
Muutaman tunnin hiljaisuuden jälkeen alkoi
kahakka kuitenkin vielä kerran. Päivällä saapui Kämärältä pitkä, 26
vaunua käsittävä juna, jossa Kämärän puolustajat yrittivät peräytyä
Viipuriin. Siinä oli sekä matkustaja- että tavaravaunuja täynnä miehiä,
naisia ja kaikenlaista tavaraa. Nyt oli rata kuitenkin jo katkaistu useassa
kohdin. Junan täytyi pysähtyä jonkun matkan päähän asemalta ja miehet
alkoivat lappaa vaunuista radan varrelle.
Silloin ne saivat tulta vastaansa radan länsipuolelta,
missä XVI patl. 3. komppania oli vartiotehtävissä. Asemalla valkoiset joukot
hälyytettiin, mutta punaiset, noin 300-400 miestä; ryntäsivät radan länsipuolelle
asetettujen harvojen vartioketjujen läpi ja pääsivät tappioita kärsien perääntymään
Viipuriin.”[vi]
[i]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 195-196
[ii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 196-200
[iii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 200-203
[iv]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 249-251
[v]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 252-253
[vi]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 298-300