Suunnitelmia
Itä-Suomen vapauttamiseksi
Suomen Armeijan järjestelyistä ennen
”loppusotaa” ja ensimmäisestä kenraali Löfströmin johtaman Itäarmeijan
operaatiosta voi lukea täältä.
Siinä operaatiossa eversti Ausfeldin ryhmä katkaisi Suomen ja Venäjän välisen
maayhteyden, että Venäjä ei voisi enää lähettää Suomen puolelle
joukkojaan, eikä materiaalista apua punakapinallisille – eikä toisaalta
punakapinalliset ja venäläiset voisi maitse paeta Venäjälle ”loppusodan”
kuluessa.
Seuraava tärkeä operaatio oli vapauttaa
Viipuri venäläisistä joukoista ja punakapinallisista. Mielellään jo samalla
vapautettaisiin myös Lappeenranta, jos voimat siihen riittävät. Riittääkö
voimat myös Lappeenrannan vapauttamiseen riippui siitä hyökkääkö Venäjä
vielä suurin joukoin Suomen ja Venäjän välisen rajan ylitse eversti
Ausfeldin joukkojen kimppuun, vai häviääkö Venäjä suosiolla Suomen ja Venäjän
välillä käynnissä olevan Vapaussodan.
Jos Venäjä ei enää hyökkää, niin sitten eversti Sihvon ryhmälle riittää
lisää resursseja Lappeenrannan suunnalla.
Ryhmitys
Itäarmeijan länsipuolella oli Länsiarmeijaan
kuuluva kenraalimajuri Linderin johtama Savon ryhmä. Itäarmeijan ja Länsiarmeijan
rajana oli Saimaan vesistö. Kenraalimajuri Linderin päätehtävänä oli
vapauttaa Kotka ja Hamina. Mahdollisuuksien mukaan avustaa Lappeenrannan
vapauttamisessa.
Itäarmeijan vasen siipi oli eversti Sihvon
ryhmä – kenraalimajuri Linderin naapurina. Keskellä oli kenraalimajuri
Wilkmanin vahva ryhmä, jonka päähyökkäyssuunta oli Heinjoen seudulta länteen
Viipuriin. Oikea siipi oli eversti Ausfeldin ryhmä sulkemassa Laatokan ja
Suomenlanden välillä Karjalan kannaksen Taipale-Metsäpirtti-Valkeasaari-Terijoki-Raivola.
Kenraalimajuri Wilkmanin ryhmä puolestaan
oli jaettu kolmeen rivistöön:
”Eversti von Colerin rivistön – käsittäen
2. jääkäriprikaatin (paitsi VIII pataljoona), ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin
2. eskadroonasta, 2. haupitsipatterin (kaksi haupitsia), 5. ja 6.
kanuunapatterin (kummassakin 4 tykkiä), sekä ryhmän 2. kenttälennätinosastosta
– oli yöllisellä hyökkäyksellä vallattava vihollisen Lyykylässä olevat
varustukset, tunkeuduttava pikamarssissa Taliin, vallattava se ja siten eristettävä
Kavantsaarella ja Näätälässä olevat viholliset Viipurista.
Everstiluutnantti Jernströmin rivistön –
käsittäen 1. jääkärirykmentin, yhden pataljoonan 6. jääkärirykmentistä,
yhden ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonasta, 1.
haupitsipatterin (4 haupitsia), puolet 4. kanuunapatterista (2 tykkiä) sekä
yhden ryhmän 2. kenttälennätinosastosta – oli hyökättävä Suurperon, Vääräkosken
ja Pienperon kautta rautatielle ja valloitettava Viipuri idästä ja kaakosta käsin.
Majuri Savoniuksen rivistön – käsittäen
5. jääkärirykmentin paitsi kahta pataljoonaa, yhden ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin
2. eskadroonasta ja puolet 4. kanuunapatterista (2 tykkiä) – oli vallattava
Ilveksen ja Hotakan tienristeykset ja sen jälkeen edettävä Galitsinaan.
Karjalan ratsujääkärirykmentin 2.
eskadroonan, paitsi kolmea ryhmää, oli suojeltava ev.luutn. Jernströmin
vasenta sivustaa ja tiedusteltava Rokkalanjoelle päin ja Vitikkalan tiehaaraa
kohti Kaukjärven pohjoisrannalle.
Yhden pataljoonan 6. rykmentistä oli edettävä
Pilppulaan ja sijoituttava ryhmänreserviksi.”[i]
Kuten edellä olevasta huomaatte
kenraalimajuri Wilkman liikutteli rykmenttien, pataljoonien ja pattereiden lisäksi
myös puolikkaita kanuunapattereita ja ratsujääkärieskadroonan yksittäisiä
ryhmiä. Ei ollut Suomen Armeijan Itäarmeijalla liikaa resursseja käytettävänään
tässä Suomen Vapaussodan ”loppusodassa”.