Edellinen
artikkelini Suomen Vapaussodasta
teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.
[Jääkäri Yrjö - jpu] ”Väinönheimo
rajoittui, saatuaan eversti Wetzerin suostumuksen, 30 Keuruun
suojeluskuntalaisella helmikuun 17 p:nä varmistamaan Kolhissa Länkipohjan-Kuoreveden-Jämsän
tienristeyksen. Tämä oli kaikki, mitä tilanne vaati. Pienentyneen Mäntän
reservin vahvistukseksi lähetettiin osa 4. komppaniaa (Kuortaneen
suojeluskuntaa), päällikkönä kaupanhoitaja Kaatiala. Tämän johdosta
voitiin 19 p:nä lähettää vielä 40 miestä Kolhiin.
Väinönheimon osasto oli nyt kokoonpantu
kahdesta komppaniasta, 4:nnestä Kaatialan johdolla ja 6:nnesta Sytelän
johdolla. Nämä olivat jaetut seuraaavasti: 80 miestä kummastakin komppaniasta
Mäntässä ja Kuorevedellä, 40 miestä 4. komp:sta ja 30 miestä 6. kompsta
sekä 1 konekivääri Kolhissa.”[i]
”Jotta voitaisiin suojata Jämsässä
olevia joukkoja, asetettiin helmik. 21 p:nä ryhmän vahvuinen kenttävartio
Ouninpohjaan – 8 km Eväjärveltä kaakkoon Isojärven pohjoisimman lahden
perukassa – sulkemaan Länkipohjasta Jämsään vieviä teitä. Lisäksi työnnettiin
yksi kenttävartio Eväjärvelle varmistamaan Valkeejärven pohjoispäässä
olevaa tienristeystä. Koko Kolhin miehistö siirrettiin nyt Eväjärven kylään
ja sen pääpuolustusasema määrättiin yllämainittuun tienristeykseen.
Toimenpide oli sangen uskallettu, kun ottaa huomioon, että etäisyys Mäntästä
Kolhiin on n. 4 peninkulmaa ja maasto koko matkan hyvin metsäistä sekä että
vihollinen kokosi voimakkaita joukkoja Länkipohjaan ja Vilkkilään tuskin 10
km:n päähän.”[iii]
”Nämä seudut, kuten jo on mainittu, ovat
kauttaaltaan metsänpeittämiä ja hyvin mäkisiä, ja varsinkin Kolhinselän
kapean kaakkoispään länsirannalla kohoaa korkea harjanne, josta vihollinen
helposti voi ampua kylän harvoja taloja. Tämän takia ylläpiti Väinönheimo
yhtämittaista partiotoimintaa pitkin Eväjärveltä Kalkun myllyn kautta
Vilkkilään johtavaa talvitietä. Partioina toimivat hiihtäjät ja Blåfieldin
ratsumiehet. Myöskin Länkipohjan suuntaan partioitiin ahkerasti, pelottomat
hiihtäjät tunkeutuivat usein aivan kylän laidalle. Tämän johdosta voitiin
koko ajan säilyttää kosketus vihollisen kanssa sitäkin helpommin, koska
punaiset eivät millään lailla salanneet aikeitaan.”[iv]
”Eväjärven miehittäminen tuli hyvin tärkeäksi,
kun everstiluutnantti Bergström Jämsästä käsin miehitti Kuhmoisen. Täten
oli Kuhmoisten joukkojen oikea sivusta ja selkäpuoli turvattu.
Maanantaina helmik. 25 p:nä alkoi
vihollinen osoittaa toimintahalua. Vahva 20-miehinen punainen partio yllätti
Kalkun luona Blåfield’in ratsupartion. Kiivaan kahakan jälkeen vetäytyivät
punaiset Vilkkilään. Samana päivänä hyökkäsi vahva punaisten
taistelupartio Kuorevedelle, mutta täällä oleva kenttävartio löi sen
helposti takaisin. Seuraava päivä kului rauhallisesti. Joukkue Kajaanin sissejä,
joka 26 p:nä asetettiin Hämeenlahteen, muodosti tästä alkaen yhteyden Väinönheimon
ja Bergströmin välillä.”[v]
”Odotettu hyökkäys tuli keskiviikkona
helmik. 27 p:nä. Suurin voimin, käsittäen n. 300-400 miestä, ryntäsivät
punaiset Lylystä ja Juupajoelta käsin Kuorevedelle. Mänttään jäänyt osa
4. komppaniaa lähetettiin vahvistamaan Kuoreveden kenttävartiota, ja näin
saatiin hyökkäys toistaiseksi pysähtymään linjalle Lampisjärvi-Syväjärvi-Pihlaiskulma.
Mutta punaiset hyökkäilivät kiivaasti ja tilanne oli uhkaava.
Kaikeksi onneksi piti jääkäri Kortteen
komppanian (kuului Wilkmanin joukkoihin) tänä päivänä vapauttaa Eväjärven
joukot. Väinönheimo päätti vapautuneella joukollaan, n. 60 miestä,
joukkueenjohtaja Berggrenin johdolla suunnata vastaiskun
Kuoreveden-Pihlaiskulman kautta punaisten sivustaan. Kortteen komppania viipyi
kuitenkin siksi kauan, ettei Berggrenin osasto enää ajoissa ehtinyt
taisteluun. Niinpiankun Eväjärvi oli luovutettu Kortteelle, kiiruhti Väinönheimo
Kolhin kautta omien kiivaaseen taisteluun joutuneiden joukkojen luo johtaakseen
henkilökohtaisesti puolustusta.
4. komp., joka oli asettunut asemiin Syväjärven
pohjoisrannalle, lähetti yhden ryhmän häiritsemään vihollisen vasenta
sivustaa. Ryhmäpäällikkö, kansakoulunopettaja Harju, suoritti tehtävänsä
loistavasti. Rasittavan retken jälkeen läpi metsien yllätettiin vihollisen
kuormasto ja kenttäkeittiö suurella maantiellä. Partio asettui edulliseen
asemaan eräällä mäellä, josta voitiin vallita vihollisen selkäpuolella
kulkevaa suurta Juupajoen maantietä sekä Syväjärven eteläpuolitse kiertävää
talvitietä. Täältä voi Harju ylläpitää voimakasta ja tehokasta tulta
punaisten vasenta sivustaa ja osaksi selkäyhteyksiä vastaan. Vihollinen, joka
jo ehkä osittain oli menettänyt rohkeutensa yritettyään turhaan yli Syväjärven
jään korkealla vastaisella rannalla asemissa olevaa puolustajaa vastaan,
joutui nyt täydelliseen sekasortoon ja pakeni pakokauhun vallassa. Valkoisten vähälukuisuuden
tähden hyökkääjien onnistui suurimmaksi osaksi paeta, mutta taistelupaikalle
jäi vihollisilta kuitenkin lähes 50 kaatunutta. Valkoisten tappiot olivat 1
kaatunut, 3 haavoittunutta ja 2 kadonnutta.”[vi]
[i]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; sivut 408-409
[ii]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; Liite 6
[iii]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 409
[iv]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; sivut 409-410
[v]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 410
[vi]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; sivut 410-411