Vapaussota 180218

Edellinen artikkelini Suomen Vapaussodasta teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.

Jääkäreiden Etukomennuskunta saapui Vaasaan

Etukomennuskunnassa oli ”vain” satakunta jääkäriä, mutta heidän kanssaan Vaasaan saapui merkittävä määrä aseita ja muuta varustusta. Jääkärit olivat kipeään tarpeeseen Suomen armeijan kouluttajiksi ja taktisen tason johtajiksi. Aseista ja varusteista oli edelleen huutava pula, vaikka sotasaalista olikin Vapaussodassa jo kertynyt melkoisesti Venäjän miehitysjoukkojen aseistariisunnoista ja taisteluissa pakko-otettuina.

”Edelleen Ruotsin rannikkoa seuraten tultiin keskipäivällä 16.2. Merenkurkulle ja käännyttiin itään. Loppumatka kävi jääesteiden vuoksi hitaasti. Helmikuun 18. päivänä kello kahden maissa aamuyöllä laivat saapuivat Vaskiluotoon.

Vastaanotto oli – varovaista ilmaisua käyttäen innostunut. Jo loppumatkasta laivoja oli saatellut melkoinen jäällä kulkeva väenpaljous. Helmikuun 18. päivän iltapuolella komennuskunta marssi Vaskiluodosta Vaasan torille, rivistönä, uusien arvonmerkkien koristamissa jääkäripuvuissa, soittokunta ja leijonalippu edellään, suojeluskuntaosasto jäljessään. Vaikka tästä pikkuparaatista ei julkisesti ollut ilmoitettu, se oli silminnäkijän arvion mukaan kerännyt tuhatmäärin katsojia. Kaupungin komendantti ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pitivät puheen, joihin majuri Öhquist vastasi jääkärien puolesta. - - Entinen pfadfinder, joka oli kolme vuotta kaihoten muistellut kotimaisia herkkuja, ja hänen Saksassa moneen kertaan nälkiintyneet jääkärinsä saivat mielin määrin »lihaa, perunaa, puuroa, maitoa, kinkkua ja voita, ajatella, oikeata voita!»_”[i]

Asevelvollisuus

Vapaussota aloitettiin täysin vapaaehtoisten suojeluskuntalaisten muodostamien paikallisten Suojeluskuntien toimesta. Riisuttiin aseista Venäjän Suomessa olevia miehitysjoukkoja ja pidettiin kurissa punakaarteja. Pelkästään vapaaehtoisten suojeluskuntalaisten voimin ei tuntunut olevan mahdollista vapauttaa koko Suomen aluetta. Siksi värvättiin joukkoja, jotka voisivat käskystä toimia missä hyvänsä. Värvätyt joukot ovat kuitenkin palkka-armeija, kallis ja vähälukuinen. Siksi asevelvollisuuden käyttöönottoa pohdittiin jo 11.2.1918 ylipäällikön ja senaatin jäsenten välillä Vaasassa. 18.2.1918 julkaistiin: ”senaatin määräys Suomen kansalle pakollisen sotapalveluksen voimaansaattamisesta.

Tässä julistuksessa, jossa voimakkain ja arvokkain sanoin vedottiin kansan velvollisuudentuntoon ja isänmaanrakkauteen, viitattiin aluksi siihen, että »hallituksella täytyy vapaaehtoisesti syntyneiden suojeluskuntain ohella olla käytettävänään riittävä määrä kiinteämmin järjestettyjä joukkoja, jotka milloin hyvänsä voidaan siirtää sinne, missä ylipäällystö katsoo niitä isänmaan pelastamiseksi tarvittavan.»_”[ii]

”Hyökkäystehtävämme vuoksi armeijaa tietenkin oli vahvistettava uusilla yksiköillä. Ensimmäinen keino, johon turvauduttiin oli värväys. »Järjestyslipusto» ja »Suomen tasavallan suojelusvartio», kaksi senaatin toimesta perustettua joukko-osastoa, muodostivat jo pienet kaaderit. Edellisestä tuli runko ensimmäiseen ratsuväkirykmenttiimme, jolla oli Uudenmaan rakuunarykmentin perinteikäs nimi. Jälkimmäisestä muodostettiin Seinäjoen krenatööripataljoona; kun oli saatu muodostetuksi vielä viisi värvättyä pataljoonaa, ne lopuksi yhdistettiin 1. ja 2. krenatöörirykmentiksi. Lisäksi muodostettiin värvätystä miehistöstä kuusi patteria ja yhtä monta räjäytyskomennuskuntaa.

Se järjestelmä, että vapaamuotoisten vapaaehtoisjoukkojen rinnalle muodostettiin säännöllisiä värvättyjä joukko-osastoja, osoittautui pian varsin huonoksi. Värväystä oli sen vuoksi pidettävä vain hätäkeinona, johon turvauduttiin, kunnes voitaisiin mobilisoida koko vapautetun [Bold - jpu] Suomen miesvoima. Tämän edellytyksenä oli yleisen asevelvollisuuden voimaan saattaminen. Nimenomaisesta pyynnöstäni senaatti julistikin 18. helmikuuta yleisen asevelvollisuuden v:n 1878 asevelvollisuuslain pohjalla, ja kaikki miehet 21:n ikäisistä 40-vuotiaisiin kutsuttiin lippujen alle.”[iii]

”27. jääkäripataljoona oli kasvanut vahvaksi yksiköksi, johon kuului 4 jääkärikomppaniaa, 2 konekiväärikomppaniaa, pioneerikomppania, patteri, viestiosasto ja ratsuosasto. Pataljoona oli perusteellisesti koulutettu, ja se oli saanut sotakokemusta itärintamalla. Mahdollisuus saada jääkäreistä kouluttajat ja johtaja niille asevelvollisille yksiköille, jotka pian tultaisiin muodostamaan, oli meille korvaamaton, ja ne Suomeen tulleet jääkärit, jotka jo toimivat johtajan tai kouluttajan tehtävissä, olivat osoittaneet, kuinka päteviä jääkärit olivat. Pataljoonan kotiutumista odotettiin kärsimättöminä, jopa jännittyneinä, sillä jokainen päivä oli nyt kallis.”[iv]

Miten saapuneita jääkäreitä hyödynnettiin

”Ne vähät jääkärit, jotka eri teitä kulkien saapuivat kotimaahan helmikuun alkupuoliskolla, eivät kaivanneet mitään suunnitelmallista sijoittelua. Jokaiselle avautui välittömästi paikka, jolle oli kipeästi kaivattu koulutettua johtajaa.

Vaasassa 18.2. maihinnousseen Öhquistin komennuskunnan käyttö oli silloista tilannetta kuvaava. Tuskin liioittelee, jos sanoo kaaderinnälkäisen armeijan ahmaisseen kitaansa nämä 85 jääkäriä. Komennuskunnan pääosa (10 upseeria sekä 32 aliupseeria ja jefreitteriä) lähetettiin välittömästi suojeluskuntajoukkoihin. Vähempään saivat tyytyä värvätty krenatöörijalkaväki (8 + 15), Vöyrin sotakoulu (1 + 7), värvätty tykistö (1 + 2) ja eräät erikoiskoulutusta vaativat tehtävät (2 + 1). Päällystöpula oli niin ankara, että Libaussa aliupseerin tai jefreitterin arvon saaneille miehille avautui suojeluskunta- ja krenatöörijoukoissa komppanianpäällikön paikkoja. Vain kolme upseeria ja kaksi aliupseeria jäi liitettäväksi pataljoonan pääosaan. Komennuskunnan mukana Vaasaan saapunut tri V. O. Sivén joutui siviilitehtävän, väliaikaisen lääkintöhallituksen päälliköksi.”[v]