Edellinen
artikkelini Suomen Vapaussodasta
teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.
”Punaisten offensiivin alkaessa oli
joukkojemme kunto entistä parempi. Järjestely oli kiinteytynyt, ja
suojeluskuntapäällystö ja -alipäällystö oli saanut sotakokemusta. Useita
yksikköjä johtivat jääkärit.
Satakunnan rintamalla vihollisen aloittamat
hyökkäykset ehtyivät maaliskuun 9. ja 14. päivän välillä. Sen
laajasuuntainen offensiivi Vilppulan rintamaa vastaan kilpistyi niinikään
kautta linjan. Vasen hyökkäyskolonna lyötiin kolmipäiväisten raivokkaiden
taistelujen jälkeen Vaskivedellä ja Ruovedellä. Vielä perusteellisemmin
vihollinen epäonnistui oikealla siivellään, missä se 10. maaliskuuta kävi
Kuhmoisissa olevien asemiemme kimppuun. Täällä oli osaston komentaja [eversti
- jpu] Wilkman itse ottanut johdon käsiinsä ja päättänyt ratkaista
puolustustehtävän aktiivisesti. Hän ohjasi yhden pataljoonan puolustustamme
ankarasti ahdistavan vihollisen selustaan. Liike onnistui, vihollisen oli pakko
ryhtyä vetäytymään, ja vetäytyminen kehittyi sekasortoiseksi paoksi.
Voitto, jonka yritteliäs ja peloton johtaja oli hyvin ansainnut, oli samalla
tulevan offensiivimme kannalta ilahduttava ja rohkaiseva osoitus
suojeluskuntajoukkojen saavuttamasta manöverointikyvystä. Toinen
viholliskolonna lyötiin kaksi päivää myöhemmin Eväjärvellä, ja niin oli
vihollisen yritykset edetä oikealla siivellä täydellisesti torjuttu.”[i]
”Punaiset olivat vanginneet Noormarkun
seudulla paikkakuntalaisia, etupäässä Ahlströmin henkilökuntaan kuuluvia
ihmisiä. Myös paikkakunnalla sattumoisin oleskelleen kartanonomistaja Ahlströmin
he olivat vanginneet. Siinä vaiheessa, kun valkoisten joukot alkoivat lähestyä,
päättivät punaiset ruveta murhaamaan vankejaan. Niinpä he lähtivät
kuljettamaan heitä Poria kohti, jossa vankeja, joita oli alun perin 28, piti
muka kuulustella. Kymmenen henkilöä he kuitenkin päästivät vapaiksi, joten
jäljelle jäi 18 vankia. Näistä yksi kuitenkin säästyi lähtemästä, sillä
hän valitti, ettei ontuvana pysty kunnolla kävelemään. Hän jäi henkiin,
samoin muuan naiskonttoristi, jota punaiset eivät halunneet ottaa mukaansa.
Loput 16 vankia lähtivät lopulta matkaan.
Oli sunnuntai maaliskuun 10. päivä, Auran päivä. Kun vankisaattue oli tullut
Koliahteelle, alkoivat punaiset äkkiarvaamatta ampua saatettaviaan murhaten
heistä jokaisen. Porin suunnasta sattumoisin vastaan tulleet punaiset avustivat
tovereitaan. Ampumiskäskyn antaja oli venäläisen upseerin asussa esiintynyt
punapäällikkö Aarre Davidsson, jonka siihenastinen henkilöhistoria sisälsi
muun muassa varkauksia, pahoinpitelyjä ja luvatonta viinan myyntiä. - -
Valtiorikosoikeus tuomitsi hänet kuolemaan,
mutta tuomio muutettiin armahduslain nojalla elinkautiseksi
vankeusrangaistukseksi, joka sekin päättyi kestettyään vain muutaman
vuoden.”[ii]
Joukkomurhan uhrien nimet, iät, ammatit ja
kotipaikat luetellaan kyseisessä julkaistussa tutkimuksessa.