Edellinen artikkelini Suomen Vapaussodasta teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.
Viipurin valloitusparaati pidettiin
1.5.1918. Sen yhteydessä joukoille luettiin ylipäällikön, kenraali
Mannerheimin, seuraavansisältöinen päiväkäsky:
”Saapuessani Viipuriin, tähän vanhaan
Karjalan pääkaupunkiin, ja nähdessäni Torkkelin vanhan linnan, joka on monet
vuosisadat saanut kestää idästä tunkeutuvien laumojen hyökkäyksiä, kunnes
se kaksisataa vuotta sitten joutui venäläisten käsiin, valtaa mieleni
kiitollisuuden ja ilon tunne, sillä nyt liehuu tässä linnassa Suomen lippu ja
nyt tulee taas Viipuri olemaan sinä tukikohtana, joka suojelee Suomea, mutta ei
niinkuin ennen – maata, joka on osa toisesta valtakunnasta – vaan suurta,
itsenäistä, vapaata Suomea. Teidän verenne hinnalla, urhoollinen armeija, on
nyt Suomi tullut tasa-arvoiseksi muitten Euroopan kansojen kanssa. Pää pystyssä
voi nyt käydä suomalainen isäntänä omassa maassaan. Toivon, että Suomen
armeijan eri joukot, jotka vieretysten ovat vuodattaneet vertansa kalliin isänmaan
puolesta, ovat näissä taisteluissa solmineet sen aseveljeyden ja saavuttaneet
sen yksimielisyyden, jotka vain voivat tehdä Suomen armeijasta kansalle sitä
turvaavan, mutta viholliselle peloittavan sotajoukon. Kiitän Itäarmeijaa
erityisesti loistavista voitoista, jotka seurasivat toisiansa salamanvälähdyksinä.
Nämä voitot eivät olisi olleet mahdollisia, ellei Karjalan uljas divisioona
olisi seisonut kolme kuukautta levähtämättä vankkana muurina ylivoimaista
vihollista vastassa ja nurisematta täyttänyt kaatuneitten sankarien paikat yhä
uusilla miehillä. Olkoon myös se veri, jonka olemme maksaneet lunnaiksi
saavuttaaksemme itsenäisyytemme, omiaan kohottamaan koko kansamme yli kaikkien
pikkumaisuuksien, yli kaikkien sellaisten riitojen, jotka pirstovat ja
heikontavat sitä, ja nouskoon isänmaallinen mieli kansassamme tämän
kansallisen vapaussodan herättämänä
niin korkealle, että jokainen kilpailee siitä, ken maallensa voisi enemmän
antaa! Se kansallinen nousu, se uhrautuvaisuus, se suurenmoinen voimien
ponnistus, se urhoollisuus, se kunto ja se usko tulevaisuuteen, joita Suomen
kansa on tämän sodan aikana osoittanut, ovat takeena siitä, että
tulevaisuutemme perustus on vankalla pohjalla. Eläköön Suomen urhoollinen,
voittoisa armeija! Eläköön kovaa kokenut, vaan nyt vapaa, rakas isänmaamme!
G.
Mannerheim.”[i]