Valmiutta nostettiin

Lisätty viite VII  12.12.2010 Juhani Putkinen

Maailmantilanteen kiristyessä Suomi nosti useaan otteeseen puolustusvalmiuttaan ennen Talvisotaa. Tämä valmiuden nosto on tietenkin positiivinen seikka siinä kurjassa tilanteessa, kun Suomen poliitikot eivät panostaneet riittävästi maanpuolustukseen. Prioriteettina tuntui ennemminkin olevan se, että Suomi olisi vähiten velkaantunut valtio maailmassa sen sijaan, että puolustuskyky olisi kunnossa. Tästä poliittisesta ”pornografiasta” Suomi joutui maksamaan kovan hinnan.

Sen surkeuden rinnalla helposti unohtuu se valmiuden kohottaminen, jonka ansiosta Suomi kuitenkin säilytti itsenäisyytensä, vaikkakin amputoituna.

Marsalkka Mannerheim oli eronnut heti Venäjän ja Suomen välillä käydyn Vapaussodan voitonparaatin jälkeen, kun ”sukset menivät ristiin” poliitikkojen kanssa. Erottuaan hän matkusti ulkomaille tehden siellä hyviä palveluksia Suomelle. Sittemmin hän oli täysin erossa puolustusvoimien kehittämisestä ja politiikasta, kunnes pääsi edes antamaan neuvoja Puolustusneuvoston puheenjohtajana 10.6.1931 alkaen. Valitettavasti poliitikot eivät kuitenkaan yleisesti ottaen täyttäneet Mannerheimin toiveita ja Mannerheimia vastaan vehkeiltiin mm. puolustusministerin toimesta.

Imperialistinen Venäjä oli (ja on) kuitenkin suuri uhka Suomelle, joten vaikka rahaa maanpuolustukseen annettiin kitsaasti, niin vapaaehtoinen maanpuolustustyö mm. suojeluskunnissa ja Lotta-Svärd-järjestössä tuotti hyvää tulosta.

Mannerheim: ”Olin kärsivällisesti mukautunut siihen vääristelyyn ja jarrutukseen, mikä oli vuosikausia tullut ehdotusteni ja toimenpiteideni osaksi. Levottomuutta herättävän sotilaspoliittisen kehityksen vuoksi minun oli pakko todeta, että tällaisen asiaintilan jatkuminen teki asemani kestämättömäksi. Siitä syystä osoitin 16. kesäkuuta 1939 tasavallan presidentille seuraavan sisältöisen kirjeen: »Nykyinen levottomuutta herättävä sotilaspoliittinen tilanne vaatii, ei vain yksimielistä kansaa, vaan myös ja ennen kaikkea, että ne korkeat viranomaiset, joilla on vastuu valtakunnan puolustamisesta, ovat yksimieliset välttämättömiä toimenpiteitä sekä niiden laajuutta ja nopeata toteuttamista koskevissa käsityksissään.

Sellainen suhtautuminen, että vuosikaudet on oltu haluttomia tunnustamaan puolustuslaitoksen todellisia, usein jopa sen pakottavimpia tarpeita, on vienyt siihen, että suuri joukko tehtyjä esityksiä on jätetty ottamatta huomioon tai parhaassa tapauksessa toteutettu vain osittain.

Jokaisella Suomen kansalaisella on eittämätön oikeus vaatia, että armeijamme on laadultaan, koulutukseltaan ja varusteiltaan täysin samalla tasolla kuin otaksutun vastustajan; jotta tähän päästäisiin, tarvitaan ehdottomasti voimakkaita toimenpiteitä, siitä huolimatta että niiden toteuttaminen nyt tulee rasittamaan maata enemmän kuin aikaisemmin.

Kun varsinkin aivan viime aikana olen todennut, että puheenaolevassa kysymyksessä ei ole voitu saada aikaan yksimielisyyttä ylimpien viranomaisten kesken, en katso enää voivani olla vastuussa valtakunnan puolustusvalmiudesta. Koska pysymiseni puolustusneuvoston puheenjohtajana myös voi aiheuttaa yleisössä sen käsityksen, että minäkin olen hyväksymässä niitä riittämättömiä toimenpiteitä, joihin on ryhdytty, sekä tuudittaa monet perusteettomaan turvallisuuden tunteeseen, pyydän kunnioittavasti vapautusta tästä toimesta.»

Tämä toimenpide herätti suurta huomiota ja aiheutti laajoja kommentaareja sekä koti- että ulkomaan lehdistössä. Yleisön voimakkaan reaktion ja siinä ilmenneen puolustusvalmiuteen kohdistuvan levottomuuden johdosta hallitus vihdoinkin huomasi parhaaksi ryhtyä toimenpiteisiin puolustusneuvoston selän takana syntyneen 30. joulukuuta 1937 annetun asetuksen muuttamiseksi.

27. kesäkuuta 1939 tekemällään päätöksellä valtioneuvosto antoi mainitun asetuksen soveltamisesta uusia määräyksiä, jotka olivat omiaan luomaan tarpeelliset takeet siitä, että puolustusvalmiutta koskevia kysymyksiä ei vastedes voitu ratkaista ottamatta huomioon puolustusneuvoston mielipidettä. Niin ollen katsoin mahdolliseksi suostua vetoomuksiin, että peruuttaisin eronpyyntöni.”[i]

Karjalan kannaksen linnoittaminen

”Kiirehtiäkseni Karjalan kannaksen erittäin vaatimattomia linnoitustöitä olin laadittanut uuden ohjelman, joka heinäkuun alussa 1939 esiteltiin puolustusministerille. -- Arvioidut määrärahat nousivat yhteensä 621 miljoonaan markkaan. --

Vieläkin kerran saatiin havaita, kuinka kansa vaistomaisesti reagoi vaaran johdosta, niin että tavallisella miehellä oli aavistus siitä ennen ja voimakkaampana kuin hallituksella ja eduskunnalla. Kesällä 1939 syntyi todellinen kansanliike vapaaehtoisten linnoitustöiden hyväksi. Vapaaehtoisia samosi kaikkialta maasta tasaisena virtana Karjalan kannakselle, jossa kaikkien kansanluokkain jäsenet neljän kuukauden kuluessa vieri vieressä uhrasivat kesälomansa maan puolustuksen hyväksi. Lisäksi kerättiin vapaaehtoisesti huomattavia summia näiden linnoitustöiden rahoittamiseksi. Töiden käytännöllisen puolen järjestivät suojeluskunnat.”[ii]

Elokuun sotaharjoitus Kannaksella

”Vuoden 1939 puolustusmenoarvioon sisältyi määräraha suurta taisteluharjoitusta varten, jonka valmistelutyöt oli aloitettu kevättalvella. Harjoitus pidettiin Karjalan kannaksella elokuun alussa. Tilanteen mukaan »keltaisen» puolen kaakosta etenevät voimat olivat työntäneet »valkoiset» suojajoukot taaksepäin Viipurin itäpuolelle, jossa keltaisten hyökkäys oli pysäytetty. Kun valkoisten päävoimain keskitys Viipurin koillispuolelle oli päättynyt, seurasi yleishyökkäys keltaisten oikeaa sivustaa ja selustaa vastaan.

Vapaussotaa seuranneina parinakymmenenä vuotena oli Kannaksella järjestetty useita taisteluharjoituksia, joiden lähtöasemat ja vaihtelevat tilanteet toistuivat tulevissa sodissa. Myös 1939-vuoden elokuun harjoituksen monet operaatiot vaihtuivat veriseksi todeksi kesällä 1941, jolloin ne johtivat Viipurin takaisinvaltaukseen ja venäläisten joukkojen saartoon kaupungin eteläpuolella.

Taisteluharjoitus päättyi Viipurissa paraatiin, joka mukana olevien joukkojen lukumäärän puolesta oli aika mahtava. Herkkätunteisen karjalaisen katselijaväen ihastus oli suuri, mutta ammattimiehen oli vaikeampi tempautua mukaan tähän yleiseen innostukseen. Sitä tyydytyksen tunnetta, minkä joukkojen suoritukset itse harjoituksissa sekä pitkästä manööveristä ja rasittavasta kuumuudesta huolimatta osoitettu paraatikunto olisivat aiheuttaneet, vähensi tietoisuus siitä kuinka vähän oli saatu aikaan aseistus- ja varustetilanteen alalla.”[iii]

Suurvaltasota - valmiuden kohotus

Saksa ja Venäjä hyökkäsivät liittolaisina Puolan kimppuun. Siitä katsotaan alkaneen Toinen Maailmansota.

”Suomi ei tietenkään voinut istua kädet ristissä suurvaltasodan puhjettua. 1. syyskuuta olin pyytänyt, että saataisiin kutsua uudelleen palvelukseen osa suojajoukkojen reserviläisiä, jotka oli kotiutettu elokuussa. Valtuudet myönnettiin, ja toimenpide toteutettiin heti. Minun neuvostani hallitus päätti syyskuun lopussa lisätä valmiutta siten, että v. 1938 reserviin siirretyt upseerit ja aliupseerit kutsuttiin kolmena eränä kertausharjoituksiin. Kun Neuvostoliitto oli pyytänyt hallituksemme neuvotteluihin, oli kuitenkin pakko antaa diplomatialle kaikki se tuki, mikä puolustuslaitoksella oli annettavissa. 6. lokakuuta pantiin koko suojajoukkojärjestelmä liikekannalle, minkä jälkeen joukko-osastot viipymättä kuljetettiin raja-alueille. Ahvenanmaakin sai yhden varuskunnan.”[iv]

Neuvottelut - liikekannallepano

”Ottaen huomioon venäläisten rajantakaiset valmistelut ehdotin 11. lokakuuta reserviharjoituksia, joihin miehet kutsuttiin henkilökohtaisella saapumismääräyksellä. Nämä 14. lokakuuta aloitetut harjoitukset vastasivat peitetyssä muodossa yleistä liikekannallepanoa. Rajaseudut tyhjennettiin, ja osa vaaravyöhykkeessä olevien kaupunkien väestöä lähetettiin muuanne. Kun joukot oli ohjattu keskitysalueilleen, niin Suomen kansa saattoi turvallisemmin odottaa mitä tuleman piti.”[v]

”Valtioneuvos Paasikiven lähtiessä Moskovaan 9. lokakuuta tapahtui Helsingin rautatieasemalla epätavallisen laajamittainen isänmaallinen mielenosoitus, joka todisti lujaa sisäistä yksimielisyyttä. Kuten Suomessa on tapana, tunteet purkautuivat lauluun. Kansa vaistosi, mitä Moskovaan-kutsu merkitsi, ja sen asenne oli jyrkästi torjuva. Lehdistö ilmaisi suurin piirtein saman kannan.

Vaikka luulimmekin olevamme valmistuneet Neuvostoliiton vaatimuksiin, ei kukaan ollut odottanut niitä niin ankariksi kuin ne olivat. Neuvottelut alkoivat 12. lokakuuta, jolloin Stalin ja Molotov heti ensi kerralla ehdottivat samanlaista avunantosopimusta, jonka Neuvostoliitto oli tehnyt Baltian valtioiden kanssa.”[vi]

Neuvotteluista Suomen ja Venäjän välillä ennen Talvisotaa kerrotaan tässä artikkelissa.

Ei ollut tarpeeksi aseita

Suomi suoritti aivan oikein salaisen liikekannallepanon, mutta kun typerät poliitikot olivat ”säästäneet”, niin miehille ei riittänyt aseita eikä muitakaan varusteita.

”Suomella oli lokakuun lopussa 250 000 miehen armeija, mutta 60 000 sotilaalle ei ollut sotilaspukuja eikä aseita. Kansa alkoi kutsua kokar­dein koristettuja siviiliasuja "malli Cajanderiksi".”[vii]

Yhteenveto

Suomessa tiedettiin, että Venäjä oli ja on imperialistinen roistovaltio, joten Suomea valmistauduttiin puolustamaan nostaen puolustusvalmiutta sitä mukaa kun siihen näytti olevan aihetta. Niinpä jo samaan aikaan kun Suomen ja Venäjän neuvottelut alkoivat Moskovassa Suomi suoritti joukkojensa liikekannallepanon - vaikka Suomen ja Venäjän välillä oli voimassa hyökkäämättömyyssopimus aina vuoden 1945 loppuun saakka.

Kuten tiedämme, niin Venäjä rikkoi törkeästi hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta, sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä, sekä allekirjoittamaansa YK:n edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa hyökkäämällä Suomen kimppuun uhkavaatimusta esittämättä ja sotaa julistamatta 30.11.1939.

Vapaussodasta Talvisotaan

Etusivulle