Alkuperäinen on julkaistu Puheenvuorossa
11.12.2024. Versioon 2 on lisätty loppuun luku alaotsikolla Versio 2.
Kirjoitin Puheenvuoroon katsauksen Ukrainan sodan
tilanteeseen 1.11.2024. Leikkaan kyseisestä kirjoituksestani tähän pätkän:
4.
Ei ymmärretä, että on välttämätöntä vetää välillä koko
yhtymä lepoon ja täydennettäväksi, sekä jatkokoulutettavaksi, ja että sotilaat
tarvitsevat oikeasti lepoa kauempana selustassa ja myös kotilomia. Yhtymät
kuluvat ja väsyvät, eivätkä lopulta kykene edes puolustautumaan, hyökkäämisestä
puhumattakaan.
5.
Perustetaan uusia yhtymiä, vaikka niihin ei ole kunnollista
koulutusta ja yhteisharjoituksissa harjaantunutta henkilöstöä. Pitää täydentää
vanhoja taistelukokemusta omaavia yhtymiä, eikä perustaa uusia
”posliiniyhtymiä”. Vasta sitten kun vanhat yhtymät ovat kaikki täysivahvuisia
on vuorossa uusien yhtymien perustaminen – mutta silloinkin tarvitaan rungoksi
taistelukokemusta omaavia upseereita ja aliupseereita.”
Hitlerkin perusti uusia yhtymiä sen sijaan,
että olisi täydentänyt vanhoja jo sotakokemusta omaavia yhtymiä. Lainaan tähän
pätkän Saksan parhaan strategin ja operoijan tekstiä:
”Kun Hitler asetti väkivallan hengen
voimien yläpuolelle ja ilmeisesti arvosti sotilaiden urhoollisuutta, mutta ei
samassa määrin osaamista, niin ei tarvitse ihmetellä, että hän joutui
teknisten välineiden yliarvostuksen uhriksi. Hän juovutti itsensä Saksan
varusteluteollisuuden tuotantoluvuilla, joita hän epäilemättä oli hämmästyttävässä
määrin kohottanut (tässä yhteydessä hän tosin mielellään sivuutti sen,
että vihollisen tuotantoluvut olivat vielä suuremmat).
Lisäksi hän sivuutti koulutuksen ja
osaamisen, joiden avulla uusista aseista saadaan täysi teho irti. Hänelle
riitti, että uudet aseet saapuivat rintamalle. Oli yhdentekevää,
hallitsivatko niillä varustetut yhtymät aseiden käytön tai oliko uutuutta
ylipäänsä testattu sodanmukaisissa oloissa.
Samaan tyyliin Hitler käski perustaa yhä
uusia divisioonia. Suurien yhtymiemme lukumäärän lisääminen oli ilman muuta
toivottavaa. Kuitenkin niiden perustaminen täytyi tapahtua olemassa olevien
divisioonien täydennyksen kustannuksella. Viimeksi mainitut kuihtuivat
tappioiden vuoksi lähes olemattomiin. Vastaperustettujen divisioonien
miestappiot olivat taistelukokemuksen puutteesta johtuen kerta kaikkiaan aivan
liian suuret.”[i]
1.11.2024 kirjoitin: ”Poliittisen johdon
taholta on asetettu korkea alaikäraja palvelukseen määrättäville. Jo
20-vuotias olisi sopiva rintamalle saatuaan hyvän koulutuksen. Tällä hetkellä
liikekannallepano koskee vain 25-60 vuotiaita miehiä.”
Tätä kirjoittaessani 11.12.2024 Zelenski
kieltäytyy yhä alentamasta mobilisoitavien ikää 25 vuodesta alemmas, vaikka
esimerkiksi USA:n presidentti sitä vaatii. Taistelukentälle on saatava lisää
miehiä. Nuoria pystyviä miehiä.
Hitler teki saman virheen. Mobilisoi lisää
miehiä aina liian vähän ja liian myöhään. Saksan suuria resursseja ei hyödynnetty
oikea-aikaisesti. Zelenski tekee tässäkin samoin kuin Hitler.
Marsalkka Erich von Manstein, joulukuu
1943, taisteluista Ukrainassa: ”Mutta ei ollut vältettävissä, että näissä
raskaissa kamppailuissa saksalaisyhtymien taisteluvahvuus kului yhä enemmän.
Jalkaväkidivisioonat eivät enää ylipäänsä päässeet lepoon.
Panssariyhtymiä täytyi heittää kuin palokuntia rintaman yhdeltä kaistalta
toiselle. Vastustajan miestappiot kohosivat loputtomissa hyökkäyksissä
varmasti moninkertaisiksi meihin verrattuna, mutta vihollinen pystyi korvaamaan
menetykset. Sen sijaan armeijaryhmän OKH:lle tekemät vastaväitteet, että täällä
Dneprin mutkassa voimamme kulutettaisiin operatiivisesti katsoen väärässä
paikassa, jäivät käytännöllisesti katsoen tuloksettomiksi. OKH ei voinut myöskään
antaa välttämätöntä henkilöstö- ja materiaalitäydennystä vähenevän
taisteluvahvuuden korvaamiseksi. Eikä Hitleriä saatu hyväksymään ajatusta
luopua ajoissa tästä vallinsarvesta, jotta voimia säästettäisiin ja
voitaisiin irrottaa operatiivisesti paljon tärkeämmälle armeijaryhmän
pohjoissiivelle. Kaikki varoitukset, että edes silloiset torjuntavoitot Dneprin
mutkassa eivät pitemmän päälle voi karkottaa 1. panssariarmeijan
saarrostusvaaraa niin kauan kuin vihollinen kuljettaa tänne uusia voimia, jäivät
ilman tulosta. Sama kohtalo oli esityksillä, joiden mukaan olisi tärkeää
muodostaa reservejä lyhentämällä rintamaa etelässä. Päinvastoin, kuten
edellä mainittiin, ei lopulta ollut muuta mahdollisuutta kuin heittää Dneprin
mutkaan kaksi divisioonaa, jotka olisivat paljon paremmin olleet paikallaan
armeijaryhmän pohjoissiivellä.
Tarvittiin ensin kuolemanvaarallinen kriisi
armeijaryhmän pohjoissiivellä, jotta Hitler – ja vielä silloinkin
viivytellen – tunnusti operatiiviset välttämättömyydet.
Perusteluksi Dneprin mutkan pitämiselle
Hitler esitti, kuten ennenkin, Nikopolin ja Krimin merkityksen sodankäynnillemme.
Hitler ei ollut vieläkään luopunut toivosta, että sen jälkeen, kun
vihollishyökkäykset olisi torjuttu menestyksellisesti Dneprin mutkassa, olisi
kuitenkin mahdollista iskeä etelään, jotta Krim voitaisiin taistella jälleen
vapaaksi. Lisäksi Hitlerin mielessä on epäilemättä omaa osaansa näytellyt
ajatus, että vastustaja lopulta vuodattaisi itsensä kuiviin, jos hän –
Hitler – vaatisi nyt samoin kuin Moskovan edustalla vuonna 1941, että
jokaisesta tuumasta maata olisi pidettävä kiinni. Rintamien
lyhennysehdotuksiin Hitler yhä uudelleen vastasi, että rintamia lyhennettäessä
myös viholliselta vapautuisi yhtymiä. Tätä ei tietenkään voitu kiistää.
Hyökkääjä saattaa tuhlata kaikki voimansa riittävästi miehitetyn
puolustuslinjan edustalla. Kuitenkin yrityksen pitää rintamalinja, joka
voidaan miehittää enää vain varmistuslinjan tavoin, täytyy johtaa siihen,
että heikot puolustusjoukot kuluvat aivan liikaa, jos vastustajan ei onnistu
yksinkertaisesti kävellä joukkojen yli [Bold - jp].”[ii]
Marsalkka Erich von Manstein, tammikuu
1944, taisteluista Ukrainassa: ”31. tammikuuta alkoivat jälleen uudet,
voimakkaat vihollishyökkäykset kohti 6. armeijan pohjoisrintamaa. Samoin
vihollinen hyökkäsi Krivoi Rogin itäpuolelta ja etelästä kohti Nikopolin
sillanpäätä. Hyökkäykset johtivat sisäänmurtoon tällä sillanpäärintamalla.
Kolme päivää kestäneen taistelun jälkeen vastustajan onnistui saavuttaa myös
6. armeijan pohjoisrintamalla ratkaiseva läpimurto. 12 vihollisen jalkaväkidivisioonaa
ja kaksi panssariarmeijakuntaa löi täällä 30. armeijakunnan pääosin
hajalle, vaikka divisioonien lukumääräinen voimasuhde oli vain 2:1
vastustajan hyväksi. Armeijakunnallamme oli 6 divisioonaa etulinjassa ja kaksi
panssaridivisioonaa selustassa, mutta nämä divisioonat olivat miehistö- ja
asetäydennyksen puutteen takia enää vain taisteluosastojen arvoisia.
Molemmilla panssaridivisioonilla oli sillä hetkellä vain viisi toimintakykyistä
panssarivaunua! Jossakin vaiheessa täytyi koittaa hetken, jolloin urhoollisen
joukon voimat olivat jatkuvan ylirasituksen takia lopussa.”[iii]
Kuinka ollakaan nämä vuodenvaihteen 1943-1944 tapahtumat Ukrainassa muistuttavat kovasti vuodenvaihteen 2024-2025 tapahtumia Ukrainassa. Hyökkääjä on molemmissa tapauksissa imperialistinen roistovaltio Venäjä.