Tshetshenian välirauha

Ensimmäisen Tshetshenian sodan ja Toisen Tshetshenian sodan välillä voidaan katsoa vallinneen vastaava välirauha kuin Suomen Talvisodan ja Jatkosodan välillä. Talvisodassahan Venäjä yritti vallata koko Suomen, mutta epäonnistui yrityksessään perusteellisesti. Ensimmäisessä Tshetshenian sodassa Venäjä yritti myös valloittaa koko Tshetshenian, mutta epäonnistui yrityksessään totaalisesti.

Talvisodan seurauksena Suomi menetti noin 12% laillisesta ja tunnustetusta alueestaan imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle - Suomi saavutti torjuntavoiton, mutta menetti osan alueestaan (vaikka Venäjä ei kyennyt sotilaallisesti valtaamaan kuin murto-osan tästä alueesta, jonka Suomi menetti). Ensimmäinen Tshetshenian sota sen sijaan päättyi Venäjän nöyryyttävään häviöön noin sata kertaa pienemmälle Tshetshenialle ja Venäjä joutui vetämään joukkojensa rippeet Tshetsheniasta Hasavjurtin rauhansopimuksen mukaisesti.

Vaikka Venäjä tunnusti Tshetshenian de facto kun Venäjän presidentti Jeltsin ja Tshetshenian vapailla vaaleilla valittu laillinen presidentti Aslan Mashadov allekirjoittivat Moskovassa rauhan ja yhteistyön sopimuksen 12.5.1997, niin silti Venäjän turvallisuuspalvelut tekivät parhaansa epästabiloidakseen Venäjän sodassa ”kivikauteen pommittaman” Tshetshenian tilannetta.

Joulukuussa 1997 Venäjän sisäministeri Anatoli Kulikov antoi määräyksen sulkea Tshetshenian raja - eli normaali kaupankäynti tuli mahdottomaksi.[i]

Venäjä painosti Suomea usein tavoin hyvin törkeästi puuttuen Suomen sisäisiin asioihin Suomen välirauhan yhteydessä - ja valmistautui hyökkäämään uudelleen Suomen kimppuun. Aivan vastaavasti tapahtui Tshetshenian välirauhan yhteydessä. Sen sijaan, että Venäjä olisi yrittänyt rakentaa ystävällisiä suhteita maan tasalle tuhoamaansa Tshetsheniaan ja yrittänyt hyvittää aiheuttamiaan valtavia vahinkoja Venäjä esti Tshetsheniaa elpymästä ja käymästä ulkomaankauppaa.

Kun läntiset avustusjärjestöt yrittivät antaa humanitaarista apua tshetsheeneille, niin Venäjän turvallisuuspalvelut järjestivät näiden avustustyöntekijöiden kaappaamisia ja murhia, että avustusjärjestöt vetäytyisivät maasta. Eräs näistä ryssien kätyreistä oli tunnettu rikollinen ja kurkunleikkaaja Arbi Barajev. Kun Venäjän sotilastiedustelu GRU välillä pidätti Arbi Barajevin, niin hänet laskettiin heti vapaaksi Venäjän turvallisuuspalvelun FSB vaatimuksesta (FSB-n ”pääjohtajana” toimi KGB-eversti Vladimir Putin).

Aslan Mashadov oli hyvin maltillinen presidentti, joka olisi halunnut ratkaista ongelmat neuvottelemalla Venäjän presidentti Jeltsinin kanssa, mutta Venäjä ei enää halunnut neuvotteluja vaan pyrki kaikin keinoin estämään Tshetshenian nousun normaaliksi elinkelpoiseksi itsenäiseksi valtioksi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Venäjä jopa toi Tshetsheniaan arabimaista ääri-islamilaisia kiihottajia, joista kolmetoista todettiin Venäjän turvallisuuspalvelun FSB upseereiksi.[ii]

Joulukuussa 1998 Venäjän turvallisuusneuvoston istunnossa, jota johti Vladimir Putin, suunniteltiin ja vahvistettiin Tshetsheniaa vastaan käytävän mediasodan perusteet.[iii]

Kun pääministeri Vladimir Putin kävi presidentinvaalikampanjaansa juuri ennen Toista Tshetshenian sotaa, niin hän vaalilupauksenaan lupasi viedä Tshetshenian sodan brutaalisti loppuun.[iv]

Toisen Tshetshenian sodan ”Mainilan laukaukset” - lainaus: ”Venäjän imperiumin perittyjä viisauksia on ollut aloittaa uusi sota sisäpoliittisten kriisien voittamiseksi. Imperiumin yhä alistamista vieraista kansoista tshetsheenit ovat olleet it­sepäisimpiä. Vuonna 1999 he olivat taas kuin tarjottimella valmiina kuritettaviksi juuri silloin, kun Moskovan valtakes­kus tarvitsi yhteisen ja yleisen vihan kohdetta. Aivan kuin viisi vuotta aiemmin ensimmäisen Tshetshenian sodan aikana myös 1999 melkein kaikki venäläiset toivoivat tshetsheenien nujertamista tai jopa hävittämistä. Salaiset palvelut kävivät työhön tshetsheenikysymyksen valjastamiseksi presidentin vaa­lien voittamiseen. Kaksi venäläisupseeria Yuri Felshtinsky ja Alexander Litvi­nenko dokumentoivat vuonna 2002 ilmestyneessä kirjassaan Blowing up Russia: Terror from Within neljä tapahtunutta ja yhden kesken jääneen asuintalon räjäytyksen Venäjän kau­pungeissa kesällä 1999. He osoittavat FSB:n upseerien olleen mukana räjäyttämässä kerrostaloja, joissa kuoli yhteensä satoja ihmisiä. He selvittivät räjähdysaineiden laadun ja osoittivat niiden tulleen läheisiltä valtion asevarikoilta. Kirja dokumentoi vaivalloisen täsmällisesti tiedonkulun ja räjäytys­ten jälkihoidon eri vaiheet ja selvittää työssä mukana olleiden upseerien aiempia terroritekoja. Felshtinsky ja Litvinenko torjuvat kirjassaan Venäjän joh­don syytökset tshetsheenejä vastaan ja toteavat todistaneensa, et­tä salaiset palvelut ja ennen kaikkea FSB olivat terroritekojen takana. Todisteita on paljon. Jatkuvana todistuksena palvelee yhä se erittäin merkillinen seikka, etteivät viranomaiset ole erityisemmin välittäneet tutkia räjäytyksiä jälkeenpäin eivätkä yrittää aktiivisesti saada kiinni syyllisiä. Sen sijaan viranomai­set aloittivat oitis vihakampanjan tshetsheenejä vastaan. Kun yksi tshetsheenikomentaja joukkoineen oli yhä hämä­riksi jääneiden vaiheiden jälkeen tehnyt kesällä 1999 iskun naapuri-tasavaltaan Dagestaniin, oli kostosodan aloittaminen Moskovasta ja Venäjältä katsottuna aivan luontevaa. Se kuu­lui omalla tavallaan FSB:n lakisääteisiin velvollisuuksiin, kos­ka palvelun tehtäviä on myös taistelu separatismia ja etnisiä häiriöitä vastaan. Kun talonräjäytykset todettiin oikopäätä ja asiaa tutkimatta tshetsheenien töiksi, kuvaan tuli mukaan myös terrorismin vastainen taistelu, sekin FSB:n leipälajeja.”[v]

Virolaisen Postimees-lehden artikkeli:

Harjoituksen uhrit vai hiuksenhienosti pelastuneet?

Kadri Liik, Rjazan-Moskova

”46-vuotias Aleksei Kartofelnikov saapui yhdessä vaimonsa ja vihanneskuorman kanssa huvilaltaan 22.9.1999 illalla. Kello oli 20.30 kun Aleksei käveli asunnolleen, 13-kerroksiseen asuintaloon,  vietyään autonsa autotalliin.

Talon edessä hänen huomionsa kiinnitti valkoinen auto, Lada 07. Aluksi linja-autonkuljettaja Aleksei tutki autoa yksinkertaisesti ammattiautoilijan kiinnostuneesta näkökulmasta – uusi auto, uutta mallia, hänen tietääkseen sitä mallia ei ollut vielä Rjazanissa nähty. Sitten hän katsoi huolellisemmin, koska auto oli kummallinen – rekisterikilven se osa, joka näytti paikkakuntaa, oli peitetty paperilla. Paperille oli kirjoitettu huopakynällä 62, joka on Rjazanin tunnus. Mutta alla oli jotakin muuta. ”Ymmärsin heti, että jotakin on väärin!”.

Kummallinen auto

Moskovassa oli räjäytetty kaksi suurta asuintaloa juuri hiljattain, koko valtio oli hysteriassa ja etsi pommeja. Siitä syystä Aleksei kuuli valitessaan puheli-mella numeron 02, vain varattuäänen. Sen jälkeen hän soitti Rjazanin paikalli-selle miliisille, mutta sinä aikana auto ennätti jo lähteä. ”No mitä sitten, että lähti, saattoivat jättää jotakin kellariin”. Aleksei arvasi. ”Hyvä on, tulemme katsomaan,” sanoivat miliisit.

Samanaikaisesti miliisiin soitti myös Aleksein naapuri Vladimir Vassiljev. Hän oli tullut kotiin hieman myöhemmin ja jäänyt samoin ihmettelemään uutta 07-että, joka parhaillaan lähti kolmen ihmisen kera. Mitä ihmettä – auton keulassa olevan rekisterikilven mukaa kyseessä oli Rjazanin auto, mutta takana oleva numero, koodi 77, oli Moskovasta. Yksi paperi oli pudonnut. (Myöhemmin ko. auto pysäytettiin, mutta jouduttiin päästämään menemään, kun autossa olijat näyttivät FSB:n virkamerkkiä – jp)

Aleksein tytär, 24-vuotias sairaanhoito-opiskelija Julia lähti alas kadulle ja näytti juuri paikalle saapuneille kolmelle miliisille kellarinoven. Itse hän jäi odottamaan. ”Jonkin ajan kuluttua he tulivat ulos ja sanoivat löytäneensä neljä säkkiä,” kertoo Julia. ”Ajattelin, että vitsailevat. Siellä oli yksi nuori miliisi, ajattelin, että hän haluaa yksinkertaisesti pelotella minua, mutta sitten näin, että hän itse oli kauhuissaan.”

Koko rakennus oli jo evakuoitu tunti Aleksein kotiintulon jälkeen. Kevyesti pukeutuneet ihmiset seisoivat viileässä syysillassa ja katsoivat kun heidän piiritetyn talonsa ympärillä työskentelivät miliisit, pioneerit, pelastuspalvelu ja Rjazanin alueen FSB. ”Vaimo tuli suoraan ammeesta, märkänä, vetäisi työtakin päälleen ja siten, vettä tippuvin hiuksin, suoraan ulos,” naureskeli Aleksei. ”Iltaruoka oli valmis, mutta me emme ennättäneet syödä.”

Rjazanin aluehallinnon räjähdysaineasiantuntijoiden tekemä analyysi näytti, että Novosjolovinkatu 14/16 rakennuksen kellarista löydetyissä sokerisäkeissä oli heksogeenia – samaa räjähdysainetta, millä räjäytettiin rakennukset niin Moskovassa kuin muuallakin. Kellomekanismi oli asetettu räjäyttämään kello 5.30 aamulla. Rakennuksen asukkaat, jotka viettivät kylmän yön lähellä olevassa elokuvateatterissa, saivat tietää asiasta suunnilleen samanaikaisesti, kun linja-autoasemalta tultiin noutamaan Alekseita töihin.

”Juuri nyt se olisi räjähtänyt…”

”Kävin autotallissa ja ajoin omalla bussillani takaisin, kun kuulin radiosta uutisia,” Aleksei muistelee. ”Sanoivat, että Rjazanissa piti räjähtää kello puoli kuusi. Katsoin kuinka se seisoi pystyssä ja kuvittelin, että nyt se räjähtäisi…”

Aleksein vaimo olisi halunnut jäädä yöksi huvilalle. ”Ja nyt siinä katsoessani rakennusta, ajattelin, että jos olisimme jääneet huvilalle, ehkä olisikin räjähtänyt. Mutta lapset olivat täällä. Ja silloin minua alkoi pelottamaan.”

Novosjolov 14/16 sijaitsee Rjazanin kaupungin laidalla kamalassa nukkumalähiössä, samanlaisessa paikassa, jollaisessa räjähdykset tapahtuivat Moskovassakin. Samoin Kashiiran maantiellä räjäytetty talo oli tiilinen – joka tarkoittaa, että räjähdyksestä ei olisi jäänyt eloon käytännössä ketään.

Talon alla on ympäri vuorokauden avoin kauppa, ilmeisesti uhreja olisi tullut myös siellä. Yhden rakennusinsinööriasukkaan mielestä myöskään samanlaiset tiilitornit naapurissa eivät olisi kestäneet räjähdystä. Domino-efektinä sortuessaan ne olisivat tuoneet enemmän uhreja kuin kaikki edeltäneet räjähdykset yhteensä.

Kului kaksi päivää ja sitten FSB:n pääjohtaja Nikolai Patrushev sanoi, että räjähdys ei uhannut rjazanilaisia – kyseessä oli FSB:n organisoima harjoitus. Ja säkeissä oli ollut tavallinen sokeri, Rjazanin FSB:n kaasuanalysaattori, joka näytti heksogeenia oli ollut yksinkertaisesti rikki.

Rjazanissa kukaan ei usko häntä. Ja Moskovassa, jossa on nähty, kuinka räjähdykset ja Tshetshenian sota (joka muuten alkoi 29.9, päivä sen jälkeen, kun Rjazanista löydettiin räjähdysainesäkit) ovat olleet hyödyllisiä tietyille poliittisille voimille, uskotaan sitä vielä vähemmän.

Tavallisimmat kysymykset kuuluvat, että miksi harjoitus tapahtui vain Rjazanissa? Miten voi harjoitus, jossa pitäisi testata paikallisten viranomaisten kykyjä, riippua vain tavallisten yksinkertaisten asukkaiden huomiokyvystä – sillä jos Aleksei ei olisi alkanut ihmettelemään autoa, niin paikallinen miliisi ei olisi tiennyt asiasta mitään? Ja miksi annettiin ihmisten palella koko yö, jos Moskovassa tiedettiin, ettei ollut vaaraa? Olisi voinut kahden tunnin kuluttua päästää heidät koteihinsa, eikä kahden päivän kuluttua sanoa, että testasimme.

Venäjän yksi vähistä riippumattomista lehdistä Novaja Gazeta kirjoittaa, että myöskään Rjazanin kaasuanalysaattori ei saanut näyttää väärin. Sattumalta juuri Rjazanissa on yksi Venäjän parhaista räjähdeasiantuntijoiden yksiköistä, sellaista ei ole ei Moskovan FSB:llä, eikä pelastuspalvelulla. Heidän laitteistonsa on huipputasoa maailmassa. Ei ole myöskään mahdollista, että analysaattorissa olisi säilynyt jonkun aiemman mittauksen jäänteet – sillä sitä puhdistetaan säännöllisesti ja heksogeeniä sillä ei ollut testattu vuosiin.

Sokerisäkit vietiin Moskovaan

Todennäköinen ei ole myöskään talon asukkaille myöhemmin kerrottu versio, että säkkejä oli imeytetty räjähdysaineella, että saada realistinen kuva. Novaja Gazetan tietojen mukaan eivät kyseiset viranomaiset harjoittele oikealla räjähdysaineella ja että olisi mieletöntä sekoittaa siviilit sellaiseen harjoitukseen. Jostakin syystä säkkien luona oli arvokas räjäytin, harjoitukseen olisi voinut käyttää mallia.

Ja jostakin syystä sokerisäkit vietiin Moskovaan heti kun ne löydettiin – pois Rjazanin miliisin ulottuvilta. ”No miksi, jos se oli sokeria?” ihmettelee onneton talon asukas Natasha Gribashova. ”Olisivat sitten jakaneet asukkaille – meillä kaikilla on vähän rahaa, kuluisi kummasti.”

Vielä epäilyttävämmäksi asian tekee asian salaaminen. Moskovan FSB:n olisi ollut helppoa poistaa kaikki epäilykset näyttämällä harjoitusta koskeva päiväkäsky, selittäen harjoituksen motiivit ja päästämällä toimittajat kaikkien asianomaisten luo. Mutta Moskova ei kommentoi, ja on kieltänyt sen myöskin Rjazanin taholta.

Vaikenemisharso

Minun ja minun USA-laisen toimittajaseuralaiseni käynti Rjazanin miliisiosastolla oli siitä syystä yhtaikaa hyvin vähän ja hyvin paljon kertova.

”Päivää, me olemme toimittajia ja me olemme kiinnostuneita siitä harjoituksesta mikä teillä oli täällä syyskuussa,” esittelimme itsemme.

”Mikä-mikä” kysyi virkapukuinen mies lasin takaa.

”Harjoitus,” kertasimme.

”Pommeista kysyvät,” tönäisi toinen virkapukuinen omaa ymmärtämätöntä kollegaansa.

”Ahaa,” ymmärsi tämä ja vaati meidän dokumentteja. Tutkittuaan niitä pari minuuttia huolellisesti hän tiedotti hyvin asiallisesti, että kaikki kysymykset tulee esittää Moskovaan, FSB:lle, ”sillä he järjestivät harjoituksen”.

Novosjolovin kadun asukkaat aikoivat aluksi haastaa FSB oikeuteen, vaatia henkisen kärsimyksen korvaamista – sillä monille aiheutui tapahtuneesta ongelmia sydämen tai verenpaineen kanssa, lapset ei voineet enää nukkua… Sitten he luopuivat, sillä ovat yksinkertaisia köyhiä provinssista, ja siten pelkäsivät haastaa Moskovaa oikeuteen. He hyväksyivät sen, että rakennukseen rakennettiin uusi tuulikaappi ja asennettiin koodilukko.

Mutta hämmennys ei häviä. ”Hyvin kummallinen tapahtuma,” toistavat niin Aleksei, Julia kuin Natashakin uudelleen ja uudelleen. ”Miksi juuri meitä? Ja kuka? Miksi?”.”[vi]

Dagestanin retki

Venäjä ja ryssien kätyrit yrittävät väittää, että Toisen Tshetshenian sodan syynä olisi ollut Tshetshenian hyökkääminen Venäjälle kuuluvaan Dagestaniin. Todellisuudessa Dagestaniin hyökkäsi kuitenkin pieni (noin 250 henkilön) joukkio, joista noin 25% oli tshetsheenejä ja loput dagestanilaisia, jotka olivat jo aiemmin yrittäneet kaataa Dagestanista kommunistidiktatuurin.[vii]

Kyseistä retkeä johti Tshetshenian presidentti Mashadovilta potkut saanut Shamil Basajev, joka kehua retosteli TV-haastattelussa valtaavansa myös Moskovan. Kannattaa muistaa, että samainen Basajev oli vähän aiemmin toiminut Venäjän palkkasoturina Georgiaa vastaan.

Jännää on, etteivät Venäjän armeijan joukot, eivätkä Venäjän ilmavoimien koneet, mitenkään häirinneet Basajevin joukkion ajelua autokolonnassa retkensä lopuksi rajalle - aivan kuin retki olisi tehty Venäjän tilauksesta ja tuella.

Tshetshenian presidentti Aslan Mashadov tuomitsi välittömästi tämän ”rosvoretken” Dagestaniin ja tarjoutui neuvottelemaan siitä Venäjän kanssa, mutta Venäjä ei halunnut neuvotella vaan hyökkäsi Tshetsheniaan - alkoi Toinen Tshetshenian sota.

Etusivulle