Tshetsheenit eivät suostuneet vähempään kuin itsenäisyys

Tshetshenia itsenäistyi 1.11.1991. Venäjä veti miehitysjoukkonsa Tshetsheniasta 7.7.1992 mennessä Tshetshenian kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti. Imperialistinen Venäjä halusi kuitenkin Tshetshenian ”takaisin”. Niinpä Venäjän presidentti Jeltsin käynnisti hyökkäyssodan Tshetsheniaa vastaan.

Venäjä ryssi Ensimmäisen Tshetshenian sodan

Sodan oli tarkoitus kestää vain pari viikkoa – aivan kuten Venäjän hyökkäyssodan Suomea vastaan vuonna 1939. Se luulo oli sinänsä ymmärrettävä, sillä Venäjällä oli karkeasti 100 kertainen ylivoima Tshetsheniaan nähden.

Vertaus Suomeen on oikeutettu:

Venäjän tavoitteena Talvisodassa oli valloittaa koko Suomi, mutta Venäjä epäonnistui yrityksessään surkeasti, kärsien suunnattomat tappiot – Suomi jäi itsenäiseksi, demokraattiseksi valtioksi, tosin silvottuna. Välirauha oli raskasta aikaa.

Vastaavasti Venäjän tavoitteena Ensimmäisessä Tshetshenian sodassa oli valloittaa koko Tshetshenia, mutta Venäjä epäonnistui yrityksessään surkeasti, kärsien suuret tappiot, ja joutui tekemään rauhansopimuksen Tshetshenian kanssa hävittyään sodan. Rauhansopimus allekirjoitettiin Hasavjurtissa 31.8.1996. Venäjä joutui vetämään joukkojensa rippeet taas Tshetsheniasta.

Vain itsenäisyys kelpasi – voitto tai kuolema

Venäjä yritti useaan otteeseen tehdä aselepoja ja tyrkytti rauhaa saadakseen tshetsheenit suostumaan vaikkapa itsemääräämisoikeuteen. Toki varmaankin ”ketunhäntä kainalossa”, mutta yritti kuitenkin.

Toki tshetsheenitkin halusivat rauhanneuvotteluja. Epätasaisessa sodassa käytettiin myös epätavallisia keinoja – ei välttämättä Tshetshenian poliittisen johdon suostumuksella, eikä ainakaan aloitteesta. Presidentti Dudajev halusi käydä reilua sotaa.

Budjonnovskin sairaalakaappaus

14.6.1995 suuri joukko tshetsheenitaistelijoita Shamil Basajevin johdolla valtasi Budjonnovskin sairaalan, ottaen panttivangeikseen noin 1500 ihmistä. Kaappaajat vaativat neuvotteluja aselevosta ja rauhansopimuksesta. Venäjän joukot hyökkäsivät sairaalaan kaksi kertaa aiheuttaen yli sadan panttivangin kuoleman.

Lopulta Venäjä suostui kaappaajien vaatimukseen neuvotteluista Tshetshenian kanssa ja lupasi kaappaajille turvallisen poistumisen sairaalasta. 139 ihmistä ilmoittautui vapaaehtoisiksi panttivangeiksi suojaamaan kaappaajien poistumista sairaalasta. Panttivankidraama päättyi 20.6.1995 Tshetshenian Zandakissa kaappaajien vapauttaessa vapaaehtoiset panttivankinsa.[i]

Ehkäpä tästä iskusta sairaalaan ja Basajevista oli Tshetshenialle enemmän haittaa kuin hyötyä. Venäjä pääsi leimaamaan tshetsheenit terroristeiksi.

Kizljarin lentotukikohta, sairaala, Pervomaiskoje

9.1.1996 joukko tshetsheenitaistelijoita Salman Radujevin johdolla hyökkäsi Venäjän lentotukikohtaan Dagestanin Kizljarissa. Hyökkäys vihollisen lentotukikohtaan oli sotilasoperaatio sodassa, täysin hyväksyttävää ja normaalia, mutta sitten tshetsheenit valtasivat sairaalan Kizljarissa saadakseen panttivankeja, jotta pääsisivät ehjin nahoin takaisin Tshetsheniaan.[ii] Panttivankien ottaminen ei ollut oikein, vaikka Venäjä harrasti panttivankien ottamista, kiduttamista ja murhaamista.

Salman Radujeville myönnettiin vapaa pääsy kaupungista. Tshetsheenit lähtivät 120 panttivangin kanssa busseilla kohti Dagestanin ja Tshetshenian rajaa.

Kuvassa naispanttivanki heiluttaa valkoista huivia bussin ikkunasta[iii]

Pervomaiskojen kylässä lähellä rajaa seurue pysäytettiin. Kylän asukkaat evakuoitiin ja Venäjän joukot, ml. tykistö, piirittivät Pervomaiskojen kylän.[iv] Moninkertainen piiritysrengas ja miinakentät. Venäjän erikoisjoukkojen ml. ”Alfa” ja ”Vitjaz”[v] hyökkäys kylään alkoi 15.1.1996. Venäjän tykistö ja helikopterit pommittivat kylää. Kun kylä oli hävitetty lähes maan tasalle, taistelut taukosivat 18.1.1996.[vi]

Kuva Venäjän tykistötulesta Pervomaiskojeen[vii]

Suuri osa tshetsheeneistä pääsi pakenemaan, mukana myös joukon johtaja Radujev. Paenneilla oli 69 vankia, joista he vapauttivat 45 siviiliä 24.1.1996. Yli 20 poliisia jäi sotavangeiksi. Radujev vaati heidän vaihtamistaan vangittuihin tshetsheenisisseihin.[viii]

Presidentti Dudajev ei saanut julkisesti kiistää Radujevin hyökkäyksen oikeutusta, vaan hän vastasi lyhyesti: ”Hän suoritti täsmälleen samanlaisen taisteluretken vihollisen selustaan, kuin sitä tekee Venäjä Tshetsheenitasavallan Itshkeria alueella.”[ix]

Tshetshenialle laajempi itsehallinto kuin muille Venäjän osatasavalloille

31.3.1996 presidentti Jeltsin julkisti rauhansuunnitelman televisiopuheessaan: ”Suunnitelman mukaan venäläiset joukot lopettaisivat hyökkäyksensä tasavallassa huhtikuun 1. päivän vastaisena yönä. Joukot poistuisivat asteittain paikoista, joissa ei ollut aktiivista kapinaa. Lisäksi Tshetshenialle taattaisiin laajempi itsehallinto kuin millekään muulle Venäjän 89 osatasavallalle. Jeltsin painotti kuitenkin puolen tunnin puheessaan, että Tshetshenialle ei millään ehdoilla myönnettäisi itsenäisyyttä ja irtautumista Venäjästä.”[x]

”Tshetshenian johtajat suhtautuivat presidentti Jeltsinin puheeseen kylmäkiskoisesti. He vaativat Venäjän poistumista kokonaan alueelta ja Tshetshenian itsenäisyyttä.”[xi]

Kuva Groznyistä. Kaupunki oli autioitunut aavekaupungiksi, mutta katukauppaa käytiin[xii]

Dudajev murhattiin, Jandarbijev jatkaa

Venäjä murhasi Tshetshenian vapailla vaaleilla valitun laillisen presidentti Dzhohar Dudajevin satelliittipuhelimeen suunnatulla ohjusiskulla – kesken puhelimessa käytyjen rauhanneuvottelujen 22.4.1996.

Tshetshenian laillinen varapresidentti Zelimhan Jandarbijev jatkaa Tshetshenian urhoollista puolustustaistelua.

Kuva Dudajev ja Jandarbijev (oikealla) lehdistötilaisuudessa helmikuussa 1996[xiii]

Uskottiin aselepoon – taas turhaan

”Venäjän presidentti Boris Jeltsin ilmoitti 27. toukokuuta [1996 - jp], että Venäjän ja Tshetshenian välille on solmittu tulitauko. -- -- Poliittiset tarkkailijat pitivät aseleposopimusta suurena voittona presidentti Jeltsinille. Tämä teki jo sopimuksen jälkeisenä päivänä pikavierailun Tshetshenian pääkaupunkiin Groznyihin, missä hän totesi, että rauha olisi nyt tosiasia.”[xiv] Rauhaa ei voi tehdä ”presidentin ukaasilla”, joten sota jatkui. Toki olisi voinut tehdä rauhan hyväksymällä Tshetshenian itsenäisyys, mutta …

Sopimus Venäjän joukkojen poistumisesta Tshetsheniasta

Niinpä niin. 10.6.1996 allekirjoitettiin sopimus Venäjän joukkojen poistumisesta Tshetsheniasta.[xv] Paperi on vain paperia, kun Venäjällä ei ollut halua antaa Tshetshenialle itsenäisyyttä.

Sota sodittiin lopulta voittoon

Kun tshetsheenit näkivät, että sopimuksilla Venäjän kanssa ei ole merkitystä, niin sitten piti voittaa sota.

Tshetsheenijoukot valtasivat pääkaupunki Groznyin takaisin hallintaansa 6.8.1996 pääesikunnan päällikkö eversti Aslan Mashadovin johdolla. Mashadov saavutti välirauhan 15.8.1996 neuvotellessaan Venäjän turvallisuusneuvoston sihteerin kenraali Aleksandr Lebedin kanssa. Venäjän federaation ja Itshkerian tshetsheenitasavallan välinen rauhansopimus allekirjoitettiin 31.8.1996 Dagestanilaisessa kaupungissa Hasavjurtissa. Aslan Mashadov valittiin vapaissa ja demokraattisissa, kansainvälisten tarkkailijoiden (ETYJ, EN) valvomissa vaaleissa 27.1.1997 laillisesti Tshetshenian presidentiksi – hän sai 64,8% äänistä. Presidentti Jeltsin ja presidentti Mashadov allekirjoittivat 12.5.1997 Kremlissä rauhan ja yhteistyön sopimuksen. Mashadovin titteli sopimuksessa oli nimenomaan Itshkerian tshetsheenitasavallan presidentti.[xvi]

Aleksandr Lebed ilmoitti sodassa kuolleiden luvuksi 90 000 ihmistä, minkä lisäksi haavoittuneita ja vammautuneita oli kolminkertainen määrä.[xvii]

Lebedille potkut

Oli Venäjälle katkera paikka hävitä sota pienelle Tshetshenialle. Jeltsin erotti Lebedin Venäjän turvallisuusneuvoston sihteerin virasta televisiopuheessa 17.10.1996.[xviii]

Seuraavatkin Tshetshenian lailliset johtajat murhattiin

Imperialistinen roistovaltio Venäjä murhasi seuraavatkin Tshetshenian lailliset johtajat Jandarbijev, Mashadov, jne. Niitä murhia käsitellään tässä artikkelissa.

Välirauha

Suomen ja Venäjän välillä käytyjen Talvisodan ja Jatkosodan välillä oli Välirauha. Sen välirauhan aikana Venäjä teki kaikkensa saadakseen aikaan uuden sodan ja lopulta hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Jatkosodan.

Vastaavasti Ensimmäisen Tshetshenian sodan ja Toisen Tshetshenian sodan välillä oli Välirauha. Taas Venäjä teki kaikkensa epävakauttaakseen tilannetta. Esimerkiksi 17.12.1996 ammuttiin seitsemän Punaisen ristin sairaalahenkilökuntaan kuuluvaa ihmistä Novyje Atakin kylässä lähellä Groznyita – äänenvaimentimilla varustetuilla aseilla.[xix] Lopulta Venäjä hyökkäsi jälleen Tshetsheniaan aloittaen Toisen Tshetshenian sodan vuonna 1999.

Etusivulle